keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tappajafarkut

Eroon turhasta -projektissani ja täydellisen vaatekaapin etsinnässä on minulle ensisijaisesti kyse estetiikasta ja helppoudesta. Haluan väljemmät kaapit ja vähemmän aikaa peilin edessä pohtien, mitä tänään laitan päälleni. Haluan vähentää ostamista, mutta sekin johtuu ensisijaisesti siitä, että haluan käyttää aikani johonkin muuhun. Silti olen tyytyväinen, jos projekteillani on myös ekologinen vaikutus.

Ekologisuuden lisäksi kuluttamisessa pohdituttaa eettisyys. En halua, että  kulutusvalintojeni takia kukaan menettää henkensä tai terveytensä. En halua, että ostosteni takia kukaan joutuu uuvuttamaan itsensä ylipitkillä työpäivillä palkalla, joka ei riitä elämiseen. Kuitenkin kulutan, ja tiedostavan kuluttamisen polulla olen ottanut vasta haparoivia ensiaskeleita.

Lainasin kirjastosta Outi Moilalan kirjan Tappajafarkut, koska halusin oppia lisää globaalista vaateteollisuudesta ja kuluttajan valinnoista.


Kirja oli masentavaa luettavaa sikäli, että se ei tarjoa helppoja ratkaisuja. Kuluttajana minusta olisi mukavaa, jos voisin tehdä hyvää välttämällä jotain brändiä ja suosimalla jotain toista - tai edes olla tekemättä pahaa. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, kuten Moilala ansiokkaasti tuo esiin.

Boikotteja ei suositella siksi, että työpaikat ovat kehitysmaiden ihmisille tärkeitä. Ainoan poikkeuksen Moilala tekee hiekkapuhallettujen farkkujen tapauksessa, koska niiden valmistaminen on työntekijöille tappavaa - työpaikan menetys on pienempi paha kuin kuolema. Mustia listoja tai suosituslistoja yrityksistä ei tarjota siksi, että yritysten laittaminen paremmuusjärjestykseen vastuullisuuden perusteella on vaikeaa, onhan kaikilla parannettavaa. Ei myöskään ole selvää, kumpi tarvitsee työpaikkaansa kipeämmin: työntekijä tehtaassa, jossa asiat ovat paremmalla tolalla vai työntekijä tehtaassa, jossa kaikki on rempallaan. Mitä huonompi työtilanne, sitä heikommalla ovat työntekijät ja heidän etujärjestönsä yrittäessään parantaa asioita. Yrittäessään palkita yrityksiä panostuksista vastuullisuuteen länsimainen kuluttaja saattaakin tehdä kehitysmaan työntekijälle karhunpalveluksen.

Vaikka Moilala tarjoaa kirjassaan masentavan näkemyksen kulutusvalintojen merkityksestä, hän ei silti kannusta kertakäyttökulutukseen. Vaikka länsimainen kulutus tuo työpaikkoja kehitysmaihin, on ilmastonmuutos suurempi ongelma, joka lopulta vaikuttaa meidän kaikkien elinolosuhteisiin. Kulutuksen vähentäminen on siis suositeltavaa, vaikka sen motiivi onkin maapallon kestokyvyn parantaminen, ei kehitysmaiden työolojen.

Tarjosi kirja toivoakin. Vaikka kulutusvalinnoilla vaikuttaminen on vaikeaa, voin vaikuttaa muilla keinoin. Tehokkaimmaksi keinoksi Moilala nostaa suorat yhteydenotot brändiyrityksiin ja jälleenmyyjiin. Heiltä voi tiedustella vaatteiden alkuperää ja vastuullisuutta, myös julkisesti yritysten Facebook-sivujen tai vastaavien kautta. Myös äänestämisellä on merkitystä, ja yhteydenpidolla poliitikkoihin: kansainväliset kauppasopimukset ovat poliitikkojen neuvottelemia.

Yksi vaateteollisuuden ongelmista on se, etteivät kehitysmaiden vaatetyöläiset saa työstään elämiseen riittävää palkkaa. Moilala esittää kirjassaan laskelmia, joiden mukaan työntekijöiden palkka voitaisiin tuplata ilman, että sillä olisi suurta merkitystä vaatteen vähittäismyyntihintaan. Tämä on kaiketi tarkoitettu rohkaisevaksi viestiksi halpoihin vaatteisiin tottuneille kuluttajille.

Itse ajattelen asian hieman toisella tavalla. Minun mielestäni vaatteiden vähittäismyyntihinnan pitää nousta merkittävästi, jotta voisimme puhua vähänkään vastuullisesta tuotteesta. Pelkkä palkankorotus - tuplaaminenkaan - ei riitä. Nyt työntekijät eivät käytä hengityssuojaimia pölyisissä tehtaissa, koska siellä on kuuma - tarvitaan investointeja ilmastointiin. Työntekijät tekevät paljon ylitöitä kestämättömän pienellä palkallaan -  inhimillisten työaikojen saavuttaminen vaatii työntekijämäärän kasvattamista. Vaatteiden laatu on huonoa, ja ne tehdään nopeasti - sekin nostaa yksittäisen vaatteen hintaa, että sama määrä työntekijöitä tekee työnsä paremmin (eli hitaammin).

Ilman laskelmiakin uskon, että edellä luettelemani parannukset nostaisivat lopputuotteen hintaa merkittävästi. Ovatko pidä kerran, heitä pois -kuluttamiseen tottuneet kuluttajat valmiita sellaisen hinnan maksamaan? Tuskin, ainakaan niin kauan kuin ovat tietämättömiä siitä, millaisissa oloissa heidän vaatteensa valmistetaan. Siksi Tappajafarkut onkin suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka vaatteita ostavat.

Mukavaa luettavaa se ei ole, ja saattaa muuttaa suhtautumisen rentoon shoppailupäivään peruuttamattomasti.

15 kommenttia:

  1. Olen niin tuskaillut saman ongelman parissa. Olisi ihanaa kun voisi tehdä helppoja ratkaisuja vain jättää jotkut merkit ostamatta, ja olla sitten tyytyväinen eettinen kuluttaja. Alan vähitellen hyväksyä sen, että jos todella haluan vaikuttaa, minun pitää itse tehdä jotain. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tivaa yrityksiltä vaatteiden tuotanto-olosuhteista jne. Se tuntuu työläältä, enkä vielä ole sinne saakka edennyt, mutta hei - ainakin olen jo ruvennut harkitsemaan asiaa. Näissä vaatekysymyksissä on sekin ongelma, että asiaa voi tarkastella niin monesta näkökulmasta. Tuotanto, materiaalit, valmistuksessa käytetyt kemikaalit, logistiikan aiheuttama ympäristökuorma, kierrätettävyys, lapsityövoima.... ja sitten pitäisi vielä löytää jotain, jonka malli ja muoto miellyttää, sopii budjettiin ja omaan tyyliin. Nykymaailma on todella monimutkainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykymaailma on liian monimutkainen :(

      Moilala kertoi kirjassaan, ettei Euroopan parlamentissa ole yhtään kovan luokan maailman kaupan osaajaa. Minä en osaa äänestäjänä arvioida ehdokkaiden kykyjä tällä saralla, vaikka sitä tärkeänä meriittinä pidänkin.

      En myöskään osaa kuluttajana arvioida tuotteiden materiaaleja, en tunne kemikaaleja, en tiedä logistiikasta jne jne. En voi kuin yrittää parhaani ja pala kerrallaan omaksua uutta tietoa ja muuttaa toimintaani, mutta hidas polku se on, ja todella työläs.

      Moilala puhui myös samasta kuin sinä, että vaatteet ovat monimutkaisempi tuote kuin vaikkapa ruoka, juuri siksi, että vaatteisiin liittyy esteettisiä vaatimuksia. Kävin tutustumassa (taas) Globe Hopen mallistoon ja Nudgeen, mutta jälleen kerran jouduin toteamaan, että tyyliltään ne eivät sovi minulle lainkaan. Plääh.

      Poista
  2. Ekologisesta näkökulmasta vaatteiden hinnanhan nimenomaan pitäisi nousta reippaasti, jotta kulutus vähenisi. Eli mä näkisin sen win-win -tilanteena. Enkä jaksa uskoa, etteikö maailman vaatepaljoudesta löytyisi siltikin ihan kaikille päällepantavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille löytyisi päällepantavaa, vaikka vaatteiden valmistus lopetettaisiin tänään :)

      Oon ihan samaa mieltä sun kanssa, hinnannousu olisi win-win -tilanne. Vaikka monesta asiasta tässä nykyajassa tykkäänkin, tavaroiden överi-halvat hinnat on sellainen, jossa kaipaan vanhoja hyviä aikoja.

      Poista
  3. Minä en pitänyt kyseisen kirjan peruspessimistisestä tyylistä, joten olen jättänyt sen referoimatta. En sano, etten olisi oppinut kirjasta uutta. Minulla on kuitenkin eriävä mielipide kirjoittajan kanssa siitä, voimmeko vaikuttaa kulutustottumuksillamme. Jokainen meistä on yhteiskuntamme osa ja vaikuttaa siihen millaisessa yhteiskunnassa elämme. Pahuus on aina osa ihmisyyttä ja se huomioiden en luota yritysten strategisiin lauseisiin vaan haluan jokaisen palan tuotannosta ja yrityskulttuurista aukikirjoitetuksi. Vinoutunut yrityskulttuuri on monesti laiminlyöntien taustalla. Ympäristömerkkien luoma standardi ei ole autuaaksi tekevää, mutta pakottaa yrityksiä miettimään tuotantoaan aikaisempaa paremmin.

    Jokainen meistä vaikuttaa lähipiiriinsä, josta tieto poikkoillen etenee nykyisessä maailmassa hyvin nopeasti. Uskon, että yksittäisen ihmisen valinnoilla on suurempi merkitys kuin kerta-ostoksen aiheuttama tuotto yritykselle. Positiivinen kokemus toimii hyvänä mainoksena ja lumipalloefektin vaikutusta maailmaan ei kannata vähätellä. Tämän mielestäni kirja jätti arviossaan huomioimatta. Jos yhä useamman valintakriteerinä olisi tuotantoprosessin läpinäkyvyys ja hyvä elinkaari tuotteelle, tulisi siitä standardi markkinatalouden ajaessa tuotannon siihen suuntan. Silloin maailmantalouden tilaa ei voisi arvioida Kiinan rekkajonojen perusteella. Hyvää kirjassa oli kehoitus kysyä suoraan tuottajilta tuotteiden alkuperää, työoloja ja vastuullisuutta.

    Oma kulutukseni on muuttunut pohdintojen myötä. Ostan harkiten tarpeeseen. Kysyn tuotteen alkuperän ja maksan ehkä hieman keskimääräistä enemmän. Uusimmat hyvin istuvat farkkuni ovat kohtalaisen hyvä esimerkki muuttuneesta kulutustottumuksesta. Ne ovat luomupuuvillaa ja vastuullisesti Euroopassa tuotetut ja aina käytössä.
    Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä sellainen todellisuuteen pettyneen idealistin kyyninen sävy. Pohdin sitäkin, että osalle lukijoista kirjan viesti saattaa olla lannistava: jos en voi vaikuttaa, jatkan samaan malliin enkä tee mitään!

      Kyllä mäkin haluan uskoa, että omilla kulutusvalinnoilla on merkitystä: että esimerkiksi minä ostamalla laadukasta viestin yrityksille, että en ole kertakäyttötavaran ystävä. Mutta kysymys on oikeastaan se, mihin voi vaikuttaa. Eettisyydessä on mun mielestä kaksi valintaa: 1) haluanko, että juuri nämä minun päälläni olevat vaatteet ovat eettisesti valmistettuja ja 2) haluanko, että kehitysmaiden vaatetyöläisten työolot paranevat. Ensimmäiseen voin vaikuttaa ostamalla vaatteeni vintage-myymälöistä. Jälkimmäiseen ei (Moilalan mukaan, jos ikein ymmärsin) niinkään voi vaikuttaa sillä mitä ostaa tai jättää ostamatta, vaan vaaditaan kansalaisvaikuttamista.

      Toinen kysymys on, mikä kullekin riittää. Minulle ei riitä pelkkä omien käsien pesu vintage-vaatteilla, vaan haluaisin tehdä enemmän (ja rehellisyyden nimissä en ole kovin mieltynyt siihen vintageenkaan). Ihan vielä en tiedä, mikä olisi minulle luonteva tapa vaikuttaa.

      Poista
    2. Jatkan vielä, kun edellinen kommenttini oli ehkä turhan negatiivinen..

      Toi sun tapa kuluttaa on mun mielestä vastuullinen ja sellainen, mihin minäkin pyrin. Itse olen vasta opettelemassa, ja paljon sinua kauempana vastuullisesta kuluttajasta. Hyppy siitä, mihin olen tottunut siihen, mihin haluaisin on iso, ja uskon, että pysyvämpään lopputulokseen pääsen askel kerrallaan kuin kertarysäyksellä.

      Mä vielä haen omaa linjaani, ja saattaa olla ylilyöntien ja erehdysten polku, ennen kuin sinne pääsen. Mussa on kuitenkin iso annos esteetikkoa, eikä tavaroihin kiintyminen ole mulle lainkaan vierasta.

      Poista
    3. Minullakin muutos ollut omasta mielestä suuri ja hidas. Tavaroihin kiintyminen ei ole ekologiselta kannalta ollenkaan huono asia, koska niistä pitää silloin paremmin huolta. Esteetikkona helpommin osaa valita itselleen sopivaa ja se on varmasti tärkein peruste tavaroiden ostamisessa. Riittävän hyvä on riittävä tavoite.

      Poista
    4. Riittävän hyvä on riittävän hyvä. Näin se on. Minulla käy helposti niin, että jos rima on liian korkealla, lamaannun. Parempi nostaa rimaa vähän kerrallaan, niin että se on aina saavutettavissa.

      Poista
  4. Mulle kävi samalla tavalla -muutti suhtautumisen shoppailupäivään peruuttamattomasti- kun joulun alla luin Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -kirjan, ehkä oot myös lukenut sen? Lainasin sen kirjastosta alunperin puhtaasti siitä syystä, että haluan vihdoin kolmekymppisenä olla aina pukeutunut "omannäköisiini vaatteisiin", välttää virhehankintoja jne, mutta mulle tuli yllätyksenä se kirjan eka osio globaalin vaateteollisuuden ongelmista. (Yllätyksenä siis, että en ollut tajunnut, että kirjasta löytyisi sellainen osio, ajattelin sen olevan puhtaasti "ihanaan turhamaisuuteen" liittyvä opus.) Mutta miten silmiäavaavaa se oli, tuli todella tarpeeseen lukea aiheesta ja sen jälkeen lähteä vielä syvemmälle tiedonlähteille.
    Mulla siis myös oma eroon turhasta-proikkarini käynnissä, hyvin olen asiaa hautonut kun tulee jo uniinkin, näin pari yötä sitten unta, että Espoon Ämmässuon kaatopaikan tilalla oli valtava valkoinen sorakasa, sen valkoisena hohtavat seinämät nousi 100metriä kohtisuoraan ylöspäin ja sieltä päältä katsottaessa sitä jatkui silmänkantamattomiin. Mukana ollut mieheni kertoi mulle, että kaatopaikat on nykyään tällaisia, kun ihmiset ei halua nähdä kaikkea sitä jätettä, minkä itse jälkeensä jättävät...
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, luin jostain (olisiko ollut Rinna Saramäen blogista), että kirjan kansi oli tarkoituksella suunniteltu "kevyen" näköiseksi, että se tavoittaisi myös sellaisen kohderyhmän, joka muuten ei kirjaan tarttuisi. Ja se toimi! Vai olisitko lukenut kirjan, jos olisit ennen lukemista tiennyt sen sisällön tarkemmin?

      Mä jonotan Saramäen kirjaa kirjastosta, ja jono on kilometrin mittainen. Tappajafarkut bongasin Bestseller-hyllystä (sitäkin jonotin kilometrin pituisessa jonossa). Hyvän mielen vaatekaappia on moni kehunut, ja toivonkin saavani sen pian käsiini. Uskon saavani siitä paljon vinkkejä oman vaatekaappini läpikäyntiin.

      Ja huh, tosi tutulta kuulostaa asioiden hautominen. Mulla ei ihan vielä tule uniin asti, mutta hereillä täyttää kyllä ajatukset. Noita "pois silmistä pois mielestä" -fiiliksiä on itselläkin ollut, kun kaappeja läpi käydessä aina vaan tulee vastaan turhaa tavaraa. Vaikka minä en mielestäni mikään hamsteri olekaan.

      Poista
  5. Luulen kyllä että olisin lukenut Rinnan kirjan joka tapauksessa, olen viime syksyn aikana hiljalleen herännyt näihin tavaran karsimisajatuksiin (osta vähemmän mutta laadukkaampaa), ja vaatekaappi on ollut helpoin paikka aloittaa. Mutta kyllä se oli tuo kirja, joka vihdoin sai ryhtymään sanoista tekoihin. Mulle kirjan parasta antia (silmien avaamisen lisäksi) oli tajuta alkaa katsomaan omia vaatteita uudessa valossa, esim. kun ennen olen "alentanut" joitakin vaatteita arkikäyttöön, niin nyt "ylennän" toisia vaatteita siihen samaan tarkoitukseen :) Ja myös se, että opin yhdistelemään vaatteitani uudella tavalla oli tosi virkistävää. Mutta kaupoilla käyminen, huoh. En enää pysty katsomaan ketjuliikkeiden vaatteita ajattelematta niitä bangladeshiläisiä alipalkattuja henkensä uhalla vaatteita tekeviä ihmisiä. -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin muuten törmäsin Rinnan kirjaan sattumalta. Googlasin jotain tyyliin "täydellinen vaatekaappi" tai "vaatekaapin perusosat" ja vastaan tulikin Hyvän mielen vaatekaappi ja monta sitä kehuvaa blogikirjoitusta.

      Mä en ihan vielä tiedä, mikä oma suhtautuminen kulutukseen tulee olemaan. Varmaan ainakin yritän saavuttaa sen, etten ostaisi mitään turhaa. Pelkään silti, että vaateostoksilla hutien välttäminen vie aikaa: se nimittäin vaatii opettelua, että tietää mikä vaate toimii itsellä ja mikä ei. Siksi ajattelenkin, että nykyiset vaatteet pitää käydä huolella läpi ja analysoida miksi tykkään tästä ja miksi en tuosta.

      Mietin sitäkin, että jotenkin pitää ryhtyä kyselemään vaatteiden alkuperän perään. Koska oman ostostelun vähentäminen on kärpäsen kakka valtameressä (eikä edes paranna työläisten asemaa), mutta jos voisi oman kortensa kantaa siihen kekoon, että isot vaatefirmat alkaisivat toimia vastuullisemmin. Monihan on näitä parannuksia jo tehnyt (täydellisestä ollaan tooosi kaukana, mutta alku se on vaatimatonkin alku).

      Poista
  6. ei ihan tuore postaus, mutta kommentoinpa silti :)

    "Itse ajattelen asian hieman toisella tavalla. Minun mielestäni vaatteiden vähittäismyyntihinnan pitää nousta merkittävästi, jotta voisimme puhua vähänkään vastuullisesta tuotteesta. -- Ilman laskelmiakin uskon, että edellä luettelemani parannukset nostaisivat lopputuotteen hintaa merkittävästi." Miksi juuri hinnan pitäisi nousta, miksei brändiyrityksen ja muiden välikäsien voittoa voisi vain pienentää?

    Hyvä arvostelu, mielenkiintoista kuulla asioita eri kulmista katsovien näkemyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, meinasi jäädä huomaamatta kommenttisi! Toivottavasti vastaukseni tavoittaa sinut viiveestä huolimatta.

      Mulla on mielessä pari seikkaa, miksi vähittäismyyntihinnan pitäisi nousta.

      Ensinäkin, yritykset eivät toimi hyvää hyvyyttään (sitä varten on olemassa hyväntekeväisyysjärjestöjä), vaan ne ovat voittoa tavoittelevia organisaatioita. Mikään osa tuotantoketjua ei liene valmis tekemään samaa - tai parempaa - työtä vähemmällä rahalla, joten siitä haaveilu lienee utopiaa.

      Toiseksi, vaatteiden halvat hinnat ovat nähdäkseni syy nykyiseen kulutuskulttuuriin, jossa vaatteita heitetään pois avaamattomissa myyntipakkauksissaan, koska on ajankäytöllisesti edullisempaa ostaa uusi kuin palauttaa tai myydä kirpputorilla vanha. Lisäksi kuluttajalla on hyvin vähän kannustimia harkita ostoksiaan tai pitää niistä hyvää huolta hintojen ollessa niin alhaisia kuin nyt.

      Vaikka minusta olisi mukava uskoa, että kuluttajat muuttaisivat toimintatapojaan hyvää hyvyyttään, uskon siihen yhtä vähän kuin uskon yritysten olevan valmiita leikkaamaan voittojaan. Nykyistä korkeampi hinta olisi siis keino saada kuluttajat kuluttamaan kestävämmin.

      Poista