lauantai 15. kesäkuuta 2013

Stailattu elämä

Sisustuslehtien kodit ärsyttävät joitain ihmisiä. Sisustusblogit ärsyttävät varmaan samoja ihmisiä vielä enemmän. Ovat kuulemma stailattuja. Ei kenelläkään voi oikeasti olla noin siistiä.

Minusta syytös on hieman hullunkurinen. Tarkoitan: tietysti sisustuslehtien ja -blogien kuvat ovat stailattuja. Ne ovat esteetikkojen ottamia, ja suunnattu toisille esteetikoille. Ei kauneudesta virtaa saava ihminen halua katsella sotkua ja epäjärjestystä (eli todellista elämää).

Äitiblogien kommenttilaatikoissa aina välillä puhutaan närkästyneenä blogeista, jotka esittelevät täydellistä elämää. En tiedä, onko tällaisia täydellisen elämän esittelyblogeja oikeasti olemassa, mutta täydellistä elämää ei varmasti ole. Tarkoitan: elämä on lähtökohtaisesti täynnä epätäydellisyyttä, valuvikoja, virheitä, vahinkoja. Siitä sen kauneus syntyy, epäkohdista.

En ole oikein koskaan osannut samaistua kiukkuun, jota tunnetaan valkoisia sohvia tai design-huonekaluja kohtaan; suuttumukseen, joka nousee siitä, kun joku julkkisäiti on laihduttanut raskauskilonsa kolmessa viikossa tai ärsytykseen siitä, kun jollain tuntuu kaikki menevän aina vain pelkästään hyvin.

Osaan nimittäin samaistua kiukun kohteisiin.

Oman haavoittuvaisuuden esittely on kamalan vaikeaa. Oma epätäydellisyys pitäisi ensin myöntää itselle, sitten muille. Vaikka pääsisi yli siitä, että vaikuttaa muiden silmissä heikolta, voi oman itsensä paljastaminen kuulostaa muiden korviin epäaidolta tai ruikuttamiselta. Myötätunnon sijaan saakin vastaansa torjuntareaktion: eihän tuo ole vielä mitään, siskon kummin veljenpojan kaimalla on asiat vieläkin huonommin. On paljon helpompaa kertoa hyvistä hetkistä ja onnistumisista. Vaieta epäkohdista. Piilottaa sotkut.

Mainio Leopardikuningatar mainitsi sivulauseessa ihan muita asioita käsittelevässä tekstissään: "nämä blogitkin ruokkivat sellaista täydellistä nettiäitiyttä, halusimme tai emme."

Totta. Vaikka kuinka yrittäisi olla rehellinen tai avoin, niin vähintään tulee valittua asiat, joista on rehellinen ja avoin. Itsestäni huomaan, että minun on helppo kertoa kipeistä asioista, jotka olen jo itseni kanssa käsitellyt, kuten keskenmeno tai raskauden aikainen Down-epäily. Osaan kertoa niistä huonoista puolistani, jotka olen hyväksynyt osaksi itseäni.

Tämä täydellisen säntillisessä rivissä oleva rikkaruohoton kukkapenkki ei löydy meiltä, vaan sieltä puutarhasta.


Sitten on se pimeä puoli, jota tuskin koskaan täällä paljastan. Se on kaikilla ihmisillä, myös niillä, joiden koti on aina siisti ja kynsilakat ojennuksessa.

4 kommenttia:

  1. Tämäkin oli tosi hyvä teksti, jota halusin heti kommentoida, mutta mutta mutta... :)

    Minusta on niin jännä, että osasit tarttua tuohon lauseeseen, jonka taannoin kirjoitin ja joka oli siitä tekstistä varsin irrallinen. Tiedostin sen silloin itsekin ja mietin, mitä sillä oikeastaan tarkoitin. En ollut aivan varma, mutta päätin sen silti jättää paikoilleen.

    Ja nyt huomaan, että olet täydellisesti tajunnut ajatuksenjuoksuni. Ajattelen juuri samoin kuin tässä kuvasit, että monista blogeista huokuu sellainen täydellinen elämänhallinta. Se voi johtua kauniista kuvista, jotka ehkä oikeammin kertovat vain henkilön valokuvaustaidosta (tämän kateellisena totean, koska itseltä moinen taito kuten myös kunnollinen kuvausapparaatti puuttuvat). Tai se voi johtua juuri tuosta, että kuvataan (sanoin) asioita, jotka ovat itsellä "hanskassa". Oikealla tavalla kuvattuna minkä tahansa asian ja valinnan saa kuulostamaan oikealta ja hallitulta.

    Luen kyllä mielelläni näitäkin blogeja, mutta huomaan, että en välttämättä osaa kommentoida niihin mitään. En ainakaan usein. Ehkä säröt ja oman epävarmuuden tunnustamiset tuovat enemmän kosketuspintaa ja innostavat peilaamaan kirjoittajan kokemuksia omiin.

    Itse en aluksi halunnut kirjoittaa syvemmistä tunteista ja vaikeammista asioista, mutta jossain vaiheessa käänsin kelkkani, koska huomasin, että blogissa niiden käsittely onkin yllättävän helppoa. Ainakin tällaisessa melko anonyymissa blogissa. Mutta totta sekin, että sitä silti itse valitsee aiheen ja käsittelytavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että olen tajunnut ajatuksesi. Nimittäin tuo yksittäinen lauseesi jäi mieleeni pyörimään, ja oli oikeastaan syy tämän tekstin syntymiselle. Aloin myös kovasti pohtimaan tätä omaa blogia, ja mielikuvaa, mikä teksteistäni syntyy ihmiselle, joka ei minua tosielämässä tunne. Se on varmaan kovin erilainen kuin se, mitä oikeasti olen.

      Minä ehkä arastelen etenkin niistä hyvistä jutuista kertomista, koska pelkään, että joku lukija saattaisi ymmärtää sen leuhkimisena, tai sitten ottaisi onnistumisistani painetta tai tuntisi huonommuutta. Etenkin, kun olen päättänyt, että lapsiini tai mieheeni liittyviä angsteja en tällä foorumilla pura - se olisi epäreilua heitä kohtaan. En myöskään halua täällä oksentaa satunnaisten huonojen päivien pahaa fiilistä - se olisi mielestäni epäreilua lukijoita kohtaan. Blogista siis jää tämän päätöksen myötä pois osa sitä normaalin elämän nurjaa puolta.

      Ehkä otan tästä turhan suuria paineita - itsehän en voi siihen vaikuttaa, miten tekstini tulkitaan. Voin toki yrittää kirjoittaa kieli keskellä suuta, mutta lukija aina tulkitsee kirjoitukseni omien kokemustensa kautta. Ehkä tämäkin asia selkiytyy tai helpottuu, jahka blogikokemus karttuu.

      Poista
    2. Niin, ehkäpä niitä lukijoiden ajatuksia ei hirveästi kannata arvailla. Minulle itselleni bloggailu ei ole ollut mitenkään itsestäänselvä tapata käsitellä ajatuksiani (pikemminkin päinvastoin!), minkä vuoksi varsinkin viime vuoden puolella useamman kerran kirjoitin jotain bloggailuni syistä ja siis yritin sitä kautta selvittää asiaa itselleni. Silloin moni konkarimpi bloggaaja totesi, etteivät itse pohdi moisia, vaan kirjoittavat mitä kirjoittavat ja se lukee joka lukee. Itse en ainakaan silloin osannut suhtautua asiaan noin mutkattomasti, enkä ehkä vieläkään. Nyt olen kuitenkin asemoinut itseni jossakin määrin tähän blogikenttään ja vertailemalla ajatuksiani muihin blogeihin, tehnyt rajauksia siihen, millaisen haluan blogini olevan ja mitä sinne laitan. Tiedostan täysin, ettei näillä minun valinnoilla saada aikaan kovin suosittua blogia, mutta se ei koskaan ole ollut tarkoituskaan (pikemminkin päinvastoin - pakko jälleen sanoa :) ).

      Mitä noihin pahan fiiliksen oksentamisiin tulee, sellaista tulee välillä harrastettua. Välillä tuntuu, että paha mieli on helpointa oksentaa juuri blogiin. Mutta ymmärrän hyvin päinvastaisen valinnan. Kukin valitsee itse.

      Poista
    3. Mulle kirjoittaminen on luonteva tapa jäsentää ajatuksia, mutta julkinen kirjoittaminen henkilökohtaisista asioista on kyllä pohdintaa vaativa juttu. Osaankohan minäkään koskaan noin mutkattomasti suhtautua, enpä tiedä.

      Muhun paha mieli tarttuu helposti (hyvä mieli onneksi myös), enkä siksi halua sitä itse eteenpäin levittää. Muutaman blogin lukemisen olen lopettanut kokonaan, kun tuntui, että kirjoittaja oli jatkuvasti huonolla tuulella. Sinun blogistasi en kyllä ole tällaisia avautumisia huomannut.

      Poista