sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Paikoillanne, valmiit, hep!

Muutama päivä sitten se iski tajuntaani: meille tulee kohta vauva! (Joo, sopii naureskella. On tietysti itsestään selvää mitä liki 9 kuukautta kestäneestä raskaudesta seuraa. Olen vain jotenkin onnistunut olemaan ajattelematta asiaa konkreettisella tasolla.)

Tuli ehkä pieni paniikki. Tähän asti olen tuudittautunut ajatukseen, että meillä on ollut vauva aikaisemminkin, joten tällä kertaa ei tarvita mitään hankintoja. Mutta ai niin joo, ne vauvakamathan on jossain ullakkokomerossa jemmassa. Ehkä tässä täytyykin tehdä jotain valmisteluja.

Tuumasta toimeen.

Tässä sängyssä ovat nukkuneet suvun lapset 1970-luvulta lähtien

Rottinkinen vauvansänky on kannettu alas ullakolta, imuroitu, ostettu uusi patja, etsitty vauvan lakanat ja peitot. Esikoisen vauva-vaatteet on noudettu kätköistään (pitääkö ne vielä pestä ja silittää?), harsot asetettu paikoilleen, talkit ja vanulaput kaivettu uudestaan esiin (kyllä, niitäkin jäi esikoiselta, ja eikös ne säily ihan hyvinä kun ikäeroa on niin vähän?). Vauvaöljyäkin olisi, mutta ei sitä käytetty esikoisella, tuleekohan kakkosella käytettyä?

Leikkimaton löysin, miinus siinä roikkuneet lelut (kuka älykääpiö pakkaa ne eri paikkoihin?). Sitterin kangas check, vielä pitäisi etsiä se varsinainen sitteri. Missäköhän meidän turvakaukalo on?

Imetysliivit, liivinsuojat, rintapumppu, tuttipullot löydetty ja voi kääk, joudun kaivamaan ne imetyspaidatkin esiin. Esikoinen ei syönyt tuttia, tarvitaanko niitä kakkoselle? No, ostetaan sitten vaikka kotimatkalla sairaalasta.

Lajittelin lainatuista raskausvaatteista palautettaviksi ne, joita en enää käytä koska kesä ja iso vatsa. (Olisi ehkä voinut odottaa siihen, että voi luopua ihan kaikista raskausvaatteista, mutta tuli toimelias olo.)



Pakkasin sairaalakassin. Esikoisen ponnistin maailmaan Leonard Cohenin ja Johnny Cashin tahdissa, Liinan inspiroimana tällä kertaa mukaan tuli pakattua mm. Nick Cavea (synnytysmusiikki on minun listallani hammasharjan jälkeen se tärkein sairaalaan mukaan otettava juttu. Ja kyllä, olen juuri niin vanhanaikainen kuin kuvasta näkyy. CD-levyjä). Täti-ihmisen vinkistä kassissa on myös korvatulpat (kun tällä kertaa ei taida olla tiedossa perhehuonetta). Jotain uupuu: lukemista en ole vielä pakannut (vinkkejä? Jotain kepeää ja hyväntuulista, muttei ihan hömppää kuitenkaan).

No niin. Saat tulla. Tai jos nyt et ihan vielä kuitenkaan: odotetaan, että miehellä loma alkaa, jotta minäkin saisin pari päivää lomailla sillä välin kun mies touhuaa esikoisen kanssa. Sitten saat tulla. Ei tarvitse odottaa laskettuun aikaan (eikä etenkään sen yli). En minä valmis ole, mutta tämän valmiimmaksi tuskin tulenkaan.

6 kommenttia:

  1. Voi kääk, tästä(kin) tuli vauvakuume! Tai sellainen ihana odotuksen tunne, jollaisen ehkä voi saavuttaa, jos miinustetaan kaikki hormonimyrskyt ja muut vaivat. Tuo sänky! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on sellainen ihana odotuksen tunne, paitsi niinä hetkinä kun muistan, että mun täytyy taas synnyttää :)

      Poista
  2. Ihana sänky! Mä fanitan näitä perintökalleuksia, ja olenkin pulassa et paljonko kamaa saa ja voi säästää omille lapsille...

    Mulle kanssa se ajatus on aina kolahtanut tosi myöhään. Mut mitäpä sitä aiemmin väliäkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perintökalleudet on ihania! Mun lapsuudesta ei ole säästetty mitään (nyyh), mutta onneksi miehen puolelta on. Itse ajattelin jälkipolville pakata ainakin jotain lempivaatteita ja leluja, vaikka kieltämättä tuntuu vähän pöhköltä pistää tavaraa jonnekin vintille 30 vuodeksi odottamaan, josko omat lapset saa lapsia ja haluavatko ottaa omia vanhoja kamojansa käyttöön.

      Itsestä perintökalleuksien käyttäminen on kuitenkin tuntunut ihanalta linkiltä sukupolvien kesken - tai suvun kesken. Esikoinen esimerkiksi sai nimen samassa kastemekossa kuin serkkunsa. Ei se sukupolvia ole läpi käynyt, mutta jo se, että serkukset on nimetty samassa mekossa tuntuu kivalta.

      Poista
  3. Mullakin on jotenkin vähän vauvakuume. Tämä ei nyt auttanut. Voi sentään, ihanaa.

    (Olen vähän myöhässä blogien kanssa enkä muutenkaan oikein osaa sanoa mitään kovin rakentavaa kun tuli tämä kauhea tarve kokea tuo Leopardikuningattaren mainitsema iloinen jännitys uudelleen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auttaisiko, jos seuraavaksi kirjoittaisin raskausvaivoista? Ja sitten ehkä synnytyksestä? Ja hormoneista?

      Paitsi ettei tuollaiset tarinat ikinä omiin vauvakuumeisiini auttaneet. Kuume mikä kuume.

      Poista