maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kestävää ökyilyä?

Olin jo hieman tohkeissani, kun Vaatevallankumous sai niin hyvää näkyvyyttä. Ihan valtakunnan mediassakin! Ja muualla! Sitten menin kysymään parilta tuttavalta, huomasivatko he Vaatevallankumousta. "Jaa mitä kumousta?" Niinpä niin. Ne, joita eettinen kuluttaminen kiinnostaa, huomasivat, kun taas ne, joita ei kiinnosta, jatkoivat arkeaan autuaan tietämättömänä koko tempauksesta.

Muutosta on silti ilmassa. Tai heikkoja signaaleja, jotakin. Muodikas keskiluokka on kiinnostunut luomu- ja lähiruuasta, terveydestä ja esineistä, joilla on tarina. Ökyilyn on korvannut kestävyys ja juurevuus, kertoo Helsingin Sanomien artikkeli 2010-luvun statussymboleista. "Eksklusiivinen kulutus ei enää ole sitä, että ostetaan paljon kaikkea vaan sitä, että ostetaan kerralla laatua", toteaa juttuun haastateltu erikoistutkija Nina Kahma Kuluttajatutkimuskeskuksesta.

Statusarvoa hakeva kuluttaminen ei tietenkään ole yhtään aiempaa ylevämpää, vaikka minkkiturkin sijaan nyt metsästetään vintage-aarteita second hand -liikkeistä. Mutta minä en oikeastaan välitä, ettei kulutustottumusten muutosten taustalla ole vähentämisen ideologia, ainoastaan halu erottua muista. Tärkeintä on muutos.

Olen miettinyt, mikä olisi se keino, joka saisi isot massat muuttamaan toimintaansa. Kun se ilmastonmuutos on tulossa ja kaikkea. En nimittäin pidä kovin realistisena sitä, että jokainen meistä saisi jonkin ekologis-eettisen herätyksen, ja päättäisi pistää elintapansa uusiksi. Pitää muuttaa rakenteita. Esimerkiksi yksityisautoilua vähentää se, että julkinen liikenne on saatavilla, nopeaa ja luotettavaa. Sekin auttaa, että vähennetään keskustan parkkipaikkoja ja nostetaan polttoaineen hintaa. Ja rakennetaan kevyen liikenteen väyliä ja pyöräparkkeja. Pelkästään ihmisten omaantuntoon vetoaminen ei tuota merkittävää muutosta.

Keskimääräinen tavis on kuitenkin ratkaisevassa asemassa. Pieni liike massoissa vaikuttaa enemmän kuin iso liike harvoissa. Muutama Leo Stranius ei muuta maailmaa, mutta enemmistö saattaa muuttaakin, vain muokkaamalla tottumuksiaan edes vähäsen. Joten antaa mennä vaan keskiluokka, toivottavasti löydätte ekslusiivisuutenne luomusta ja kirpputorilöydöistä! (Kun puhun keskiluokasta, luen siihen kuuluvaksi tietysti myös itseni. Luen itseni myös siihen jengiin, jonka kulutuskriittisyys on herännyt vasta, kun kaapit jo pursuavat päättömän shoppailun lopputuloksena.)

**

Piilaaksossa kulutustottumuksia muovaavia palveluita on jo. Yhdysvaltalainen web strategi Jeremiah Owyang kertoo blogissaan kuluttavansa entistä enemmän palveluita tavaroiden sijaan. Hän vuokraa vaatteensa, lelut lapselleen, liikkuu paikasta toiseen kyytipalvelu Uberin kyydissä ja antaa vaimolleen lahjaksi luksus-laukkuja vuokraavan yrityksen lahjakortin. Owyang on tietysti poikkeus, jos katsotaan yhdysvaltalaisen kuluttajan keskiarvoa. Mutta ehkä hän edustaa suuntaa, johon olemme matkalla?

Omistaminen on tapa, joka on hiljalleen murtumassa, kun syntyy palveluita, jotka mahdollistavat tehokkaan lainaamisen ja vuokraamisen. Helsingissä toimii jo Vaatelainaamo, jonka toimintaperiaate on samantapainen kuin kirjaston, mutta kirjojen sijaan lainataan vaatteita, ja veronmaksajien sijaan palvelusta maksaa jokainen sen käyttäjä itse. Yhdysvaltalainen Trunk Club vie idean pidemmälle, ja lähettää määräajoin asiakkaan kotiin stylistin tälle henkilökohtaisesti valitsemat vaatteet.

Totta tosiaan, miksi vaatteita (tai autoa, tai käsilaukkua) pitäisi omistaa?

Uskon ihmisen olevan pohjimmiltaan hyväntahtoinen otus, mutta uskon tämän olevan myös laumasieluinen ja laiska. Hyväntahtoinen siis siinä mielessä, että tuskin kukaan haluaa hukuttaa maailmaa jätteeseen tai kiihdyttää ilmastonmuutosta, mutta laumasieluinen siten, että jos naapurilla on uusi isompi auto, alkaa itsekin tehdä mieli sellaista.

Tulevaisuuden kulutustottumusten rakentamisessa huomionarvoista onkin tämä: Owyangin palveluihin painottuvat kulutustottumukset ovat mahdollisia, koska hänen ympärillään on yrityksiä, jotka tarjoavat näitä palveluja. Tämäkin on tärkeää: Owyang ei ole joutunut karsimaan elintasostaan tai näkemään vaivaa vähentääkseen omistamansa tavaran määrää. Tavara tarjotaan hänelle palveluna, ja se parantaa hänen elämänlaatuaan.

Meillä Suomessa Vaatelainaamo on vielä pieni bisnes, ja moni muu palvelu vasta odottaa syntymistään. Asenteet suosivat vielä omistamista.

"1990-luvulta saakka on puhuttu, että Suomi alkaa muuttua palveluyhteiskunnaksi, mutta muutos on todella hidasta. Ravintoloihin ja siivoojaan kuluttaminen ei ole keskiluokan arkijuttu vieläkään. Kärjistäen voisi sanoa, että ihmiset ostavat mieluummin 52 tuuman television ja siivoavat itse. Tavaran ja erityisesti elektroniikan määrä kodeissa lisääntyy, samoin esteettinen kuluttaminen, kuten vaatteiden ostaminen", Jyväskylän yliopiston sosiologian professori Terhi-Anna Wilska sanoo Helsingin Sanomissa.

**

Olen miettinyt, miten kuluttajaksi kasvetaan. Voinko vanhempana ohjata lasteni tulevia valintoja? Haluaisin uskoa, että voin, mutta epäilyksen varjon heittää se, että minut on kasvatettu varsin järkevästi, mitä materiaan tulee. Leluja oli vähän, lahjoja tuli vain syntymäpäivänä, viikkorahaa sain vain kotitöitä vastaan, enkä ole ikinä saanut mitään kinuamalla. Silti minusta kasvoi materialisti, joka palkitsee itseään uudella tavaralla ja kuluttaa aikaa shoppaillen. Nyt, kun yritän irtautua tästä tavasta, huomaan miten tiukassa se istuu.

Kenties ratkaisu on silti edessämme. Jospa me olisimme sukupolvi, joka toteaa, että elintason nousua ei saavuteta lisäämällä tavaraa, vaan merkitystä. Jospa me olisimme sukupolvi, joka rakentaa uudenlaisen kulutuskulttuurin perustamalla yrityksiä, joiden tähtäimenä on vähentää ostamista, mutta lisätä käyttöä. En tiedä, ehkä tämä on utopia. Tai realismia. Toivottavasti jälkimmäistä.

13 kommenttia:

  1. Omalta kohdalta voin sanoa lapsuuden kodin arvojen olleen varsin kestäviä. Kotona opitut tavat ovat edelleenkin varsin hyviä, mutta ihminen omaksuu tapoja myös aikuisuudessa ja muuttuu vuosien varrella. Kulutuksen lisääntyminen huomaamatta ja omien tapojen tarkastelematta jääminen "ajanpuutteesta" johtuen tapahtui vasta lasten myötä. Kaikenlaista muka tarvitsi ilman, että luopui vanhasta. Syytän univelkaa kaikesta :-)
    Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas herääminen omien kulutustottumusten mielettömyyteen tapahtui kotiäitiaikana. Osin siten, että raskaus-, imetys- ja lastenvaatteiden osalta lainaaminen ja kierrättäminen on ihan luontevaakin, kun käyttöaika on niin lyhyt. Isompi vaikutus taitaa silti olla sillä, että ajan ollessa kortilla en halua käyttää vähää vapaa-aikaani kaupoilla tai tavara-inventaaria tehden. Muutaman kerran olen ostanut kotiin tai lapsille jotain, jota onkin löytynyt vintiltä, ja siitä tuli sellaiset morkkikset, että haluan jatkossa muistaa, mitä omistan. Myös käytettyinä tulleiden vaatenyssäköiden kanssa pelaaminen turhautti, kun kaapit olivat täynnä tavaraa, jolle ei ollut käyttöä, mutta josta en ollut osannut kieltäytyä, kun ilmaiseksi sai.

      Aiemmin olen tuuditellut itseäni sillä, että ostan melko laadukasta. Kaappien läpikäynti kuitenkin paljasti, että valtaosa ostoksistani on silti aivan älyttömiä. Pärjäisin murto-osalla vaatteistani, jos ne olisivat tyylini mukaisia ja minulle sopivia, eivätkä melkein hyviä. Lisäksi olen ostanut sitä, mikä on kivaa, enkä sitä, mitä tarvitsen. Lopputuloksena kaapissa on jonkin verran keskenään lähes identtisiä vaatteita.

      Syytän laiskuutta kaikesta :) Omien tottumusten äärelle pysähtyminen ottaa lopulta aika paljon aikaa, ainakin minulta. Kotiäitivuodet ovat antaneet minulle mahdollisuuden punnita tätäkin asiaa rauhassa, ja nyt taidan vihdoin olla valmis suunnitelmalliseen ostamiseen.

      Poista
  2. Nyökyttelin vaan tätä lukiessani. Olisi mahtavaa jos Owyangin elämäntapa olisi se tulevaisuus, jota kohti mennään. Ihminen on laiska ja harva haluaa mennä epämukavuusalueelle tällä hetkellä vielä aika abstraktin ilmastonmuutosuhan vuoksi. Olen pikkuisen hämmästynyt sitä, miten moni tekee asioita jollain tavalla, koska niin nyt on aina tehty.
    Toivoisin kovasti, että muutos asenteissa tapahtuisi mutta ainakin se on tooooodella hidasta. Siksi olen alkanut uskoa, että muutosten täytyy tapahtua juuri rakenteissa ja poliittisella tasolla. Hyvistä valinnoista täytyy tehdä mahdollisimman helppoja. Tietysti voin yrittää vaikuttaa erinäisiin ihmisiin, mutta en minä saa sitä muutosta aikaan toisessa. (Masentava huomio.)

    Minutkin on kasvatettu ihan järkevästi, niin kuin varmasti monet meistä, mutta harva pystyy vastustamaan materiaa ja mainoksia. Olen monta kertaa pyristellyt irti siitä ajatuksesta, että tavara toisi onnea ja aika hyvällä tiellä jo olen. Kun yletön shoppailu on normi ja siihen jopa kannustetaan, vaatii ponnisteluja tehdä toisin. Jos haluaa valita kestävästi tms. joutuu näkemään paljon enemmän vaivaa kuin sen "huonomman" valinnan eteen. Tämä pitäisi saada käännettyä toisinpäin. Mutta haluan kanssa uskoa, että seuraava sukupolvi tekee ihan itsestäänselvästi asiat eri tavalla, ja miettii että miten me oltiin näin tyhmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Pelkäsin jo, ettei tekstini saa lainkaan vastakaikua :)

      Minä uskon kyllä siihenkin, että voi omalla toiminnallaan saada aikaan muutosta toisissa. Tämä omakin herääminen on seurausta siitä, että joku muu ennen minua on muuttanut tapojaan ja kertonut siitä (tai kirjoittanut kirjan). Kuitenkin oma vaikutusvalta on melko pieni, ja vaikka kuluttajien valtaan uskonkin, uskon vielä enemmän rakenteisiin.

      Olen esimerkiksi miettinyt ekologisia vaatemerkkejä verrattuna valtavirran vaatemerkkeihin. Vaikuttavuudeltaan ekomerkit ovat surullisen pieniä, kun taas kansainvälinen jättiläinen saa ison muutoksen aikaan muuttamalla pientä osaa toiminnastaan. Minun uusissa juoksuhousuissani osa materiaalista on kierrätettyä polyesteriä. Volyymin ollessa suuri, sillä on merkitystä, vaikka vain osa materiaalista on kierrätettyä.

      Muotiteollisuus on hiljalleen muuttumassa: http://www.hs.fi/paivanlehti/29042014/kulttuuri/Muoti+ottaa+itse%C3%A4%C3%A4n+niskasta+kiinni/a1398695216366

      Minä aloitin huhtikuun alussa projekti 333, ja hämmentävästi sen seurauksena jatkuvasti mietin, miten tarvitsen sitä ja tätä uutta. Pitää oikein pysähtyä muistuttamaan itselleen, ettei uusi hattu, takki tai kengät tee minusta onnellisempaa, kauniimpaa tai muuten vain parempaa.

      Poista
    2. Minä ainakin olen täällä pelkkää vastakaikua, tekstisi vain oli niin perinpohjainen ja pisti aivot raksuttamaan, että meni prosessoinnissa vähän enemmän aikaa. :)

      Ajattelen jotenkin niin, että kun ihminen on valmis muutokseen, niin kannustavat esimerkit ja tieto vaikka omakohtaisista kokemuksista kirjan muodossa voivat olla se tarpeellinen sysäys eteenpäin. Mutta muutoksen pitää lähteä itsestä. Olen ainakin viimeiset 10 vuotta tehnyt selvästi erilaisia valintoja ja pitänyt tärkeinä (tapojen muutosta vaativina) eri arvoja kuin lähipiirini. He tietävät minun elävän tietyllä tavalla tiettyjen periaatteiden mukaan, mutta en minä ole (valitettavasti) pystynyt vaikuttamaan siihen, kierrättävätkö he tarpeeksi tai ostavatko järkevämmin. Voin näyttää esimerkkiä esim. siitä, että lapsiperhearjessa "parempien valintojen" tekeminen on mahdollista, mutta vaikutusvaltani ei valitettavasti ulotu toisten tekoihin. Tietysti voin silti pitää halutessani meteliä ja tehdä omalta osaltani niin paljon kuin pystyn. Eli olen huomannut kyllä, ettei pelkkä ihmisten omaantuntoon vetoaminen tuota tulosta.

      Mielenkiintoinen artikkeli, ehkä jotain tosiaan tapahtuu. Olen tietoisesti opetellut optimismia maailman (tulevan) tilan suhteen, koska muuten ei välillä pää kestä.

      Poista
    3. Olen samaa mieltä, että halun muutokseen täytyy lähteä itsestä, ja vasta kun on itse valmis, voi saada inspiraatiota toisen esimerkistä. Sitä ennen toisen erilaiset valinnat saattaa tuntua ärsyttävältä, syyllistävältä tai tuputtavalta. Itse ehkä enemmän mietin tätä blogosfääriä, josta olen saanut paljon ajatuksia omaan mieleeni kytemään. Ehkä nämä minunkin pohdintani osaltaan vaikuttavat johonkun toiseen (ja joku toinen kokee ne ärsyttävinä, syyllistävinä ja tuputtavina).

      Tämän päivän Hesarissa oli toinenkin toivoa herättävä artikkeli. Ikea säätiö rahoittaa Refugee Housing Unit -yritystä, joka tuottaa telttoja kestävämpiä asumuksia pakolaisleireille: http://www.hs.fi/kulttuuri/T%C3%A4rke%C3%A4mp%C3%A4%C3%A4+kuin+tuolin+suunnittelu/a1398695255882. Arvostukseni Ikeaa kohtaan nousi juuri ihan uudelle tasolle (sieltä pohjamudista, jossa se aiemmin on ollut).

      Poista
  3. Minä taas olen viime aikoina miettinyt kierrättämistä. Tuntuu, että tällä hetkellä suurin osa kierrätyksestä on ihmisten itse organisoimaa tavalla tai toisella. Mutta jos valtio haluaisi todella vähentää kaatopaikkajätettä, kierrättäminen pitäisi tehdä äärimmäisen helpoksi, koska ihminen on laiska, kuten sanoit. Kaliforniassa sai laittaa kaikki kierrätettävät materiaalit samaan laatikkoon (paitsi biojäte), ja tämä teki roskien lajittelusta äärimmäisen helppoa. Joku siis lajitteli roskat jossain myöhemmässä vaiheessa.

    Kodilla on varmasti vaikutusta, mutta niin on ympäröivällä yhteiskunnallakin. Näistä asioista on vaan ruvettu puhumaan enemmän kuin ennen, ja niinpä useampi on myös kiinnostunut. Jos ajatelllaan tilannetta 10 vuotta sitten, niin en ainakaan minä osannut silloin tiedostaa samalla tavalla kuin nyt. En ollut ikinä kuullutkaan, kuinka paljon jonkun vaatteen värjäämiseen tarvitaan vettä, esimerkiksi. Mutta näinhän isot muutokset varmaan aina tapahtuvat, sama asia vaikka luonnonsuojelun tai ihmisoikeuksien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Meille tuli vasta taloyhtiön roskakatokseen lasin- ja metallinkeräyspisteet, ja uskon sen lisänneen lasin ja metallin kierrätystä (vaikkei se aikaisempikaan piste kaukana ollut, noin kilometrin päässä).

      Tuossahan olisi työllistävä vaikutus, jos yhteiskunta palkkaisi erikseen jätteiden lajittelijat. Vai saisikohan lajittelua jo jotenkin automatisoitua?

      Minäkään en tiennyt, kuinka paljon värjäämiseen tarvitaan vettä tai kuinka paljon puuvillan viljely vaatii vettä. Enkä tiennyt sitäkään, että värjäyksen tuloksena syntyviä jätevesiä lasketaan tehtaista jokiin tai että värjääjät joutuvat tekemään työtään myrkyllisten aineiden kanssa ilman asianmukaisia suojuksia. Jos olisin tiennyt, en todellakaan olisi pystynyt ostelemaan samalla tavoin kuin ennen.

      Tieto lisää tuskaa, mutta kyllä se lisää myös toimintaa.

      Poista
  4. Hieno kirjoitus! Jäinpä pohtimaan tuota miten kuluttajaksi kasvetaan ajatusta. Mä uskon oppineeni kriittiseksi kuluttajaksi osin kotoa saatujen oppien myötä, osin itse oivaltamalla asiat myöhemmin uudestaan. Tässä pari esimerkkiä.
    Äiti oli yksinhuoltaja ja rahat oli tiukassa, mitään ylimääräistä ei ollut, mutta jotenkin sitä ei edes tiennyt olevansa mitään vailla. Meillä ei ollut autoa, kaupassa käytiin kävellen tai julkisilla ja isotkin ruokaostokset tehtiin kerralla, oli sitten reppua ja pyörää mukana millä ne saatiin kotiin, eikä se koskaan tuntunut miltään ongelmalta. Lisäksi äitini on kasvissyöjä, ollut koko mun ikäni, ja vaikka me lapset oltiin sekasyöjiä, on me kasvettu enemmän kasviksilla kuin lihalla. Mutta mitäs nyt sitten kun on itse aikuinen? Meni monta vuotta, että tein kaikki ruokaostokset autolla, ennen kuin muutama vuosi sitten tajusin, ettei se ole mikään elinehto, pärjättiinhän me ennenkin ilman! Lisäksi ruokatottumukset oli pitkään erilaiset kuin mitä kotoa opin, kunnes sekin kelkka kääntyi muutama vuosi sitten. Luulen, että kotoa opittuihin tapoihin oli mulla tarve ottaa vähän etäisyyttä ja tavallaan löytää ne asiat itse. Ei niin, että teen näin koska äiti näin opetti, vaan teen näin, koska se on mun mielestäni todella järkevämpi tapa toimia. Hmm.. onko tässä järkeä? vaikea jäsentää kaikkia ajatuksia, nyt on mielessä muuta niin paljon!
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On järkeä! Kyllähän useimmilla lapsilla tulee vastareaktio omien vanhempien opeille ennemmin tai myöhemmin. Pitääköhän tässä henkisesti varautua siihen, että omat muksut omaksuvat jossain vaiheessa ylenpalttisen kulutukseen perustuvan elintavan ihan vain kapinoidakseen vanhempiaan vastaan? Ja sitten luottaa siihen, että kyllä he vielä tiensä löytävät.

      Poista
    2. Luulen, että parasta on olla tuputtamatta mitään elämäntapaa ja olla tavallaan "tekemättä numeroa" mistään perheen valinnoista. Siinä vaiheessa tietty eri asia kun vanhempana lapsi alkaa kyselemään asioiden perään. Mun piti tuohon edelliseen lisätä, että nämä uudenlaiset tottumukset tuli mun elämään kuin varkain muutettuani yhteen silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni kanssa, ei siis ollut kapinointia. Hän kun on elänyt taas koko elämänsä ajoittain kolmenkin auton taloudessa, ei voinut kuvitellakaan, että kaupassa käytäis muuten kun autolla ja mulle se oli silloin vähän sellainen asia, että jes, vähänkö tää on helppoa! Onneksi ollaan viherrytty niistä ajoista, kuinka kätevää on käydä kävellen rattaiden kanssa kaupassa ja samalla lapsen kanssa iltalenkillä ja kaupan vieressä olevassa puistossa keinumassa iltakeinumiset :)
      -Anna

      Poista
    3. Äh tätä unenpuutteesta tahmeaa päätä! Siis ensin kirjoitan, että oli tarve ottaa etäisyyttä ja nyt että en kapinoinut.. No niin, tarkoitan siis tätä: en kapinoinut ja luulen, että tuo etäisyyden ottaminen oli osin tiedostamatonta, omilleen muuttamisen jälkeen tapahtunutta... jotain, milloin vasta opetteli sitä, mikä olisi itselle luonteva tapa toimia arjessa ja elämässä ja maailmassa.
      Voi huokaus! ;)
      -Anna

      Poista
    4. Kapinointi taisi olla liian vahvasti sanottu :) Luulen ymmärtäneeni, mitä tarkoitit, vaikka sanoitinkin vähän huonosti. Tarkoitin sitä, että monesti aikuistuvalla lapsella on tarve etsiä oma polkunsa, vaikka lopulta päätyisikin ihan samoihin valintoihin kuin vanhempansa.

      Poista