keskiviikko 7. elokuuta 2013

Loman loppu

Kotiäidin loma on silloin, kun mies on lomalla. Näin meilläkin.

Vauva-arki on tuntunut varsin helpolta, kun aikuisia on ollut yksi lasta kohden. Kaksin olo vauvan kanssa on kerrassaan lepäämistä, sillä vauva pääsääntöisesti nukkuu ja syö. Uloslähtö kahden lapsen kanssa on helppoa, kun toinen huolehtii vauvasta ja toinen esikoisesta. (Olen muuten tässä viime päivinä pohtinut useasti sitä, että olisipa hienoa, jos toisen lapsen saisi ensimmäisenä. Ei nimittäin lainkaan tuntunut lomalta, lepäämiseltä tai helpolta esikoisen ensimmäiset viikot.)

Paljon emme ole lomallamme ehtineet, mutta Korkeasaaressa on käyty, ja Haltialan tilalla etsimässä herneitä. Nautimme rauhallisen ja herkullisen aikuisten lounaan Mustikkamaalla Aliassa esikoisen nukkuessa päiväuniaan ulkona rattaissa ja kuopuksen rintarepussa. Ravintolapalveluita olemme hyödyntäneet myös koko perheen voimin. Minä olen nukkunut monet päiväunet vauvan kanssa, mies on käynyt esikoisen kanssa rannalla ja pyörälenkeillä. Siivoamaankin olemme ehtineet, ja laittamaan ruokaa pakkaseen.



Lomalla on ollut hyvää aikaa kirjoittaa blogia, kuten olette varmasti päivitystahdista huomanneet.

Ja nyt se sitten loppuu. Hui kauhistus.

Olen saanut hyviä evästyksiä arkeen sekä teiltä että tosielämän tutuilta äideiltä. Tärkein niistä on riman pitäminen matalalla. Toinen mieleen jäänyt on se, että arkeen kannattaa suhtautua kuin työhön: ei oikeissa töissäkään pääse päiväunille tai kahvitauoille milloin haluaa, joten miksi tässä pääsisi. Oikeissakin töissä kohtaa epämiellyttäviä tilanteita ja joutuu epämukavuusalueelle, niin tässäkin. Kolmas on se, että lapset kasvavat, ja sen myötä arki helpottuu. Yritän pitää nämä neuvot mielessä.

Jos täällä on lähiaikoina hiljaisempaa, se tarkoittaa, että olen puistossa, syömässä, vaipanvaihdolla, tai päiväunilla.Ja jos muita syksyisin jännittää päiväkodin aloitus tai töihin paluu, niin myönnettäköön, että perhosia on vatsassa täälläkin.

6 kommenttia:

  1. Iik, tsemppiä! Ottakaa ihan rauhallisesti, kyllä se siitä. Varmasti tekemistä on huimasti enemmän, kun ei ole auttavia käsiä, mutta pärjäätte takuulla.
    Mun on muuten edelleen vaikea uskoa noita kuvauksia elämän helppoudesta ja päiväunien nukkumismahdollisuudesta, kun taloon tulee kakkonen. Mutta kai se on uskottava. Vaikka itse olinkin ainokaisen kanssa aivan pähkinöinä koko ekan vuoden.
    Terkkuja arjesta eli junasta matkalla töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin munkin on vaikea uskoa: koko ajan mietin, että tämän on pakko olla hämäystä ja kohta kaikki muuttuu :)

      Esikoisen kanssa pelotti alussa jäädä kaksin - mutta ehkä se on verrattavissa siihen, että nyt jännittää jäädä lasten kanssa kolmin. On myös kerrottava, että kakkonen on esikoista rauhallisempi: nukkuu enemmän ja itkee vähemmän (ainakin toistaiseksi, toivottavasti en jinxaa mitään sanomalla sen ääneen).

      Poista
  2. Tsemppiä tulevaan!

    Kuka ikinäkään esitti ton ajatuksen, että arkeen pitää suhtautua kuin työhön, on asian ytimessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, ehkä parhaita neuvoja ikinä! Itse ainakin huomaan välillä eksyväni sellaiseen moodiin, että koska olen kotona, minun pitäisi pystyä olemaan vapaalla eli tekemään mitä huvittaa. Ja koska se ei tietenkään lasten kanssa ole mahdollista, niin tuollainen ajattelu saa aikaan vain pahaa mieltä. Mutta jos osaa pysytellä ajatuksessa, että tämä nyt mun duuni, niin arki on helpompaa. Ainakin mulle.

      PS. molemmat lapset nukkuu!

      Poista
  3. Aloitin viime vuonna syksyn kolmestaan vastasyntyneen ja kaksivuotiaan kanssa, tänä syksynä luonnollisesti 1-vuotiaan ja 3-vuotiaan. Viime vuosi oli aika rankka, mutta ei ollenkaan niin hurja, kuin etukäteen pelkäsin. Ajatus työpäivästä tosiaan helpotti. Tänään askartelin samaa ajatusta mielessä pitäen lukujärjestyksen (jota todennäköisesti en noudata, mutta joka muistuttaa juurikin työvertauksesta). Tavoitteenani on toteuttaa joka päivä joku etukäteen päättämäni juttu lasten kanssa: askartelu, retki, musatuokio, satuhetki. Semmoisia tavallisia lapsiperhejuttuja, mutta jotenkin tykkään ajatella niitä suorituksina työpäiväni aikana.

    Riman matalalla pitäminen, armollisuus ja välttämättömyysjärjestyksen miettiminen helpottavat kummasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin myös lukujärjestyksen, mutta luulen, että aika ei vielä ole sille kypsä. Jonkinlaista aikataulua/rytmitystä olen kuitenkin mielessäni hahmotellut - vaikkei sitä tulisikaan orjallisesti noudatettua, uskon sen auttavan itseäni.

      Ihana kuulla muiden kokemuksia! Mä toivon, että meillä menee samalla tavalla, siis ettei ole niin rankkaa kuin etukäteen pelkään.

      Poista