lauantai 27. heinäkuuta 2013

Rakkaudesta

Jokainen, joka on pidellyt aaltojen silittämää kiveä kädessään, tietää, että jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitä tekevä voima.
-Tommy Tabermann

En ole mikään suuri runojen ystävä, tai oikeastaan, harrastaja. Pidän kyllä kauneista säkeistä, kun sellaisiin törmään, mutten oikein osaa lukea runoja.

En muista, missä ja miten kohtasin ylläolevan Tommy Tabermannin runon, mutta se pitää mielestäni sisällään suurta viisautta. Olen raapustanut säkeet useampaakin hääparia onnittelevaan korttiin, ja nyt vanhemmaksi tulon jälkeen olen ymmärtänyt, että ihan yhtä hyvin runolla sopii onnitella jälkikasvusta. Näinhän se menee: puolisoa tai lasta ei voi helliä liikaa.

Mä tahdon sun elämään
ja lyömään sinun tauluillesi naulaa seinään.
Mä tahdon sun elämään,
sun aamukahvipöytääsi ja pyykkipäivään.

- Pekka Ruuska

En ole myöskään suuri Pekka Ruuskan ystävä, vaikka Rafaelin enkeliä on itsekin tullut varhaisteininä lauleskeltua. Yllä oleva lainaus on katkelma kappaleesta Tahdon sun elämään, jota edelleen hyräilen hiljaa mielessäni pohtiessani rakkauden ja onnellisen parisuhteen olemusta. Juuri näin minä ajattelen miehestäni: haluan olla hänen elämässään, arjessaan, niissä tylsissä hetkissä.

Elokuvien romanttinen rakkaus on lopulta aika epäkiinnostavaa: tarina loppuu siihen, mistä sen vasta pitäisi alkaa. Suloisimmat rakkaudenteot ovat niitä arkisia. Yhdessä syöty aamiainen, se, että toinen muistaa tuoda lempijogurttiasi kaupasta tai hoitaa lapset sen aikaa, että saan juoda kahvini loppuun.

Loppuun vielä hieman rosoisempi, mutta silti koskettava kuvaus Rakkaudesta, Sielun Veljien tapaan.

Rakastakaahan tekin toisianne, lujaa!

9 kommenttia:

  1. Hyvin puhuttu. Mua aina vähän ihmetyttää se, kun arkea mollataan niin helposti parisuhteen keinotekoiseksi ylläpitäjäksi: kun ei muka ehditä toista edes katsoa silmiin, niin helppohan siinä on olla eroamatta, sanovat kyynikot. Mutta arkihan on parasta, ja siinä arjessa rakastaminen on parasta, ja arjessa rakastetuksi tuleminen on vielä sitäkin parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki on parasta! Se, kun mietitään mitä tänään syötäisiin ja katsotaan kympin uutiset yhdessä ja kommentoidaan aamun lehteä ja jutellaan päivän tapahtumista. Se, että saa jakaa sen ihan tavallisen arjen jonkun kanssa, on vaan mahtavaa. Pekka Ruuska on sian ytimessä.

      Poista
    2. Tuli tahattoman hauska kirjoitusvirhe.

      ASIAN ytimessä, ei sian ytimessä.

      Poista
  2. Kun menin exän kanssa naimisiin, saatiin taulu, jossa oli toi Tabermanin teksti ja se kolahti muhun, vaikken myöskään ole runouden suurkuluttaja. Se vaan on niin totta. Eron jälkeen taulu on mulla edelleen ja seinälläkin. Muistuttamassa siitä, että ensimmäisessä suhteessa yksikään kivi ei ollut sileä, mutta tässä suhteessa siihen pyritään koko ajan.

    Arki on se ihanin ja kamalin asia suhteessa. Arki on väistämätön lopputulema jossain muodossa. Joskus ihmiset ei vaan tajua sitä. Se alkuajan hekuma tulee aina, mutta arjen hekuma ei olekkaan itsestäänselvyys.
    Mä olen pillahtanut itkuun, kun mies on tuonut kaupasta pyytämättä jotain mun lempparia. Tommoset jutut on just parhaimpia, paljon arvokkaampia kuin esimerkiksi synttärilahjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mukavaa, että olet halunnut taulun säilyttää. Koska tärkeä muistutushan tuo on.

      Olen ihan samaa mieltä, että arjen yllätykset on parhaita. Syntymäpäivälahja on kuitenkin ns. velvoite, mutta ne arjen jutut ei ole, vaan ne tehdään, koska haluaa.

      Poista
  3. Parisuhteen ylläpito ei ole helppoa, sekin vaatii yritystä ja erehdystä. Siispä rohkea kirjoitus parisuhteen rakkaudesta, arjen keskellä :)! Hienoa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en oikein ymmärrä tyyppejä, jotka sanoo, ettei parisuhteen eteen pitäisi "joutua tekemään työtä", vaan ihan rakkauden pitäisi kantaa. Kyllä mun mielestä kaikissa ihmissuhteissa pitää nähdä vaivaa. Tai ainakin minun pitää, kun en luonnostani ole aina ymmärtäväinen ja huomaavainen tyyppi, vaan joskus itsekäs ja lapsellinen. Sitten pitää vähän pinnistellä ottaakseen myös toisen näkökulma huomioon.

      Tuohon arjen rakkaudentekoihin voisi vielä lisätä sen, että hoitaa toista (ja lapset) kun toinen on kipeänä. Olen nimittäin ollut puolitoista vuorokautta ärhäkän rintatulehduksen sänkyyn kaatama, ja supermieheni on sen aikaa hoitanut lapset ja minua. On se ihana <3

      Poista
    2. Niinpä, ehkä sanojat ovat olleet vasta pari vuotta yhdessä tai ehkä rakkaus on heille eriä mitä itse sen ajattelee olevan.
      Toivittavasti tulehduksesi on helpottanut, se on kuulemma tosi karmea olotila :(.

      Poista
    3. Antibiootit ovat ihmeellinen ja ihana asia :) Puoli vuorokautta ensimmäisen annoksen ottamisesta alkoi elämä voittaa. Ja rintatulehdus on karmeaa, sattuu ja on korkea horkkainen kuume. Onneksi se helpottaa nopeasti lääkkeillä.

      Poista