keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Ehdottomasti. Ehkä.

Siihen on syy, ettei tämän blogin nimi ole Saaran odotus- ja äitiysblogi. Blogia aloittaessani olin toki tukevasti raskaana ja ajatukset hyvin syvällä vauva- ja taaperokuplassa. Osasin kuitenkin ennakoida, että aina ei tule olemaan näin. Se, mikä alkoi odotus- ja vanhemmuusasioiden vatvomisena on hiljalleen muuttumassa katsomaan maailmaa hieman laajemmalla spektrillä. Viime aikoina omat ajatukseni ovat pyörineet materiassa ja kuluttamisessa, niin myös moni teksteistäni. Mutta ei tästä tavarablogia tule, eikä mitään tiukasti yhteen aiheeseen rajattua blogia.

Äitiys kommervenkkeineen toki kiinnostaa edelleen, varmasti lopun ikääni. Olenhan lopun ikääni äiti, eivätkä vanhemmuuden haasteet lopu lapsen ensimmäisiin elinvuosiin. Mutta vain äiti en ole, enkä jaksa kirjoittaa blogia, joka keskittyy vain yhteen aiheeseen, oli aihe itsessään miten mielenkiintoinen tahansa. Olen vierastanut tämän blogin tituleeraamista äitiysblogiksi, koska kategoria on mielestäni turhan ahdas. Tämä on ajatusten blogi!

Sellainenkin ajatus on takaraivossa kolkuttanut blogin alkuajoista asti, että käytän aiheenani ihmisiä, jotka eivät ole pyytäneet päästä käsitellyksi blogissani. Vaikka olen alusta asti kirjoittanut lapsistani varoen, on rajanveto vaikeaa. Uskon selviytyneeni kunnialla sikäli, että tekstieni aiheena on useammin ollut vanhemmuus ja äitiyden herättämät tunteet minussa, kuin varsinaisesti lapseni. Silti tuntuu väärältä käsitellä heidän lapsuuttaan julkisesti, tavalla jota he kenties eivät tule isoksi kasvettuaan hyväksymään. Sillä minä en osaa arvioida, mikä on minun lapsistani riittävää yksityisyyttä. Se, mihin minä vedän rajan, ei välttämättä ole paikka, johon lapseni rajan haluaisivat.

Yritän siis jatkossa kirjoittaa entistä enemmän jostain muusta kuin lapsistani. Äitiyttä ja perhearkea käsittelen varmasti, mutta entistä tiukemmin rajanvedoin. (Ehkä muuten huomasitte, että Lastensuojelun keskusliittokin on huolissaan siitä, miten paljon vanhemmat lapsistaan netissä kertovat? Leluteekissa tästä keskustellaan jo.) Tästä tulee äitiysblogi, jossa ei puhuta lapsista!


Mitä aiheita tämä blogi sitten tulee jatkossa käsittelemään? En tiedä vielä. Asioita, jotka kulloinkin sattuvat kiinnostamaan. Todennäköisesti enimmäkseen ihan samoja kuin tähänkin asti. Välillä mieli pyrkii kohti isoja ajatuksia, toisinaan keskittymiskyky ei riitä kuin pienen pieniin. Ehdoton ehkä on ollut ja tulee olemaan tuuletuspaikka Saaran ajatuksille elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta.

Ehkä te lukijat ette edes huomaa blogissani mitään muutosta. Ehkä tällainen blogini olemuksen julkinen ruotiminen on turhaa. Teen sen silti, jos en muuten niin selkiyttääkseni omia ajatuksiani. Teidänkin aatoksianne olisi kiva kuulla. Mitkä aiheet kiinnostavat, mitkä eivät. En lupaa ottaa toiveita huomioon, mutta mielenkiintoista olisi niistä tietää.

Vaikka kirjoitan blogia omaksi ilokseni, valehtelisin jos väittäisin tekeväni sitä vain itselleni. Te lukijat olette syy siihen, että kohta juhlitaan tämän blogin 1-vuotissyntymäpäiviä. En jaksaisi kirjoittaa ilman kommenttejanne ja niistä syntyvää keskustelua. Nöyrä kiitos siis teille, hyvät lukijat. On edelleen hämmästyttävää, miten jaksatte ottaa aikaa juttujeni äärelle pysähtymiseen.

(PS. Aion myös jatkaa juttujeni kuvittamista aiheen ohi. En edes yritä keksiä aasinsiltaa kevätkukille, totean vain, että kauniita ovat.)

15 kommenttia:

  1. Tuo yksityisyys on kyllä mielenkiintoinen aihe. Ja sitä on meidän vaikea miettiä koska tulevaisuudesta ei tiedä. Nyt kun tuota nuorison netin ja tekniikan käyttöä seuraa etulinjasta niin mulla on sellainen näppituntuma että ehkä suhtautuminen siihen yksityisyyteen on liian suuressa asemassa. Toki ihan oikeasti on parempi ottaa varman päälle ja suojella lastemme yksityisyyttä. Mutta, uskon ihan vilpittömästi että tulevaisuudessa ihmiset eivät suhtaudu asiaan sillä tavalla kuin me nyt luullaan että he tulevat suhtautumaan. Toki nolot valokuvat ja jutut on seikka joka tulee varmasti jokaisessa perheessä puhuttamaan kautta aikojen ;) mutta jo tämä nykyinen uusi sukupolvi kasvaa sosiaaliseen mediaan sisälle melkeinpä siitä lähtien kun jonkin laitteen käteensä saavat. Sosiaalinen media tulee muokkautumaan sellaiseksi kuin he sen tekevät.
    Meidän lapset tulee tulevaisuudessa työskentelemään sellaisissa työpaikoissa joita ei ole vielä edes olemassa. Ja uskon että tulevaisuuden suuntaus tulee olemaan se että sosiaalista mediaa tullaan hyödyntämään työnkin saralla ihan toisella tavalla kuin nykyään. Yksityisyyttä on syytä pohtia eikä toki voida luottaa siihen että se suhtautuminen yksityisyyteen muuttuu varmasti joten siksi voin näin-ja-näin. Mutta mulla on jotenkin tarve aika vähän lohdutella ihmisiä tämän suhteen. Se sosiaalinen media ja koko www tulee muuttumaan ja sitä myötä myös se yksityisyys varmasti hakee muotoaan. Kuitenkin, pohtiminen on aina vain hyvä juttu :) tulipas kännykällä nyt hankalasti juttua putkeen hankalasta aiheesta. Ja vielä ennen aamukahvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen periaatteessa ihan samaa mieltä, mutta tulevaisuuden ennustaminen on hankalaa. Tuskin tulevaisuudessa asenteet ovat samat kuin nyt, mutta toisaalta ne voivat olla myös tiukemmat. Tässä asiassa lapsen voi antaa itse päättää.

      Poista
    2. Minäkin uskon, että oma huoleni on todennäköisesti liioiteltu. Mutta jos se toteutuu, ei lohduta, että toteutumisen todennäköisyys oli pieni.

      Itse mietin tämän jotenkin niin, että koitan asettaa itseni lasten asemaan. Haluaisinko minä olla aiheena jonkun toisen blogissa? En haluaisi. Omassa blogissani voin paljastaa itsestäni vaikka mitä, mutta se on oma valintani. Haluan sallia lapsillenikin sen, että he voivat tehdä oman valintansa, sitten kun ovat riittävän isoja. Todennäköisesti siinä valinnassa riittää mutsille ihmeteltävää :D

      Poista
    3. Raja on vaikea vetää. Mä olen tehnyt sen niin että tunnistettavia kuvia en laita. Ja isommista lapsista kirjoitan vai juttuja jotka eivät tapahdu "selän takana". Esimerkiksi ristiriitatilanteista kirjoitan vain sellaista mitkä on lasten kanssa käsitelty. Kirjoitan vain sellaista mitä olen heillekin tilanteissa sanonut. Enkä täysin yksityiskohtaisesti mutta ylimalkaisesti.

      Pienimmän kohdalla taas..... no, ne kehitysvaiheet mistä on kirjoitellut on olleet aika pitkälti sellaisia mitkä on ihan kaikilla lapsilla. Ei mitään silmiinpistävää tai erityisempää. On opittu konttaamaan, kävelemään jne.

      Tää on musta tosi kinkkinen juttu. Koska esimerkiksi teinien vanhempana mä kaipaisin esimerkiksi enemmän blogeja teinien vanhemmilta. En tarvitse mitään yksityiskohtia kenenkään elämästä tai tilanteista mutta sellaista missä käsiteltäisiin yleisesti. Kiusaaminen ym. on musta tosi tärkeitä teemoja käsitellä ihan joka suunnasta. Se on ihan totta että jos lapsistaan kirjoittaa ja laittaa kuvia niin voi muodostua virheellinen virtuaali-identiteetti mutta mä haluan uskoa että kyllä niitä lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluvia asioita pystyy käsittelemään ilmankin että oman lapsensa heittää sinne framelle. En mäkään ehkä suoranaisesti haluaisi olla aiheena kenenkään blogissa mutta yritän itse vetää sitä rajaa jotenkin niin että käsittelen lasten elämässä olevia aiheita. Toki siinä usein mukana liippaa se lapsikin mutta enempi mä yritän peilata niitä juttuja vanhemmuuden kautta. Mä kaipaisin vähän toisenlaistakin näkökulmaa tähän seikkaan, vaikkapa nyt tuolta Lastensuojelun keskusliitolta. Mutta tämä on vielä niin uusi juttukin että rajoja ja linjojenvetoja vasta haetaan.

      Poista
    4. Tämä on kinkkinen juttu, ja rajanveto on vaikeaa. Lapsiaiheiset blogit ovat minullekin tärkeä vertaistuen lähde, ja toivon saavani vertaistukea myös jatkossa. Mutta sitä mietin, että voisiko niitä juttuja käsitellä yleisesti, ilman että kertoo lapsesta. Toisaalta esimerkiksi kiusaamista (silloin kun se on omassa perheessä päällä) on aivan hirvittävän vaikea käsitellä ilman, että tulee paljastettua jotain yksityiskohtia. Vaikka hurjan tärkeä aihe se on, yksi tärkeimmistä, ja siihen kyllä toivoisi löytyvän keskusteluareenoja ja vertaistukea.

      Nythän teinit ovat katoamassa Facebookista, koska he haluavat paikan, jossa heidän vanhempansa eivät ole. Ehkä meille vanhemmillekin pitäisi löytyä netistä paikka, jossa lapsemme eivät ole?

      Mä olen omasta mielestäni kirjoittanut valtaosan jutuistani niin, etteivät lapseni ole niissä esillä. Olen kirjoittanut vanhemmuuden haasteista ja sen herättämistä tunteista, ja sillä tavalla vanhemmuutta voi mun mielestä oikein hyvin käsitellä, vaikka ihan omalla nimelläkin. Joku lukija saattaa toki olla eri mieltä, mutta näin itse ajattelen.

      Poista
  2. Minusta tällaiset blogipohdinnat ovat aika kivoja. Pääsee vähän kirjoittajankin päähän :) Joku ajatuksenvirtablogi on sitäpaitsi paras, koskaan ei tiedä mitä tulee vastaan kun blogin avaa. Lapsijutut kiinnostaa itseänikin ja mielelläni niistä luen, vaikka en enää osaakaan kantaa korteani kekoon. Oma blogi taisi muuttaa kun tietyt asiat kävi vähän ahdistaviksi ja halusin vaan jakaa kevyttä huttua. Melkein kahden (!) uhmaikäisen kanssa eläminen vaatiikin vähän höttöä rinnalleen.

    Hyviä pohdintoja tuosta yksityisyydestä, sekä tuossa yllä että Leluteekilla. Itse olen yllättynyt kuinka moni kaveri tosielämässä on tarkka lastensa yksityisyydestä, ne toisinajattelijat löytyy omassa elämässäni melkeinpä vain blogeista. Mä uskon myös että tulevaisuudessa sosiaalinen media on enemmän arkipäivää kuin nyt, tosin silläkään ajatuksella en katso että olisin oikeutettu päättämään lasteni asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään muiden lapsijutuista lukea, ja mielelläni kirjoittaisin niitä itsekin, mutta epävarmuus on sen osalta kasvanut nyt liian suureksi. Hetken pohdin, josko olisin laittanut blogin salasanan taakse, mutta ei sekään tuntunut hyvältä.

      Olen ollut Facebookissa huomattavasti löyhempi kuin blogissa, siellä on lasten kuvia ja nimet - ja niin on monella muullakin tutulla vanhemmalla. Täytyy vielä punnita omaa suhtautumista siihen, miten ja missä voi lapsista tietoa tai kuvia jakaa, mutta täällä blogissa siis otan vielä entistä tiukemman linjan.

      Toisaalta vanhemmuudesta voi kyllä kertoa, vaikkei lapsista kerrokaan. Olen sitä tehnyt koko blogini olemassa olon.

      Poista
  3. On ollut hienoa huomata sen vauvahuurun jälkeen olevansa paljon muutakin kuin äiti, vaikka äitiys vahvasti vaikuttaakin niihin muihin asioihin. Siksi pidän siitä, että siellä joku toinen äiti pohtii vanhemmuuttaan mutta myös "raskaampia" ja epämukavia aiheita laidasta laitaan. Erityisen innoissani olen ollut kulutusta käsittelevistä teksteistä, koska se on itselleni tärkeä aihe. :)

    Ja jos nyt jatkan tätä kiittelylinjaa, niin kiitos sun olen alkanut kommentoida blogeihin. Ennen olen kyllä lukenut aktiivisesti, mutta kommentointi aina jäi. Nyt olen päässyt sen kynnyksen yli ja siitä aika iloinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista :) Minäkin olen iloinen, että olet ryhtynyt kommentoimaan! Kanssasi on mukava keskustella.

      Vauvahuuru on ihanaa aikaa, mutta sekin on ihanaa, kun se hiljalleen hälvenee. Minua kiinnostaa monet asiat, ja tykkään lukea monenlaisista asioista - miksen siis kirjoittaakin.

      Poista
  4. Mä kirjoitin melko samanlaisen julistuksen, mutten sitten julkaissut sitä - kiva, että kirjoitit siis minunkin puolestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän meitä samanmielisiä ole muitakin. Mulla nämä ajatukset on pyörineet päässä jo pitkään (ja tämä teksti luonnoksissa), joten sinänsä tuo Lastensuojelun keskusliiton avaus ei vaikuttanut suuntaan tai toiseen. Tärkeä keskustelunaloitus se kuitenkin on, ja toivon, että aiheesta syntyy järkevä ja rakentava keskustelu. Kuten Leluteekissa näyttäisi parhaillaan olevan meneillään.

      Poista
  5. Mä tykkään sun blogista just siksi, että kirjoitat tosi monipuolisesti. En edes pidä tätä äitiys/vanhemmuusblogina vaan enemmänkin "fiksun ihmisen ajatuksia maailmasta" -blogina. Luulen, että hahmotan maailmaa samansuuntaisesti ja osaat usein pukea sanoiksi sellaisia asioita, joita itsekin pohdin. Monet yhteen asiaan keskittyvät blogit (olkoon se sitten vanhemmuus, sisustus tai pukeutuminen) on tippuneet mun lukulistalta pois, koska olen suorastaan kyllästynyt niihin. Tämä on hyvä näin!
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Se ei ollutkaan vain omasta päästäni, että tämä on ajatusten blogi :)

      Joskus pohdin lehtiä, joita tykkään lukea, eikä siellä joukossa oikein ole yhden asian lehtiä. Esimerkiksi Vauva-lehteä luin silloin, kun odotin esikoistani, mutta pari numeroa luettuani tuntui, ettei lehti anna mitään uutta. Sama fiilis tulee edelleen, kun kirjastossa selailen jotain perhe-aiheisia lehtiä. Toki luen mielelläni vanhemmuudesta ja lapsista - mutten pelkästään yhtä ja samaa.

      Blogeissa tykkään pohdiskelevista blogeista, pohdinnan aiheella ei niin ole väliä :) Omassa blogissa parasta on juuri se, että voin kirjoittaa juuri sitä, mitä huvittaa, silloin kun huvittaa.

      Poista
  6. Kyllä se on parasta, kun ihminen kirjoittaa siitä mistä on ajatuksia ja näkemyksiä ja mikä itseä kiinnostaa! Ehkä juuri siksi blogisi tekstit ovat harvoja, jotka tulee luettua sanasta sanaan. Aiheet liippaavat oman pääni sisäistä liikehdintää tosi hyvin ja saan tukea omille näkemyksille mm. kulutus-aiheista.

    Itse kaipaisin myös esim. blogeissa tarinaa, pohdintaa ja turinaa teinien kanssa elämisestä ja vanhemmuudesta teiniperheessä. Mutta eipä niistä itsekään tohdi omaan blogiinsa kirjoittaa, koska "teini on jo oikea ihminen". Joitain kevyitä teemoja tai sattumuksia voin kevyesti mainita, mutta itselläni on tapana kysyä aina lupa teiniltä itseltään. Missä vaiheessa nämä nykyiset pikkulapsiblogit alkavat muuten vähentämään yksityiskohtaisi tilityksiä lapsen lausahduksista ym. edesottamuksista?

    Kiitos siis blogistasi, tee siitä mieleisesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt myös tuota, että moni jättää raportoimatta isompien lastensa asiat, mutta vauvoista ja taaperoista kyllä kerrotaan. Eli jossain vaiheessa siitä lapsesta kasvaa oikea ihminen, eikä hänen elämänsä levittely enää ole ookoo. Itsekin olen täällä ja Facebookissa kertonut vaikkapa esikoisen hauskoista sanoista, joka sinänsä on ihan viatonta ja rakastavasti tehty, mutta asia, jota en välttämättä tekisi jostain aikuisesta läheisestäni. Ja tämä on juuri se syy, miksi nyt päätin ottaa tiukemman linjan: asioita, joista en kertoisi jos kyseessä olisi aikuinen ihminen, en kerro myöskään lapsistani. Totta kai jos kerron omia tunteitani vanhemmuudesta, ovat lapset siinä jollain tavalla mukana, mutta heidän osuutensa voin pitää mahdollisimman pienenä.

      Tuolla yllä Kukkavarvas pohti ihan samaa, että jokin foorumi teinien vanhemmille olisi hyvä olla olemassa. Olen ihan samaa mieltä, vaikka omat lapset eivät vielä teinejä olekaan. Hesarissa oli jonkin aikaa sitten juttu teinien vanhempien (taisivat olla enimmäkseen äitejä) keskustelukerhosta, joka kokoontui säännöllisesti jakamaan kokemuksia ja antamaan vertaistukea. Joku tällainen kai olisi mahdollista pistää pystyyn vaikka Facebookin välityksellä - ainakin omalla asuinalueellani on jo omat kierrätysryhmät ja vanhempien ryhmät, sinne vaan viestiä. Samalla porukallahan voisi sitten vaikka pistää pystyyn salasanoin suljetun blogin tms.

      Poista