keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Liian suuri uutinen

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkisti viime viikolla raportin, jossa se varoittaa aiempaa vakavammista ilmastonmuutoksen seurauksista. Huomasiko kukaan?

Katson Facebook-feediäni. Katson lukemiani blogeja. Muistelen viime viikolla käymiäni keskusteluja. Oli puhetta Marimekosta. Elopin bonuksetkin jaksettiin mainita. Joku kommentoi Sarasvuon uutta ohjelmaa. Ilmastonmuutoksesta ei puhuttu.

Onko minulla väärät ystävät? Luenko pinnallisia blogeja? Mikä tätä maailmaa vaivaa?

Esitän arvauksen. Se menee näin: ilmastonmuutos koskettaa ja huolettaa, mutta se on asiana niin iso, että siitä tulee mykistävä. Ilmaston lämpeneminen on totta, se on ihmisen aiheuttamaa, ja jos mitään ei tehdä, seuraa katastrofi. Harva on tästä eri mieltä. Silti asian suuruutta on vaikea käsittää. Marimekosta on helppo lausua mielipiteensä, samoin johtajien miljoonapalkkioista. Mutta mitä sanoisi siitä, että maailma tuhoutuu tälläkin hetkellä, ja meidän sukupolvemme tekee hyvin vähän sen estämiseksi.

Niinpä. Ei siitä oikein löydy sanottavaa.

18 kommenttia:

  1. Musta tuntuu tuon asian suhteen juuri tuolta miten kirjoitit; se on liian iso jotta sitä voi tajuta. Sen minkä siitä tajuaa tuntuu sellaiselta valtavalta lumipallolta mitä ei voi pysäyttää. Ja se vetää sanattomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin. Ei siitä oikein kahvipöytäkeskustelua saa. Mikä on tietysti tylsä juttu, sillä samasta syystä poliitikot välttelevät aihetta, ja siihen liittyviä päätöksiä.

      Poista
    2. Aivan. Ja se on kyllä poliitikoillta vielä nolompaa.

      Poista
    3. On. Mutta on meillä äänestäjilläkin vastuumme, kun äänestämme vallan kahvaan poliitikkoja, jotka eivät uskalla tehdä kovia päätöksiä (koska me äänestäisimme tilalle uudet tyypit, kun emme sitten kuitenkaan tykkäisi niistä päätöksistä).

      Poista
    4. Minusta se on vain todiste siitä, että edustuksellinen demokratia ei toimi. Ratkaisuksi vaaditaan rangaistusluontoinen demokratia: kansanedustajat arvotaan ja eduskunnasta pääsee pois vain jos toimii reippaasti yhteisen hyvän eduksi omaa välitöntä etua vastaan. Kansanedustajan liksa vastaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa (korkeintaan.)

      Ainoa ongelma on siinä, etten vielä ole keksinyt sopivaa järjestelmää siihen, kenen katsotaan ansaitsevan poispääsy.

      Poista
    5. Niin, mallin toimiminen taitaisi vaatia sitä, että olisi olemassa jokin taho, joka a) tietää, miten yhteisen hyvän eteen pitäisi toimia ja b) on valmis ottamaan vastaan lyhyen aikavälin kurjuuden myös itselleen pitkän aikavälin hyvien asioiden vastineeksi. Ja jos tuollainen taho olisi olemassa, miksi emme antaisi valtaa suoraan sille?

      Mä oon tosin sitäkin mieltä, että kansa olisi paljon valmiimpi ottamaan vastaan koviakin päätöksiä, kuin poliitikot luulevat. Näköharha johtuu siitä, että pienestä vastustajien joukosta lähtee iso ääni, ja sieltä keskivälistä ollaan hiljaa.

      Poista
    6. Liina! :D Hyvä idea.

      Saara, pohdin ihan samaa kuin sinäkin kirjoituksessasi, että miksei ketään tunnu kiinnostavan... surullista. Tai ehkä mä lopetin blogini just siksi, etten osannut sanoa asiaan yhtään mitään ;)

      Poista
    7. Mä luulen, että monia kiinnostaa, mutta kuten yllä kirjoitin, aihe on mykistävän suuri. Moni on varmaan myös neuvoton ja tuntee itsensä kovin pieneksi.

      Oletko kuullut joukosta nimeltä Ilmastovanhemmat? Heidän agendallaan on suomalaisten päättäjien (kunnanvaltuutetut ja kansanedustajat kai ensisijaisesti) painostaminen säätämään uudesta ilmastolaista kestävä. Ajattelin ottaa asiasta enemmän selvää ja palata asiaan. Sillä se on nyt niin, että yksilöiden teot eivät riitä, valitettavasti.

      Poista
    8. En ole kuullut, mutta hyvä ajatus. Ja olen samaa mieltä, yksilöiden teot ei yksin riitä. Mutta uskon silti, että näin iso muutos on lähdettävä yksilöiden tasolta. Se ajattelutapa ei muuten kulje yhteiskunnan tasolle, sillä klisheemäisesti: yksilöitä ne on päättäjätkin.

      Poista
  2. Luulen, että ihmiset on kyllästyneitä. Noi asiat tuntuu niin itsestäänselviltä, ettei niistä jaksa joka tutkimuksen kohdalla noteerata. Jos taas ei usko ilmastonmuutoksen vaikuttavan omaan elämään, ei varmaan muuta mieltään ja huolestu kovin painavienkaan tutkimusten edessä, jos uutisia niistä edes lukee. Uutisista tulee bongattua se, mikä tuntuu uudelta. Tuo ei tuntunut otsikon perusteella uudelta, joten en nettihesarissa edes klikannut sitä auki. Radiosta sitten kuulin aiheesta tarkemmin.

    Vaikka nyt näin tympeän oloisen kommentin kirjoitin niin ihmettelen kyllä usein samaa monien muiden aiheiden kohdalla. Että miten ihmiset ympärilläni jatkaa toimintaansa niin kuin ennenkin, vaikka tietää, että pitäis tehdä toisin. Usein minä itsekin. Eikä levitä sanaa ja puhu aiheista. Itsekin paasaan vain blogissa nimimerkin takana, mutten uskaltaisi yrittää parantaa maailmaa omalla naamallani ihmisten edessä, edes Facebookissa. Yritän muuttaa tapani, mutta vaikeaa se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kosketuspinta omaan elämään on varmaan aika olennainen juttu. Ilmastonmuutosta on vaikea huomata. Meillä Suomessa sää vaihtelee muutenkin paljon, kun on vuodenajat. Lämpeneminen ei monen mielestä välttämättä ole lyhyellä tähtäimellä ollenkaan huono juttu - saadaan bikinikelit tännekin! Pitkällä aikavälillä taas... No se ei kosketa meitä, me olemme silloin jo kuolleita.

      Ja sitten on se, että ilmastonmuutos on niin iso juttu, että vaikka siitä olisi kuinka huolissaan, mikään, mitä itse voi tehdä, ei tunnu riittävältä. Niinpä sitä helposti lamaantuu, eikä tee mitään. Tai sitten ei ole motivaatiota oman elintason leikkaamiseen, jos kaikki muut eivät toimi samoin - ja maailma tuhoutuu minun uhrauksistani huolimatta.

      Poista
  3. Mulle kävi just noin. Mykäksi veti. Sitten aloin kiireesti pälättää jostain muusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Sitten nolotti, ja kirjoitin tämän jutun. Mutten vieläkään keksi sanottavaa.

      Poista
  4. Me katsottiin vasta dokumentti nimeltä "Chasing ice". Leffa käsittelee valokuvaaja James Balogin projektia, jossa se kuvaa napajäätiköitä siksi, että ihmiset ihan oikeasti näkis omin silmin miten järkyttävä se muutos on siellä tapahtuu. Suosittelen katsomaan! Sen saa katsoa netflixistä ilmaiseksi. Mun on ollut tarkoitus aiheesta kirjoittaakin tai jopa pistää haastetta koko blogiäitiporukalle, että jokainen miettis millä tavalla vois vähentää sitä omaa kulutusta ja tämän pallon tuhoamista. Omalta kohdaltani vaihdoin sen siliän tien pienemmän kestovaippoihin ja tein päätöksen, että yritän kaikilla mahdollisilla tavoilla, oman budjetin rajoissa toki, tehdä päätöksiä, jotka hidastaa ilmastonmuutosta. Ei se ilmastonmuutos mihinkään häviä, ellei ihmiset ala toimia sen hyväksi. Ja vaikka kaikki lopettaisivatkin kaiken turhanpäiväisen just nyt tällä sekunnilla niin siltikin vahinko on jo niin iso, ettei se muutos pysähdy ihan järjettömän pitkään aikaan. Huhhei! Mutta suosittelen tuota filmiä jokaikiselle, jolla on yhtään omaatuntoa ja sydäntä näitä tulevaisuuden toivoja ajatellen. Ja sitten vaan tuumasta toimeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, dokumentti kuulostaa hurjan mielenkiintoiselta.

      Musta olisi tosi hienoa, jos kirjoitat aiheesta ja haastat miettimään näitä juttuja. Mun yksi iso ongelma on se, etten tiedä, mistä aloittaa ja mitä kaikkea tehdä. Ehkä niitä toisten juttuja lukiessa saisi lisää ideoita omiin arjen ekotekoihin. Lisäksi, tästä aiheesta ihan ehdottomasti pitää puhua enemmän, taukoamatta, kunnes ilmastonmuutoksen hillitsemisestä tulee omantunnon asia ihan jokaiselle.

      Se kyynisyys on tuttua mullekin, ettei omilla teoilla voi ilmastonmuutosta pysäyttää, mutta kuitenkin haluan uskoa, että pisara meressä on tyhjää parempi.

      Poista
    2. Täytyy kyllä ehdottomasti kirjoittaa. Olen vaan jäänyt pohtimaan, että kumman blogin puolelle siitä kirjoittaisin. Toinen oli tarkoitus lopettaa (keltaisen talon perhe), mutta se olisi tyylillisesti sellainen, että sinne se kävisi.

      Samaa olen miettinyt minäkin, että mitä ne omat teot oikeasti muka vaikuttaa, mutta ei se muutos sillä tapaa synny. Nyt olen vielä miettinyt oman yrityksen perustamista ja sitä kautta miettinyt, että minkälaista puljua sitä edes kehtaa pystöön laittaa, että pysyisi ekologisena. Mulle tuosta tuli tuon dokumentin näkemisen jälkeen niin sydämen asia, että omantunto ei vaan salli enää turhanpäiväistä mälläystä.

      Poista
  5. Samaa mieltä. Liian iso aihe, jonka lonkerot toisaalta ulottuu kaikkialle.

    Tavallaan tästä kuitenkin puhutaan; Pienhiukkaset ja kakluunit(erilaisten energiamuotojen pohtiminen), sekä Sini Saarela ja merirosvous ja arktisten alueiden öljynporaus. Kulutusvalinnat(mm. ostohaaste) taitaa olla kestopuhuttaja, samoin se mitä suuhumme laitamme(mm.lihaton lokakuu).

    Jotenkin ilmastonmuutoksesta puhuminen kokonaisuutena vaatii niin laajaa tietämystä niin monesta eri aihekokonaisuudesta, että oma kapasiteettini ei ainakaan ihan :) riitä. Vaikka tahtoa olisikin. Ja toisaalta pienten asiakokonaisuuksien jauhaminen ja niissä ilmastonmuutosta ehkäisevien valintojen tekeminen on vaan niin paljon palkitsevampaa. Vaikka tunnistan kyllä minäkin yllä mainitun motivaation puutteenkin, välillä ainakin.

    Ja koska nytkin pitäis olla "kilpikonna Sanna", jonka ystävä "Viivi" on kyllästynyt viihdyttämään "pesoa", joka huutaa lattialla, kokonaisten ajatusten luominen aiheesta on vähän hankalaa. :) En liene tässäkään suhteessa ihan yksin.

    Ja täysin samaa mieltä myös Suottaren kanssa. Harmillista, mutta niin totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno huomio, että tästä puhutaan jo. Niin puhutaankin, mainitsemasi esimerkit ovat kaikki hyviä. Ja jos liian suuresta kokonaisuudesta puhuminen on mahdotonta, niin eikös paras tapa saada aikaan keskustelua (ja arjen pieniä tekoja) ole pilkkoa se pienemmiksi aiheiksi?

      Lihaton lokakuu on muuten mainio tempaus: jos kokonaan lihattomaksi siirtyminen kauhistuttaa, tässäpä tapa kokeilla kasvisruokavaliota vähän aikaa ja ilman sen suurempia sitoumuksia. Ehkä joku jää sille tielle, ehkä joku toinen lisää kasvisten osuutta omassa ruokavaliossaan, ehkä tietoisuus lisääntyy niidenkin keskuudessa, jotka eivät tänä vuonna lähde mukaan.

      Kiitos. Mä tulin jotenkin paljon optimistisemmalle tuulelle tästä sun kommentista.

      Poista