maanantai 5. elokuuta 2013

Naisen paikka

Kenellä on valta päättää naisen vartalosta?

Naisella itsellään, olisi tietysti mieluinen vastaus. Taitaa kuitenkin olla niin, että vieläkään asia ei ole niin.

Jäin pyörittelemään A Beautiful Body -haasteen herättämiä ajatuksia. Haasteessa naiset kertoivat kuvallaan ja tarinallaan, että ovat tyytyväisiä itseensä ja elämän muokkaamaan vartaloonsa.

Kuten aina, haaste herätti myös toisenlaisia tulkintoja. Kysyttiin, onko julkaisemisen motiivi vain kehujen kalastelu. Pohdittiin, oliko kuvien julkaisu vain ilmentymä julkisuushakuisesta ja ulkonäkökeskeisestä kulttuuristamme. Kysyttiin, pitääkö naisen asettua katseille alttiiksi tullakseen hyväksytyksi.

Tapani mukaan jäin jumiin näihin ajatuksiin. Lisäpontta pohdinnoille toi Suvi Trokee-Daktyylin mainio teksti Armpits 4 August -kampanjasta. Jäin miettimään, kuinka paljon ympäröivä yhteiskunta vieläkin haluaa hallita naisen vartaloa - ja kuinka iso osa tuosta hallinnasta tehdään naisten vapauttamisen nimissä.

On varmasti totta, että kulttuurimme asettaa tietyt ihanteet kauneudelle ja naiseudelle. Mutta minkälainen toiminta on merkki epäterveestä kehonkuvasta ja itsetunnosta? Ja millainen on normaalia oikeutta päättää omasta kehostaan? Voiko ylipäätään itsetunnon rajoja piirtää ulkopuolelta, ihmisen ulkonäön tai ulkoisen toiminnan perusteella?

Kuva täältä
Voiko nainen pukeutua vapaaehtoisesti burkaan, vai onko aina kyseessä alistamisen muoto? Ovatko silikonirinnat merkki huonosta itsetunnosta? Saako nainen harrastaa satunnaista seksiä, vai onko se vain hyväksynnän hakemista antautumisen kautta? Onko häpykarvojen ajelu merkki pornoteollisuuden aivopesusta, vai voiko nainen aidosti pitää ajeltua häpyä esteettisesti miellyttävänä? Onko kainalokarvojen ajamatta jättäminen tasa-arvoa? Onko oman ulkonäön pohtiminen turhamaisuutta vai normaali osa ihmisen identiteetin rakentumista? Onko oman valokuvan julkaiseminen internetissä hyväksynnän hakemista vai ainoastaan yksi itsensäilmaisun muoto?

Voiko olla niin, että yrittäessämme purkaa vuosisatojen kahleita, tulemmekin huutaneeksi vapautta niille, jotka eivät sitä kaipaa?

4 kommenttia:

  1. Karkeasti ottaen voisi sanoa, että yleinen ajatuskuvio tuntuu olevan se, että minä päätän itse omasta vartalostani ja mitä sille teenkin on osoitus itsenäisyydestäni; kaikki muut sen sijaan ovat kulttuurinsa tuotteita ja median aivopesemiä :D

    Mä esimerkiksi ajelen kainalokarvani. Pidän sitä ihan aidosti esteettisempänä ja paremmanhajuisena vaihtoehtona - mutta jos olisin kasvanut toisenlaisessa kulttuurissa, saattaisin pitää kainalokarvojen poissaoloa luonnottomana ja typeränä vaivannäkönä. Käytän sanaa "aidosti" siksi, että käsittääkseni ei ole mitään aitoa minää, jonka päällä kulttuurin kerros lepäisi. Kulttuuri ja yhteiskunta ovat muovanneet kaikkea minussa.

    Tuota viimeistä lausetta en ihan ymmärrä - vapauttahan häkkieläimet eivät yleensä osaa kaivata, mutta mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tämähän on tietysti siinä mielessä turhaa keskustelua, että aivopesty ei omaa aivopesuaan tunnista :)

      Enkä mä edes tiedä, mikä on lopullinen totuus asiassa - tai onko sitä. Kunhan ihmettelen ääneen.

      Mutta sen voin sanoa, että vaikka esimerkiksi kainalokarvattomuus on eittämättä kulttuurisidonnainen konventio, en osaa mieltää sitä tasa-arvoasiaksi.

      Poista
  2. Mä ajelen kainalokarvat aina, säärikarvat lähinnä kesäisin ja muitten karvojen osalta olen aika joustava. Jos mies tykkää karvaisesta tai karvattomasta, niin ihan mielellään menen sen mukaan. Mutta mulle on tosi tärkeää tuossa tuntea, että se on vapaaehtoista. Vedän välittömästi herneet nenään, jos joku alkaa väittää, että karvaiset naiset ovat jotenkin ällöttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aikalailla sama suhtautuminen. Vedän herneen nenään myös siitä, jos joku väittää, että karvaton nainen on pornoteollisuuden aivopesun lopputuote. Haluan uskoa siihen, että nainen osaa itse päättää omista karvoistaan.

      Poista