sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Parasta ennen (ja muita ajatuksia kauneudesta)

Liian pienet rinnat, liian tummat hiukset, liian vaaleat silmäripset, liian korkea otsa, epätasainen ihon väri. Nenässä luomi, jota kaikki luulevat finniksi. Ryppyjä. Roikkuva vatsanahka. Liian lyhyt kaula, kaksoisleuka.

Tulikohan siinä kaikki? Olen jo pitkään ollut tyytyväinen ulkonäkööni, mutta yllä mainittuja seikkoja on joskus ollut tapana märehtiä. Vanhemmiten olen alkanut suhtautumaan itseeni rakastavammin ja hyväksyvämmin: tälläinen olen, ja olen hyvä näin. Kauniskin. Kuljen päivät ilman meikkiä, hiukset pesemättä, päällä verkkarit ja paita, jonka helmaan joku on ehtinyt pyyhkiä nenänsä, mutta peilistä minua katsoo silti itseensä ja ulkonäköönsä tyytyväinen aikuinen nainen.

En ole koskaan osannut ärsyyntyä vaate- ja kosmetiikkamainosten 16-vuotiaista tyttösistä. En ole oikein kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Edes silloin, kun olin omasta ulkomuodostani epävarmempi, en osannut kyseenalaistaa sitä kapeaa muottia, josta mallit on valettu. En kuitenkaan usko olevani immuuni mainosten ja median luomalle kauneusihanteelle. En enää vertaa itseäni mainosten kuviin, mutta uskon niiden alitajuisesti vaikuttavan siihen, mitä itse pidän kauniina. Tai tavallisena.

Jäin pohtimaan tätä, kun pysähdyin hiljan erään erittäin kauniin mainoskuvan äärelle. Kuvan malli on hurmaava. Ja vanha. (Tai mikä nyt on vanha, ikähän on vain numero. Mutta verrattuna vaikkapa perus naistenlehden malleihin, alla oleva kaunotar voisi olla heidän mummonsa.)

Kuva: Marianne Valolan Naisten Päivä -mallisto


Miksemme useammin kohtaa mainoksessa tai lehden kansikuvassa ryppyistä naista? Lyhyttä? Paksua? Minä en näytä naistenlehtien kansikuvatytöiltä, ja se on ihan ookoo. Mutta pitäisikö heidän näyttää useammin minulta?

Otan esimerkiksi Lancômen ryppyvoiteiden mainoskasvona toimivan Kate Winsletin. Winslet on 38-vuotias, minua muutaman vuoden vanhempi. Mainoskuvissa hänen kasvoillaan ei näy juonteen juonnetta. Se lienee tarkoituksenmukaista, onhan kosmetiikkayhtiöiden kieli nuoruutta, kimmoisuutta ja heleyttä korostavaa. Puhutaan voiteiden kiinteyttävästä ja elvyttävästä vaikutuksesta, varotaan sanoja ryppy tai vanha. Minusta tämä on ollut ihan normaalia. Niin varmaan monesta muustakin.

Mutta miksi ryppyvoidetta mainostamaan tarvitaan kasvot, joilla ei näy uurteen uurretta?

kuva: Lancôme

Minä löysin ensimmäiset ryppyni 28-vuotiaana. Siinä ne komeilivat silmien alla, hymy toi juonteet esiin. Sittemmin joukkoon on liittynyt kolme vaakasuoraa uurretta otsalla. Ensimmäiset harmaat hiukseni löysin Kätilöopiston perhehuoneen vessan peilin edessä, päivä jälkeen esikoiseni syntymän. Minulta ei kysytä papereita Alkossa, eikä se haittaa - en haluaisi näyttää toista vuosikymmentä nuoremmalta kuin olen.

Olen ikääni tyytyväinen, ja ulkonäkööni myös. En väitä rakastavani juonteitani, mutta kavereita jo olemme. Seuraavaksi kysyn itseltäni - ja miksen samantien teiltäkin: jos saisit päättää, miltä haluaisit isona näyttää? Haluaisitko pysäyttää ajan ja säilyä sileänä, vai saavatko iho kurtistua ja hiukset harmaantua?

Minun ei tarvitse miettiä vastausta. Antaa ajan tulla, ja jättää jälkensä.

19 kommenttia:

  1. Mulla oli hiljattain synttärit, ja mun veli kysyi multa "Täytätkö sä nyt 32?" vastasin joo, johon hän: "Ei uskois!" Nauroin ja sanoin, että ei tosiaan, eihän mulla ole rypyn ryppyä! No vitsi vitsinä, tarkemmin katsottuna onhan niitä juonteita silmien ympärillä, mutta kun mä katson itseäni peilistä, en mä näe niitä juonteita vaan kokolailla mukavan näköisen naisen jolla on kauniit silmät ja kaunis hymy. Kyllä aika ja ikä saa näkyä. Mieti miltä kaikelta se aika olisi pois, jonka viettäis murehtimassa ulkonäköä ja sen rapistumista!
    Tosta meikkimainoksesta, musta on erikoista, että Kate Winslet on tuohon kamppikseen lähtenyt, eikös hän ole tunnettu siitä, ettei anna fotoshopata kuviaan esim. kun on jonkun naistenlehden kannessa tmv. Vai onko tämä kuva ajalta ennen...? Sääli jos kelkka on kääntynyt, minusta Winslet on todella kaunis luonnostaankin, niin kasvoiltaan kuin kropaltaan.
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rypyistä murehtiminen ainakin on turhista turhinta, niitä kun tulee, halusit tai et :) (vaikka tosin toissapäivänä kaupungilla kulkiessani meinasin kompastua katumainokseen, jossa mainostettiin botoxia tyyliin "botoxia ilman ajanvarausta! Sileämpi iho vain 15 minuutissa!" Että onhan niitä keinoja tapella vastaan, jos vanheneminen kauhistuttaa...)

      Winslet on kaunis, myös niissä kuvissa, joissa hän näyttää 38-vuotiaalta :) En tiedä hänen periaatteistaan, mutta naistenlehtien kansikuvat, joissa olen hänet nähnyt, ovat olleet samalla tavalla muovisia kuin tuo mainos. Ehkä lehdet pelkäävät levikin romahtavan, jos kannessa on luonnollisen näköinen nainen?

      Poista
  2. En ole nähnyt ensimmäistä mainoskuvaa, mutta ihanaa, että jaoit sen: hurmaavan kaunis nainen!

    Lapsena halusin aina jäädä siihen hetkeen, jota elin. En sen näköiseksi koskaan kuitenkaan, vaan siihen senhetkiseen elämään, koska asiat tuntuivat olevan niin hyvin, etten halunnut niiden muuttuvan. Yhä joskus tulee tämä tunne, mutta harvemmin. Eikä kyllä vieläkään koskaan ulkonäöstäni.

    Isona haluaisin näyttää siltä, että olen elänyt. Saa näkyä, että olen nauranut. Itkenytkin. Että olen ottanut riskejä, mutta onnistunut. Toivottavasti näkyy myös, että olen pitänyt itsestäni hyvää huolta, nuorempana kun en aina niin toiminut. Ja että olen tanssahdellut, kurottanut, koettanut, kaatunut. Tulee myös onneksi varmasti näkymään, kuinka olen nauttinut, ilman syyllisyyttä ja sydämeni - vatsanikin - pohjasta. Eniten haluan näyttää siltä, että olen sekä antanut että saanut rakkautta. Varmasti kaikki muukin näkyy: ikä, sairaudet, tyhmyydet ja töppäilyt.

    Lapsuuden arpia katselen jo nyt mielelläni, joten antaa tulla vain lisää tarinoita kerrottavaksi, kehoonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aina ollut tyytyväinen ikääni: en ole halunnut olla nuorempi tai vanhempi. Edes 17-vuotiaana, kun kapakat alkoivat kiinnostaa :)

      Kauniisti kirjoitit siitä, miten haluat elämän näkyvän. Minä ajattelen samoin. Arvet ovat muuten hienoja! Minulla on vain yksi: se kertoo tarinan omenapuussa kiipeilystä - ja putoamisesta.

      Poista
  3. Hih, mua on jonkin aikaa huvittanut, että vaikka mulla on myös pitkä lista "vikoja", olen mielestäni hurjan kaunis, kun katson itseäni peilistä. Kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta juuri tällaisena itseeni tyytyväinen. Jos tämä johtuu vanhenemisen aiheuttamasta höpsähtämisestä tai heikenneestä arvostelukyvystä, olen niistä kiitollinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneutta on niin monenlaista! Mainosten ja naistenlehtien kauneus on kovin yksipuolista ja kapeaa (ja tylsää), kun oikeasti ihminen on ihan valtavan kaunis ja mielenkiintoinen juuri sellaisena kuin on, kaikkine kokemuksineen ja tarinoineen.

      Poista
  4. Wau, onpa upea malli tuo ryppyisempi daami! Upea Kate näyttää muoviselta, blaah!

    Mä en haikaile ikuista rypyttömyyttä. Aiemmin olin jossain mittakaavassa rintava, nyt kahden imetyksen jäljiltä on noin pari kuppikokoa pienemmät rinnat. Tämä ei haittaa ollenkaan, paljon mukavampaa esim. lenkkeillä, kun rintavarustus ei hölly edessä.

    Itseäni muoviseksi photoshopatut mallit ei suoranaisesti haittaa, niihin suhtautuu tiedostaen, että eivät he oikeasti tuolta näytä. Omien tyttölasten puolesta mietityttää, miten heille saisi autettua itsetunnon, jonka kanssa voi olla sellainen kuin on, eikä tarvitsisi syömishäiriöiden tai vastaavien kautta yrittää muuttua sellaiseksi, jota ei oikeasti ole olemassakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ikä on uusi musta? Ks. Fashion says to hell with ageism.

      Mä olen tainnut ajatella malleja vaateripustimina: he esittelevät vaatetta / kampausta / meikkiä, eikä sillä mallilla ole niin ollut väliä. Mutta onhan sillä! Paljon kivempaa olisi nähdä monenlaista kauneutta, ei vain yhtä. Vähän hölmöä on sekin, että kaikki tietävät, ettei kukaan oikeasti näytä siltä, miltä mainosten mallit, ja silti se photoshoppaus pitää mukamas tehdä. Älyttömyyden huippu ovat ripsivärimainokset, joissa on tekoripset :D

      Omien lasten osalta enemmän huolettaa sosiaalinen media. Herkässä teini-iässä somen jatkuva kuvavirta ja muiden palaute (jopa niinkin viaton kuin tykkäämiset) saattaa vääristää omaa kehonkuvaa ja näkemystä siitä, miltä "pitäisi" näyttää.

      http://www.dailymail.co.uk/health/article-2573675/How-Facebook-trigger-eating-disorder-Too-time-site-makes-body-conscious-food-obsessed.html

      Poista
  5. Minustakin tuo vanhan naisen kuva on ihana, ehkä se johtuu myös hiuksista ja luonnollisuudesta. Ei näytä leikellyltä, ei yritä olla jotain muuta kuin on. Sellainen on minusta kaunista.

    Kate Winsletin kuva todellakin näyttää photosopatulta. :(

    Minusta se mammahaaste oli mahtava, joka kesällä kiersi! Sain jopa itsenikin rohkaistua silloin. Tervettä. Vaikka sitä haastetta kritisoitiinkin ja ihmeteltiin, että mikä siinä nyt oli niin uutta. Mutta liian usein tulee hautauduttua niiden normien maailmaan ja unohdettua (normien) todellisuus - joka sekin on kaunis ellei jopa kauniimpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin A Beautiful Body -haaste oli ihana. Itsekin osallistuin, mutta vain tekstillä. Siinä haasteessa minun mielestäni oli upeaa juuri se, miten mukaan lähteneet naiset osoittivat hyväksyneensä itsensä, ja rakastavansa kroppaansa juuri sellaisena kuin se on. Kuvat olivat todella upeita, ja osoittivat hienosti sen, miten kaunis itsensä hyväksyvä ihminen on.

      Poista
  6. Viisaita mielipiteitä täällä, mukava lukea! Mielenkiintoinen kauneuskeskustelun osanen oli minusta joku päivä sitten silmiin osunut Madonnan kuva, jossa hän poseerasi kainalot ajelematta. "Long hair, I don't care" hän kommentoi (suunnilleen). Julia Robertskin on joskus ollut jossain gaalassa kainalokarvoineen päivineen, mutta silloin, samoin kuin edelleen, vastaanotto tuntuu olevan enemmän osastoa "hyi" kuin "mahtavaa!" Ja kuitenkin ne kainalo(kuten muutkin)karvat meille kaikille kasvaa. Ei siinä, ajelen kainalot minäkin, mutta joskus olen pohtinut mikä karvoissa meitä niin pelottaa. Brigitte Bardotkin poseerasi aikoinaan luomukainaloin, sitten siitä tuli kamalan rumaa, ja nykyään nuoret miehet ajelevat rinta- ja selkäkarvansakin, kun ihanne on sileä kroppa. Meneekö se logiikka niin, että jos jollekin rumana pidetylle asialle voi tehdä jotain (karvojen poistaminen, ryppyvoiteet, botox, rasvaimu, jalkojen typistäminen...), niin sille PITÄÄ tehdä jotain ollakseen hyväksyttävä? Entä jos joku päivä muotigurut hoksaavat, että korvat ovat oikeastaan tosi rumat, ne pitää häivyttää?

    Itse uskon jo osaavani valita, mihin hötkyilyyn lähden mukaan, mutta teinit kyllä huolestuttavat. Tuokin kehonkuvaan ja syömishäiriöihin liittyvä artikkeli, jonka Saara linkitit, heti sen alla on artikkeleita miten hävittää selluliitti ja mitä pitää syödä että saa täydellisen ihon ja miten nainen (!) voi hävittää rutkasti painoa (ihan kuin kaikilla olisi rutkasti painoa hävitettävänä).

    Raisa Cacciatore sanoi jollain luennolla, että paras mitä äiti voi tyttärensä naiskäsitykselle tehdä, on hyväksyä itsensä täysin. Marssia joka aamu aamutakki päällä peilin eteen, leväyttää takki auki ja todeta tyytyväisenä että siinäpä vasta mahtava nainen. Ihan tuohon aamutakkikohtaukseen en ole vielä päässyt ;) mutta jos pienemmätkin eleet auttaisivat...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muoti-ilmiöt ja käsitys siitä, mikä on rumaa ja kaunista onkin mielenkiintoinen juttu. Kainalo- ja säärikarvat ajelen minäkin, enkä voi sanoa pitäväni niitä erityisen kauniina. Olen oman kulttuurini ja aikani tuote minäkin, ei siltä pakoon pääse. Monia asioita saattaa myös pitää ihan itsestään selvänä, kyseenalaistamatta vain toteuttaa sitä mikä milloinkin on kauneuskäsityksen mukaista.

      Nythän alkaa olla nuorilla miehenaluillakin ulkonäköpaineita, kuvitellaan, että pitää olla täydellisesti erottuvat rinta- ja vatsalihakset ja tosiaan karvaton kroppa. Syömishäiriöt lisääntyvät pojillakin, samoin vääränlainen treenaaminen ja lisäravinteiden käyttö. Huh, on meillä vanhemmilla iso urakka kasvattaa lapsistamme niin hyvällä itsetunnolla varustettuja, etteivät lähde sellaiseen mukaan.

      Raisa Cacciatore on varmasti oikeassa. Kotoahan tuokin opitaan, ja roolimalleilla on varmasti todella iso merkitys. Me olemme esikoisen kanssa ihastelleen mm. minun vatsaani, joka on kahden raskauden jäljiltä, no... ... hieman erilainen kuin ennen :D Esikoisen mielestä vatsani on hieno pallo, ja hyvä niin.

      Poista
    2. Kainalo- ja säärikarvoja on minunkin vaikea pitää kauniina.. mutta tämä on tosiaan opittu juttu. Lastenkasvatuksessa yksi suurimmista huolistani on juurikin tämä, että kuinka saada lapset tuntemaan itsensä hyviksi, riittäviksi, juuri sellaisina kuin ovat. ON syömishäiriötä, masennusta, koulukiusaamista, ja niitä kauhutarinoita toisten kohtalosta. Ei mitkään pienet paineet. :/

      Poista
    3. Lastenkasvatus ihan kaikkineen on valtavan suuri vastuu, kun sitä alkaa oikein pohtimaan :/ Itse yritän tyynnyttää itseäni sillä, etten ole kaikkivoipa, vaan riittää kun teen parhaani. Cacciatoren vinkki kuulostaa ihan oikeasti hyvältä, että antaisi lapsille mallia itsensä hyväksymisestä.

      Poista
  7. Ikä saa tulla, samoin kaikki muu mikä on tullakseen. Elämä saa näkyä varressa. Just eilen pällistelin tätä vähän eri näköistä kroppaani peilistä. Kaksi raskautta kyllä näkyy, varsinkin, kun mä oon urheillut viime aikoina ihan hävettävän vähän. En tavallaan tunnista tätä vartta ihan omaksi, mutta ei mulla silti ole tämän kanssa suuria ongelmiakaan. Mä en oikeastaan ole tottunut ajattelemaan vartalon ulkonäköä ihan kauheasti. Kropan olen aina nähnyt enemmän toimijana, nimenomaan tanssin ja muun urheilun kautta. Mitä se osaa, mihin se pystyy, ei niinkään, että miltä se näyttää. Se on armollisempaa näin, vaikkakaan ei mikään tietoinen valinta ole ollutkaan.

    Mä niin toivoisin, että osaisin kasvattaa nämä lapseni aina arvostamaan itseään. Sitä mä huolehdin aina välillä. Että osaisin antaa hyvää esimerkkiä ja kertoa heille koko ajan, miten ihania ovat. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mutta se pitää vielä lisätä, että on mullakin paljon osioita itsessäni, mistä en pidä. Koko toi sun alkuteksti voisi olla omaa käsialaani. Jotenkin niiden kanssa osaa silti elää vallan tyytyväisenä.

      Poista
    2. Mulla on nyt vanhemmiten alkanut lisääntymään ajatus kropasta toimijana, mutta se johtuu ehkä enemmän siitä, ettei kroppa toimi enää kuten ennen. Kuopuksen syntymän jälkeen olin vähän järkyttynytkin siitä, miten huonoon kuntoon vatsalihakset olivat menneet, ja piti opetella juoksemaan uudelleen. Nyt juokseminen jo sujuu, mutta selkä ja hartiat kipeytyvät päivittäin, joten keskivartalon lihaksia pitää harjoittaa ihan siksi, että pärjäisi arjessa ilman kipua. Kymmenen vuotta sitten oli ihan sama, kuinka pitkiä taukoja urheilussa oli, se ei tuntunut missään.

      Toi mun alun tyytymättömyys-lista ei enää ihan pidä paikkaansa. Osaa mainitsemistani asioista vatvoin joskus vuosia sitten, mutta enää en niitä edes huomaa. Ryppyjen ilmestyessä olin kauhuissani, ja säntäsin ryppyvoideostoksille - nyt en enää niitä edes huomaa, ja harmaat hiuksetkin otin vastaan lähinnä olankohautuksella. Ikä on hyvä asia siksikin, että se tuo perspektiiviä, hyväksyntää ja tyytyväisyyttä.

      Poista
  8. Minulla oli jotenkin sellainen ajatus jo valmiiksi, etten ole tyytyväinen synnyttäneen naisen vartalooni. Esikoisen jälkeen kävinkin jonkinlaisen kriisin läpi, rinnat kun lörpähtivät eikä se etureppa mihinkään hävinnyt. Tosin toinen raskaus tuli niin pikapikaa että ei siinä ehtinyt palautuakaan kuin sen reilun vuoden.

    Kuopuksen jälkeen kaikki on ollut jotenkin toisin. Tuntuu että nyt olen hyväksynyt ne pikku virheet, jopa oppinut niistä jollain hassulla tavalla tykkäämään. Muutama pikku juttu toki ärsyttää, mutta tykkään ajatuksesta että voin myös peittää, korostaa ja häivyttää jos siltä tuntuu. Rypyt ovat minusta jotenkin niin luonnollinen asia, etten osaa surra niitä. Kaikki ne kireälle vedetyt nahat vähän iljettää. Vuodet saavat tosiaan näkyä. Mies se tosin vain komistuu vanhetessaan, epistä ;)

    Kate on tosiaan melko sileän näköinen. Hänellähän oli enemmän ryypyjä Titanicin aikoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei esikoisen jälkeen näkynyt oikein mitään jälkiä, tai sitten en osannut niitä katsoa. Olin kuitenkin uudestaan raskaana ennen kuin esikoinen täytti vuoden, joten ei sitä palautumista täysin ehtinyt edes tapahtua. Kuopuksen jälkeen onkin sitten ollut sulattelemista siinä, mihin kuntoon kroppa on mennyt. En puhu siitä, miltä kroppa näyttää, vaan miltä se tuntuu. Juuri varasin ajan fysioterapiaan, jotta saisin venyneet vatsalihakset kuntoutettua.

      Ikääntyneet miehet todella ovat usein varsin charmikkaita. Mutta ovat naisetkin. Mieleen tulee esimerkiksi Judi Dench tai Helen Mirren, jotka ovat mielestäni todella kauniita naisia.

      Poista