perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kaksi rumaa sanaa

Nuorena vihaisena naisena minulla oli tapana kuvata itseäni feministiksi. Sitten lopetin. Arvoni eivät suinkaan ole muuttuneet vanhennuttuani. Tai ovat, mutta eivät siinä nimenomaisessa asiassa. Minua vain alkoi häiritsemään se, että sana feminismi on mennyt piloille. Tunnustautuessaan feministiksi täytyy aina jatkaa selventämällä minkä sortin feministi oikein on: Minä en ole feministi samalla tavalla kuin sovinisti on sovinisti. En vihaa miehiä. En halua naisille ylivaltaa. En halua kostaa miessukupuolelle vuosisatojen sortoa, tai mitä näitä nyt on.

Kannatan tasa-arvoa. Siis sitä, että yksilöllä on yhtäläiset menestymisen mahdollisuudet sukupuolesta, syntyperästä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta vastaavasta riippumatta.

Toisinaan olen monen feministin kanssa eri mieltä.

Esimerkiksi: vastustan sukupuoleen sidottuja kiintiöitä johtoryhmissä ja pörssiyritysten hallituksissa. Vastustan siksi, että haluan, että parhaat ja soveltuvimmat ihmiset valitaan. Kannatankin lämpimästi nimetöntä työnhakua.

En kannata yrittäjänaisten alullepanemaa ja kansanedustajien enemmistön kannattamaa aloitetta, jonka mukaan vanhemmuuden kustannukset pitäisi tasata mies- ja naisvaltaisten alojen kesken. Tavoite on toki kannatettava, mutta lakialoite tuntuu monimutkaiselta ja vaikealta toteuttaa. Miten määritellään vanhemmuuden kustannukset? Miten kustannukset tasataan? Lähettääkö naisvaltainen ala miesvaltaiselle alalle laskun, jonka jälkimmäinen sitten kuittaa (minne / kenelle)? Perhevapaiden jakaminen tasaisemmin isien ja äitien kesken esimerkiksi 6+6+6-mallin mukaisesti tuntuu minusta paljon paremmalta tavalta päästä samaan tavoitteeseen.

En myöskään pidä siitä melko yleisestä ajatuksesta, että ollakseen kunnon feministi naisen pitää olla mahdollisimman miesmäinen. Esimerkiksi ei saisi hoitaa kotona omia lapsiaan, tai ainakaan nauttia siitä. Pitäisi olla kovasti kunnianhimoinen ja uraorientoitunut, haluta johtajaksi. Pitäisi tykätä auton ajamisesta. Pitäisi vihata kotitöitä.

Mielestäni tasa-arvoa on olla vapaa sukupuolisidonnaisista odotuksista, myös silloin, kun päätyy omassa elämässään valitsemaan sen sovinnaisen tavan toimia. Päämäärän pitäisi olla sukupuoleen sidottujen odotusten löyhentäminen, ei niiden vaihtaminen toisiksi.

**

Se, mikä pätee aikuisiin, pätee myös lapsiin.

Toinen pilalle mennyt sana on nimittäin sukupuolisensitiivinen kasvatus. Minä olen sen kannalla, mutta harvoin uskallan sanoa sitä ääneen, koska joudun kiireesti selittämään, että en halua häivyttää tai kieltää lapseni sukupuolta. Sukupuoli on mielestäni tärkeä osa ihmisen identiteettiä.

Minä ymmärrän sukupuolisensitiivisyyden niin, että aikuinen antaa lapselle tilaa olla oma itsensä lataamatta tähän odotuksia sen perusteella, mitä jalkojen välistä löytyy.

Etanoista, sammakoista, koiranhännän tupsukoista... Kuva Jürgen Schoner, lainattu täältä


Tiedättehän nämä hokemat siitä, kuinka pojat ovat rajuja ja äänekkäitä ja pitävät autoista ja roboteista ja dinosauruksista ja ovat huolimattomia eivätkä ole kielellisesti yhtä lahjakkaita kuin tytöt ja osaavat toimia ryhmässä paremmin ja ovat synnynnäisiä johtajia. Hokemat siitä, kuinka tytöt ovat hiljaisia ja rauhallisia ja pitävät koti- ja hoivaleikeistä ja vaaleanpunaisesta ja hello kittystä ja prinsessoista ja pukeutumisesta ja meikkaamisesta ja ovat ilkeitä toisilleen ja yleensä pitävät vain yhtä ystävää kerrallaan eivätkä ole hyviä ryhmissä.

Kukin ylläolevista yleistyksistä voi pitää paikkansa yksittäisen lapsen osalta. Mikään niistä ei pidä paikkaansa jokaisen lapsen kohdalla. Lapset ovat yksilöitä, aivan kuten aikuisetkin.

Mutta miksi sukupuolisensitiivinen kasvatus on minulle tärkeä juttu?

Koska kulttuurin voima on huikea. Sille altistuu, ja sitä toteuttaa omassa toiminnassaan huomaamattaan. Suomessa on tehty kokeilu, jossa päiväkodeissa videokuvattiin henkilökunnan kanssakäymistä lasten kanssa. Hoitajat, jotka olivat kuvitelleet kohtelevansa kaikkia lapsia tasavertaisesti, näkivät itsensä videolta komentamassa metelöiviä lapsia sanoen: "pojat hiljaa!" ja pyytämässä siivousavuksi - keitäpä muita kuin tyttöjä.

Muutosta ei tapahdu, jos siihen ei omassa toiminnassa kiinnitä huomiota. Siksi on esimerkiksi parempi kysyä pieneltä tytöltä, mitä kirjaa hän parhaillaan lukee, kuin ihastella tämän kaunista mekkoa.

Jos sinusta tuntuu, että tämä aihe on kovin loppuunkaluttu, se johtuu siitä, että se on. Minua ennen asiasta ovat kirjoittaneet ainakin Liina, Bleue, Hups, Leopardikuningatar, Taikinanaama ja Juno. Minä olen kommenteillani rikastuttanut (?) jokaista keskustelua. Mutta en vain tunnu saavan tästä aiheesta tarpeekseni. Jokin vielä kalvaa. Auttaisitko minua selvittämään, mikä? Kommentoi, haasta, kerro oma näkemyksesi. Toivottavasti sieltä vielä löytyy joku, joka jaksaa aiheesta vääntää.

10 kommenttia:

  1. Ehdottomasti rikastuttanut. Eikä tää ole loppuunkaluttu, vaan siitä pitäisi puhua paljon, mutta myöntää täytyy, että omat varastoni lienevät hetkeksi tyhjentyneet! Hyvä teksti oli.

    Mä oon myös törmännyt noihin videotutkimuksiin, ja niissä ilahdutti moni asia - eikä suinkaan vähiten videoidun henkilökunnan asenne, joka oli niin rohkea, ettei paremmasta väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videoidun henkilökunnan asenne totisesti oli hieno. Luulen, että itse kullekin oman arkipäiväisen toiminnan näkeminen videolta olisi silmiäavaavaa. Sillä vaikka kuinka olisi kiva hurskastella olevansa stereotyypittävästä käytöksestä vapaa, en usko olevani.

      Poista
  2. Hei wau, mahtavaa pohdintaa!

    Mulla on nyt kaksi poikaa, joista toisella on menossa vahva "vauva-kausi", ja vauvaksi kutsuttua nallea kannetaan mukana kokoajan. Sitä syötetään, sen kanssa nukutaan, sitä hoivataan ja kuskataan vaunuissa jne. Vanhempi poika kokoajan odottaa että uusi vauva syntyisi ja saisi pitää sitä sylissä, syöttää ja hoitaa vauvaa, ja miettii jatkuvasti, mitä vauva tekee.

    Jotenkin tuntuisi ankealta väittää, että pojilla ei olisi vastaavaa hoivaviettiä kuin tytöllä, ja esittää että kyseessä on joku muu tunne, kuin tyttölapsen vastaava.

    Muuta mullakaan ei nyt asiaan ole sanottavaa. Tääkin oli lähinnä taas tätä oman pesän tonkimista, ei niinkään tieteellistä analyysiä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman pesän tonkimisesta tulee parhaat esimerkit! Kuten vaikka poikasi: kuinka ankeaa olisi, jos hänen vauvaintonsa tukahdutettaisiin toteamalla, että se on tyttöjen juttuja? Että ei annettaisi hänen toteuttaa ilmiselvää hoivaviettiään, vaan annettaisiin hänen ymmärtää, että siinä on jotain häpeällistä ja väärää.

      Siitä lopulta on mun mielestä kyse, kun puhutaan sukupuolisensitiivisyydestä: ollaan herkkiä yksilön hyväksymiseen ja kannustamiseen sen sijaan, että yritetään änkeä häntä johonkin valmiiseen muottiin.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Minä olen vasta tajunnut olevani feministi, juuri tuossa tasa-arvoisuuden tavoittelussa, en rintsikoiden polttamisessa.

    En lukenut lakialoitelinkkiä, mutta luin jostain, että äitiysloman kustannukset ovat työnantajalle noin 12000 €. Hirmuinen summa vaikkapa kampaaja- tai siivousyrittäjälle. Minulla ei ole ratkaisua siihen, miten kustannus pitäisi tasata, mutta joku keino siihen täytyy löytyä.

    Työnhaulle nimettömänä peukkua! Muuten olen sitä mieltä, että ehkä naisia ja miehiä pitää kohdella vähän eri tavoin: naisia kannustaa ja nostaa voimakkaammin, koska osa naisista ei esimerkiksi uskalla ottaa uusia haasteita vastaan, koska luulevat (väärin), etteivät osaa.

    Ja mitä tulee kasvatukseen, se minua oikeastaan pelottaa. Meillä on kaksi tyttöä, ja todella toivon, ettei heistä vahingossa tule hiljaisia siivoojanyhveröitä, jotka luulee olevansa jollain lailla huonompia kuin pojat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minuakin surettaa naisvaltaisten alojen tilanne, mutta kun rupean pohtimaan lakialoitteen käytännön toteutusta, siitä häviää kaikki järki. Vaikka ajatus onkin tärkeä ja kannatettava.

      Otetaan esimerkiksi vanhempainvapaan kustannukset. Työnantajalla ei ole lakisääteistä velvollisuutta maksaa siltä ajalta palkkaa. Se, että jotkut työnantajat niin tekevät, perustuu työehtosopimukseen. Silloinkaan kustannus ei ole koko palkka sivukuluineen, vaan palkan ja Kelan maksaman äitiyspäivärahan erotus. Työehtosopimuksia voi muuttaa muuttamatta lakia - esimerkiksi niin, että vanhempainvapaalta ei makseta lainkaan palkkaa, tai että sitä maksetaan myös isän vanhempainvapaan ajalta (tällöin toki pitäisi saada isät pitämään vapaata - johon 6+6+6-malli olisi tehokas keino).

      Ainoa lakisääteinen kustannuksia aiheuttava velvoite on lomapalkka, jota kertyy vanhempainvapaakauden ajalta eli 10 kuukaudelta. Tämän arvo on paljon pienempi, kuin laskelmissa esitetty.

      Olkoonkin, että kustannusten määrittämisen vaikeudesta selvittäisiin, vielä pitäisi ratkaista, miten ne tasattaisiin. Mun on vaikea kannattaa mitään aloitetta, jonka lopputuloksena on hillitön byrokratia ja todennäköisesti edelleen epäoikeudenmukainen lopputulos.

      Sitten tuosta miesten ja naisten erilaisesta kannustamisesta. Totta, mutta on mua ruvennut risomaan myös ajatus, että naisten erityisesti pitäisi haluta edetä urallaan. Miksi pitäisi? Pitääkö miesten? Entä jos ei halua?

      Kasvatus on pelottava asia :) Mäkin toivon, ettei mun lapsista tule nyhveröitä, jotka kokevat itsensä muita arvottomammaksi. En vain tiedä, kuinka iso riskitekijä juuri sukupuoli siihen on. Voi olla, että tytöillä ja pojilla on vähän eri riskit.

      Poista
    2. Uralla etenemistä on monenlaista: asiantuntijuuden syventämistä ja/tai esimiesasemaan siirtymistä. Kukin edetköön omalla tavallaan, sama reitti ei sovi kaikille ja tuskin kovi moni haluaa Elopiksi Elopin paikalle - en minä ainakaan. Fakta kuitenkin on, että naisten etenemiselle on enemmän esteitä ja hidasteita, joihin pitää puuttua. On tutkittu, että naisten johtamat yritykset ovat keskimäärin kannattavampia kuin miesten johtamat, ehkä sitä kautta voitaisiin vaikuttaa työllisyystilanteeseen? Oletko lukenut Lean in -kirjan? Siinä oli jonkun verran jenkki-hapatusta, silti paljon mielenkiintoista tutkimustietoa mm. esteistä.

      Byrokratiaa ei tarvita lisää, siitä olen samaa mieltä.

      Poista
    3. En ole lukenut Lean iniä vielä, mutta ystävä on luvannut sen lainata, kun saa itse luettua loppuun. Olet ihan oikeassa siinä, että naisten etenemiselle on enemmän esteitä, ja niitä pitää määrätietoisesti purkaa. Luulen, että tuo mainitsemasi kannattavuus kertoo osin myös riskinottohalusta - naisilla se on tutkitusti miehiä vähäisempää (johtuuko kulttuurista vai biologiasta, en tiedä).

      Se onkin herkkä paikka nähdä, kuka nainen on kannustusta vailla, ja kuka on tehnyt tietoisen ratkaisun olla tyytyväinen siinä, missä on. Molemmat päätökset ovat mielestäni yhtä hyviä.

      Ja jottei nyt jäisi väärinkäsityksiä: kyllä minäkin haluan nähdä naisia nykyistä enemmän vastuullisissa tehtävissä.

      Poista
  4. Paljon samaa pohdintaa (esim. en minäkään kannata sukupuolikiintiöitä). Kaikesta muusta samaa mieltä paitsi tuosta vanhemmuuden kustannusten jakamisesta. Olen sitä omassa puolueessanikin ajanut eteen päin ja pitänyt asiaa esillä. Parasta tietysti olisi, jos vanhemmuuden kustannukset maksettaisiin suoraan yhteisistä verovaroista. Jos ei, niin sitten malli, jossa jokainen yritys maksaa tietynlaista vakuutusta/veroa, jonka tuotto menee vanhemmuuden kustannusten paikkaamiseen. :) Ja tuo kans harmittaa, että sukupuolisensitiivisyydestä (siis vaikkei tuota termiä käyttäis) leimataan sukupuolineutraaliksi ja väitetään että kasvattaa sukupuolettomia lapsia. Jännä. En edes tiennyt että niin voi tehdä :D (parhaillaan tästä käynnissä omalla fb-seinällä keskustelu). Toinen kommentti onkin sitten, että ne vaatteet on vain vaatteita, ei niistä pidä tehdä tuommoista numeroa ja rakettitiedettä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä osaisit siis auttaa minua ymmärtämään tuota lakialoitetta? Kun musta tuntuu, että jotain jäi tajuamatta.

      Itse ajattelen, että työelämän epätasa-arvoisuus sukupuolten välillä johtuu siitä, että naiset ovat miehiä pidempään poissa perhevapailla. Joo, siitä syntyy kustannuksia työnantajille, mutta isompi menetys on naisille ne vuodet, jotka on pois ansaitsemasta eläkettä, saamassa kokemusta ja etenemässä urallaan. Lisäksi nuorten naisten pätkätyöt ovat nähdäkseni ainakin osin seurausta siitä työnantajan kokemasta riskistä, että nainen perheen perustettuaan jää pitkäksi aikaa pois töistä ja tälle täytyy etsiä ja kouluttaa sijainen. En näe, että vanhemmuuden kustannusten tasaaminen ratkaisisi näitä ongelmia, mutta perhevapaiden tasaaminen ratkaisisi. Jos perhevapaita käyttäisivät tasaisemmin sekä isät että äidit, niin 1) naisen palkkaaminen ei olisi enää työnantajalle niin iso riski ja nuoret naiset saisivat helpommin vakituisia töitä (tai töitä ylipäätään), 2) naisten taloudellinen riippuvuus puolisostaan vähenisi, eikä esimerkiksi avioero olisi hyppy köyhyyteen ja 3) vanhemmuuden kustannukset jakautuisivat tasaisemmin isien ja äitien työnantajien kesken, kun molemmat pitävät perhevapaita. Ja vielä 4) isät saisivat luotua kiinteämmän suhteen lapsiinsa ja lapset isiinsä ja mahdollisen avioeron sattuessa isät eivät olisi niin heikossa asemassa kuin nyt.

      Eli kysymykseni on, miksi ajaa byrokraattista ja sekavaa vanhemmuuden kustannusten jakamista, kun voisi keskittyä ajamaan perhevapaiden tasaisempaa jakoa?

      Ja koska emme toisiamme tunne, niin koen tarpeelliseksi selventää, etten yritä haastaa riitaa vaan olen aidosti kiinnostunut kuulemaan ajatuksiasi. Ehkä itsekin siten opin jotain. Sillä niin kivaa kuin samanmielisten kesken hymistely onkin, vasta toisistaan eriävät mielipiteet tekevät keskustelusta oppimisen areenan.

      Poista