tiistai 22. lokakuuta 2013

Ruokamuistoja

Minun äitini on mestarikokki. Perinteiseen emäntätyyliin hän loihtii herkkuaterian siitä mitä kaapista löytyy, ei tarvitse reseptejä eikä desinmittaa. Kotona tehty ja yhdessä syöty ruoka oli lapsuudessani äidille sydämenasia. Eineksiä ja pikaruokaa hän kavahtaa, vaikka muistan minä lapsena syöneeni herne-maissi-paprikaa ja kaupan valmistiskiltä ostettua grillattua kanaa. Säilykkeitäkin söimme, ainakin ananasta ja persikoita, ja kesämökillä tölkkilihaa. Ehkä äiti määritteli teollisen elintarvikkeen eri tavalla kuin minä. Tai sitten hänkin vain helpotti arkeaan sillä, mitä saatavilla oli.

Muistan lapsuudestani sellaisia ruokia, joita ei enää taida suomalaisissa ruokapöydissä nähdä. Äiti tapasi esimerkiksi tehdä verilettuja. Muistaakseni verta myytiin siihen aikaan, 80-luvun alussa, ruokakaupan kylmäkaapissa samanlaisessa purkissa kuin maitoa. Meillä syötiin myös kieltä, mikä maistui ihan hyvältä mutta näytti vähän ällöttävältä.



Äitini oli silloin ja on edelleen osin omavarainen. Meillä oli suuri kasvimaa ja kasvihuone, josta nostettiin perunat, porkkanat, lantut, saatiin salaatit ja yrtit. Omalta pihalta kerättiin myös mansikat, viinimarjat ja karviaiset ja poimittiin omenat. Ruoka kiersi lautaselta takaisin maahan takapihan kompostin kautta, ja kasvimaalta saattoikin kasvisten lisäksi löytää kananluita tai kalanpäitä.

Äiti on minua kekseliäämpi yhdistelijä: häneltä olen oppinut muun muassa sekoittamaan salaattiin fenkolia ja omenaa. Kesäisin äiti koristelee salaatit ja jälkiruuat krasseilla, orvokeilla ja muilla syötävillä kukilla. Keväällä äiti kerää nuoria nokkosia, kuivaa ne, ja käyttää vuoden mittaan pinaatin tavoin. Tekee hän salaattia voikukan lehdistäkin, ja ties mistä rikkaruohoista, joita minä en edes tunnista.

Mustikat, puolukat ja hillat meillä kerättiin metsästä, tietysti. Äiti on marjastamisen oppinut omalta äidiltään, joka vielä kahdeksankymppisenäkin käy marjametsällä. Kaupan hilloja tai mehuja meillä ei käytetty, vaan äiti teki mehut mehumaijalla ja hillot keiteltiin itse. Äiti otti meidät lapset varhain mukaan ruuanlaittoon. Olen leiponut, pilkkonut ja paloitellut niin kauan kuin muistan. Olin minä siellä marjametsässäkin, ja kasvimaata kuopimassa, vastentahtoisesti tosin.



Luomuruuasta ja biodynaamisesta viljelystä äiti on puhunut jo kauan ennen kuin niistä tuli muotia. Vaikka taidettiin meillä silti syödä tehobroilereita. Ne tosin ostettiin pakasteesta kokonaisina, eikä hunajamarinadisuikaleina kuten nyt taitaa olla tapana.

Äiti muuten kertoo, että minä ja sisareni emme koskaan nirsoilleet ruuasta. Ehkä se johtuu siitä, että äitini noudatti jo silloin Kuinka kasvattaa bebe -kirjan ohjeita perheen yhteisistä aterioista, ruokaa vain ruoka-aikoina -periaatteesta ja siitä, että lapsille tarjotaan samaa ruokaa kuin aikuisillekin. Tai sitten äitini muistin on aika kullannut: minä nimittäin muistan sellaisenkin aterian, jossa äitini vahtii vieressä, kun minä yritän yökkäilyltäni saada nieltyä kylmää kaalikeittoa.



Vaikka äiti suhtautuu kotiruokaan välillä turhan vakaumuksellisesti - saattaa esimerkiksi tuhahdella minun einespinaattilettujen käytölleni - olen hänelle kiitollinen siitä, että hän on opettanut minut paitsi laittamaan ruokaa, myös kunnioittamaan sitä ja perheen yhteistä ateriaa. Vaikka meidän perheemme ruuat tällä hetkellä ovatkin kovasti pasta- ja pakastevihannespainotteisia, toivon, että tämä on vain välivaihe. Jo nyt löydän itseni toisinaan keittiöstä kuorimasta, pilkkomasta, keittämästä ja soseuttamasta. Ruuanlaitto on kivaa, ja uusiin ruoka-aineisiin tutustuminen mielenkiintoista. Ehkä siinä samalla saisi omille lapsilleenkin opetettua jotain.

Minä en missään nimessä pidä pullantuoksua tai kotona tehtyä ateriaa hyvän äitiyden mittana. Ymmärrän hyvin, jos vanhempi haluaa käyttää ruuanlaittoon kuluvan ajan lasten kanssa olemiseen. Niin minäkin teen melkein joka päivä. Silti hieman kaihoten luen kuvauksia muiden maiden ruokakulttuurista, ja toivon, että meillä päästäisiin hiljalleen edes sinnepäin: arvostamaan ruokaa nautintoaineena, eikä vain energianlähteenä. Mitä ruokaan tulee, olen ihan mielelläni äitini tytär.

Ps. Jos lukija miettii, miksi en kirjoittanut tätä tekstiä sunnuntain ainekirjoitushaasteeseen, voin paljastaa, että samaa mietin minäkin. Inspiraatio iskee kun se iskee. Sunnuntaina ei ollut vielä tämän aika.

6 kommenttia:

  1. Mä fanitan sun äitiä. Just tuollalailla osittais-omavaraisena mäkin haluaisin elää. Ja mullakin on muuten uusi ruokateksti jo muhimassa :D Ihan erisävyinen kuin sunnuntainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä teksti itseasiassa syntyi osin sen sun sunnuntaisen tekstin inspiroimana. Olin jo kirjoittamassa näitä juttuja kommentiksi sun tekstiin, mutta muutin mieleni ja laitoin tänne omalle tontille.

      Joo minäkin huomaan haaveilevani puutarhasta ja kasvimaasta ja omavaraisuudesta :) Aika ei vaan riitä. Äitini oli myös hyvin perinteinen kotiäiti, taisi olla meidän lasten kanssa kotona kymmenen vuotta. En usko, että tuollainen onnistuu jos meinaa samalla käydä töissä.

      Poista
    2. Luulen, että kasvien kasvatus ja säilöntä kyllä onnistuu työssäkäynnin ohella. Tuttuja ajatuksia ja itse olen yrittänyt hieman omavaraisemmalle linjalle päästä nyt, kun siihen on ollut tilaisuus. Ihmettelemiseen ja opettelemiseen menee valtavasti aikaa, kun ei ole tietoa ja rutiineja. Tämä siis kasvimaan suhteen. Marjanpoiminta on sen verran rankkaa (henk.koht. mielipide) että kovin paljoa ei töiden ohella välttämättä jaksa. Puolensa ja puolensa.

      Poista
    3. Mä taisin verrata siihen, miten paljon aikaa äitini puutarhassaan käyttää. Kesäisin hän ei malta lähteä sieltä mihinkään (esim. meille kylään), koska kasvit tarvitsevat hoitoa :)

      Pienemmässä (huomattavasti pienemmässä) mittakaavassa varmaan onnistuukin. Ja meillähän homma meni niin, että äiti komensi lapset marjanpoimintaan ja rikkaruohojen kitkentään. Taidettiin saada markka per ämpäri. Ämpäri taisi vetää 10 litraa. Halpatyövoimaa :D

      Jos mulla olisi oma piha, niin ainakin yrttipuutarhan sinne laittaisin. Basilika on aika helppo, tosin tuholaistorjunnassa olen täysi noviisi.

      Poista
  2. Voi kuinka kiva! Ruokamuistot olivat minunkin ainekirjoitukseni ensimmäinen luonnos, mm. uunibroileria, kuinka ollakaan :) Ja makaronivelliä! Kerran tarjosin sitä omille lapsille, mutta he eivät ymmärtäneet "hyvän" päälle. Oma puutarhakirjoitukseni ei varsinaisesti ollut lapsuudenkodin inspiroimaa, tiedä sitten mistä tämä innostus on tullut. Ja saapa nähdä, miten harrastus ensi keväänä jatkuu, kun pitää suurin osa päivästä istua toimistossa :(

    Yrttitarha ikkunalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makaroonivelliä! Mun pitää kysyä äidiltä resepti siihen, muistan tykänneeni siitä lapsena.

      Mulla on ollut yrttitarha ikkunalle, ja yrttejä on riittänyt säilöttäväksi asti. Nyt oon pitänyt taukoa, koska yksi taapero tutkii kaiken mitä käsiinsä löytää :) Ehkä taas ensi vuonna.

      Poista