perjantai 2. toukokuuta 2014

33 vaatetta, 3 kuukautta, ensimmäinen yritys

Riittääkö 33 vaatetta 3 kuukaudeksi? Pärjäänkö alkukevään koleat aamut ja loppukevään kesäisen lämpimät päivät samoilla vaatteilla? Ehdinkö kyllästyä, kun vaatekaapista löytyy 33 kertaa yhtä ja samaa? Miten vähemmän vaatteita voi lopulta tarkoittaa enemmän päällepantavaa?

Intouduin kokeilemaan projekti 333 luettuani Rinna Saramäen kirjan Hyvän mielen vaatekaappi. Projekti 333 idea on jakaa vuosi neljään 3 kuukauden mittaiseen kauteen, joiden aikana käyttää vain 33 vaatetta. Vaatteet voivat olla joka kautena erit, jolloin vuoden aikana tulisi käytettyä yhteensä  132 vaatetta, mutta samaa vaatetta voi pitää käytössä useampana kautena (mikä ainakin päällysvaatteilla on Suomen oloissa järkevääkin).

Ideana on kauden alussa käydä oma vaatekaappi ajatuksella läpi ja muodostaa sinne valmiita asukokonaisuuksia. Kautta tarkastellaan pohtien pukeutumistarpeita: onko tiedossa juhlia, rentoa kotioleilua, siistiä työedustamista vai bilemekkoa vaativia hippoja. Asukokonaisuudet valitaan tarpeen mukaan ja loput pakataan laatikkoon ja viedään pois silmistä.

Se, miten 33 vaatetta määritellään, riippuu ihmisestä. Jotkut laskevat mukaan kaiken koruja ja käsilaukkuja myöten - toiset jättävät asusteet luvun 33 ulkopuolelle. Eikä 33 mikään ehdoton maali ole, monelle (myös minulle) riittää, että vaatteita on sinne päin.

Yleistä lienee, että pelkästään urheiluun käytettävät kengät ja vaatteet sekä pelkästään kotona käytettävät vaatteet eivät ole laskuissa mukana, kuten eivät ole yöpuvut ja alusvaatteetkaan. Vihkisormusta ja muita koruja, joita käytät päivittäin, ei myöskään lasketa. Itse jätin pois laskuista myös rannekellon, joka on ranteessani aina.

Kevään vaatteet

Lähdin kokeilemaan projekti 333 kevään osalta hieman myöhässä eli huhtikuun alussa. Ajattelin vaihtaa kesävaatteisiin katsoen lämpömittaria, en kalenteria. Ei haittaa, jos 3 kuukautta ei tule täyteen ennen kesävaatteisiin vaihtamista.

Ilman koruja ja asusteita kauden vaatemääräni on 28, korujen ja asusteiden kanssa 49 (tarkka vaatelistaus alla). Onko se paljon vai vähän? En tiedä vielä. Opettelen projekti 333 vähitellen, ja samalla karsin määrästä, kunnes löydän minulle sopivan. Pari ensimmäistä viikkoa on mennyt edes-taas seilatessa: olen hakenut jotain kellarista, ja vienyt tilalle toista. Yllä oleva kuvakaan ei enää ole täysin ajantasainen.

Nyt kun kokeilua on takana noin kuukauden päivät, voin sanoa, että projekti 333 ansiosta pukeutumiseni on monipuolistunut. Kiinnitän enemmän huomiota siihen, mitä laitan päälleni, vaikken olisi menossa leikkipuistoa kauemmaksi. Korujakin käytän enemmän. Hieman hämmentävää on ollut huomata, että projektin myötä ajatukseni ovat pyörineet vaatteissani erittäin paljon. Myös tarpeita on herännyt, ja on hetkiä, jolloin haluaisin räjäyttää koko vaatekomeroni kappaleiksi ja ostaa tilalle uutta. Toivon tämän olevan vain välivaihe, sillä tavoitteenani on myös järkevöittää ostamistapojani suunnitelmallisemmaksi.

Käytössä oleva vaatemäärä tuntuu sopivalta. Ainakaan se ei ole liian pieni. Harjoituksena projekti 333 tuntuu hyödylliseltä. Uskon, että muutaman kauden jälkeen oma tyylini on varmempi ja pukeutumiseni selkeämpää. Uskon tämän harjoituksen myötä myös oppivani enemmän siitä, millaisia vaatteita minun kannattaa hankkia ja mitkä jättää kauppaan. Nyt kaikki vielä hakee muotoaan.

Projekti 333 ei tunnu luopumiselta, eikä se tunnu rajoittavalta. Se tuntuu selkiyttävältä ja hyvältä. En uskalla suositella päinpahkaa kokeilemaan, mutta asiasta kiinnostuneiden kannattaa etsiä aiheesta lisää tietoa, vaikkapa täältä: theproject333.com




** Projekti 333 / Kevät **

YLÄOSAT x 14
harmaa pitkä neule v-pääntie
harmaa-mustaraidallinen poolo neule
musta löysä neule
musta 3/4-hihainen paita
musta 1/2-hihainen paita
sini-valkoraitapaita
musta poolo neule lyhyet hihat
musta poolo neule pitkät hihat
harmaa neuletakki
2 valkoista alustoppia (imetystoppia)
2 mustaa alustoppia (imetystoppia)
valkoinen jakku 3/4 hihat

MEKOT x 2
harmaa pitkähihainen imetysmekko
musta-valkoraidallinen lyhythihainen imetysmekko

ALAOSAT x 3
keltainen lyhyt hame
pillifarkut
suorat farkut

TAKIT x 3
vihreä nahkatakki
farkkutakki
pitkä musta takki

KENGÄT x 6
matalat mustat saappaat
matalat mustat nahkatennarit
mustat ballerinat
nudet korkokengät
mustat korkokengät
korkeakorkoiset mustat saappaat

HATUT, VYÖT, HUIVIT, KÄSILAUKUT, AURINKOLASIT, KÄSINEET x 13
oranssi pipo
oranssi hattu
musta nahkavyö
fuksia huivi
puna-mustakuvioinen huivi
miehen paksu kaulahuivi
iso musta nahkalaukku
musta nahkainen olan yli vedettävä laukku
keskikokoinen musta nahkalaukku
pieni musta nahkalaukku
pilottilasit
isot aurinkolasit
mustat nahkahansikkaat

KORUT x 8
keltainen iso puukaulakoru
punainen iso puukaulakoru
keltainen rannekoru
keltaiset korvakorut
vaaleanpunainen rannekoru
vaaleanpunaiset korvakorut
mustat korvakorut
ruskeahkot korvakorut

10 kommenttia:

  1. Tää on niin mielenkiintoista, että tekisi mieli kokeilla! Voisko olla joustava, olla laskematta esim yksiin häihin tarvitavaa juhlapuvustoa kenkineen ja koruineen? Muutoin tuntuu minustakin että 33 vaatetta, jossa ei ole mukana kotivaatteet ja urheiluvaatteet, riittää varmasti. Ymmärrän myös niitä kommentteja joissa sanotaan että tää systeemi helpottaa elämää. Ei tarvitsisi aina miettiä ja pähkätä ja toisaalta kaudelle valittuja vaatteita tulisi ehkä käytettyä tasaisesti. Kerro miten projektisi etenee, kiva lukea! Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni projekti 333 kantava ajatus on nimenomaan joustavuus: tärkeintä on aloittaa, ja oppia matkan varrella. Kuten huomaat, minunkaan kevätvaatteeni eivät mahtuneet lukuun 33, vaan kun laskin kaiken mukaan, oli lopputuloksena 49 vaatetta, kenkää tai asustetta. Eli anna mennä vaan, pidä avoin mieli ja ota projekti oppimisen kannalta!

      Mulla on näin alkuun mennyt välillä hämmentävän pitkään peilin edessä, mutta uskon sen johtuvan siitä, että vaatteeni eivät lopulta ole täysin yhteensopivia keskenään. Uskon, että projekti 333 auttaa minua hiljalleen muovaamaan vaatevarastoni sellaiseksi, että siellä on enemmistö toisiinsa yhteensopivia ja tyylini mukaisia vaatteita. Silloin 33 vaatetta varmasti toimii juuri niin, että pukeutuminen on helppoa. On se nyt jo helpompaa kuin ennen, muttei täysin vaivatonta kuitenkaan. Sen allekirjoitan, että nurinkurisesti nyt kun vaatteita on käytössä vähemmän, käytän niitä tasaisemmin - vaatekaapin ollessa täynnä, käytin enemmän yhtä ja samaa.

      Poista
  2. Vaan onko se kuitenkaan hämmästyttävää, että ajatuksesi ovat pyörineet vaatteissa paljon? Se mihin keskittyy, kasvaa - eikö se niin mennyt? :)

    Pohdin tätä ja voisin vannoa, että käytän vähempää kuin 33 vaatetta normaalisti kuukaudessa - tai vaikkapa viime kvartaalissa. Silti jostain syystä tuntuu mahdottomalta vähentää vaatevarastoa siihen määrään. (So. työläältä, ja myös joutuisin luopumaan teoreettisesti pidettävistä vaatteista eli omatunto soimaisi.) Jos olisi enemmän varastotilaa, voisi varastoida osan ja ilahtua välillä "uusista" vaatteista - nyt ne samat tympäännyttävät tuossa kaapissa, ja harvaa vaatetta tulee käytettyä. Ainakaan ei kulu liikaa aikaa pohtiessa aamuisin, että kumman paidoista tänään pukisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän se ole :) Toivon silti, että tämä on ohimenevää, ja vaatteisiin keskittyminen vähenee, kun projekti tulee tutummaksi.

      Kun ensimmäisiä kertoja kuulin projekti 333:sta, mietin ihan samoin, etten takuulla käytä noin montaa vaatetta. Enkä varmaan käyttänytkään, ainakin jos ajanjakso on kuukausi. Käytin kaksia housuja (toiset pesussa, toiset päällä) ja paria paitaa. Se mikä on muuttunut projektin myötä on, että käytän vaatteitani tasaisemmin. Kolme kuukautta on myös sikäli pitkä aika, että lämpötila vaihtelee aika lailla: huhtikuussa käyttämäni saappaat ovat toukokuussa aika vähällä käytöllä, kun taas tennareita en käyttänyt huhtikuussa lainkaan, mutta nyt käytän. Ja niin edespäin.

      Mulla ei mahtunut kellariin kuin osa vaatteista (sinne auton renkaiden ja miehen lätkäkamojen sekaan), joten ratkaisin varastointiongelman niin, että laitoin kaiken kaappiin, mutta pukupusseihin. Eivät ne nyt täysin pois silmistä ole, mutta melkein. Tai siis nyt näen pukupusseja, en vaatteitani :)

      Poista
    2. Tämä olikin hyvä vinkki, että laittais ne toisen sesongin vaatteet vaan pukupussiin siinä omassa kaapissaan! Taidan adoptoida tämän käytännön heti kun pääsen to do-listassa vaatekaapin siivoamiseen :) Mä ajattelin tosin löyhästi laittaa vain syys-talvi ja kevät-kesä vaatteet nippuun kun kokonaiseen 333 projektiin ryhtymiseen ei tunnut nyt just löytyvän paukkuja.
      -Anna

      Poista
    3. Meillä ei kellarikomerossa ole tankoa, joten henkarilla roikkuvia vaatteita siellä ei voi säilyttää, vaikka mahtuisivatkin. Siksikin pukupussit on toimiva ratkaisu minulle, ja kyllä ne vaatteet pussissakin ovat poissa mielestä :)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen haaste! :) Mutta ihan rehellisesti, jos sukkia, alushousuja ja rintsikoita ei lasketa, ei minulla ole edes vuoden aikana käytössä 33 vaatekappaletta. (Ei ole varaa, toki varallisuus on suhteellista. Nytkin kiertueella käytin muutaman arkivaatteen lisäksi kaksia farkkuja (ensimmäiset kului puhki), kahta hiatonta fiksumpaa paitaa ja kahta 2/3 hihaista paitaa niiden päällä. Vähän toki alkoi kuvissa näyttää tylsältä, mutta mutta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites kun lasket mukaan kengät, takit, hatut, käsineet, huivit, korut, aurinkolasit? Ei minullakaan ollut kuin 19 paitaa, housua tai hametta. Vaateluku kasvoi, kun ynnäsin mukaan kaiken, mikä on päällä ulos lähtiessä. Rehellisesti itsekin kuvittelin aiemmin, että 33 vaatetta on paljon, mutta oikeastaan se on aika sopiva määrä. Etenkin, jos on useampia käyttötarpeita, esim. mulla rento arki, siisti arki, juhlava.

      Poista
    2. Asusteita en laskenut, mutta mun on pitänyt tähän vastata ja kun nyt innostuin miettimään niin taidan tehdä tässä jossain välissä kun ennätän niin aiheesta kokonaan oman postauksen. :)

      Eli kiitti aiheesta ja ajatteluun haastamisesta. ;)

      Poista