keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Pahaa ruokaa ja rumia tavaroita

Kävin kirjastossa lueskelemassa lehtiä. Glorian Kodissa bloggaaja Stella Harasek kertoi: "En omista yhtään rumaa esinettä". Jossain toisessa lehdessä (Trendissä?) Maria Veitola sanoi, ettei syö pahaa ruokaa.

Ensimmäinen ajatukseni näitä väittämiä kohdatessani on epäusko. Ei kai ole mahdollista välttää rumia esineitä kokonaan - anakaan jos kotona majailee pieniä lapsia? Tai suunnitella elämäänsä niin hyvin, ettei joskus ole pakko vetäistä mikrotettavaa einestä nälkäänsä?

Ihan hyviä tavoitteita yllä olevat silti ovat. Ainakin suurpiirteisesti toteutettuna. Oman tavaraähkystä seuranneen raivausprojektini edetessä olen alkanut suhtautua uuden ostamiseen entistä harkitummin. Haluaisin, että uudet vaatteeni ovat niin kovassa käytössä, että kuluvat puhki. Uusia huonekaluja haluan ostaa vain, jos uskon niiden kestävän loppuelämän.

Käytännössä tämän toteuttaminen on vaikeaa. En uskalla ostaa juuri mitään, sillä pelkään, etten osaakaan ostaa oikeanlaista. Vaatimus jonkun esineen katselemisesta seuraavat 50 vuotta nostaa ostamisen rimaa melkoisesti.

Toisen turhake on toisen käyttötavara. Joululahjaksi saamani pussinsulkija on kovassa käytössä.


Olen myös tutustunut ikävällä tavalla kertakäyttökulttuuriin. Olen oppinut, että laadukkaankin huonekalun yksinkertainen entisöinti uudenveroiseksi maksaa enemmän kuin uusi tuote. Ja jos muuten toimivasta keittiönkoneesta menee yksi osa rikki, on ainoa vaihtoehto ostaa kokonaan uusi laite, sillä varaosia ei saa mistään.

Onhan se selvää, että suomalaisen korjaajan ei kannata edes katsoa rikkoutunutta tuotetta, kun halpatyömaan työntekijä tekee samalla hinnalla uuden. Silti tämä ei ole mieluista kehitystä. Ehkä pitäisi haudata sisäinen saiturinsa ja maksaa entisöinnistä yhtä kaikki. Ostaa kalliilla hyvää omatuntoa. Kodinkoneiden kanssa pitänee vain olla tiputtamatta niitä kivilattialle.

17 kommenttia:

  1. Mä olin hakemassa jääkaappiin uutta tiivistettä samasta paikasta, mistä olen hakenut siihen varahyllyjä ja muita tarvikkeita. Kaappi on varmaan reilu 5 vuotta vanha, mutta kahvattomana mallina siitä tulee otettua kiinni oven sivusta ja samalla tiiviste kärsii.
    Vastaukseksi sain, että tiivistettä ei ole siihen edes saatavilla.
    Edelleen mennään samalla jääkaapilla ja rikkinäisellä tiivistellä, joka epäilemättä lisää energiankulutusta :/

    Toinen hyvä esimerkki on Moccamaster, johon onneksi olen niin rakastunut, että pannun hajottua sijoitan uuteen 25 euroa, vaikka saisin varmasti kokonaan uuden keittimen sillä hinnalla.

    Saan jotain suurta tyydytystä kaikesta vanhasta, jonka olen saanut kotiimme sopimaan. Keittiön pöytä ja tuolit on löydetty autiotaloista (tuolit on kaikki erilaisia) ja niiden kunnostamiseen meni ikuisuus, mutta minä tein sen itse! Sillä ajalla, materiaalikuluilla ja energian kulutuksella olisin saanut monet kalusteet Ikeasta.

    Juuri 3 sekuntia ennen sun postausta kirjoitin blogiin lastenvaatehamstrauksestani, jonka on pakko loppua. Onneksi teen pitkälti samaa kuin sinä, että lahjoitan ja lainaan niitä sitten eteenpäin, niin homma ei tunnu _niin_ pahalta.

    Pitäisi varmaan tehdä myös pientä vaatehuoneinvistä, ihan vain sun kirjoituksen innoittamana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moccamasteriin onneksi löytyy varaosia hyvin. Mietinkin, että jatkossa kodinkoneostoksilla pitää etsiä tuotteita, joihin löytyy varaosia.

      Itse korjatusta tulee hyvä mieli! Mä olen tehnyt lasten leluihin jotain pieniä korjaustöitä, mutta huonekalut on mulle liian suuritöisiä. Isoin este on, ettei mulla ole mitään tilaa, missä tekisin - pienten lasten lähelle en voi jättää juuri lakattua tuolia kuivumaan :)

      Mä oon käynyt läpi lasten vaatekaappia ja löytänyt sieltä ihan ihmeellisiä juttuja :D Ilmaisena lahjaksi saatuja, mutta silti on ihan älytöntä ollut ottaa niitä vastaan ja säilöä omassa kaapissa. Nyt kun olen kiinnittänyt asiaan huomiota, huomaan, että lapset pärjäävät aika vähillä vaatteilla. Toki kun vaatteita on vähän, ne ovat kovassa kulutuksessa ja saattavat kulua jo esikoisella puhki. Mutta mielestäni on parempi, että esikoinen kuluttaa puhki vaikka neljät housut ja sitten kuopus saa omia, kuin että esikoinen käyttää kymmenet housut vähän kuluneeksi, ja ne periytyvät sitten kuopukselle, jonka vartalon mallille ne eivät välttämättä kuitenkaan sovi.

      Mun vaatehuoneinventaario on tosi pahasti vaiheessa! Kuten koko muukin projekti. Tosin saa tämän tehtyä vähän kerrallaankin.

      Poista
    2. Vähän kerrallaan taitaa kuitenkin olla se paras systeemi, meinaan jos haukkaa liian ison palan kakkua niin kohta se maistuu puulta!

      Mulla on täällä kesäisin oikein mainiot puitteet kunnostaa juttuja, jokin lämmin sisätila olis luksusta, kun vois syksyt ja talvetkin hääriä!

      Toi vaatejuttu on täysin totta. Ja sitten siinä on vielä sekin puoli, että aikaa vaatteiden valintaan menee elämässä huomattavasti vähemmän, jos niitä ei ole niin jumalattomasti. Perus henkkamaukan sijaan kun ostaisi vähemmän, mutta laadukkaampaa niin ei välttämättä menis edes niin puhki... Ja siis laadulla en tarkoita välttämättä nyt kaikkien ihannoimia muotimerkkejä, joissa se merkki maksaa enemmän kuin laatu.

      Poista
    3. Mä oon miettinyt, saisinkohan jossain vaiheessa elämää etsittyä itselleni ompelijan, joka voisi tehdä mulle vaatteita omien mittojen mukaan. Se varmaan maksaisi kamalasti, mutta jos ompelija olisi hyvä ja me oltaisiin samalla aaltopituudella, voisin saada pitkäkestoisia vaatteita. Mun kroppa ei nimittäin oikein istu valmisvaatteisiin (toisaalta, kenen istuu? Ei kai kukaan meistä ole täsmälleen keskivertomittainen, vaan jokainen omanlaisensa).

      Poista
    4. Voi kuule kun asuisit jossan lähellä, saisit musta ompelijan ihan vaan sillä hinnalla, että mä saisin keskittyä siihen vaatteen tekemiseen 2 tuntia putkeen. Vuosia mä ompelin vaatteeni itse, sitten yht'äkkiä ei muka oikein ollut aikaa ja nyt lapsen myötä ymmärrän, että olisihan sitä aikaa ollut.

      Se taito pitäisi vaan houkutella esiin ja kaivella muistojen kätköistä kaikkia kikkoja niin sen jälkeen se sujuisi ihan lapsenkin kanssa.

      Ja ei, ei ne valmisvaatteet koskaan istu samalla tavalla miten itse tehdyt :(

      Poista
    5. No mutta ei se olisi reilua! Kyllä työstä pitää muutakin saada kuin työn iloa :D

      Olen vähän kateellinen sulle taidostasi.

      Poista
    6. Aihetta liipaten: ymmärrän, että henkkamaukkaa käytettiin tässä vertauskuvallisena yleisterminä, mutta pakko siti sanoa, että sen itse Henkkamaukan lastenvaatteet on oikeasti yllättävän kestäviä: meillä on ollut perintönä saatuja H&M:n vauvanvaatteita käytössä yhdeksännellä, kymmenennellä lapsella, ja taaperoikäistenkin ainakin neljännellä, ellei useammalla. Eli niissä usein on laatu ihan kohdillaan. (Aikuisten vaatteista en tiedä, kun viime vuosilta mulla on niistä kokemusta vain raskausvaatteista, ja ne nyt ovat tunnetusti melko vähän aikaa käytössä.) Tokikaan se vaate ei eettisesti tuotetuksi muutu edes sadannella käyttäjällä. Mutta siitähän tässä ei tällä kertaa puhuttukaan :)

      Ja huonekalujen korjaamisesta mulla on kaksi sanaa: ala harrastaa huonekalujen entisöintiä! Siinä jos jossain yhdistyy huvi ja hyöty. Tai ainakin hyöty.

      Poista
    7. Mä saattaisin jopa tykätä huonekalujen entisöimisestä. Yleensä tykkään sellaisesta suht monotonisesta käsityöstä, jossa näkee kättensä jäljen. Puutarhaakin hoitaisin, jos sellainen olisi. No, eläkkeellä sitten :)

      Meilläkin on jotain perintönä saatuja H&M vaatteita, mutta mulla ei ole käsitystä siitä, kuinka monella lapsella ne on olleet ennen meitä.

      Poista
  2. Toi olisikin hyvä tavoite, ettei omistaisi yhtään rumaa tavaraa! Miksi ympäröidä itseään rumalla jos sen voi tehdä kauniilla... Heh, taitaa vaan olla helpommin sanottu kuin tehty! Kyllä mä arvostan monessa tavarassa enemmän käytännöllisyyttä kuin ulkonäköä, esimerkiksi vaikka tiskiharja, työkalupakki tai joku mäntysuopapullo. Mutta hyvähän sitä on olla tavoitteita! ;) -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiskiharjaa ja muita vastaavia minäkin mietin, että niissä rumuutta on vaikea välttää :) Toki itsekin vaihdan esim. makaronit ja kaurahiutaleet kauniisiin lasiastioihin pois niistä valmistajan muovi- tai pahvipakkauksista, mutta mäntysuopaa en sentään jaksa mihinkään lasipulloon laittaa :D Siksi mietinkin, että jos tavoitetta soveltaisi löysin rantein, vaikkapa niin, että kaikki esillä oleva on kaunista?

      Poista
    2. Heh, mäkin vaihdan kuivat ruoka-aineet lasipurkkeihin, mutta siihenkin on perimmäisenä syynä käytännöllisyys; olen kerran siivonnut kaapit joidenkin ihme kuoriaisten jäljiltä, joita joskus tuli jauhopussin mukana ja jotka tietysti levisi kaikkialle keittiöön, enkä halua sitä ruljanssia enää toistaa! :)
      -Anna

      Poista
    3. Minusta tämä on kaunis, mutta kallis tiskiharja. Oikein hyvää ystävänpäivää. http://www.designbox.fi/musta5101_tiskiharja

      Poista
    4. Anna: yyyyyäk. Arvaahan, onko mulla just jauhot omissa pakkauksissaan? Tarvitsen lisää isoja lasipurkkeja :)

      365morelife: kiitos vinkistä ja hyvää ystävänpäivää!

      Poista
  3. Hei, eihän mikrotettava eines välttämättä pahaa ole! Minulla on valitettavasti monta rumaa esinettä, mutta pahaa ruokaa en syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, totta. Jos kauneus on katsojan silmissä, niin varmasti maku on.. öö.. maistajan suussa :D Ei varmaan löydy yhtään universaalisti pahaa ruokaa, vaan makunsa kullakin!

      Poista
  4. Hyvä aihe ja tärkeitä pointteja. Yksi suunnittelija/kirjailija/taiteilija, joka on minusta kiteyttänyt hyvin tähän aihepiiriin liittyvää tematiikkaa jo yli sata vuotta sitten, on William Morris, joka sanoi osapuilleen näin: "Keep nothing in your house that you do not know to be useful or believe to be beautiful." Tätä olen yrittänyt itse toteuttaa kotonani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä ohjenuora. Mullakin lähestyy koti tätä hiljalleen, vaikka tavaraa on vielä liikaa eikä kaikki ole kaunista. Jahka pääsen eroon imetystyynystä, leikkimatosta, sitteristä ym. vauvakamasta on tilanne jo paljon parempi :)

      Poista