keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Internet ja sosiaalisuus

"Sä räpläät tota sun puhelinta nykyään jatkuvasti", huomautti mies eräänä päivänä.

Hän on oikeassa. Seuraamieni blogien lista on kasvanut moneen kymmeneen, liityin juuri Twitteriin ja Instagramiin, joiden lisäksi kyttään oman blogini kommentteja, luen Facebookia ja seuraan useampaa uutismediaa. Päivän jokainen hetki jollain on jotain uutta nasevaa sanottavaa, josta saatan jäädä paitsi, jos jätän puhelimeni lipaston päälle pölyä keräämään.

"Some on enemmän asenne- kuin aikakysymys", sanoo Pekka Sauri Twitter-raporttien mukaan. Tein kuten Twitterissä on tapana, ja luin vain muutaman twiitin tutustumatta alkuperäiseen lähteeseen, mutta ainakin asiayhteydestä irrotettuna väite on älytön. Tokihan sosiaalista mediaa päivittää siinä samassa kuin viestii muita kanavia käyttäen, mutta kyllä siihen aikaa kuluu. Mitä aktiivisempi sosiaalisessa mediassa, sitä enemmän.

Rajoitan lasteni ruutuaikaa, ja viime aikoina olen miettinyt, pitäisiköhän sama käytäntö omia itsellekin. En halua lasteni muistavan minua sinä poissaolevana tyyppinä, joka seurasi heidän touhujaan kamera kädessä tai miettien, miten tästä saisi tykkäyksiä keräävän anekdootin Facebookiin. Olen parina päivänä jättänyt kännykän kotiin lähtiessäni lasten kanssa ulos, ja huomannut harmittelevani sitä useammin kuin kerran: Näimme leppäkertun! Se käveli esikoisen kädellä! Kuinka kivan kuvan tästä olisikaan saanut Instagramiin! No nyt tuolla juoksee kolme oravaa! Missä mun kamera on!

Olen aina ärsyyntynyt tyypeistä, jotka ravintolaillallisella eivät keskity seuralaisiinsa vaan ruoka-annoksensa kuvaamiseen tai paikkatietonsa raportointiin Foursquaressa. Nyt olen itse se tyyppi, joka kuvaa hääpäivälounaansa Instagramiin (miehen käydessä vessassa, mutta silti).



En minä sano, että sosiaalinen media on pahasta. Ei se ole. Itse tykkään kaikista käyttämistäni sosiaalisista medioista valtavasti. Blogi on tärkeä ajatusten tuuletuspaikka, jonka kautta olen löytänyt samanmielistä juttuseuraa. Instagram on suloista tyhjänpäiväistä huttua. Twitter on oivallinen kanava seurata oman alan pöhinää näin äitiysvapaan etäisyydestä. Facebookistakin olen alkanut taas pitää sen jälkeen, kun rupesin seuraamaan sen kautta hyväntekeväisyysjärjestöjä ja mielenkiintoisia pikkufirmoja.

Mutta minä tarvitsen sosiaaliselle medialle rajat, jotta osaan olla sosiaalinen myös kasvokkain. Elämäni tärkeimmät tyypit ovat kuitenkin juuri tässä, ja he ansaitsevat läsnäoloni ilman jatkuvaa kännykän vilkuilua. Minäkin ansaitsen sen, että voin rauhassa tylsistyä ja antaa ajatusten lähteä liikkeelle, kuten Valeäiti niin osuvasti kirjoitti.

Laitankin koneen nyt kiinni, ja puhelimen hyllylle. Lähdemme kohta kukkaretkelle, mutta siitä ei tule todistusaineistoa kodin kukkamaljakkoa laajemmalle.

20 kommenttia:

  1. Hyvä, hyvä, rajansa kaikella :)!

    VastaaPoista
  2. no näin, tätä just. En jaksanut avata tekstissä juurikin tätä puolta, mutta tästähän se on kyse: olen täysi addikti. Siis ihan pahimmasta päästä. Ennen luulin että se mun vessakäyttö oli paha mutta sitten löysin itseni auton ratista ja lenkkipolulta kännykkäkädessä. Huomio- ja palautehuorana on pakko koko ajan katsoa onko tullut vastauksia sosiaalisen median syövereihin laittamistani helmistä :)

    Nyt tämä on siis niistä seuraava, pakko tulla sitten väijymään jos se Saara vastasi...;) Hyvä teksti kaiken kaikkiaan! Hyvää offline retkeä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä tiesin, että sä tiedät! Luin sun tekstin ja mietin, että samalla asialla ollaan :D

      Olin muuten iltalenkillä sun ohjeiden mukaan. Oli aivan älyttömän rentouttavaa :)

      Poista
  3. Meillä oli tovi sitten muuton yhteydessä viikon nettikatko (no okei, mies pääsee puhelimellaan nettiin, niin että mulla oli viikon nettikatko), ja kyllä löytyi elämä taas takaisin. Sosiaalinen media on oikeastaan tosi epäsosiaalinen. Useamman kerran olen istunut kaverin kanssa kahvilla kaverin räpeltäessä puhelintaan. Hyvin harvoin saa ihmisiin oikeaa kontaktia enää, ja se on oikeasti todella sääli. Pysyn jatkossakin online vain pöytäkoneellani, tähänkin saakka olen metsäreissuille ja muille jättänyt puhelimen kotiin, tai ainakin sammuttanut sen ollakseni vain läsnä hetkelle. Kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas juntteja kavereita, kun räpläävät puhelinta seurassa (sanoo eräskin juntti)!

      Sulla on hyvät periaatteet, minäkin yritän jättää puhelinta useammin kotiin / pois käsien ulottuvilta.

      Poista
  4. Mun on myös pitänyt tehdä ihan selvät rajat itselleni. Siinä vaiheessa kun lapsi siirtyi kaksista päiväunista yksiin ja "oma aika" kutistui neljästä tunnista kahteen piti laittaa selvä raja että kun päikkärit alkaa, niin ekan tunnin nukun/lepään/luen kirjaa/katson netflixiä ja tokan tunnin teen kotitöitä jos jaksan (jos en niin nukun/lepään/luen kirjaa/katson netflixiä) ja sitten jos jää aikaa niin piipahdan netissä ennen kuin lapsi herää. Toinen nettiaika on illalla lapsen mentyä nukkumaan, mutta tässäkin täytyy olla raja, ettei yhteinen aika miehen kanssa mene siihen, että molemmat on omilla koneillaan. Mulla tämä riistäytyi ihan käsistä jossain vaiheessa ja olin tosi uupunut, kun kaikki päikkäriaika meni ruudussa eikä levätessä. Mulle ruutuaika ei vältsisti ole mitään rentouttavaa puuhaa ja jouduin mietimään mihin sen lyhyen vapaa-aikani haluan oikeasti käyttää. Vieläkin lipsahtaa joskus, mutta onneksi harvemmin.
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa mun ongelmaa on varmaankin se, että esikoisen alettua jättää päiväunia väliin, mulla ei ole päivän aikana lainkaan omaa aikaa ennen kuin lasten nukahdettua. Ja sitten yritän ottaa siivun sieltä siivun täältä lasten (tai lapsen) ollessa hereillä, ja se ei ihan toimi. Päiväuniaika oli aiemmin mun bloginkirjoitusaikaa (+ muu netti), nyt täytyy keksiä jotain muuta. Vaikka näin iltaisin sitten. Ja tietysti vähentääkin voi. Vahinko on aika pieni, vaikka jotain jäisi lukemattakin :D

      Poista
  5. Meillä on myös mies huomauttanut kuinka "sitä voisi vähemmänkin räplätä..". Herätys tuli kuitenkin esikoisen kohdalta viime vuonna, kun hän suoraan pyysi että laitan puhelimen pois. Se jo vähän sattui.

    Selkeät rajat siis täälläkin. Iltaisin voi sitten surffata yllin kyllin jos haluaa (harvemmin haluan) mutta päivisin puhelin on mahdollisimman paljon kuuloetäisyydellä, mutta ei kosketusetäisyydellä. Kyllä sitä itse nimittäin jossain vaiheessa tiedosti että liika on liikaa. Ja olen huomannut että oikeasti en missaa kauheasti mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin juuri, ei siinä kauheasti menetä. Mä voisin alkajaisiksi vaikka lopettaa Twitterissä parin ihmisen seuraamisen: en esim. tajua, miksi seuraan jotain Tuomas Enbusken vittuilua siellä :D

      Poista
  6. Ai ai, mä vasta haikailen älypuhelimen perään, mutta vähän kyllä pelottaa, kuinka koukkuun siihen jäisinkään. Nyt esim. bussimatkat ja lasten kanssa ulkoilu on netistä vapaata pakostakin. Ja kotonakin olen vetänyt sen rajan, että en roiku somessa lasten ollessa läsnä, totesin itse, että onhan se varsin älytöntä mun tykkäillä kuvia toisten lapsista instagramissa kun omat lapset istuu aamiaispöydässä siinä vastapäätä.

    Välillä netin selaaminen toimii kyllä ihan tarpeellisena rentoutumishetkenä, olen vaikka lasten kanssa yksin iltaa, ja illallisen jälkeen saavat leikkiä vielä vartin keskenään kun mä someseikkailen enkä kuule enkä näe mitään, kummasti jaksan sitten nukkumaanmenoruljanssin paremmin. Ongelmahan on siinä, että se vartti venyy liian heloposti kolmeksi, jos en oikeasti pistä itselleni kelloa piippaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua häiritsee just se, että bussimatka on mukamas niin tylsä, ettei sitä voi matkustaa selaamatta kännykällä nettiä. Siis vaikka matkustaisin yksin, enkä selaisi kenenkään seurassa, niin miten muka en jaksa bussimatkan pituista aikaa ilman erillisiä virikkeitä :)

      Mä oon usein iltaisin niin väsynyt, että suuntaan suoraan nukkumaan. Koneelle tosiaan helposti unohtuu pidemmäksi ajaksi kuin oli tarkoitus.

      Poista
  7. Olet jälleen asian ytimessä! :)

    Mulla ei ole älypuhelinta, mikä on ihan tietoinen valinta. Tietty ne kapistukset maksavatkin rutosti, mutta mä en ole koskaan vakavissani edes haikaillut sellaisen perään. Koska itseni tuntien kävisi niin, että jos mä olisin kännykän kytkettynä nettiin 24/7, niin mä kanssa olisin kytkettynä nettiin. Se ei olisi hyväksi itselleni eikä muille, ei varsinkaan lapselleni.

    Sitä paitsi hengaaminen netissä edes pieninä annoksina pitkin päivää on vastoin sitä periaatetta, josta eksäni kanssa sovimme lapsen synnyttyä: tietokone (eli netti) on auki vain lapsen nukkuessa tai ollessa pois kotoa (esim. päivähoidossa tai toisen vanhemman kanssa jossain). Vain poikkeustapauksissa voidaan netistä nopeasti tsekata jotain, tai - nykyään aika usein - näyttää lapselle ohjelmia Areenasta tai YleTubesta. Mutta omia näpytyksiä näpytellään omalla ajalla.

    (Tähän on sikäli helppo taipua henkisesti, että mä en ole Facebookissa. En myöskään ole toistaiseksi liittynyt Twitteriin sen enempää lukijana kuin kirjoittajana, vaikka siellä useat kiinnostavat henkilöt näpyttelevätkin. Esim. Stephen Fryn ja Antti Nylénin kirjoituksia seuraisin varmasti, jos ... öh... seuraisin.)

    Lisäksi kommentoin vielä nettiä rentoutumiskeinona: monille se varmasti toimii, mutta mä olen huomannut, että tein tietokoneen/netin ääressä mitä tahansa, oli se sitten miten kiinnostavaa tai viihdyttävää tahansa, se vie energiaa enemmän kuin antaa. En tiedä, onko syynä se että tietokone on sähkölaite, vai onko netti jonkinlainen aikanielu johon vain humahtaa sisään ja siellä tunti tuntuu minuutilta, vai mistä johtuu. Mutta mä saan energiaa esim. kirjan lukemisesta, kun taas jos lukisin samaa kirjaa tietokoneella, mä luultavasti enemmänkin menettäisin energiaa. Siinä lisäsyy välttää epäsosiaaliseksi tekevää sosiaalista mediaa ja koko intternettiä & ATK:ta :)

    Hyvä renki mutta huono isäntä.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger hukkasi ensimmäisen kommenttini mutta julkaisi sen sittenkin! Eli toisinto ei liene tarpeen :)

      (Kylläpä kiroilutti kun sain ekan kommentin julkaisuyrityksen jälkeen virheilmoituksen... Mutta sinnikkäästi näpytin uudelleen :D)

      Poista
    2. Joo, hmm. Meillä oli joskus sääntö, että telkkari on kiinni lasten hereilläoloaikaan. Ja aika luontevasti tietokonekin oli. Nyt esikoinen on kuitenkin jo saanut luvan katsoa Pikku Kakkosta, ja sillä aikaa mä oon hoitanut nettijuttuja (esim. nyt). Esikoinen on alkanut jättämään päiväunia väliin, ja jos edelleen noudattaisin sääntöä "ei tietokonetta lasten ollessa hereillä" musta pitäisi tulla totaalikieltäytyjä. Ja sitä en halua, sillä kuten yllä kirjoitin, sosiaalinen media on mun mielestä ihan aidosti kiva ja hyödyllinen. Sopivassa määrin. Hyvä renki mutta huono isäntä, kuten kirjoititkin.

      Poista
  9. Mä näin viime yönä unta, että keskusteltiin tästä aiheesta, joten nyt seuraa mun osuus keskustelusta, joka oli unessa hämmästyttävän lähellä tosielämää :)
    Mä oon myös alkanut rajoittaa omaa puhelimen käyttöäni jo jonkin aikaa sitten. Esikoisen vauva-aikainen kotoilu oli niin dramaattisesti aikaisempaa elämää erilaista, että silloin olin tiukemmin koukussa luuriin. Nyt olen tottunut tähän elämänrytmiin, eikä kokoaikaiseen netissä roikkumiseen ole samanlaista tarvetta. Toki viestejä ja puheluita tulee ystävien kanssa vaihdettua edelleen päivittäin. Retkille mä otan puhelimen aina. Pidän sen taskussa/ repussa/ rattaissa, mutta oikeasti, teen sen hätätilanteita varten. Jos joku vaikka sattuisi juoksemaan auton alle, putoamaan kalliolta tai maistamaan myrkkysientä. Hassua ehkä, koska en aktiivisesti pelkää, että jotain sattuu ja annan lasten juosta ja kiipeillä, mutta silti. I come prepared.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin otan puhelimen sellaisille retkille, jossa ollaan muiden ihmisten ulottumattomissa. Mutta jos mennään puistoon tai tähän lähelle kukkia keräämään tms. niin jätän puhelimen usein kotiin, koska silloin sitä ei ainakaan tule vilkuiltua, ja mitään oikeaa tarvetta ei ole. Kun ollaan muiden ihmisten lähellä, apua saa jos sitä tarvitsee ilman puhelintakin, ja jos meidän poissaoloaikana tulee puheluita (harvoin tulee) voin soittaa takaisin.

      Kotona ollessa mä kyllä edelleen jonkin verran vilkuilen, mutta vähemmän kuin aiemmin.

      Poista
  10. Olin reissun takia pari viikkoa netin ulottumattomissa. Ehdin lukea kolme (!) romaania, ja noin muutenkin selvisin ilman blogipäivityksiä. Kun palattiin kotiin, ei tehnyt mielikään avata konetta. No, täälläpä taas olen, mutta tauko teki kyllä hyvää.

    Mullakaan ei ole älypuhelinta ja liityin vasta hyvin vastentahtoisesti facebookkiin, kun ei huvittais ja pelkään että siitä tulee yksi koukku lisää. Silti vietän koneella blogien parissa ihan liikaa aikaa, joka on suoraan pois lapsilta tai miehen kanssa yhteisestä ajasta. Mietin kyllä asettavani itselleni jonkinsortin netinkäyttökiellon päiviksi, mutta saas nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luen kirjaa usein lasten mentyä nukkumaan (ja päiväuniaikaan, silloin kun molemmat nukkuvat), eli en mä ihan kaikkea vapaa-aikaa netissä roiku :). Itseasiassa sellaista pitkäkestoista netissäroikkumista teen aika vähän, enemmän se on sellaista häiritsevää puhelimen vilkuilua, josta haluaisin eroon. Mutta ei sellainen viikon parin tauko pahaa tee, etenkin jos on jossain reissussa.

      Poista