keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Syksyn lehtiä

Mies antoi aamulla nukkua pitkään. Teki aamiaisen, ja lähetti esikoisen herättämään. Ihana mies, pitää minusta huolta, vaikka itseäänkin väsyttää.

Ulkona sataa vettä, en jaksa puistoon tänään. Käymme kirjastossa. Matkalla esikoinen repii vaunujen sadesuojaa pois. Tekisi mieli kieltää, äristäkin vähän, mutta hillitsen kieleni. Jospa oppisi kokemuksesta, märistä housunlahkeista, kun ei minun kielloistani.


Kasvoja vihmova sade sopii mielialaani. Olen alakuloinen, alavireessä. Surullinen, vaikkei syytä ole. Lehdet alkavat kadota puista. Kohta ne muuttuvat jalkojen alla iljettäväksi ruskeaksi mössöksi. Tästä alkavasta loppusyksystä en pidä. Pidän enemmän siitä kuulaasta ja kirpeästä, joka taisi mennä jo. Aurinkoisista päivistä ja väriloistosta.

Kirjastoreissu on nopea sisään-ulos. Esikoinen on sillä tuulella, että vaunujen pysähtyminen saa aikaan huutokonsertin. Tylsää! Ymmärrän, niin minullakin olisi, jos olisin köytettynä rattaisiin. En vain jaksa päästää häntä vapaana juoksentelemaan, silloin saisin juosta perässä keräämässä kirjoja lattialta, emme pääsisi ikinä lähtemään ja kuopus varmasti heräisi vaunuissa kuumuuteensa. Saldo: kolme kirjaa minulle ja neljä esikoiselle. Kaikki kannen perusteella valittuja. Saankohan omiani luettua. Toivottavasti. Todennäköisesti en.

Kotirapussa postimies kiilaa edeltä hissiin. Taas. Mietin, mitäköhän mahtaa tuumia, kun ei anna mustine silmänalusineen pandaa muistuttavan naisen ja kahden rääkyvän lapsen päästä ensin. "Mitäs menit lisääntymään. Sitä saa mitä tilaa." Niinkö? Vai onko postinjakajillakin nykyään tulostavoitteet, kiire, kiire, kiire.

Kotona teen hyväksi havaitun kirjatestin: laitan kaikki lainatut kirjat lattialle ja päästän esikoisen kimppuun. Nopeasti on selvää, mitkä kirjat ovat mieleen ja mitkä eivät. Tänään pieni käsi tarttui Myyrän autoon. En ole yllättynyt, Myyrän housut meillä jo onkin, ja se on yksi esikoisen suosikeista.

Teen ruokaa samalla kun esikoinen lukee kirjaansa. Keitän pastan ylikypsäksi ja epähuomiossa ilman suolaa, sillä vähän väliä pitää käydä keikuttamassa kuopus takaisin uneen. Nyt nukkuvat molemmat. Minunkin pitäisi, mutten malta. Sitäpaitsi, tämä väsymys tuntuu sellaiselta, ettei se lähde pois nukkumalla.

Tapasin hiljan leikkipuistossa naisen, jonka esikoinen on kuukautta nuorempi kuin omani, ja kuopus samanikäinen. Kurkistimme toistemme nukkuvia vauvoja, ja taisimme molemmat ilahtua kohtalotoverin löytämisestä. Hän oli lähipuistossamme ensimmäistä kertaa, mutta palasi seuraavana päivänä. Olisikohan hän siellä huomennakin? Olisi mukava jatkaa juttua. Puhua siitä, kuinka raskasta tämä arki on, vaikkei ole ollenkaan niin raskasta, kuin etukäteen pelkäsimme.

Pohdin selviytymisstrategiaa lähestyvään talveen. Kohta viimeisetkin lehdet lähtevät puista, mutta ennen lumen tuloa on vain pimeää. Kirkasvalolamppu? En tiedä. Menen keittämään kahvia. Ehkä avaan samalla yhden niistä kirjoista. Luen pari riviä, ennen kuin toinen herää.

12 kommenttia:

  1. Voih. Niin. Jaksamista! En itsekään pidä näistä pimenevistä syyspäivistä. En ainakaan nyt, kun alkoi sataa. Mutta huh, tuo vauva-arki ja sanot, ettei edes ole niin rankkaa kuin kuvittelit. Mitenhän tuosta itse selviäisin?
    P.s. Pirteät kumpparit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sekä tsempistä, että kumpparikehuista.

      Mä välillä mietin, että miten ne jaksaa, joiden kakkosella on koliikki tai muu vastaava. Tai joiden kakkonen onkin kaksoset. Kai sitä jotenkin löytää keinot selvitä.

      Poista
  2. Kuulostaa tutulta vauvavuodelta. Aika aikansa kutakin ja yritä malttaa ottaa unta kun voit. Kirjojakin ehtii lukea myöhemmin :). Iso iso halaus täältä :)!
    Mutta vähän minua kiinnostaa mitä kirjoja Sinä kansien perusteella valitsit? Minä otin tänään yhden kirjan myös, olikohan se Kolme vahvaa naista vai mikä... Vahvojahan me ollaan, ja jos ei, niin sitten tihrustetaan vähän ja taas uuteen nousuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin yhden Sinkkosen, yhden Furmanin ja sitten kolmanneksi kaunoa, en edes nimeä muista mutta PeNa siitä juuri kirjoitti. Yritin aloittaa lukemista tänään, mutta meillä luetaan vaan Myyrää ;-)

      Poista
  3. Samoja fiiliksiä! Mä allekirjoitan myös ton, ettei oo ollut niin raskasta kuin kuvittelin. Mutta sitten kun katson viime vuotta taaksepäin, niin vitsit että on kyllä ollut aika rankkaa! Kai sitä vaan siinä hetkessä jaksaa ja menee sillä, mitä on. Joku selviytymiskeino sekin. Mut hei, meidän ihana kaunis suloinen tyttäremme täytti tänään vuoden ja nukkui viime yön ekan kerran elämässään kokonaan läpi! Se on jotain se. :) Ja pakko nyt tähän loppuun lisätä vielä varmuuden varoiksi: vaikka kahden pienen kanssa on omat juttunsa, ollaan lasten kanssa plussan puolella ihan heittämällä. Just for the record. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea! Siitä kokonaisesta yöstä siis, hieno juttu!

      On hyviä päiviä, ja sitten on näitä synkempiä. Jännä juttu, lapset on tänään olleet parhaimmillaan. Ehkä alavireisyys johtuu säästä. Tuntuu, että pimeys vaikuttaa joka vuosi voimakkaammin. Tylsä talvi, olisipa se jo ohitse.

      Poista
    2. Heh, onnittelut tietty synttäreistä myös :-)

      Poista
    3. Kiitoksia!

      Talvi ja pimeys vaikuttaa muhun myös ihan hirveästi. Ei auta muu kuin yrittää sinnitellä.

      Poista
  4. Tutulta kuulostaa myös tänne. Noita päiviä on, mikään ei tunnu miltään ja kaikki vähän tökkii. Sitten on taas helpompia päiviä, kun kaikki vaan loksahtaa paikalleen. Tuo sää ei nyt ainakaan auta luomaan mitään kauhean pirteää mielialaa. Ja minulla on vähän sama kuin Anulla. Kun katselen aikaa taaksepäin, huomaan että se oli välillä tosi rankkaa (meillä oli vielä vesivahinko keväällä ja muutettiin minun vanhempieni luo tositosi uhmaisen esikon, ja 3kk ikäisen vauvan kanssa. Huh, ja siitäkin muka selvittiin!). Jokaisessa "ajanjaksossa" (tykkään pilkkoa vauvavuotta osiin) on ollu ne omat jutut joilla on jaksanu ne vaikeimmat hetket. Kiva vuodenaika, uudet taidot, joku oma pikku harrastus. Ja tänään havahduin siihen että kaikki on taas yhtäkkiä vähän helpompaa. Vauva täyttää pian vuoden ja huolimatta jatkuvasta kinastelusta, ne on aika hellyyttävä parivaljakko ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo nyt on jo paljon helpompaa kuin silloin ihan alussa. Päiväunet esimerkiksi onnistuu muualla kuin kantorepussa. Pitäisi vaan jaksaa muistaa, että koko ajan helpottuu. Ja nopeasti aika lopulta menee, vaikka päivät tuntuvat matelevan.

      Poista
  5. Tulipahan muistoja mieleen viime syksyltä, kunn kuopus oli 3kk ja esikoinen 2,5v. Kuopus liinassa (muualla ei nukkunut), esikoisen rattaissa, koirat mukaan ja leikkipuistoon, päivästä toiseen, joka päivä... Litrakaupalla kahvia ja loputtoman tuntuinen väsymys. Nyt kuopus on jo 1v 3kk, esikoinen 3,5 ja väsymys hellittänyt tiukkaa otettaan jo aika hyvin. Tsemppiä, onneksi arki kantaa ja hommat helpottaa pikkuhiljaa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Tänään on jo parempi päivä. Minulla, esikoisella tuntuu olevan kiukku-päivä. No, on sitä uhmaa jo odoteltukin, ehkä se sieltä saapuu.

      Aurinko paistaa, se näemmä vaikuttaa omaan mielialaani valtavasti. Ehkä pitäisi sittenkin se kirkasvalolamppu hankkia.

      Poista