perjantai 28. kesäkuuta 2013

Ilon aiheita

Pikkiriikkinen blogini on saanut ensimmäisen tunnustuksensa, peräti kahdelta taholta: ihana Leopardikuningatar muisti jo viime viikolla, ja mainio Täti-ihminen muutama päivä sitten. Aihekin on mitä mukavin: tehtävänä on listata 11 hyvän mielen aiheuttajaa. Tässä tulee, siinä järjestyksessä kun mieleen juolahtivat:
1. Tämä elämä. Menee ehkä heti alkuun turhan syvälliseksi, mutta olen onnellinen. Sillä lailla tyytyväisellä tavalla, etten haluaisi minkään olevan toisin. Tämä on erityisen ilahduttavaa siksi, ettei siitä niin montaa vuotta ole, kun tunnelmani oli toinen. Olin epävarma, ahdistunut, en tiennyt mitä elämältä halusin tai miten sen saavuttaisin. Juuri nyt kaikki on hyvin. Se on ihanaa.
2. Perhe. Ihana mieheni, joka ymmärtää, auttaa, tukee, on hyvä isä ja upea aviomies. Rakas esikoiseni, joka saa sydämeni pakahtumaan päivittäin. Pieni kuopus, joka liittyy perheeseemme ihan kohta.

3. Kesä. Tätä on moni muukin hehkuttanut, ja minä liityn kuoroon. Aurinko, vihreys, ihmisten yleinen iloisuus. Lämpö. Jäätelö. Vesileikit. Herneet, mansikat, vesimeloni, jäätelö, persikat, kirsikat. Jäätelö. Se, että ulos lähtiessä pukeminen tarkoittaa kenkien jalkaan laittamista. Kesäsade! Se on muuten ihana asia: lämmin, raikas ja hyväntuoksuinen. Valo. Kesäöinä on onni asua Suomessa. Mainitsinko jo jäätelön?



4. Se, että tämä raskaus päättyy ihan kohta, ja vauva valvottaa minua hetken päästä vatsani ulkopuolella.




5. Ihana isosiskoni, joka on tullut tällä viikolla joka päivä leikkimään taaperon kanssa, koska minä en jaksa.

6. Miehen loma, joka alkaa tänään.

7. Tämä blogi. Se, että minä kirjoitan taas. Se, että joku lukee näitä juttujani. Ja kommentoi! Kommentit ovat ihania! Liikaa huutomerkkejä, mutta ei haittaa!

8. Oivaltavat, ajattelevat, teräväkynäiset kanssabloggarit, joiden juttuja on ilo lukea ja joiden kommenteissa käydään aivan mieletöntä keskustelua. Te saatte minut toivomaan, että vuorokaudessa olisi enemmän tunteja. Luotan myös saavani teksteistänne seuraa tulevien imetyshetkien ajaksi.

9. Tuuletin, jonka mies toi kotiin eilen. Kivaa, kun on lämmintä, mutta kieltämättä tämä raskaus tuo oman haasteensa lämmöstä nauttimiseen.

10. Se, että televisiosta tulee kesäisin vielä vähemmän mitään katsomisen arvoista kuin muulloin. Ei ole mitään syytä olla lukematta iltaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen. Pakkasin sairaalakassiin Herman Kochin Illallisen, ja sain sen luettua loppuun eilen. Minun on aina hieman vaikea suhtautua kirjaan, jonka päähenkilöstä en pidä, mutta tämä oli kyllä hyvä. Ajatuksia herättävä. Nyt sinne kassiin pitäisi tosin pakata jotain muuta.

11. Uusi kamera ja valokuvaamisen harjoittelu. Lapsi on tietysti kiitollinen kuvattava, koska on niin syötävän suloinen ja lähes aina läsnä kuvattavaksi, mutta on tämä blogiharrastuskin kiva syy kuvaamiselle. Yksityiskohtien ja takaraivon kuvaaminen on oikeastaan aika hauskaa. En ole vielä jaksanut avata kameran mukana tullutta ohjekirjaa, vaan lähinnä räpsin menemään. Taidan silti oppia hiljalleen.

**

Tunnustuksissa on kivaa ja vaikeaa myös se, että niitä saa itse jakaa eteenpäin. Blogihaasteisiin ehkä liittyy sääntöjä, joiden mukaan ei saa haastaa haastajaansa, tai sellaista, joka on jo haasteen saanut. Teeskennellään, että ensikertalaisena en tunne tällaisia sääntöjä, koska a) menee liian vaikeaksi ja b) haluan antaa tunnustuksen sille, jolle tunnustus kuuluu. On kiva kehua, kun kehu on ansaittu.

Tunnustus menee siis eteenpäin seuraaville (enkä tietenkään odota, että minulle haasteen ojentaneet enää tarttuisivat haasteeseen. Saatte luvan iloita vain kehuista):
  • Täti-ihminen. Ensimmäinen blogi, jonka olen lukenut alusta loppuun. Blogi, jossa on sopivasti arkea ja asiaa, sekä parhaat keskustelut.
  • Leopardikuningatar. Blogituttavuus, jonka löysin vasta äsken, mutta johon ihastuin saman tien ja päätä pahkaa. Nainen, jolla on upea kyky pohtia omien valintojensa taustoja ja vaikuttimia. Nainen, jonka parvekeviljelmiä kadehdin.
  • Liina. Empaattinen, nokkela, ihanan osuvasti kirjoittava Liina tuo elämääni iloa paitsi oman bloginsa kautta, myös siksi, että hänellä on tapana jättää muiden blogeihin mitä ihanampia, lämpimämpiä, kannustavampia kommentteja.
  • Leluteekin Emilia, jonka blogi ei valitettavasti toimi kännykällä (ainakaan minun, toimiiko teillä muilla?). Luen Emilian blogia aivan liian harvoin, sillä blogienlukutaukoni sattuvat usein hetkiin, joissa kännykkä on käsillä, tietokone ei. Mutta sen verran kun olen Emilian blogiin tutustunut, hyvä on!

10 kommenttia:

  1. Kiitos bumerangitunnustuksesta! Näitä toisten ilonaiheita on niin kiva lukea. Melkein tulee itsekin iloiseksi. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana lista! Mun blogissa on sulle haaste, toivottavasti saamme lisää ilahduttavia listoja siis :)

    VastaaPoista
  3. Leluteekki toimii ainakin minun kännykällä. (Että tämä puhelimella kommentointi on työlästä...) Sun juttuja on mukava lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Hyvän mielen kommentti, tämä.
      Ja mä arvelinkin, että vika saattaa olla mun puhelimen yhteensopimattomuudessa Wordpressin kanssa. Bloggerilla tehdyt blogit nimittäin toimivat mainiosti, mutta Wordpress näyttää kaatavan selaimen. Höh.

      Poista
  4. Kiitos tunnustuksesta! Ja hyvä kuulla, että lukeminen onnistuu edes jollain kännykällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, ja olitpa nopea siihen vastaamisessa :)

      Mä keksin keinon lukea sun blogia - tilasin sen sähköpostiini (jonka luen kännykällä). Kommentointi ei tällä keinolla tosin onnistu, mutta olen sitten tällainen stalkkaaja ;)

      Poista
  5. Huikea lista, tuli hyvä mieli - ja sitten vähän sellainen kanssatuska, muistan niin hyvin, miltä tuntui helle ja raskausturvotus, ai ai ai. Esikoista odottaessa sai sentään maata sohvalla ja murjottaa kaikille. Toisen lapsen kanssa se ei ehkä sovi?

    Mä oon niin iloinen, että sä oot tän blogisi aloittanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisen lapsen kanssa ei ihan sovi, ei. Paitsi nyt, kun mies on lomalla ja nauttii tuolla pihalla kesästä esikoisen kanssa. Minä makaan sohvalla ja murjotan :)

      Poista