tiistai 22. huhtikuuta 2014

En boikotoi Bangladeshia

MOT nosti vaateteollisuuden ongelmat suomalaisten tietoisuuteen Verentahrimat muotivaatteet -ohjelmallaan ja siitä seuranneella uutisoinnilla. Syntyi keskustelua, ja se on hyvä. Keskustelu on tärkeää, jotta tietoisuus ongelmista lisääntyy, ja jotta me kuluttajat päätyisimme sanoista tekoihin. Mutta mitkä teot ovat niitä, joilla on todella merkitystä? Itse näin MOT-ohjelmaa seuranneessa keskustelussa paljon kommentteja, joiden painopiste tuntui olevan siinä, että jatkossa pitää välttää kaikkea Bangladeshissa tuotettua.

Vaateteollisuus ja kuluttajan valinnat on valtavan monimutkainen ja vaikea aihe. Olisi mukavaa (sanavalintani on korni tarkoituksella), jos omaa omatuntoa voisi tyynnyttää jollain helpolla ratkaisulla, kuten vaikkapa sillä, että jätän vastedes Bangladeshissa tuotetut vaatteet ostamatta. Maailma vain ei ole mustavalkoinen, eikä helppoja ratkaisuja ole.

Olen tietysti samaa mieltä siitä, että halpatyömaissa työntekijöiden asema on surkea, eikä se saisi olla. Meillä länsimaisilla kuluttajilla on vastuumme, eikä sitä vastuuta voi kuitata toteamalla, että "hyvä että raukoilla on edes jokin työ", jos tuon lauseen lausumisen jälkeen ryntää jälleen alekaupoille ostamaan kaapit täyteen halpaa ja turhaa, kuvitellen samalla tekevänsä vaatetyöläisille palveluksen.

En tiedä, missä ja millaisissa oloissa lempipaitani on tehty. Lähetin eilen kyselyn vaatemerkille Facebookin kautta, mutten ole saanut vielä vastausta.


Uskallan silti puolustaa työtä ja sen merkitystä. Työllä on väliä, ja sillä, että voi omalla toimeliaisuudellaan elättää itsensä ja perheensä. Edelliseen lauseeseen sisältyy ajatus, että työllä tosiaan pitäisi pystyä elämään - asia, joka tällä hetkellä ei halpatyömaissa tapahdu. Naisia työllistävällä teollisuudella on väliä siksikin, että se edistää tyttöjen ja naisten koulutusta.

Minun mielestäni meidän pitäisikin pyrkiä säilyttämään työpaikat, mutta muuttamaan työn tekemisen ehtoja. Boikottien sijaan suosittelen laittamaan kaikki paukut siihen, että työntekijät saavat tuntuvat palkankorotukset (tai oikeastaan siihen, että kyseisten maiden minimipalkkatasoa nostetaan reippaasti), työpäivän ja työviikon pituudelle säädetään laissa sitovat maksimit, tehtaiden turvallisuusmääräyksiä kiristetään (tai ylipäätään luodaan turvallisuusmääräykset) ja niiden rikkomisesta rangaistaan tehtaanomistajia tuntuvalla sakolla, työntekijöille taataan järjestäytymisvapaus, ympäristön tuhoaminen kielletään lailla ja niin edespäin.

Tässä kohtaa moni kyynikko tokaisee, että ei tule tapahtumaan. Itse olen sitä mieltä, että mitään vähempää meidän ei pidä yrittääkään, sillä kaikki alle tämän on kestämätöntä. Tie on pitkä ja vaikea, enkä itsekään oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle. Kuluttajana voin luoda painetta vaateyrityksille ja äänestäjänä poliitikoille. Meitä aktiivisia kuluttajia tarvitaan hurjan paljon lisää, ja minun pitää nostaa omaa aktiivisuuttani.

Mutta boikotteihin minä en ryhdy. En usko sen parantavan kaukomaiden vaatetyöläisten asemaa, ja omantunnon tyynnyttäjänä boikotti vaatii itselleen valehtelua ihan yhtä lailla kuin päättömän shoppailun jatkaminen "onneksi raukoilla on sentään työ" -argumentilla. Tämän sanottuani täsmennän, että boikottien välttäminen ei tarkoita, että ostelisin turhaa tai huvin vuoksi. Päinvastoin, minulla on suuri omien ostostapojeni remontti käynnissä, ja yritän opetella kuluttamaan entistä vastuullisemmin ja vain tarvepohjaisesti.

(Ne lukijani, jotka lukevat myös Rinna Saramäen Pitsikirja-blogia kenties tunnistavat tämän tekstin: se on pitkälti peräisin kommentistani, jonka kirjoitin Rinnan mainioon juttuun MOT Verentahrimat muotivaatteet. Rinnan tekstin lisäksi kannattaa lukea Outi Pyyn kirjoitukset Tulipalo jolla oli merkitystä ja Palaneen käryä. Jos aihe jää kiinnostamaan, suosittelen tutustumaan myös Vaatevallankumous -Facebook-ryhmään.)

6 kommenttia:

  1. Juuri näin! Ajattelen itse hyvin samoin. Sain luettua Hyvän mielen vaatekaapin, jossa tykkäsin varsinkin Pahan mielen vaatekaappi -osiosta. Loppukirjakin oli mielenkiintoinen, mutten ollut oman vaatekaappini luona. Palaan siihen varmasti uudestaan nyt kotiuduttuani. Tappajafarkkuja luen parhaillani, ja se vain vahvistaa tunnetta siitä, että kuluttajana minulla on vastuu tehdä jotain muutakin kuin valita se vähiten huono vaihtoehto: olla yhteydessä yrityksiin tai valita joku muu tapa vaikuttaa konkreettisesti vaatetuotannon epäkohtien korjaamiseksi. Vaikka pikkuruisin askelin, tehdä edes jotain.

    On hienoa, että tämä aihe on nyt pinnalla ja tuntuu, että jotain tapahtuukin (esim. Reiman liittyminen Accordiin). Kummaa kyllä, mitä enemmän luen ja perehdyn asiaan, en koekaan voimattomuutta ja lamaantumista, vaan enemmin sisuunnun ja vakuutun siitä, että jotain on tehtävissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu, että jotain on tapahtumassa. Olen optimistinen, vaikka välillä epäilen, onkohan kyse sittenkin näköharhasta: kun olen itse alkanut kiinnittää asiaan huomiota, huomaan herkemmin muiden keskustelunavaukset samasta aiheesta. Toivon, että kyse ei ole siitä, vaan muutos asenteissa on todellinen!

      Poista
  2. Minusta tämä blogeissa leviävä yhteydenottobuumi saa aikaan tunteen, että jotain tapahtuu. Siis yhteydenotot ja kyselyt vaatevalmistajille. Sitä jotenkin kuvittelee, että ilmiö olisi laajempikin, mutta luultavasti se on in vain tässä pienessä piirissä. Toivottavasti ei jää vain ilmiöksi, vaan vakiotavaksi kyseisille kuluttajille.

    Myönnän boikotoivani kaukaa tuotuja vaatteita, mutta boikotti on oikeastaan vain sivutuote sille, että suosin "lähempiä" vaatteita enkä näe tarvetta tarttua kaukomaiden antimiin kuin joissain erityistapauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmaan (ja valitettavasti) oikeassa pienestä piiristä. Mutta on sekin jotain, että pieni joukko aktivoituu. Ehkä sillä jo saadaan jotain aikaan, tai isompi herääminen.

      Jäi kiinnostamaan tuo lähempien vaatteiden suosiminen. Löydätkö helposti lähempää tehtyjä vaatteita? Missä ne on valmistettu? Portugalissa ja Turkissa ainakin taitaa olla vaateteollisuutta, onko lähempänä? Tai ehkä teet itse?

      Poista
  3. Saara, kirjoituksesi oli hyvä ja tavoitteesi täysin realistiset. Optimistista asennetta tarvitaan maailman muuttamiseen ja korruptiosta ja ahneudesta ei päästä eroon muuten kuin tunnustamalla, että sitä on ja se on väärin ja sitä vastaan tulee taistella. Näköharhakin on osa todellisuutta, mutta yrityksissä ajatellaan yhden yhteydenoton olevan aina suuremman joukon ääni eli harha on aina molempiin suuntiin olemassa. Ilmassa on kuitenkin muutosta.

    Minäkin aion ottaa yhteyttä muutamaan vaatevalmistajaan tällä viikolla täsmällisillä kysymyksilläni. Kannattaa takoa, kun rauta on kuuma.

    Ohessa linkki, http://narrienlaiva.com/2013/05/04/en-boikotoisi-bangladeshia/ oletko törmännyt Heikki Aittokosken blogiin ja kirjaan, jossa on paljon vaateteollisuudesta asiaa. Ehkä tämä on sinulle tuttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että mainitsit Aittokosken blogin: olen viettänyt pääsiäisen sitä lukien. Olen kohta lukenut sen kokonaan läpi. Narrien laiva on varauksessa kirjastossa, saanen sen kohta luettavakseni.

      Minäkin olen ottanut yhteyttä vaatevalmistajiin tälläkin viikolla. Yhdeltä sain niin ärsyttävän ympäripyöreän vastauksen, että täytyy jatkaa kyselyitä samaan yritykseen.

      Minäkin haluan uskoa muutokseen. Kansalaisvaikuttamisella on aikaisemminkin saatu aikaan suuria, miksei nytkin.

      Poista