perjantai 7. maaliskuuta 2014

Laatuaikoja

Mies aloitti kuopuksen kanssa vauvauinnin. Se tarkoittaa, että esikoisella ja minulla on kerran viikossa pari tuntia käytettävissä ihan kahdestaan. Tähän mennessä olemme käyneet hiustenleikkuulla ja kirjastossa. Jänniä reissuja molemmat. Parasta taisi olla kahden pysäkin mittainen sporamatka (esikoiselle) ja se, että saimme olla rauhassa kahden (minulle).

Se on muuten ihanaa, kun lapsi kasvaa. Esikoisen kanssa voimme tehdä äiti-lapsi-ajallamme melkeinpä mitä vain, oman mielikuvitukseni rajoissa. Rattaita ei tarvita mukaan, jos suuntaamme julkisten kulkureitille. Pienet matkat lapsi jo kävelee, tosin pysähtyen puolen metrin välein tutkimaan jotain huippumielenkiintoista kiveä tai oksaa. Lapsi on mieletöntä seuraa, kiitos kykynsä nauttia pienistä asioista (kuten se sporamatka). Minulle kahdenkeskiset hetkemme ovat kuin hengähdystauko, kun saan keskittyä yhteen lapseen kerrallaan.

**

Välipalalle keitän yleensä itselleni kahvin, johon vaahdotan maidon pienellä sähkövatkaimella. Esikoinen katselee puuhaani kiinnostuneena, osoittaa maitomukiaan ja pyytää "saisinko minäkin kahvia tänne minun teehen".

Mikäs siinä. Lämmitän lisää maitoa, teen siitä kuohkeaa vaahtoa ja tarjoan lapselleni babycinon. Hän lusikoi maitovaahtoaan tyytyväisenä, osoittaa minun mukiani, sitten omaansa "äitillä on kahvia, minulla on kahvia". Suunnittelen meille jo yhteisiä kahvilaretkiä Strindbergille.

**

Ihastuttavan itsenäistymisensä lomassa esikoisesta on kuoriutunut melkoinen takiainen. Hän kulkee kintereilläni kaikkialle, haluaa osallistua kaikkeen mitä teen, halailee, tahtoo syliin ja kertoo ikävöivänsä äitiä.

Vielä hetki sitten sain rauhassa lukea kirjaani vauvan kölliessä lattialla ja esikoisen touhutessa omiaan - enää oma lukuhetki on haave vain. Toisinaan yritän käpertyä kirjani kanssa lastenhuoneen nojatuolin nurkkaan sillä seurauksella, että kohta sylissäni on esikoinen oman kirjansa kanssa "luetaan yhdessä! Äiti, tätä luetaan!" Onneksi lapsen kirjamaku on (satunnaisia rekka- ja traktorikirjoja lukuunottamatta) loistava. Saatan ehdottaa seuraavaksi lukupiirikirjaksi Tiheikön väen tarinoita.

**

Eilen lenkkipolulla mietin, ettei siitä ole kauaa, kun tein lenkkini kävellen rattaiden kanssa, ja pysähdyin neljän kilometrin aikana kahdesti syöttämään vauvaa. Nyt ulos kirmaaminen onnistuu päivällisen jälkeen, ja reilu 7 kilometrin lenkki vaatteiden vaihtoineen ja suihkuineen on hoidettu tunnissa. Se, että lenkkejä on ollut kolmesti viikossa viimeksi tammikuussa, on vain omaa saamattomuuttani. Arkeen ne mahtuisivat, jos vain jaksaisin lenkille lähteä.

**

Laatuaika on vähän parjattukin käsite: sana, joka ikään kuin tekee eron tavallisen ajan ja laadukkaan ajan välillä. Minulle monesti ihan se tavallinen arki on laatuaikaa. Hetket, jossa olemme kaikki tyytyväisiä ja läsnä. Ei ole kiirettä, ei hoppua, ei kireitä suupieliä.

Tarvitsen aikaa yksin, mutta ihan yhtä lailla mieleni pysyy pirteämpänä, kun saan rauhallisia hetkiä lasten ja puolison kanssa. Koko perhe yhdessä, tai sen eri osaset erikseen. Jotain hyvin arvokasta on näissä päivissä, jotka saa viettää rakkaimpiensa kanssa.

Tänään on perjantai ja viikonloppu, eli lisää laatuaikaa tiedossa yhdessä ja yksin! Mitä sinä aiot puuhata?

Kahvia mulle, "kahvia" sulle

"Luetaanko yhdessä niin, että sinä luet sinun kirjaa ja äiti lukee äidin kirjaa?" "Ei kun tätä äiti lukee!"

Omaa aikaa

9 kommenttia:

  1. Tämä oli ihana teksti :) Miten tutulta esikoisesi kuulostaakaan! Ja tuo on muuten ihan totta kuinka sitä laatuaikaa löytyy ihan siitä arjesta, ei sen tarvitse aina olla jokin suuri, ennaltamäärätty hetki, vaan se voi myös yllättää.

    Minulle on myös ne koko perheen kesken vietetyt ajat tärkeitä. Ehkä siksi kun ne ovat kuitenkin melko lyhyitä tuokioita, arvokkaita, kuten sanoitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein niiden arkisten hetkien paras puoli onkin, että ne tulevat yllättäen. Suunniteltuihin ns. isoihin juttuihin liittää kaikenlaisia odotuksia, jolloin myös pettymyksiä tulee helpommin.

      Itsessäni olen huomannut sen, että kivoja hetkiä tulee sitä enemmän, mitä herkemmin itse olen läsnä lasten jutuissa. Jos yritän koko ajan paeta tekemään jotain omia juttujani (siivoamaan, tiskaamaan, tietokoneelle, puhelimeen, tms.), muutun kärttyiseksi enkä osaa enää nauttia yhdessäolosta.

      Poista
  2. "Saisinko minäkin kahvia tänne minun teehen" Ihana! :)
    Ihana teksti muutenkin. Näiden onnenhetkien taltioiminen on mullekin tärkeää, tosin blogin puutteessa teen sen vanhanaikaiseen päiväkirjaan. Vauva-arki (apua- mä en voi enää puhua vauva-arjesta kun lapsi täytti just yksi vuotta!! Niin nopsaan se vuosi meni...) on raskasta joojoo, mutta enemmän kun sen väsymyksen haluan muistaa ne ihanat hetket, joita niitäkin on väsymyksestä huolimatta päivittäin. Ne vaan meinaa hautautua ja unohtua, jos ei niitä taltioi. Muutenkin jaksan paljon paremmin, kun keskityn hyvään sen sijaan että märehtisin huonoa. Ja tämä pätee kaikilla elämän osa-alueilla, ei vain lapsiasioissa.
    Olen samaa mieltä tuosta laatuaika vs. arki asiassa. Jo ennen lasta keskityimme mieheni kanssa siihen, että ihan joka ikisessä päivässä on mahdollisuus "laatuaikaan", kunhan siihen arkeen vain suhtautuu oikealla asenteella. Arki on ihanaa sellaisenaan, lomat ja vapaapäivät extraa :)
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ONNEA yksivuotiaalle ja yksivuotiaan äidille! Aika kuluu niin nopeasti, eikö vain?

      Mulla on sama, että yritän keskittyä positiiviseen. Positiivista kuitenkin on, kuten sanoit, ihan jokaisessa päivässä. Itse voin paremmin, jos en jää jumiin negatiiviseen vaan pyrin pikemmin löytämään iloisia asioita.

      Vähän asian vierestä: mulla on edelleen työn alla valokuvakirja esikoisesta (kuopuksesta puhumattakaan!), ja kuvia lajitellessani mietin sitä, miten jotkut sanovat, että lapsuusajan valokuva-albumit ovat huijausta niiden näyttäessä vain iloisia ilmeitä ja aurinkoisia päiviä. Siinä hetken mietin, että pitäisikö seuraavan itkun aikana lohduttamisen sijaan kaivaa kamera esiin, mutta totesin, ettei haittaa, jos taltioituna on enemmän (vain?) mukavia muistoja. Tietenkään aina ei ole mukavaa ja aurinkoista, mutta ehkä sen tietää ilman niitä sadepäivän kuviakin :)

      Poista
    2. No ei haittaa mustakaan, että taltioituna on vain hymykuvia! Musta toi on vähän ankea ajattelutapa, enhän mä niin kovasti hingu teinivuosiltanikaan muistella sitä angstia ja pahaa oloa, mielummin mä katselen niiltäkin ajoilta niitä hauskoja kaverikuvia vaikka muistan ihan hyvin myös sen kolikon toisen puolen. Ja kuka nyt lapsensa kanssa haluaisi itkukuvia katsella ja muistella että "kun sä tossakin itkit niin paljon"! Kamala ajatus!
      -Anna

      Poista
    3. Niin ja kiitos onnitteluista! Niin se vuosi vaan hujahti!
      -Anna

      Poista
    4. Mun lähipiirissä on entinen koliikkivauva, nyt jo aikuinen nainen. Hän muistaa aina kertoa, että hän oli kamala vauva, kun vaan itki koko ajan :/

      Poista
  3. no nyt! mun lapsi yks vee tykkäisi kahvista. se on aina kärkkymässä mun kupilla - kerran se löysikin jostain tyhjän kupin ja nuoli sieltä niitä kahvisia maitovaahtoja ja sanoi nam nam. ens kerralla mä vaahdotan sille maitoa, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juno! Kiva kuulla sinusta :)

      Eipä kestä. Mukavia kahvihetkiä teille!

      Poista