tiistai 13. elokuuta 2013

Kissa kiitoksella elää

Välillä käy niin, että sitä kuvittelee keksineensä jotain omaperäistä sanottavaa vain huomatakseen, että joku toinen sanoi sen jo, ja vieläpä paremmin. Sitten sitä kaivaa luonnoksen Bloggerista esiin ja pohtii, heittäisikö sen roskakoriin vai muokkaisiko sittenkin valmiiksi ja laittaisiko eetteriin.

Tällä kertaa laitan, koska aihe on tärkeä. Nimittäin kehuminen.

Me suomalaiset emme ole kovin hyviä kehumaan. Emme toisiamme, ja vielä vähemmän itseämme. Kehumista pidetään tyhjänpuhumisena, nöyryyttä ja vaatimattomuutta hyveenä. Tämä tuntuu istuvan kulttuurissamme sitkeästi.

En ole varmasti ainoa, joka ei lapsuudessaan muista kehujen kohteena paistatelleensa. Vanhemmat silloin taisivat pelätä, että lapsi ylpistyy tai menee pilalle, jos tätä kehuu. Lakkaa vielä yrittämästä, jos saa kuulla olevansa hyvä.

Sama pätee työpaikoilla: minä sain kerran kuulla esimieheltäni kiittävän palautteen jälkeen, etten "saa antaa kiitoksen nousta hattuun, sillä ihan kaikilla rintamilla ei vielä olla maalissa". No siitä ei ollut pelkoa, olin ihan riittävän tietoinen asiasta ilman erityismainintaakin.

Minä olen aikuisiällä opetellut kehumaan ja ottamaan vastaan kehuja. Kun mieleen tulee jotain kaunista toisesta ihmisestä, pyrin sanomaan sen ääneen. Kun minulle sanotaan jotain kaunista, pyrin sanomaan kiitos sen sijaan, että vähättelisin kehuja. Kun olen tyytyväinen itseeni, pyrin sanomaan senkin ääneen. Lapseni aion hukuttaa kehuihin nyt ja tulevaisuudessa.

Minä nimittäin uskon, että ihminen ei mene kehuista pilalle. Uskon, että hän menee pilalle ilman kehuja.

Toki kaikki epäaito kehuminen, jolla pyritään osoittamaan, että kelpaat vain jos olet sellainen ja tällainen, on vahingollista. Minä en nyt puhu siitä. Puhun siitä, että haluaa sanoillansa tehdä toiselle hyvän mielen. En pysty näkemään siinä mitään pahaa. Kuten en pysty siinäkään, että kehuista nauttii.

**

Sitten vielä sananen ulkonäköön liittyvien kehujen merkityksestä. Olen toisinaan törmännyt sellaiseen ajatukseen, ettei tyttölasta saisi kehua kauniiksi, jotta tämä ei rakentaisi itsetuntoa ulkonäkönsä varaan. Olen eri mieltä. Minun mielestäni ihan kaikkia ihmisiä saa ja pitää kehua kauniiksi. Jokaisella on oikeus tuntea itsensä kauniiksi.

Kauniiksi kehumisen välttelyä joku perustelee sillä, ettei se ole omaa ansiota. Entä sitten? Ei ole moni muukaan asia, mutta ei se sitä tarkoita, ettei niistä saisi tuntea hyvää mieltä. Argumentti on yhtä looginen kuin väite, ettei kauniista säästä saisi iloita, kun se ei ole omaa ansiota.

Joku voi myös sanoa, etteivät kaikki ihmiset ole kauniita. Minä sanon, että ihan jokaisesta löytyy kauneutta. Toisella on kauniit silmät, toisella iho, kolmannella kädet. Kauneutta on lopulta ihan yhtä helppo löytää kuin rumuutta, mutta joskus se vaatii enemmän treeniä. Ja se on muuten hyvää treeniä se.

16 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu :). KIitos siitä :D!
    Olen muuten kirjoittanut tismalleen samalla otsikolla (mikä nyt ei ole kummallista koska kyseessä on melko tuttu sanonta) ja aika samoja mietteitä taisin siinä sivuta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäpä kävin heti lukemassa tekstisi, hyvä oli! Suomalaiset sananlaskut olisivat masentavuudessaan oiva lähde useammallekin blogitekstille. Ken kuuseen kurkottaa jne - missä on kannustavuus, missä ilo?

      Vanhemmuus on kuitenkin muuttunut parempaan suuntaan, ja se on hyvä. Jospa meidän sukupolvemme lapset saisivat kehuja osakseen ja osaisivat omia lapsiaan kehua ihan automaattisesti. Ja toisiaan, ja itseään myös.

      Poista
  2. Kehuminen ON tärkeää! Eikä takuulla pilaa ihmistä, jos kehuihin on aihetta. Hyvä kirjoitus, olen ihan samaa mieltä. Työelämässä kehuja tulee valitettavan vähän. On taito osata kehua ja kiittää kuulostamatta mielistelevältä tai epäaidolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että pitäisikö ottaa tavoitteeksi kehu päivässä (vähintään, ylärajaa ei olisi), jotta kehumisesta ja positiivisen etsimisestä tulisi tapa.

      Mä oon joskus kehunut ihan ventovieraita vaikka vaatekaupassa: "tuo paita näyttää tosi hyvältä päälläsi". Yleensä olen saanut vastaukseksi hämmentynyttä mutinaa, mutta toivon, että olen tullut aiheuttaneeksi edes vähän hyvää mieltä.

      Poista
  3. mulle on jäänyt mieleen joku tutkimus (ei lähdeviitettä eli tosi luotettava taas), jossa lasten menestymistä ennusti paremmin se, että niitä kehuttiin yrittämisestä kuin hyvästä suorituksesta. ei sillä että *menestys* olis itsetarkoitus, mut kuulosti musta hyvältä. aina ei mee nappiin, mut jos on yrittänyt, niin se on kehun arvoinen niin että ei lannistu ja lakkaa yrittämästä. no mut, me kyllä kehutaan tota meidän lasta ihan kaikesta, ai että se on taitava, niin hienosti seisoo ja vilkuttaa ja kaikkee! toivottavasti jaksetaan kehua isompanakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kuullut samasta asiasta, ja se on mun mielestä varsin järkevää. Pitäisikin kannustaa yrittämiseen, ja siihen, että epäonnistumista ei tarvitse pelätä. Mutta kai siitä lopputuloksestakin voi kehua, jos parhaansa yrittäminen toteutuu myös.

      Poista
  4. Mulle käy usein niin, että ajattelen jotain kehuvaa, mutta en tule sanoneeksi sitä - ja sitten joku toinen tulee ja sanoo saman asian, ja tunnen itseni ihan tyhmäksi. Pitäisi vain opetella möläyttämään kaikki positiiviset asiat mitä mieleen tulee.

    Lapsia mä kyllä kehun tosi paljon, mua kehuttiin lapsena, ja sillä tavalla aiheesta, että tiesi niiden olevan aitoja kehuja. Ja kyllä musta ulkonäkökehut on tytöille tärkeitä (ja varmaan pojillekin), ja ehkä varsinkin sitten teini-iässä, täytyy vain koettaa muistaa kehua vaikka vastaan tulisi murjotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä teen ihan samaa: ajattelen kehuja, mutten aina tajua sanoa ääneen. Vaikka yritän tsempata, ja oon kyllä oppinutkin, niin silti.

      Ihanaa, että sua on kehuttu lapsena!

      Mä oon varma, että ulkonäkökehut on tärkeitä kaikille, tytöille ja pojille ja miehille ja naisille. Mutta tietysti sitä toivoisi, että kehuja saa myös muista asioista.

      Poista
  5. Mä diggaan tuosta Junon mainitsemasta yrityksestä kehumisesta.

    Mitä ulkonäöstä kehumiseen tulee, olen ollut pari kertaa tilanteessa, jossa on käynyt selväksi, että joku kaveriksi luulemani arvostaa mua lähinnä ulkoisten seikkojen vuoksi. Vaikka varmaan näitä tilanteita tulee jatkossa yhä harvemmin kun otan ja vanhenen, eikä mulla mitään suuria illuusioita avuistani ole - olenpahan vain opiskellut ja ollut duunissa nörttialoilla - täytyy silti sanoa, että harva tunne on niin pikkumaisella tavalla latistava kuin se, jossa tulee kehutuksi ulkonäön vuoksi vaikka haluaisi olla hyvä tyyppi. Olen usein miettinyt, kehuvatko nää tyypit miespuolisia tovereitaankin ulkonäön osalta koko ajan. Sitten olen tipahtanut tuolilta katkerasti nauraen.

    Voi olla, että ne, jotka tulevat aina kehutuksi vain siitä, että ovat hyviä tyyppejä, kokevat toisin.

    Siitä olen kyllä samaa mieltä, että kaikista löytyy kauneutta ja oma elämä on rikkaampaa kun sitä kauneutta osaa löytää ... Mutta ulkonäön kehuminen ei minusta silti ole aivan noin yksiselitteinen juttu kuin tuossa kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopulta harva asia on niin yksiselitteinen, että sen voisi lyhyehköön blogitekstiin tyhjentävästi typistää.

      Mutta tuosta sun kokemuksesta mietin, voisiko sittenkin olla niin, että ko. nörttipoikien mielestä olet jumalainen nainen? Sä kun olet fiksu, sanavalmis ja hauska. Ja voi olla, että jos nörttipojat eivät ole tottuneet puhumaan ihastuksestaan sen kohteelle, on ulos tullut ulkonäkökehuja?

      Oli miten oli, toivoisin, että kaikki meistä saisivat ja antaisivat monipuolisesti kehuja mahdollisimman usein.

      Poista
    2. Olisihan tavallaan tosi imartelevaa ajatella noin, mutta epäilen, että ei kuitenkaan aivan kauhean todenmukaista :D Ne tyypit on vaan olleet törppöjä.

      Jäin vielä miettimään sitä, kun tuossa ylempänä sanot jossain, että saatat vaikka vaatekaupassa kehaista kanssaostajan sovittamaa vaatetta tjsp - teen itse asiassa itse ihan samaa, ja muutenkin kehun vaikka työtovereiden pukeutumista jos siihen on aihetta. Jännä, että se on selvästi munsta jotenkin enemmän ok kuin vaikka kanssaihmisen laihtumisen hehkuttaminen tai muu.

      Pitää ehkä hakeutua terapiaan! Ja nyt mua naurattaa ihan tolkuttomasti sekin, että sun tägi tässä on "mustaa ja valkoista" :D

      Poista
    3. No mutta laihtumisen hehkuttaminen on mustakin vähän arveluttavaa: mä oon itse huoli-laihtuja, eli mun laihtuminen johtuu yleensä siitä, että voin huonosti. Silloin on tosi hämmentävää vastaanottaa kehuja. Itse yritän jotenkin vakoilla, että ihminen on tyytyväinen uuteen laihaan olomuotoonsa, ja kehun vasta sitten. Eli omat kokemukset rajoittavat kehumisintoa minullakin.

      Poista
  6. Jälleen kerran samaa mieltä!

    Olen yrittänyt samaa, eli opetella kehumaan ja ottamaan kehuja vastaan. Tässä olen mielestäni kehittynyt aika hyvin.

    Työelämässä itselle tulee usein vastaan huonoja esimerkkejä kehumisesta. Kun toiseen suuntaan kumartaa niin toiseen pyllistää-tyyppisiä. Ne on näitä "oi ihanaa, miten hyvin sä teet ton, kun toi toinen ei osaa ollenkaan"-juttuja. Niissä toi pyllistysosa vie positiivisen palautteen voiman, koska silloin pyllistellään mun työkavereille, eikä se ole ollenkaan kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, toi on kyllä kurja tapa "kehua". Lainausmerkit siksi, etten ole varma, onko tuo enemmän kehu vai kehuksi naamioitu loukkaus sitä toista kohtaan. Vaikka itse olisi kehun ansainnutkin, on siitä tosiaan vaikea iloita, jos kaupanpäälliseksi tulee loukkaus työkaverille. Plääh.

      Poista