keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Pullamössöstä liikuntaharrastajaksi

Minä en harrastanut lapsena tai nuorena liikuntaa. Mitään liikuntaa. Koululiikuntaa lähinnä välttelin. Äitini yritti saada minua innostumaan tanssimisesta, en innostunut. Minä yritin saada äitiäni ilmoittamaan minut miekkailukouluun, mutta koska meidän perheen lapset eivät saaneet harjoitella tappamista, ehdotukseni ei ottanut tulta alleen.

Minä siis luin. Ja piirsin. Ja katsoin aika paljon televisiota.

En minä täysin toivoton sohvaperuna silti ollut. Kävelin ja pyöräilin kouluun, pelasin välitunneilla jalkapalloa ja kiipeilin puissa. Teininä tuli kiivettyä myös paikallisen ostoskeskuksen katolle kiljupäissään, mutta sitä ei laskettane liikuntasuoritukseksi. Tai fiksuksi. Nojokatapauksessa.

Ohjattua ryhmäliikuntaa olen painostuksen alaisena yrittänyt muutaman kerran. En tykännyt: tunsin itseni kömpelöksi, rumaksi ja tyhmäksi. Hyvin alkanut joogaharrastus tyssäsi siihen, etten työkiireiltäni enää ehtinyt joogasalille, ja ne harvat kerrat siellä piipahdettuani aloin tuntea itseni kömpelöksi. Kotijoogaamiseen ei koskaan riittänyt itsekuri. Kaksi aurinkotervehdystä ja se olikin sitten siinä.

Noin kymmenisen vuotta tapahtui jotain. Orastava keski-ikäistyminen ehkä, tai jotain sinnepäin, mutta rupesin käymään lenkillä. Säännöllisen epäsäännöllisesti, ilman tavoitteita ja sykemittaria, mutta kehittymisen huomasi siitä että aloin päästä mäkiä ylös puuskuttamatta.

Raskausaikana juoksu muuttui kävelyksi, sitten lyllertämiseksi ja sitten sen odottamiseksi, että synnytys vapauttaa pirullisista liitoskivuista. Raskauksien välillä lykin kärryjä joka paikkaan, joten peruskunto pysyi yllä vaikka juoksuaskeleita tuli otettua melko vähän.

Viime syksynä aloitin harrastukseni uudelleen. Juoksu vaatii hyviä keskivartalon lihaksia, joita minulla ei kahden raskauden jäljiltä ollut. Alkuun otinkin vain varovaisia juoksuaskeleita kävelylenkeilläni. Sitten juoksin kellon kanssa 5 minuuttia, ja kävelin seuraavat 5. Lokakuussa juoksin viisi kilometriä, ja viime sunnuntaina karvan alta kymmenen.



Eilen ilmoittauduin juoksukouluun.

6 kommenttia:

  1. Ei vitsi, ihan mahtavaa! Jeeeee!! Mä haaveilisin kanssa juoksukoulusta mutta kammoan omassa arjessa mitään säännöllisyyttä vaativaa. Mulla tahtoo harrasteet jäädä jos ne on aina "samaan aikaan, samassa paikassa". Kun pitää olla nyt tai sitten kun tuntuu siltä. Pitääpä perehtyä löytyisikö jotain virtuaaliopetuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JEEE!! Paitsi että tässä innostuksen ensihuuman haihduttua mäkin havahduin siihen, että juoksukoulussahan on kaikki ne mun ohjatussa ryhmäliikunnassa kammoamat puolet: pitää olla tiettyyn aikaan tietyssä paikassa, ja sit tietty ne kaikki muut on mua paljon parempia ja nopeampia ja niillä on tyylikkäämmät gearit :D No mutta, kokeilen silti ja katsotaan, miten käy. Oon nyt omassa juoksussani siinä pisteessä, että uskon saavani jotain irti ohjauksesta, kun keskittyminen ei enää mene siihen, että saa tossun irti maasta. Mulla ei nimittäin ole juoksutekniikasta tai -asennoista tai lihashuollosta tai mitä näitä nyt on mitään hajua. Lupaan hehkuttaa sitten täällä, niin ehkä säkin kokeilet?

      Poista
  2. Kivaa! Mä olen kanssa kokeillut kaikki lajit, harrastamatta lopulta kuitenkaan mitään oikeasti.
    Mutta nyt reilu vuosi sitten musta tuli urheiluhullu. Ei mitään painonpudotusta, vaan liikunnan iloa. Lähes joka päivä jotain, sykettä, painoja, hyppyjä, vatsoja. Sitä vain on paha olla jos ei tee mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vielä tituleeraisi itseäni urheiluhulluksi, mutta jonkinlainen riippuvuus tähän hommaan on kyllä tullut. Kaikista eniten kuitenkin liikuttaa havainto, että kroppa kipeytyy, jos sitä ei käytä. Vanhuus ei tule yksin.

      Kiva, että olet löytänyt liikunnan ilon!

      Poista
  3. Mahtavaa! Ihanan inspiroiva kirjoitus. Ja miten pienestä se lähteekään. Itse yllätyin miten "helppoa" kaikki on ollut ja helpolla tarkoitan sitä kuinka se vaatii vain vaatteet, tennarit ja hyvää musiikkia. Lenkkipolut ovat sen alkuverryttelyn päässä.

    Onnea juoksukouluun, kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppous minutkin juoksemaan ajaa. Se, että treeni alkaa kotiovelta, ja treenin päätyttyä olen kotiovella, on aika iso plussa verrattuna moneen lajiin. Juoksukoulu muuttaa tietysti tätä, kun treeneihin pitää matkata 20 minuuttia suuntaansa. Toisaalta yhteisiä treenejä on vain kerran viikossa, joten ehkä se onnistuu :)

      Poista