keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Oi aikoja, oi tapoja

Esikoisella on tapana aamuisin herätessään hipsiä hetkeksi sänkyyn viereeni pötköttämään. Mutta vain hetkeksi: kohta hän jo ilmoittaa "olen herännyt!" ja kääntyy isänsä puoleen: "mennäänkö tekemään junarataa?". Minä saan jäädä nukkumaan, kunnes esikoinen juoksee luokseni huutaen: "aamiainen on valmis!".

Yksi lempiherkuistamme, esikoisen ja minun, on marjarahka. Esikoisen korvat ovat virittyneet kuulemaan, kun otan sähkövatkaimen esiin kaapista. Silloin hän nopeasti säntää keittiöön, vetää tuolin tiskipöydän ääreen ja kysyy: "haluukko huristella?". Kun rahka on valmista, annan toisen sähkövatkaimen vispilöistä esikoiselle nuoltavaksi, toisen saan minä.


Kun haen esikoisen kerhosta, hän minut nähtyään juoksee karkuun ja piiloutuu pöydän alle. Siinä pukiessani sätkivää ja potkivaa lasta katselen somasti vanhempansa sylissä puettavia kerhotovereita ihmeissäni: onko minun lapseni ryhmän ainoa uhmaikäinen?

Ai niin, sellainenkin hurmaava tapa meillä nykyään on, että ruoka-aikaan (siis viisi kertaa päivässä) esikoinen ilmoittaa minulle, ettei hän syö sitä mitä on tarjolla. Minä siihen, että siinäpä jätät syömättä vain. Esikoinen protestoi aikansa, sen jälkeen syö lautasensa tyhjäksi. Hmph. Monimutkaista tuo kaksivuotiaan elämä.

Niin, vauva on tällä viikolla ottanut tavakseen herätä öisin tunnin välein. En toivo pysyvää tapaa tästä, en.

Vähänpä tiesin Anu kyseli jokin aika sitten perheemme rutiineja (tai lutiimeja, kuten heilläpäin on tapana sanoa). Olemme toki kovin rutinoituneita, kuten varmasti moni lapsiperhe, mutta Anu ei tarkoittanutkaan ruoka-aikoja tai jokapäiväisiä leikkipuistoiluja, vaan asioita, joita meidän perheellä on tapana tehdä aina samalla tavalla. Tällaisia tuli mieleen, mites teillä?

6 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloisia tapoja! Ja niin tuttu tuo tunne rimpuilevaa lasta pukiessa... :)
    Minkä ikäinen vauva teillä on? Meidän kahdeksankuinen on nimittäin pari viikkoa sitten aloittanut taas yöheräilyt. Viime yönä tuli nukuttua risaisesti ehkä viisi tuntia, mieskin on vielä ulkomailla työreissussa ja eiköhän vain alkanut naapurin keittiöremppa niin, että juuri kun päiväunille silmämme ummistimme (minäkin) alkoi poraus... Se niistä unista.
    Mutta intouduinpa nyt itsestäni puhumaan, tarkoitus oli tulla uutena lukijana ensimmäistä kertaa kommentoimaan. Kivoja tekstejä sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdeksankuinen meilläkin! Opettelee juuri ryömimään, ja sitä se taitaa olla, kun uniinkin tulee. Toivottavasti on pian ohi.

      Kiva kun kommentoit! Ja kiitos :)

      Poista
    2. No niin, sitä se siis on :) Oli kyllä hämärä mielikuva esikoisen vauva-ajoista, että tällainen vaihe oli näillä main, mutta se on kaikki niin sumua. Toivotaan tosiaan, että pian ohimenevää!

      Poista
    3. Saattaa olla myös hampaita :) Ohi nämä aina menevät, vaikka se ei lohduta siinä pahimman väsymyksen keskellä.

      Poista
  2. Ihania juttuja - siis suurin osa! Olipa kiva, kun vastasit tähän, näitä muutamia on ollut niin tosi kiva lukea.

    Voimia uhmaisen kanssa ja noihin yöheräämisiin. Toivon todella, että molemmat helpottaisivat pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha haa, joo, tällaisia tuli nyt mieleen tällä kertaa :D Oikeastaan nämä kaikki (kuopuksen yöheräilyjä lukuunottamatta) on ihan sympaattisia, uhmiksen jatkuva ein sanominenkin. Ainakin silloin, kun osaa katsella tilannetta etäisyyden päästä (luulen, että kerhon muiden vanhempien mielestäjoka kertainen tahtojen taistomme on jo saanut koomisia piirteitä..).

      Poista