torstai 15. elokuuta 2013

Sylivauva

Kehuskelin aiemman tekstini kommenteissa, että vauva nukkuu paljon ja itkee vähän. No, tämä pitää paikkansa, mutta tarkennetaan vähän: vauva nukkuu paljon ja itkee vähän, jos saa olla sylissä. Eikä ihan tavallinen syli kelpaa, vaan vauva haluaa olla tiukasti kapaloituna kantorepun kyytiin. Lisäksi vaaditaan liikettä. Olenkin niin tottunut hytkymään, heijaamaan ja tanssahtelemaan, että teen sitä myös ollessani irti vauvasta. Mahtaa näyttää hullunkuriselta. Onneksi en ole irti vauvasta kovin usein.

Kantoreppuhan on sikäli kiva apuväline, että siinä saa kädet vapaaksi ja vauva saa sitä mitä kaipaa eli läheisyyttä. Mutta olisi se mukava välillä olla ilman viiden kilon säkkiä tuossa edessä. Saada vapaaksi koko kropan, eikä vain käsiä.

Hyvinä hetkinäni muistan, että vauvan ikä lasketaan vasta viikoissa: ei hänen kuulukaan viihtyä vielä itsekseen. Näinä hetkinä osaan olla kiitollinen siitä, että yöt sentään sujuvat sängyssä nukkuen, vain muutamilla herätyksillä (olkoonkin, että yö alkaa usein lähempänä puoltayötä ja päättyy kuuden tienoilla). Tärkeintä kai on, että vauva sentään nukkuu. Että pienet ovat minun murheeni, ja turhaan valitan.

Synkkinä hetkinäni suren kipeytyvää selkääni ja sitä, että esikoisen päiväuniaikakin menee hytkyessä ja heijatessa (bloggaaminen onnistuu niinkin, omien päiväunien nukkuminen ei). Pohdin, että jos yöllä vauva nukkuu sängyssä, niin miksei päivisin (eli mitä ihmettä teen väärin?). Heikkoina hetkinäni pelkään joutuvani kantamaan lasta ikuisesti. Sitten taas hengittelen syvään ja ajattelen, että ajan hyvä puoli on se, että se kuluu. Lapset kasvavat, ja vaiheet menevät ohi. Kohta se jo kävelee, ja teininä viimeistään äidin syli on viimeinen paikka, minne haluaa.

Mutta kyllä minua silti vähän väsyttää.

8 kommenttia:

  1. Meiän poika oli pienenä sellainen, että piti sylissä kantaa koko ajan, siis nimenomaan liikkua samalla. Sitten ku oppi itse ryömimään, niin maailma aukeni hänelle ja kiukuttelut loppui :D Muuten ei ole ollutkaan yhtään "sylivauva" eli sen jälkeen ei syliin ole kaivannut, kun lähti liikkeelle..
    Jaksamista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä esikoisen kanssa helpotti noin 2-kuisena, jolloin alkoi nukkua pitkiä unia rattaissa. Samoihin aikoihin yöunetkin parani. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että kakkosen kanssa käy samoin samalla aikataululla!

      Poista
  2. Tutulta kuulostaa. Meillä auttoi jonkun verran se, että miehen tullessa töistä kotiin hän otti vauvan kantoreppuun ja piti siellä sitten vähästä ajasta tuntikausiin. Näin mä sain kropan itselleni ajaksi x ja sain syötyä rauhassa, oltua isojen kanssa, tehtyä jotain tai hoivattua myös kipeytynyttä selkääni.

    Sen mä olen huomannut että se kantaminen vaikuttaa suoraan niihin yöuniin, mitä enemmän on vauvoja jaksanut kantaa niin sen paremmin on yöt menneet :/ puolensa ja puolensa....

    Samoja pohdintoja kävin mäkin että mikä siinä sängyssä on vikana päivisin mutta ei vaan ole kolmannenkaan kohdalla vauvan sielunmaisema avautunut senvertaa että tähän kysymykseen olisi löytynyt vastaus.

    Ajankulusta, noin se juurikin menee. Kohta se jo kävelee. Mun vauva meni juuri toissapäivänä yläasteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jestas, yläasteelle! Aikamoista :)

      Katselin tässä yhtenä päivänä matkalla puistoon vanhempia, jotka olivat saattamassa ekaluokkalaisiaan kouluun. Tippa tuli linssiin itsellekin, kun ne oli niin liikkiksiä kameroineen.

      Meilläkin mies on auttanut kantorepun kanssa kotiin tultuaan, se on kyllä ihanaa.

      Poista
  3. :) Kuulostaa tutulta! Meilläkin on kumpikin vauva tykännyt kantelusta ja kävelystä ja kummallakin oli oikein kausi, että illat meni hytkytellessä. Toissajuhannuksena juhannustanssimme oli, että kuopusta sai kannella neljättä tuntia kun muuten tuli itku :D (oli muuten just alle 2 kk vielä!). Kyllähän ne pitemmän päälle ottaa paljon voimavaroja kaikin puolin, mutta toisen kohdalla itse osasin ottaa sen jo vähän rennommin kuin esikoisen kohdalla, ja valmistauduin kantelusessioihin pysyvällä suklaa- ja irtokarkkivarastolla (sori hammaslääkäri) ja leffoilla jne. ja niinhän se vaan helpottui kun vauva alkoi viihtymään koko ajan enemmän lattialla, isoveikka parhaana viihdyttäjänä. Nyt yksi päivä mietin, että milloin olen viimeksi käyttänyt koko manducaa? Pitäisikö se jo myydä :O?!

    Tsemppiä ja iso hali. Väsymys on vauvavuoden seuralainen, vaikka kuinka yrittäisi, jos niin vain sattuu tapahtumaan. Näin opin viime vuodesta, ei auttanut "pidän kiinni unestani" teemat minulla :D, mutta "aika aikaansa kutakin". Onneksi sitä kaikkea touhotusta ei aina itse ajassaan älyäkään vaan tilanne vie mukanaan :)! Jälkeenpäin voi sitten jo vähän nauraakin, että oli se kyllä sekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oonkin miettinyt, josko palauttaisin suklaan päivittäiseen ruokavaliooni :) Ehdin sen jo sieltä poistaa (ajatuksena päästä eroon raskauskiloista), mutta väsyneenä tai muuten huonona hetkenä suklaa on ihana lohtu.

      Onpa muuten yllättävän ihana lukea näitä tarinoita. Synkkinä hetkinä kun sorrun sellaiseenkin ajatteluun, että KAIKKIEN muiden vauvat nukkuu missä vain, milloin vain.. Vaikka tietenkään muiden onni ei ole itseltä pois, niin silti on kiva kun on kohtalotovereita.

      Poista
  4. Mä olen juurikin tuolla "mitä (kaikkea) teen väärin" linjalla: meidän jätti-juniori nukkui kyllä aluksi sängyssä ja vaunuissa, missä vaan. Mutta nykyään (neljän kuukauden iässä, that is) nukkuu kyllä yhä paljon, mutta enimmäkseen vain kantorepussa. Toisinaan onnistuu siirto vaunuihin nukkuvana. Mutta tuntuu, ettei viihdy hereillä lainkaan - esimerkiksi autossa on kaksi moodia: nukkuva ja kurkku suorana huuto.

    Ja niin, se ei syö tuttia. Missä kaikessa olenkaan epäonnistunut...

    Kantoreppu on kyllä sikäli toimiva ratkaisu, että mä voin karata parin tunnin seikkailuille mihin aikaan päivästä vaan - vauva nukkua tohottaa miehen ritarepussa. Eli on siinä hyvätkin puolensa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän esikoinen ei ekoina kuukausina viihtynyt autossa yhtään. Hän ei todellakaan nukahtanut liikkeeseen, vaan huusi suoraa huutoa. Sitten kun se loppui, niin alkoi protestoimaan kärryissä matkaamista - joten minä kaivoin taas kantorepun esiin. Onneksi sekin mystisesti jossain vaiheessa meni ohi. Minkähänlaisia jännittäviä hetkiä on kakkosen kanssa tiedossa.

      Mies & rintareppu on kyllä ihana yhdistelmä. Mä sain eilen illalla yli 3 tunnin unet sen ansiosta.

      Poista