perjantai 28. maaliskuuta 2014

Hyvä lastenkirja on aarre

Esikoisen löydettyä kirjat noin 7-kuisena olin alkuun ihmeissäni. En tuntenut lastenkirjallisuutta ja kirjat, jotka muistin omasta lapsuudestani eivät soveltuneet alle yksivuotiaan lukemistoksi. Selailin pahvikirjoja kirjakaupassa, enkä pitänyt niistä lainkaan. Katselukirjat olivat mielestäni tylsiä, ja ovat pääosin edelleen. Alkuun luimmekin uudestaan ja uudestaan äitiyspakkauksen Pikku poron päivää ja samojen tekijöiden Iloinen lorutoukkaa. Molemmat kirjat ovat edelleen luvussa.

Vähän ennen 1-vuotissyntymäpäivää kuvaan astuivat Puppe-kirjat. Askel parempaan, tuumasin, vaikken täysin lämmennyt Pupellekaan. Kunnes vihdoin, hieman yli vuoden ikäisenä taivas aukeni: esikoinen alkoi kantaa eteeni Tammen kultaisia sekä muita juonellisia kuvakirjoja. Kirjakaupan lastenosastosta tuli kiehtova paikka, ja solmimme lämpimän suhteen kirjastoon. Ostin lapselle Elsa Beskowia, omaa suosikkiani, ja hän piti niistä! Löysimme Richard Scarryn kirjat ja Zdeněk Milerin Myyrän, joita en muista omasta lapsuudestani, mutta joihin rakastuin palavasti (olipa onni, että lapsikin niistä piti).

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun Suomi tuli lahjaksi serkuilta, ja se oli menoa. Nyt hyllystämmme löytyy kaikki Veera-kirjat, ja muutama Tatu-Patukin. Gunilla Wolden Teemu-kirjoihin tutustuimme ja ihastuimme niin ikään serkkujen kirjalahjoituksina. Tammen kotimainen Tammenterho-sarja on kirjastotuttavuus, josta tykästyimme etenkin Hannele Huovin ja Kristiina Louhen Ahaa, sanoi Pikkuruu sekä Huhuu - kuka siellä? -kirjoihin. Maininnan ansaitsevat myös Katri Tapolan ja Sanna Pelliccionin Pieni prinsessasatu ja Pieni prinssisatu, joiden tarina on ihana, mutta jonka kuvitukseen minulta kesti aikaa tottua. Tiheikön väkeen tutustuimme niin ikään kirjastolainana, ja tykästyimme niin kovasti, että Tiheikön väki retkellä piti hankkia omaankin hyllyyn.

Hannele Huovi ja Kristiina Louhi: Ahaa! sanoi Pikkuruu

Elsa Beskow: Pikku Puten seikkailu mustikkametsässä

Jill Barklem: Tiheikön väki retkellä

Olen aloittanut kirjahyllyn kartuttamisen myös isompien lasten kirjoilla. Toiveikkaasti olen hankkinut kirjoja, joiden myötä saan palata omaan lapsuuteeni: Milnen Nalle Puhin, Traversin Maija Poppasen (joka tosin on parempi elokuvana), Topeliuksen Adalmiinan Helmen (Lena Frölander-Ulfin upealla art nouveau -tyylisellä kuvituksella), Tolkienin Hobitin (Tove Janssonin kuvittamana), Burnettin Salaisen puutarhan. Tietysti hyllystä löytyy myös Vaahteramäen Eemeliä, Peppi Pitkätossua pitäisi sinne hankkia.

(Omien lapsuudensuosikkien lukeminen aikuisena omalle lapselleen saattaa muuten olla jännä kokemus. Joskus kun kirjaan palaa vuosien takaa, se onkin ihan erilainen. Aikuinen huomaa tarinasta eri vivahteita kuin lapsi. Niinkin voi käydä, että lapseni ei innostukaan minun suosikeistani. Ei tarvitse, luen niitä sitten yksikseni.)

A. A. Milne: Nalle Puh

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha

Minulle lastenkirjassa tärkeää on sujuva ja rikas kieli, mukava tarina ja kaunis kuvitus. Kaikki lastenkirjat eivät ole hyviä: osa käännöskirjallisuudesta on hutiloiden suomennettu (Scarryn kirjoissa harmillisesti konstaapeli Hallikainen on välillä konstaapeli Murina tai Harri Hurri onkin Rudolf von Flugel), osasta puuttuu punainen lanka tai kirja on kerta kaikkiaan laiskasti, kuin liukuhihnalta tehty. Joidenkin vanhempien vuosikymmenten kirjojen opetus on itselleni vanhempana kyseenalainen (esimerkiksi Tammen kultaiset kirjat -sarjan Kani kuriton palautettiin meillä yhden lukukerran jälkeen kirjastoon). Onneksi hyviäkin lastenkirjoja löytyy, ja niitä löytyy valtavasti! Tätä kirjoitusta varten oli vaikea valita kirjoja edes päällisin puolin mainittavaksi, ja varmasti moni kirjahyllymme suosikki jäi kertomatta.

Hyvä lastenkirja on aarre, ja lapselle lukeminen kannattaa aina, kuten Sininen keskitie -blogin  satutäti bleuella on tapana sanoa. Minulle hyvä lastenkirja on sellainen, josta lapsi nauttii, mutta josta on iloa myös aikuiselle.

Minkälaisista lastenkirjoista sinä ja lapsesi pidätte? Pidättekö enemmän klassikoista vai uutuuksista? Löytyykö oma suosikkisi minun listaltani? Mitä kirjaa suosittelisit meille: kirjafanille äidille ja kohta 2,5-vee lukutoukalle?

**

Osallistun tällä tekstillä Sininen keskitie -lastenkirjablogin Blogien lastenkirjaviikkoon, jota vietetään 24.-30.3.2014. Blogien lastenkirjaviikon aikana lukuisissa kirja-, äitiys- ja perheblogeissa ilmestyy lastenkirja-aiheisia kirjoituksia. Linkit muihin mukana oleviin blogeihin löydät Sinisestä keskitiestä.

12 kommenttia:

  1. Tomppa-sarja on ollut meidän suosikki pitkään. Tarinat ovat lyhyitä, ihanalla tavalla lämpimiä ja hauskoja. Viiru ja Pesonen saattaa olla vielä vähän pitkiä ja runsaita, ihania nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me lainasimme juuri Tomppa ja kummaa kirjastosta, se on tosi hyvä! Kristiina Louhen tuotannossa ei vielä ole tullut vastaan kirjaa, josta en pitäisi :)

      Viiru ja Pesosia olen kirjastossa selannut, mutten ole rovjennut vielä kokeilla. Ehkä pitäisi, joskus esikoinen nimittäin yllättää keskittymiskyvyllään.

      Poista
  2. Kiitos! Mahtavasti pikkupuhinaa tekstin mukana, mistä minä tykkään. Kiitos Saara valtavasti!

    Wolden Sanna kirjat ovat myös tosi kivoja. Tykkäisitteköhän Löfgrenin Jussi-kirjoista, ne on kyllä puujalkahuumoria täynnä :)? Ja sitten lähtee tää mun vakio lista Emput, Onni-poika, Mikko Mallikas...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa kommenttisi rohkaisemana puhisen vähn lisää: välillä lastenosaston tarjontaa katsellessa tuntuu, että lapsia aliarvioidaan kirjallisuuden kuluttajina. Katselukirjoista surkeimpia ovat sellaiset, joissa on puolihuolimattomia kuvia traktoreista ja maatilan eläimistä, eikä sitten paljoa muuta. Kelalta on kulttuuriteko ottaa äitiyspakkaukseen laadukasta lastenkirjallisuutta, ja Pieni lorutoukka ja Pikku poron päivä lienevätkin monen suomalaisperheen ensikosketus lastenkirjallisuuteen.

      Meidän hyllystä löytyy Onni pojasta tulee isoveli, ja se on tosi hyvä. Muita Onni-poikia olen katsellut kirjastossa, mutta ne ovat olleet sellaisesta aiheesta, joka ei meillä ole ajankohtainen, niin on jäänyt lainaamatta. Mutta toisaalta, miksi se mikään este olisi lukea vaikka päiväkodin aloituksesta jo nyt.

      Yhden Mikko Mallikkaan lainasimme, muttemme kumpikaan oikein pitäneet siitä. Täytyy kokeilla uudestaan. Emppu ei nyt soita kelloja, olisiko vaikka blogissasi siitä lisää? Laitan muutkin vinkkisi korvan taakse seuraavaa kirjastoreisua varten.

      Poista
  3. Meillä ei oo tykätty Mikko Mallikkaista, mutta silti Mikko Mallikas on kuningas on hyvä 2,5 vuotiaan ja 4-vuotiaan mielestä! Itse kyllä tykkään niistä muistakin... Meillä luetaan niitä ihan oikeita Muumeja, ne kiinnostaa kumpaakin. Vesta-Linnea kirjat on kans kummankin mieleen. Saatiin semmonen utelias Vili, jossa on paljon tarinoita. Tosi kiva! Ja Pupu Tupunat on mieleisiä, vaikka itse en niistä jotenkin tykkää... Barbapapat uppoaa myös. Pikku tiikeri ja pikku karhu on kans ihana. Meillä kuunnellaan mitä vaan, hyviä sit vaan monta kertaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän pitää mielessä, että kirjasarjan muut osat eivät välttämättä ole huonoja, vaikka ensimmäinen kokeilu olisikin. Eivät esimerkiksi kaikki Myyrätkään ole hyviä, vaikkapa Myyrä kaupungissa oli mielestäni jotenkin outo. Tai kaikki Scarryn kirjat, esimerkiksi ABC-kirja ei suomennettuna oikein toimi (alkukielellä se varmaan toimii paremmin, aakkosiin perustuvaa kirjaa on ymmärrettävästi vaikea kääntää). Joten yritän uudestaan Mikko Mallikasta, lupaan!

      Mitä tarkoitat ihan oikeilla Muumeilla? Sarjakuvia? Vai Muumipeikko ja pyrstötähti, Taikurin hattu, ym. -kirjoja? Mä kyllä diggaan Tove Janssonista, ja Muumit pitää ottaa lukulistalle jahka lapset tuosta vähän kasvavat. Kuka lohduttaisi Nyytiä mietityttää, koska kauno tuntuu vaikealukuiselta (minulle). Vaarallinen matka oli meillä kirjastolainana, mutta se oli liian pelottava (odotamme parempaa lukuhetkeä ja lapsen kasvua).

      Vesta-Linnea onkin minulle outo, pitää tutustua. Pupu Tupunat ovat minulle lapsuudesta tuttuja, mutta jostain syystä en kaipaa niitä yhtään :D Barbababoja olemme lukeneet kaikki mitä kirjastosta löytyy! Googlasin Pikku tiikeri ja pikku karhun, ne vaikuttavat mukavilta tarinoilta (laitan kirjastoon varauksen).

      KIITOS vinkeistä!

      Meillä lapsi saa kirjastokassin purettavaksi heti eteisessä: hän selaa jokaisen kirjan nopeasti ja jotenkin, en tiedä miten tai millä perusteilla, valitsee sieltä mieleisensä. Osaa luetaan heti kymmeniä kertoja, osa vain kerran. Joihinkin kirjoihin lapsi ei tykästy, vaikka ehdotan lukemista monta kertaa. Omasta kirjamaustaan tarkka, tuo esikoiseni :D

      Poista
  4. Voi että, tuo on ihana vaihe lasten kanssa! Meillä lapset jo niin isoja että varsinaiset lastenkirjat on ohitettu nuoremmankin kanssa :( mutta onneksi välillä luetaan joku kuvakirja ihan muistelumielessä. Meillä oli katselukirjoista niin äidin kuin lastenkin suosikkeja Elmeri-kirjat (se värikäs norsu), joista osaan vieläkin pätkiä ulkoa ("Tömps - hups - anteeksi - tavallisia norsuja on hankala nähdä sumussa"). Tomppa-kirjat ja muutkin Kristiina Louhelta olivat aina aika varma valinta. Mutta täytyy tunnustaa, että minä olin niin itsekäs, että kieltäydyin lainaamasta kirjastosta mitään, mistä en itse pitänyt. (Siihen tuli tosin stoppi siinä kohtaa kun lapset alkoivat itse kerätä kirjoja koriin, ja sinne päätyi aika monta äidtsä kohtuullisen tylsää ja huonoa Disney-kirjaa.) Pupu Tupunat, joita meillä oli hyllyssä omasta lapsuudesta, suorastaan piilotin :)

    Täällä mainittiinkin jo monta omaakin suosikkia, mutta sitten meillä oli muutama ehdoton ihanuus, kuten Phyllis Root-Jill Bartow: Mitä vauva haluaa - todella suloinen kirja, ihana kuvitus, huumorintajuinen, lämminhenkinen. Samojen tekijöiden on myös Vanha kunnon autonrämä, jota myös osaan edelleen ulkoa, ja joka oli meidän lapsista aivan käsittämättömän hauska. Sally Grindley-Adrian Reynolds ovat tehneet useamman Hupsu ja Höpsö -kirjan - hanhi ja sorsa, jotka ovat hieman hupsuja molemmat, seikkailevat usein viekkaan ketun ja viisaan karhun kanssa. Tony Ross teki/tekee myös ihastuttavia kirjoja, mm. Pikku Prinsessa (Haluan siskon/tuttini/potan jne) -sarjaa, joissa on kaikissa aikuistakin viehättävää huumoria ja lämpöä. Näitä kaikkia oli ilo lukea ääneen monia monituisia kertoja.

    Sellaisen havainnon tein silloin muutamia vuosia sitten, että Kustannus-Mäkelän lastenkirjat usein osuivat meidän perheen makuun - mm. nuo edellä mainitsemani taitavat kaikki olla Mäkelältä. Suomalaisia kirjoja oli meidän lukulistalla valitettavasti vähän, nuo Kristiina Louhet, ja Mauri Kunnakselta luettiin johonkin aikaan kaikki mitä löydettiin.

    Ja se on tosiaan kumma juttu tuo lukumaku, että se on jo niin pienellä - sitä kuvittelisi että mikä tahansa ääneen luettu käy, vaan väärässä on. Mutta hauskahan sitä on yrittää ohjailla ;) , saa itsekin monta hauskaa hetkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Vanha kunnon autonrämä, se on ihana! Sitä olemme lukeneet vähän yli vuoden vanhasta, ja se toimii mainiosti sen ikäiselle hauskoine riimeineen ja toistoineen. Kiitos muista vinkeistä, tuli paljon minulle uusia kirjoja :D

      Olen samaa mieltä, tämä on ihana vaihe! Ja olen samalla tavalla itsekäs, tai siis lainaan kyllä myös lapsen valitsemia kirjoja, mutta ne, joista en itse pidä, usein palautetaan nopeasti kirjastoon. Olen itsekin miettinyt, onko se itsekästä, mutta sitten tullut siihen tulokseen että ei kovin. Aikuisen lukunautinnolla on iso merkitys lapsen lukunautinnon syntyyn, joten lapsen lukuintoa tukee se, että luettavana on kirjoja, joista aikuinenkin pitää.

      Poista
    2. Meillä kehittyi itse asiassa Vanhaan kunnon autonrämään ihan tietty nuotti, jolla se "nitkuti natkuti jne. pim pam poks" aina luettiin, enkä taitaisi enää edes osata lukea sitä tasaiseen sävyyn ;D Ja olen samaa mieltä, kyllä lapsi vaistoaa onko se lukeminen aikuisesta mieluista vai ei, ja ennemmin ehdottaa itse vanhempana lukemista, jos se luettava on itsellekin hauskaa. Ja kyllä meillä ainakin lapset osasivat vaatia luettavaksi nekin kirjat, joita äiti ei olisi itse ottanut esiin, joten kovin syvää syyllisyyttä tästä ei ehkä kannata kantaa :)

      Poista
    3. Meilläkin on oma nuotti sille kilkuti kalkuti pim pam poksille :D Ei sitä kirjaa varmaan voi lukea ilman, että sellainen kehittyy :)

      Olen tämän lastenkirjaviikon innoittamana miettinyt lapselle lukemista enemmänkin, ja aatoksissa päätynyt siihen, että etenkin silloin, jos vanhempi ei koe lukemista omaksi jutukseen, on erityisen tärkeää etsiä lastenkirjoja, jotka ovat vanhemmalle mieluisia. Koska tylsähän se on tylsiä kirjoja lukea, jos lukeminen ei muutenkaan ole itselle luontevaa. Eli jos vanhemman saa lukemaan lapselleen edes sitä omaa suosikkiaan, on se parempi kuin ei kirjojen lukua laisinkaan.

      Poista
  5. Jos ette ole tutustunut Nunnu -kirjoihin niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Kirjoitin niistä just omaan blogiin http://lapsuusmuistelua.vuodatus.net/lue/2014/12/nunnu . Niistä on olemassa uusittu painos vuodelta 2007 jossa on kaikki kolme kirjaa yhdessä, sen luulisi löytyvän kirjastoista. Alunperin Nunnu kirjat on 60-luvulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Olin kirjoitamassa, etten tunne Nunnua ollenkaan, mutta sitten kurkkasin blogiisi ja tajusin, että minähän olen lukenut Nunnua lapsena! Laitan heti varaukseen jos nämä löytyisivät kirjastosta, pidin Nunnusta nimittäin aivan valtavasti.

      Poista