maanantai 23. joulukuuta 2013

Jeesus joulujuhlissa

Ystävä oli ensimmäistä kertaa vanhempana koulun joulujuhlassa. Kaiken sen liikutuksen ja kyynelehtimisen lomassa hän kiinnitti huomiota seikkaan, josta on paljon mediassakin puhuttu: juhlasta oli karsittu pois kaikki kristinuskoon liittyvä (tasapuolisuuden nimissä ei siellä tainnut olla mitään muihinkaan uskontoihin liittyvää). Se sai ystäväni pohtimaan, että niin kiva kuin tonttujuhla olikin, niin onko kuitenkin lyhytnäköistä poistaa juhlasta kristilliset perinteet. Opettaako uskontoon viittaavien perinteiden poisjättäminen suvaitsevaisuutta muita kulttuureita kohtaan, vai lisääkö se vain ymmärtämättömyyttä?

kuva Stefan Lochner (circa 1400/1410–1451), via Wikimedia Commons

Jäin tätä miettimään itsekin. Olen ateisti, ja mielestäni tunnustuksellinen uskonnollisuus pitäisi poistaa päiväkodeista ja koulusta, ja jättää perheiden itse valittavaksi, haluavatko he kasvattaa lapsensa jonkun uskonnon mukaisesti. Tunnustuksellista uskonnon opetusta voisi kukin hakea vaikka omasta seurakunnasta.

Pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että meistä jokaisella on vahva ymmärrys eri uskontojen perusteista. Uskonnot eivät nimittäin ole "pelkästään" uskontoja, vaan ne ovat osa kulttuurihistoriaamme, osa tärkeää perintöämme, joka määrittää tapoja ja tottumuksia. Uskontojen tunteminen auttaa ymmärtämään erilaisia kansoja, heidän tapojaan ja uskomuksiaan. Juhlapyhät ovat osa tätä perintöä, vaikka olisimme kuinka maallistuneita.

Toivoisin, että omat lapseni oppivat tuntemaan kristinuskon lisäksi muut maailman suuret uskonnot, ja kunnioittamaan niiden pitkää historiaa. Toivoisin, että he oppivat tuntemaan meikäläisen joulun historiaa talvipäivänseisauksen juhlana, mutta myös sen merkitystä kristillisenä juhlana. Yhtä lailla toivon lasteni tutustuvan muiden kulttuurien juhlapyhiin, ja ymmärtämään sen, että joulua ei suinkaan kaikissa kulttuureissa vietetä. Ennen kaikkea toivon, että lapseni eivät ylenkatso mitään kulttuuria tai siihen kuuluvaa tapaa. Myös omaa kulttuuriperimää on tärkeää ymmärtää ja kunnioittaa, vaikka oma usko olisi mitä tahansa.

Minun kouluaikoinani juhlassa kuin juhlassa virsien veisuu kuului asiaan, ja ateistina koin sen hieman vieraannuttavana. Suomi on nykyään monikulttuurisempi maa kuin 80-luvulla, ja monessa koulussa on lapsia monesta eri kulttuurista. Suomalaislapsetkaan eivät välttämättä ole edes tapakristittyjä. Jollain tasolla siis ymmärrän argumentit, joiden mukaan uskonnolliset viittaukset eivät koulun juhliin kuulu.

En silti voi olla pohtimatta, onko uskontoperinteen häivyttäminen tapa yrittää tehdä juhlasta kaikkien kulttuurien juhla, ja jos on, onnistutaanko siinä? Missä menee tunnustuksellisuuden ja perinteen raja? Jos joulujuhlassa voi laulaa tontuista (joihin kaikki osallistujat eivät usko), niin miksei siellä voisi laulaa Jeesuksesta (johon kaikki osallistujat eivät usko)? Millainen juhla olisi monikulttuurinen, arvokas ja perinteitä kunnioittava?

14 kommenttia:

  1. Kiitos Saara viimeisimmistä postauksista, kaikki ovat herättäneet paljon ajatuksia, vaikka mitään en ole saanut kommentoitua.

    En kuulu kirkkoon, en kyllä ole ateistikaan. Kauneimpien joululaulujen laulaminen kirkossa kuuluu mun jouluperinteisiin. Vaikka en allekirjoita kaikkien laulujen sanomaa tai tunnustusta, niin ajattelen, että voin mennä mukaan ja tavallaan ottaa kristillisistä jouluperinteistä sen minkä haluan. Välillä luen Kirkko ja koti -lehteä vaihtelun vuoksi, ja siellähän usein näihin aikoihin kritisoidaan tonttu- tai joulupukkivouhotusta.

    Minusta koulun juhlia ei pitäisi kokonaan riisua kristillisyydestä. Miksei juhliin voisi tuoda myös muiden uskontojen lauluja tai perinteitä (ja siis myös juhlia muiden merkkitapahtumia)? Ei varmaan kovin moni mihin tahansa uskontoon kuuluva henkilö 5 tai 50 minuutissa käänny "vääräuskoiseksi", jos kuulee vaikkapa tiettyjä lauluja tai tarinoita? Vai ajattelevatko fundamentalistiuskovaiset tai -ateistit, että pienikin menoihin osallistuminen saastuttaa mielen?

    Leppoisaa joulua teidän perheelle! Jouluintoon liittyvään postaukseesi pakko kertoa anekdootti tältä iltapäivältä:
    Minä: Jos ei tänä vuonna laitettas nauhajuttuja kuuseen?
    Mies: Laitetaan, jos lapset haluaa.

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista, ja kiva kun kommentoit!

      Mulla ei ole omakohtaista kokemusta koulun juhlista, enkä tiedä, minkälaisia ne nykyään ovat (varmaan ovat vähän erilaisia myös kouluittain). Jollain tapaa ne mielestäni saisivat olla erilaisia kuin lapsuuteni juhlat, onhan Suomikin nyt erilainen, ennen kaikkea monikulttuurisempi. Toivoisin, että sellaista vieraannuttavaa kokemusta kuin itselläni lapsena oli, ei tulisi ateisteille tai uskoville uskontokuntaan katsomatta, mutta miten se tehdään onkin sitten eri juttu. Varmaan osa porukasta suhtautuu näihin asioihin ryppyotsaisemmin. Omakin näkökulmani on ollut aiemmin mustavalkoisempi, nyt vanhemmiten olen alkanut löytämään enemmän myös harmaan sävyjä.

      Jouluanekdootistasi: noinhan se menee, ja kierre on valmis :D

      Meillä oli ihan superkiva joulu, toivottavasti teilläkin!

      Poista
  2. Kiitos Saara tosi hyvästä tekstistä, jälleen! Virkistävää lukea näin avarakatseisia ajatuksia siitä, että voisi tosiaan olla ihan ok laulaa siitä Jeesuksestakin (vaikkei uskoisikaan) niiden tonttujen seassa.

    Mä olen tunnustava kristitty. En fundamentalistiuskovainen, enkä ajattele, että toisiin uskontoihin tutustuminen saastuttaa mielen :) Vain tuntemalla muutkin uskonnot ja ajattelutavat voi oikeasti perustella omansa. Ehkä. Toisaalta, voiko uskoa oikeasti perustella millään tiedolla? Ei kai kuitenkaan.

    Mä toivon, että mun lapset kasvavat kunnioittaen kaikkia erilaisia maailmankatsomuksia. Toivon, että osaan opettaa heidät tuntemaan kaikki suuret uskonnot ja näkemään niiden yhteyden kulttuurin rakentajina. Myös kristinuskon. Samalla toivon, että kristillinen perinne saisi ainakin jollain tavoin edelleen näkyä kouluissa, vaikka nyt Enkeli taivaan ja Suvivirsi-muodoissa.

    Hyvää joulua! Mä just tässä samalla laitan poikaa päikkäreille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, että se oli oikeastaan ystäväni avarakatseinen pohdinta, joka käynnisti itselläni tämän asian ajattelemisen laajemmin. Mä jostain syystä karsastan uskonnollisia joululauluja, mutta ystäväni sai minut miettimään, että miksi ihmeessä. Tontuista kuitenkin laulan ihan mielelläni, niin miksen sitten Jeesuksesta (johon muuten uskon historiallisena henkilönä, ja sellaisena arvostan). Tähän jouluun kuului siis oppimiskokemus itselleni, mistä saan kiittää ystävääni, ja josta seurauksena tämä teksti.

      Pohdit, voiko uskoa perustella millään tiedolla (tiedän, että esitit retorisen kysymyksen, mutta koska aihe kiinnostaa niin tartun siihen silti). Kun en itse ole uskossa, voin vain arvailla, mutta mielessäni vertaan uskoa siihen sitoumukseen, jonka minä tein, kun päätin mennä mieheni kanssa naimisiin. Päätin, että tässä on mies, jonka kanssa minä olen lopun elämääni, perustan perheen, jonka kanssa jaan ilot ja surut, ja jota päätän rakastaa, heittää elämä tiellemme mitä tahansa. Se oli tietoinen päätös, ja sellaisena mahdottoman huojentava. Sen jälkeen minun ei tarvitse enää epäillä tai kyseenalaistaa, tai odottaa mieheni olevan jotenkin rakkauteni arvoinen (mitä hän toki on). Minä vain rakastan.

      Saatkohan kiinni ajatuksestani? Jotenkin olen miettinyt (keskusteltuani asiasta muutaman uskovan ja myös parin papin kanssa), että uskonto, siis uskominen, on pitkälti samanlaista. Se on uskon asia. Ja kun uskoo, ei tarvitse epäillä, eikä etsiä perusteluja. Silloin siihen uskoon voi nojata, ja saada siitä voimaa ja turvaa.

      (Toki voin olla myös ihan hakoteillä, ja varmasti on niinkin, että jokaisella on oma suhteensa Jumalaan ja uskontoon.)

      Poista
    2. Varmasti monella on noinkin, miten kuvailit. Mä jäin tätä vähän kelailemaan, niin kyllä mulla myös varmaan osittain. Aikuisena oon ihan itse etsinyt ja löytänyt syyni edelleen uskoa, sen jälkeen kun kasvoin uskovassa perheessä ja lapsena otin asiat itsestäänselvyyksinä.

      Avioliitosta ajattelen samoin kuin sinä. Ja myös, että päätös on sinällään huojentava, eikä sitä tarvitse enää arpoa vaikka fiilikset joskus oliskin ei-niin-katossa. :)

      Poista
    3. Mulla oli myös etsimisvaihe teini-iässä, kun etsin ja löysin syyni ateismiin. Se oli tosi tärkeä vaihe, mutta kun sen oli käynyt läpi, ei oikeastaan enää ole tarvinnut omaa valintaansa pohtia ja puntaroida. Etenkään ei ole tarvinnut omaa valintaa vertailla toisenlaisiin valintoihin: mun on vähän vaikea ymmärtää näitä keskusteluja, joissa ateistit etsivät perusteita (esim. käymällä läpi Raamattua) sille, että Jumalaa ei ole. En ymmärrä sitä, miksi pitää rakentaa vastakkainasetteluja, kun voisi myös keskittyä siihen, mikä on yhteistä.

      Poista
  3. Olen ateisti ja pidän uskontojen tuntemusta tärkeänä, mutta en oikein pysty hahmottamaan, miksi esimerkiksi joulujuhla olisi paras tapa tutustua uskontoon. Siellä näkee lähinnä väläykseltä uskonnon tunteisiin vaikuttavan puolen. Mielestäni tärkein ymmärrettävä asia jossain uskonnossa on se, millainen kyseinen uskonto väittää todellisuuden pohjimmiltaan olevan, ja millaisena näin ollen ko. uskontoa tunnustavat hahmottavat todellisuuden. Tähän kysymykseen muutama joulujuhlassa laulettu virsi ei anna minkäänlaista apua vastata, vaan ihan asiatekstin lukeminen ko. uskonnosta on se paras tapa, samoin filosofisluontoiset keskustelut ko. uskontoa tunnustavien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Se mitä yritin sanoa olikin, että voisi olla paikallaan yrittää erottaa toisistaan uskonnon harjoittaminen ja tapakulttuuri. Onko Jeesus laulun sanoituksessa uskonnon harjoittamista sen enempää kuin tontut taikauskoa? Joillekin voi toki olla, mutta aina ja kaikkialla? Tavat ja kulttuuriperimä ovat uskontoihin sidoksissa, ja pohdin, josko tuota kulttuuria voisi kunnioittaa, vaikkei uskoa jakaisikaan. Rajanveto on kylläkin vaikeaa, enkä itsekään tiedä, mihin se pitäisi milloinkin vetää.

      Joulunaikaan eräs ateistiystäväni toivotti kaikille hyvää talvipäivänseisausta ja toinen Merry Christ-does-not-exist-mas. Näistä etenkin jälkimmäinen oli mielestäni tarpeettoman hyökkäävä. Emmekö voisi juhlia rinta rinnan, uskovat ja ateistit?

      Omista peruskouluvuosistani on kohta kaksikymmentä vuotta ja omat lapset eivät vielä ole kouluiässä, joten en tiedä, miten uskontoja koulussa opetetaan ja miten syys- ja kevätlukukausien juhliin valmistaudutaan. Mielestäni ihan asiallista olisi lasten kanssa keskustella siitä, mistä eri tavat ovat lähtöisin ja mikä niiden merkitys on tänä päivänä, itse kullekin.

      Poista
    2. Jos tapakulttuurista puhutaan, on paikallaan pohtia, vaaditaanko tässä joulujuhlakysymyksessä ei-kristityiltä jotain sellaista, johon kristityt itse eivät olisi valmiita. Luulisin, että valtaosa kristityistä antaisi lastensa osallistua tilaisuuteen, jossa olisi vastaavalla tavalla esillä jokin suurista maailmanuskonnoista. Mutta keskimääräisen ateistin suhtautuminen kristinuskoon ei niinkään ole sama kuin keskimääräisen kristityn suhde hindulaisuuteen, vaan ennemmin sama kuin keskimääräisen kristityn suhde satanismiin. Sellaisia tilaisuuksia järjestetään, joissa esitetään avoimen satanistista musiikkia, esimerkiksi hevikonsertteja. (Kaikki hevi ei ole saatanallista, mutta saatanasta avoimesti laulavia black metal -kokoonpanoja on mahdollista löytää.) Luulen, että kristityt suhtautuisivat kukin eri tavalla siihen, antaisivatko lastensa altistua tällaiselle. Valtaosa varmaan antaisi lapsensa käydä satanistisessa hevikonsertissa, mutta uskon, että löytyisi myös suuri vähemmistö sellaisia tiukempia kristittyjä, jotka eivät antaisi. En ihan tiedä, kuinka jälkimmäiseen ryhmään tulisi suhtautua, mutta luulen, että haluaisin joka tapauksessa saman kohtelun näille tiukemmille kristityille kuin niille ateisteille, jotka kokevat ongelmalliseksi lastensa osallistumisen virsienveisuuseen.

      Poista
    3. Niin, minä toivoisin lisää avarakatseisuutta ihan jokaiseen ryhmään. Samalla uskon, ettei ateisteja sen enempää kuin kristittyjäkään voi pelkän aatesuunnan perusteella laittaa yhteen nippuun, vaan näkemykset vaihtelevat niin koulujen juhlista kuin satanistisiin konsertteihin osallistumisesta. En muuten itsekään osaa sanoa, kuinka hyvillä mielin lapseni sellaiseen päästäisin.. Onneksi ei tule pohdittavaksi vielä pitkään aikaan.

      Poista
  4. Mä olen kirkosta eronnut ateisti, mieheni kaiketi jollain harmaalla alueella, eikä lapsemme kuulu mihinkään uskontokuntaan vaan saa aikanaan etsiä itse omat uskonnolliset kantansa/oppinsa. Mutta silti laitoin päivähoidon taustatietolomakkeessa rastin ruutuun, jossa tiedusteltiin saako lapsi osallistua toimintaan jossa on uskonnollista sisältöä (käytännössä ev.lut. sisältöä).

    Syy on hyvin yksinkertainen: kristinusko kuuluu yleissivistykseen. Elämme maassa ja kulttuurissa, jonka historia on kristinuskon värittämää monia monia vuosisatoja taaksepäin. Kristinuskon vaikutus näkyy vielä nykypäivänäkin ihan nimistä ja lipusta (risti ei ole valikoitunut kuva-aiheeksi sattumalta) lähtien, vaikka varsinainen uskonnonharjoittaminen ei enää niin harrasta ja yleistä olekaan. Perustiedot kristinuskosta ja sen historiasta paaveineen ja uskonpuhdistuksineen jne. (samaan tapaan kuin perustiedot muista suurista uskonnoista) kuuluvat yleissivistykseen ottamatta sen kummemmin kantaa teologiaan.

    Sitä paitsi jos lapsi sattuu kiinnostumaan aikanaan vaikkapa taiteesta ja arkkitehtuurista, on kristinuskon (ja eritoten katolisuuden) tuntemus suorastaan olennaisen tärkeää, jotta voisi ymmärtää menneiden vuosisatojen taidetta ja arkkitehtuuria. Opettelemmehan me muinaisen Kreikan ja Rooman jumalistakin perustietoja (tai ainakin tämä kuului oppimäärään minun lukioaikoinani, sen lisäksi että tutustuin niihin omasta kiinnostuksestani), joten miksi emme sen uskonnon jumalasta joka on vieläkin maailmalla voimissaan?

    Palatakseni päiväkotiasioihin päiväkodissa ei toki ole varsinaista uskontokasvatusta, vaan lähinnä saatetaan laulaa jotain Jumalan kämmenellä ja tehdä joku tutustumiskäynti kirkkoon, mutta minusta tuollainen on vain hyvästä. Vaikka kirkoilla ei ole kaikille hengellistä arvoa, niillä on esim. meidän perheessämme esteettinen arvo, ja tokihan maailmasta kiinnostuneita lapsia kiinnostaa nähdä myös, minkälaisia paikkoja kirkot ovat.

    Koulun uskonnonopetus on sitten eri asia. Se ei enää nykyään saisi lain mukaan olla tunnustuksellista, mutta kyllä minä silti haluan sitten aikanaan valita lapseni puolesta elämänkatsomustiedon. Mutta se tarkoittaa sitä, että perehdyttäminen uskontoihin jää kodin (käytännössä varmaan minun) vastuulle, ei suinkaan sitä etteikö lapselle tarjottaisi tietoa uskonnoista. Johan uskontojen hengellisen sisällön sekä historian tuntemus auttaa ymmärtämään maailmaakin paremmin: miksi Israelissa soditaan, miksi uutisissa puhutaan islamilaisterroristeista, miksi jotkut urheilijat tekevät urheilukisoissa ristinmerkkejä, mitä tarkoittaa pakana ja miksi se sana on vieläkin niin latautunut joidenkin ihmisten mielessä...

    Taisin kyllä erkaantua postauksesi aiheesta jonkin verran... Lyhyesti: minun nähdäkseni ketään ei aivopestä minkään uskonnon jäseneksi tai uskonnosta pois jollain lyhyellä joulu- tai muulla juhlalla. Että Jeesusta ja muita kunnioitettuja kehiin vaan, ei se kenellekään pahaksi ole! Ateistihan minustakin tuli, vaikka osallistuin koulun uskonnonopetukseen, kävin rippileirin ja lapsena kävin jopa pyhäkoulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pohditusta kommentista!

      Olen pitkälti samoilla linjoilla, mutta suhtautumiseni päiväkodin kirkkokäynteihin ja Jumalan kämmenellä -lauluihin on hieman kahtalainen. Toisaalta olen ihan samaa mieltä kuin sinäkin, yleissivistystähän se on, ja itsekin mielelläni vierailen kirkoissa ja varmasti otan lapset vierailuille mukaan sitten joskus.

      Se, mitä toivoisin päiväkodissa tapahtuvan olisi, että kirkkovierailuista ja lauluista keskusteltaisiin. Että ne eivät jäisi vain vierailuiksi ja lauluiksi, vaan niitä taustoitettaisiin etukäteen ja niitä pohdittaisiin jälkikäteen. En tiedä meneekö se näin, kun omat lapset eivät vielä päiväkodissa ole. Toki sitä pohdintaa voi tehdä myös kotona. Itse vanhempana pidän itsestään selvänä, että perehdyttäminen uskontoihin on kodin tehtävä.

      Itse olen ateistikodin kasvatti, ja näin aikuisena mietin, että lapsuudenkodissani oli ehkä turhan negatiivinen ja torjuva suhtautuminen uskontoihin. Omille lapsilleni haluaisin antaa avarakatseisen mallin, ja ennen kaikkea saattaa heidät itse pohtimaan uskon asioita. Nyt minä olen valinnut, että heitä ei ole kastettu eivätkä he kuulu kirkkoon, mutta he tekevät omat valintansa asiasta kun ovat riittävän vanhoja.

      Poista
  5. Tulin nyt vasta tämän lukemaan. Mä mietin ihan samaa esikoisen joulujuhlassa - ranskalaisen koulun juhlissa uskontoa ei ole ikinä läsnä, koska koulu on täysin uskonnoton, mutta nyt oli myös ranskalais-suomalaisen koulun juhla pelkkiä tonttuja ja muumiperhettä.

    Mulle ateistina ja ET:n opettajana olisi varsin ok, että joulujuhlassa olisi myös kristinusko esillä, juuri sen kulttuurihistorian takia, mutta mä tiedän, että käytännössä kouluissa usein on asiaan tosi tiukasti suhtautuvia vanhempia, esim. muslimeja ja uskonnottomia. Niinpä jos koko koulun juhla halutaan järjestää, se on monikulttuurisessa koulussa käytännössä helpointa pitää uskonnottomana.

    Itse kannattaisin ekumeenisempaa linjaa, ja toivoisin, että joku sen veisi läpi - mutta mä en jaksa ruveta vääntämään fundamentalistien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä jaksaisinko minäkään vääntää. No, katsotaan kun asia tulee oikeasti omakohtaiseksi. Nyt tämä on tällaista etäältä pohdintaa.

      Poista