lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kirja lapsuudestani: Adalmiinan helmi

"Adalmiina söi kullalta, nukkui kullalla ja pukeutui kultaan; kerrassaan, jos olisi ollut mahdollista syödä kultaa, hän olisi sen tehnyt, mutta se oli liian kovaa purtavaksi."

Zacharias Topeliuksen Adalmiinan helmi on prinsessasatujen parhaimmistoa. Klassikkosatu ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1856, ja sen opettavainen ja lempeä tarina on kestänyt aikaa hyvin.



Adalmiina syntyy kauan odotettuna vanhempiensa ainokaiseksi: kuningas ja kuningatar haluavat hänelle vain parasta. Kastelahjaksi prinsessa saa haltiakummiltaan, Punaiselta haltijattarelta, kauniin helmen, jonka mukana seuraa kolme oivallista lahjaa: kauneus, rikkaus ja viisaus. Lahjat ovat sidoksissa helmeen: niin kauan kuin Adalmiina kantaa helmeä, hän on kaunein, rikkain ja viisain prinsessa päällä maan. Mutta helmen hukatessaan hän hukkaa myös muut kolme lahjaansa.

Toinen kummi, Sininen haltijatar, antaa lahjaksi nöyrän sydämen, mutta tähänkin lahjaan liittyi ehto: niin kauan kuin prinsessalla on helmi ja sen mukana tulleet kolme lahjaa, on Sinisen haltijattaren lahja vailla voimaa. Mutta jos Adalmiina hukkaa helmensä, saa hän korvaukseksi nöyrän sydämen.

Kuten arvata saattaa, Adalmiinasta kasvaa kaunis mutta ylpeä, viisas mutta kylmä, rikas mutta ahne nuori nainen, jonka seurassa ei ole mukava olla. Kunnes eräänä päivänä lähtiessään linnasta karkuteille, Adalmiina pysähtyy lähteelle juomaan, ja kumartuu hieman liian syvään ihailemaan kuvajaistaan lähteen pinnasta...

Adalmiinan helmi on kertomus nöyryydestä, vaatimattomuudesta ja hyvyydestä. Prinsessasaduille tyypillisesti mukana on myös prissi ja puoli valtakuntaa, mutta Adalmiina pelastaa ihan itse itsensä. Hän saa opetuksen, ja ottaa opikseen.



Minä olen lapsena lukenut tätä tarinaa vaaleanvihreästä monisteesta, joka on kauan sitten kadonnut. Lapsilleni halusin ostaa kirjan omaksi, etenkin kun Teos-Söderström julkaisi suosikistani uuden suomennoksen Lena Frölander-Ulfin lumoavalla art nouveau -henkisellä kuvituksella. Kirja on hurjan kaunis, kuin taideteos: sen jokaisen sivun voisi vaikka laittaa kehyksiin ja seinälle (ottamani kuvat eivät tee kuvituksella oikeutta: kirjan kauniit pastellisävyt toistuvat kuvissani tunkkaisina).

2,5-vuotiaalle esikoiselleni tämä kirja on vielä liian pitkä, vaikka aina silloin tällöin sitä parin sivun verran aloitammekin. Toistaiseksi kirja siis odottaa otollisempia aikoja. Sillä välin jatkan sen pohtimista, miten lukukokemus muuttaa iän myötä muotoaan. Lapsena minulle taisi riittää, että sadussa oli kaunis prinsessa ja onnellinen loppu. Nyt aikuisena haluan ennen kaikkea lukea tarinassa opetuksen siitä, että omistamista, ulkonäköä tai kirjaviisautta tärkeämpää on hyvä sydän.

Onko Adalmiinan helmi sinulle tuttu? Mitä muita hyviä prinsessasatuja tiedät?

**

Osallistun tällä tekstillä Sininen keskitie -lastenkirjablogin Blogien lastenkirjaviikkoon, jota vietetään 24.-30.3.2014. Blogien lastenkirjaviikon aikana lukuisissa kirja-, äitiys- ja perheblogeissa ilmestyy lastenkirja-aiheisia kirjoituksia. Linkit muihin mukana oleviin blogeihin löydät Sinisestä keskitiestä.

8 kommenttia:

  1. Satu on kaukaisesti tuttu mutten muista enää täysin :). Kiva kun jaksoit kirjoittaa tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksoin kirjoittaa vielä vähän lisää kirjapohdintaa, julkaisen huomenna! Kiitos vielä kerran innoittavasta haasteesta :D

      Poista
  2. Adalmiinan helmi on mulle ainakin tuttu! Muistan että me esitettiin tämä näytelmänä tokaluokan kevätjuhlassa ja helmen osaa näytteli mun enoltani lahjaksi saama korukivi, jonka lajia en nyt muista. Olin niiiiin ylpeä kuin vain sen ikäinen lapsonen voi olla :)

    Tässä samalla voin kai ilmoittautua lukijaksi, oon parisen viikkoa seurannut sun blogia (Kiitos sen äityleiden blogiketjun :D ) :) Puhelimella on vaan hankalaa alkaa kommentoimaan, nyt sain aikaiseksi kun satuin olemaan koneella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, toinen joka muistaa Adalmiinan helmen! Voi kuinka kivaa, että olette näytelleet tämän. Voin kuvitella suuren ylpeyden, kun oma koru pääsee päärooliin :D

      Tervetuloa lukijaksi! Itsekään en tykkää kännykällä kommentoimisesta, kaipaan vanhan puhelimen näppäimistöä. Kosketusnäyttöön en ole vieläkään tottunut.. Mutta minkä ihmeen äityleiden blogiketjun? No joka tapauksessa, kiva kun löysit tänne!

      Poista
    2. No en ole nyt ihan varma mutta muistaakseni jotkut linkitti naamakirjassa äityleissä ketjuun blogeja joita lukivat ja sieltä löysin tänne tai sitten jostain muualta :) olen koittanut etsiä uutta luettavaa kun niin moni bloggaaja on lopettanut ja alkoi olla luettava lopussa :)

      Niin tai näin, tänne päädyin ja lukijaksi jäin! :)

      Poista
    3. Niin tai näin, tervetuloa! :D

      Poista
  3. Olne monelle puhunut Adalmiinan helmestä mutta tähän mennessä en ole löytänyt ketään joka olisi tarinasta edes kuullut! Aivan ihana tarina kerrassaan :) Meille äiti osti satukokoelman jossa on neljä paksua kirjaa, Adalmiinan helmi on yhdessä näistä. Noissa kirjoissa muitakin ihania satuja ja kuvituskin vallan mainio! Taidanpa taas selata näitä kun äitienpäivänä vanhempien luona käyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, Adalmiinan helmi ei taida olla kovin tunnettu. Minä tutustuin lapsena tähän kirjaan jossain sukujuhlissa, joissa joku sukulaisnainen viihdytti minua ja siskoani lukemalla meille Adalmiinan helmeä. Taisimme pitää kirjasta kovasti, sillä myöhemmin hän lähetti sen kotiimme monisteena.

      Poista