lauantai 6. heinäkuuta 2013

Suuri tuntematon

Odottaessani esikoista luin Keijo Leppäsen kirjaa Isyystesti (suosittelen: kepeä ja hyväntuulinen kirja MTV3:n uutisankkurinakin tunnetun Leppäsen arjen kokemuksista kolmen pojan isänä).

Kirja on jo annettu eteenpäin, mutta eräs irrallinen lause siitä on jäänyt kummittelemaan päähäni. Käsitellessään tapansa mukaan lempeästi ja ymmärtäen vapaaehtoisesti lapsettomia, Leppänen tulee todenneeksi, että valitessaan lapsettomuuden he eivät tiedä, mistä luopuvat.

Ensimmäinen ajatukseni lausetta lukiessani oli: totta. Toinen ajatus, se joka on jäänyt häiritsemään, oli: eivät muuten tiedä lapsia haluavatkaan, mitä ovat saamassa.

Lapsi on suuri tuntematon siitä lähtien, kun on vasta pilke vanhempiensa silmäkulmassa. Jokainen lapsentekoon ryhtynyt tietää, että ainoa, mitä voi tehdä, on antaa lapselle luvan tulla. Se, milloin tikkuun ilmestyy positiivinen viiva, on vain tiettyyn pisteeseen omissa käsissä. Alkanut raskaus voi mennä kesken. Raskaudessa voi ilmetä jotain poikkeavaa.

Lapsella voi olla koliikki, allergia, refluksi. Silloinkin, kun lapsi on ns. perusterve, on vaikea etukäteen ennustaa, millaiseksi lapsiperhearki muodostuu. Millainen minä olen äitinä? Entä puoliso isänä? Me perheenä? Jokainen uusi lapsi sekottaa pakkaa entisestään. Niin kauan kuin vaihtoehtoisia rinnakkaistodellisuuksia ei ole olemassa, on mahdotonta tietää, millaista elämä olisi ollut jollain toisella valinnalla. Sittenkin vielä yksi lapsi? Kuitenkin vähän pienempi tai pidempi ikäero?

kuva täältä

Siksi on minun mielestäni turhaa jaella neuvoja siitä, milloin lapsia pitäisi hankkia, kuinka monta ja millaisella ikäerolla. Mikään suunnitelmista ei välttämättä toteudu. Perhe voi vain toivoa parasta. Ja ne perheen ulkopuoliset, heidän olisi parempi keskittää energiansa perheen tukemiseen.

3 kommenttia:

  1. Se on niin totta. Me voimme vain toivoa jonkinlaista elämää ja luonto (/lääketiede/adoptiojärjestö/tai joku muu) päättää lopusta. Hyvien neuvojen jakelemisen sijaan tukeminen, ihan kaikilla rintamilla, olisi toivottavaa. Oli lapsia tai ei.

    Ja mun mielestä tuo sun pohdinta, ettei lasta haluavatkaan tiedä, mitä ovat saamassa, on todella hyvin kiteytetty. Vapaaehtoisesti lapsettomat ainakin tietävät, mitä saavat. On helpompi jäädä paitsi jostain sellaisesta, josta ei tiedä, kuin luopua jostain itselleen hyvästä, jonka jo tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla välillä jää tuollaiset yksittäiset heitot kummittelemaan. Jotenkin tuntuu, että monesti monelta unohtuu se, ettei lasten hankkimista tai lapsiperheen arkea pysty suunnittelemaan. Ihminen on siinä aika kaukana asioista, joita pystyy kontrolloimaan. Silloinkin, kun kaikki menee ns. hyvin, on epävarmuustekijöitä monta.

      Minä olen esimerkiksi pohtinut näitä: Millainen uhmaikä meille tulee? Saako lapseni kavereita? Miten hän pärjää koulussa? Tuleeko hänestä kiusaaja tai kiusattu (toivottavasti ei kumpikaan!)? Miten sujuu murrosikä? Haluaako ja saako lapseni koskaan omia lapsia? Millainen meidän suhteemme on, kun lapsi on aikuinen?

      Ja niin edespäin. Oikeastaan siitä asti, kun päätin haluta lapsia, on koko tulevaisuuteni ollut yhtä suurta kysymysmerkkiä. Osaan asioista voi toki pyrkiä kasvatuksella vaikuttamaan, mutta varmaa on silti vain epävarma.

      Poista
    2. Ihminen voi loppupelissä vaikuttaa vain omiin valintoihinsa. Muut voivat vain tukea. Ja tässä tulemme takaisin tuohon sun kirjoituksen kiteytykseen :)

      Poista