maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kuluttamalla maailmaa parantamaan

Olen viime aikoina pohtinut omaa kuluttamistani enemmän kuin normaalisti. Jollain tasolla pohdinta on kuulunut agendalle jo vuosikausia, mutta tämän blogiharrastuksen myötä olen saanut uutta pontta mietinnälle mm. Täti-ihmiseltä, joka on kunnioitettavasti pitänyt aihetta esillä omassa blogissaan. Myös bleuen aloittaman ekologisuus-tekstien vyöry tuossa jokin aika sitten toi mielenkiintoista näkökulmaa muiden pohdintoihin, joskin katsontakantana oli "vain" ekologisuus.

Tuli myös luvattua (ehkä eniten itselle) osallistua Täti-ihmisen mainioon ostoshaasteeseen. Tämän johdosta on tullut pohdittua, mistä vinkkelistä sitten aikanaan omia ostoksiani teille raportoin. Ei minulla nimittäin ole mitään tarkkaan harkittua ideologiaa kuluttamiseni suhteen. Pikemminkin huomaan olevani hämmentynyt eri näkökulmien edessä.

**

Sitä voisi suosia suomalaista, jotta meillä työpaikat säilyisivät. Samalla tosin pitäisi varmaan innostua teollisuudesta, joka saastuttaa ja vastustaa päästörajoituksia, mutta kun ne kotimaiset työpaikat. Tai sitten voisi helpottaa maailmantuskaansa ostamalla kassikaupalla halpoja Bangladeshissa teetettyjä trikoorättejä, koska sitä kautta bangladeshilaiset naiset saavat edes jotain töitä, ja tyttölapsia aletaan ehkä pitää jonkin arvoisina. Voisi kuluttaa mahdollisimman paljon, jotta talouden pyörät pyörisivät, ihmiset saisivat pitää työpaikkansa, eikä pankkeja kaatuisi.

Voisi ostaa mahdollisimman halvalla, ettei eläisi yli varojensa. Mutta silloin pitäisi esimerkiksi ruokaostoksilla suosia kauppojen omia merkkejä, joiden tuotanto-olot ovat usein hämärät ja joiden halpa hinta on peräisin tuottajan selkänahasta.

Voisi vaihtaa makkaran soijapihviin. Mutta entäs se soija, se kun on usein geenimanipuloitua? Pitääkö luopua juustosta myös, jotta olisi uskottava hiilijalanjälkensä kanssa?

Voisi ostaa lähiruokaa, koska pitkät rahdit saastuttavat. Mutta onko se oikeasti parempi, että lähellä tuotetaan epätehokkaasti ja kalliilla vähän, kun kaukana parempien kasvuolosuhteiden vuoksi satokausi on pidempi, sadot parempia ja lopulta ympäristökuormaa per rahdattu elintarvike tulee kuitenkin aika vähän.

Onko luomu oikeasti ihmiselle tai ympäristölle parempaa kuin ei-luomu?

Hyvä hyvä vai paha paha? Ai mutta, tuo mustikkakeittohan on einestä!

Voisi kuluttaa mahdollisimman vähän. Ostaa tavaransa käytettynä, lainata muilta, laittaa omansa kiertoon. Voisi muuttaa korpimökkiin, perustaa kasvimaan, ostaa pari kanaa munia munimaan, opetella kalastamaan (ja syömään kalaa), hankkia kiväärin ja metsästysluvan, ostaa ison pakastimen ja ryhtyä sienestämään ja marjastamaan, opetella tekemään ruokaa villiyrteistä ja voikukan lehdistä.

En minä tiedä!

**

Myönnän: vaikka toisinaan poden valinnoistani maailmantuskaa, olen myös materialisti. Pidän kauniista asioista, ja pidän omistamisesta. Heikkouksiani ovat esimerkiksi kirjat: vaikka Suomessa on erinomainen kirjastolaitos, minä haluan kirjahyllyyni ne suosikkini, joita luen uudestaan ja uudestaan. Lapselle olen ostanut odottamaan omia lapsuuden kirjasuosikkejani. Ei tätä voi millään tarpeella perustella, eikä edes sillä, että osa kirjoista on ostettu divarista.

Turhaa tavaraa olen oppinut inhoamaan, ja ostoskatumusta tunnen etenkin silloin, kun huomaan ostokseni jäävän vaille käyttöä. Ostokseeni olen tyytyväinen silloin, kun tiedän käyttäväni sitä pitkään tai saavani sen oman tarpeen loputtua eteenpäin joko hyvällä hinnalla tai todelliseen tarpeeseen. Siksi meillä esimerkiksi yhdistelmärattaat ostettiin uutena ja ne ovat tunnettua merkkiä (tosin myös siksi, ettei kukaan halunnut antaa meille omiaan käytettynä ja Huuto.Netissä myynnissä olevat olivat kuntoonsa nähden kalliita). Haaveilen design-lampusta makuuhuoneeseen, mutta jännitän ostamista, koska lampun pitäisi miellyttää silmää loppuelämän. Otan mielelläni vastaan ehjiä ja tahrattomia lastenvaatteita, mutta esikoinen on saanut myös uusia vaatteita, koska suunnittelen pukevani myös kuopuksen niihin - ja sitten antavani tai myyväni ne pois. Tosin olen melko varma, että jonkin selityksen varjolla ostan myös kuopukselle uusia vaatteita (koska eihän hän nyt voi pelkästään vanhoissa kuluneissa kulkea, tai täytyyhän sisarusten vaatteiden sopia yhteen toistensa kanssa, tai jotain muuta yhtä perusteltua).

Olen myös turhamainen. Tämän raskauden olisin varmaankin pärjännyt lainavaatteilla ja niillä, jotka hankin esikoista odottaessani. Menin silti ostamaan uusia, koska halusin näyttää joltain muulta kuin valtavalta valaalta.

Esimerkiksi tämän mekon hankinta ei kaduta. Saanko vähentää syntipisteitä sillä, että päälläni oleva farkkutakki on ostettu edellisellä vuosituhannella?


Lisätään syntilistaani vielä laiskuus. En minä halua (en tosin myöskään kykene) käyttää tuhottomasti aikaani siihen, että selvitän, mistä eri tuotteet ovat peräisin ja millaiset niiden ympäristövaikutukset ovat ja onko käytetty lapsityövoimaa ja onko tehtaissa kunnolliset olot ja saavatko tuottajat kunnon korvauksen työstään ja toimiiko alihankintaketju moitteettomasti. Minun on pakko luottaa, edes jollain tasolla, yritysten itsesääntelyyn, valtioiden lainsäädäntöön ja laillisuuden valvontaan, sekä vahtikoiran roolissa toimiviin tiedotusvälineisiin ja kuluttajajärjestöihin.

**

Liinan blogissa oli hiljan hyvää keskustelua siitä, toimiiko Leo Straniuksen esimerkki inspiroivana vai lamaannuttavana. Siitä en tiedä, mutta olen Straniukselle hippusen kateellinen siitä, että hänellä tuntuu olevan kaikki vastaukset. Uskon, että tämän varmuutensa turvin hän ei edes koe luopuvansa mistään tai elävänsä erityisen askeettista elämää - en minäkään pidä kasvissyöntiäni lihasta luopumisena, vaan itsestäänselvänä valintana.

Toisinaan - melko usein - olen kuitenkin ymmälläni ja voimaton sen suhteen, mitä minä oikeasti voin ja mitä minun kannattaa tehdä. Tiedän, että yksi ihminen ei voi maailmaa pelastaa, mutta uskon silti, että on parempi tehdä vähän kuin ei lainkaan. Kun vain saisi valittua ne oikeat asiat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti