torstai 7. elokuuta 2014

Pinnalla, pinnan alla

Tutkimuksen mukaan ihmiset muuttavat elämäänsä, jotta se näyttäisi paremmalta sosiaalisessa mediassa.

Sehän voi olla ihan hyväkin juttu, jos bissen sijaan valitsee porkkanamehun, jotta ateria näyttää paremmalta Instagramissa. Tai jos sohvalla pötköttelyn sijaan lähteekin lenklle, jotta ei jäisi HeiaHeiassa sporttaavien kavereiden jälkeen.

Mutta sitten toisaalta on aika ankeaa, jos elämässä kaikki on toisten katseiden alla. "Kun kaikesta yksityisestä tulee julkista, alat muokata sitä julkista, jotta siitä tulisi sosiaalisesti hyväksyttävää", sanoo tutkija Suvi Silfverberg Hesarin jutussa.

Sillä niin paljon kuin sosiaalisesta mediasta tykkäänkin, olen sitä mieltä, että ihmisen pitää saada rauhassa olla myös laiska, epäkorrekti ja hölmökin. Ei tietenkään aina tai joka päivä, mutta ihmisyys on sellaista, ailahtelevaa. Aina ei voi yltää kympin suoritukseen. Eikä pitäisikään, jos minulta kysytään.

Instagram-elämää: terveellisiä herkkuja, kirjoja ja kauniita maisemia


Jostain syystä tämä itsensä näyttäminen mahdollisimman hyvässä valossa häiritsee minua. Eikä vähiten siksi, että teen sitä itsekin. Otan Instagramiin kuvan lounassalaatista, mutta en kiireessä ahmituista einespinaattiletuista. Kerron Facebookissa hauskoja anekdootteja lapsistani, mutten sitä, mikä puolisossa ärsyttää. Blogissa saatan vilauttaa omia heikkouksiani, mutta niistäkin luette vain minun versioni.

Niin että eihän siellä kukaan luule, että olen sellainen, mitä blogi antaa ymmärtää? Ei mikään täällä kirjoittamani epätotta ole, muttei myöskään koko totuus. Sellainen se sosiaalinen media on: näyttää vain toisen puolen.

18 kommenttia:

  1. Luulisi nyt ainakin niiden, jotka itse harrastavat bloggaamista, tietävän ettei se elämä ole ainaista ruusuilla tansimista. Aika naiiveja tarvii sellaisten olla jotka niin luulevat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä luulisi, mutta niin vain kevään puheenaihe oli, miten ärsyttäviä arkihaasteen kiiltokuvat olivat :)

      Mutta minulla meni tässä oikeastaan kaksi asiaa sekaisin: se, että kertoo elämästään vain ne kivat asiat ja se, että muokkaa elämäänsä näyttämään kivalta. Itse teen enemmän ensiksimainittua.

      Poista
  2. Samaa mieltä, aika kapeakatseistahan se on jos ajattelee että sosiaalisessa mediassa annettu kuva vastaisi sitä oikeaa elämää. Minua ei koskaan häiritse ihmisten kauniit kuvat aamiaissämpylöistä tai leikkokukista, päinvastoin. Mielummin siis katselen sinunkin lounassalaattia kuin einespinaattilettuja ;) En silti ajattele ettetkö olisi ihan normaali ihminen normaalien ärsytystilojesi kanssa, kuten ajattelen monesta muustakin. Toisaalta, normaalista arjestakin on ihan kiva välillä lukea tai nähdä kuvia.

    Minulle on kauniit kuvat hirmu tärkeitä, tykkään katsella niitä ja tykkään ottaa niitä. Ja se on vaan se visuaalinen elämys. Tuleehan sitä silti hieman surulliseksi ajatuksesta, että joku olettaisi elämäni olevan pelkkää auringonlaskua ja nättejä kahvihetkiä. Kai se olisi silti ihan ymmärrettävää, vaikka ihan normaalia kaaosta, eiku siis lapsiperheen, elämäähän tässä vietetään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän kauniista kuvista, ja arjen kauneudesta. Sotkua ja kaaosta on niin paljon kotona, että netissä mielelläni nautin harmoniasta - vaikkei se koko totuus olisikaan, vaan kuvasta on rajattu epäjärjestys pois (olen alkanut ymmärtämään lähikuvien merkityksen!).

      Mutta samaa mietin minäkin, että vähän surullinen ajatus on, että kiiltokuvat olisivat kaikki.

      Poista
  3. Mietin usein kans samaa. Jätin Facebookin pois, kun jäin kesäkuun lopussa kesälomalle, ja tulin tyytyväisemmäksi. Mulle ei välity se muiden julkistettu elämä, mutta oikeastaan kaipaankin vain niitä oikeita, kahdenkeskisiä kohtaamisia.

    Sitten taas toisaalta Instagramiin tykkään ottaa nättejä kuvia itsekin. Ja katselenkin niitä mielelläni. Luulen, että somemaailma on parempi paikka, jos vain asiaa pohdiskelee ja sen tiedostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestäni se on tärkeää tiedostaa, eikä ainakaan ottaa paineita siitä, miltä muiden elämä somessa näyttää.

      Poista
  4. En käytä mitään sosiaalisia medioita, jos tätä kommentointia ei lasketa. Facebookissa olen hädin tuskin, en ole koskaan sinne mitään kirjoittanut ja käyn siellä ehkä kerran kahdessa kuussa. En ole siis itse harrastanut somessa elämäni jakamista, mutta ihan mielenkiinnosta olis jännä katsoa, saisinko kauniin eteerisiä kuvia, joissa sotku on rajattu nätisti ulkopuolelle. Olisi ihanaa saada elämästään myös sellainen versio! Olen nimittäin yleensä juuri rauhassa laiska, epäkorrekti ja hölmö, ehkä somessa muuttuisin aikaansaavaksi (muiden mielestä). Uskon näin mitään tietämättä, että on kuitenkin itselleenkin kiva painottaa niitä nättejä hetkiä (jos tietää ettei se ole kaikki).

    Tänään juuri mietin, että nyt voisin tehdä sellaisen ärsyttävän tilapäivityksen, kun lapset lukee rauhassa sohvalla vierekkäin Beatles-kirjaa ja kuuntelee Ultra Brata, näin hyvä maku jo kolmevuotiaana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteerisiä kuvia saa rajaamalla :) Tai kuvaamalla maisemia :)

      Eikä tietenkään nätit ja kivat jutut ole kaikki. Meillä jokaisella mennee vähän eri kohdassa raja, minkä haluaa pitää vain itsellään.

      Poista
  5. Mä pyristelin kauan Instagramia vastaan, koska musta yleensä sellainen "ah, kuinka nättiä ja kaunista elämäni on" -höpö on lopulta kovin tylsää. Mutta menin sitten, ja postasin kaatuneen puurolautaseni. Itseasiass hyvän instakuvan saaminen vähensi kaatuneen puuron aiheuttamaa "pientä harmitusta", eli ihan win-win!

    Ja sitten lopulta: ei kai tuo toisen puolen jakaminen ole mitenkään some-spesifi ilmiö. Samalla tavalla valitsemme mitä kerromme naapureille tai mitä mässäämme työpaikan kahvipöydässä, somessa vain yleisöt muodostuvat toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulka on kaveri, joka instagrammaa kuvan darranaamastaan, aina kun on darrassa. Että ei se instagram pelkkää söpöstelyä ole (vaikka ko. kaveri on darrassakin kaunis).

      Samaa mieltä, että valitaan ne jaettavat jutut kahvipöydässäkin.

      Poista
  6. Juuri yhtenä päivänä harmitti monikin asia. Vaan arvaa mikä toimi lääkkeenä? Etsiydyin omaan henk koht Facebook-profiiliin ja siitä katselin kuinka mun elämä onkin kivaa :D Siis niitä kivoja juttuja. Niitä kiiltokuvia elämästäni. Voi elämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas kiva juttu! Hauskaa, että kiiltokuvat toimivat piristävänä muistutuksena siitä, mikä on elämässä hyvin.

      Poista
  7. Itse kun harrastan kirjoittamisessa jonkin sortin inhorealismia, tuntuu monen olevan vaikea käsittää sitä, että sekin yhtä lailla on vain se toinen puoli. Meillä ne aurinkoisimmat hetket kätketään ihan vain meitä varten, eikä anneta somelle kuin korkeintaan murusia, jos edes niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Niinhän se on, ja syyt aurinkoisen pois jättämiselle lienevät samat kuin nurjien puolien rajaamiselle: se tuntuu liian yksityiseltä. Mulle harmit on sellaisia, haluan märehtiä niitä omassa rauhassa.

      Poista
  8. Mun kavereista aika moni päivittää facebookia sen verran ironisella /inhorealistisella asenteella, että uutisvirrassa kiiltokuvat on vähemmistönä - ihan hyvä niin, mutta tietysti siinäkin joskus tulee paineita olla aina tosi nokkela.

    Tossa artikkelissa oli mielenkiintoista musta, kun todettiin, että yhdysvaltalaisille bloggaajille pyrkimys aitouteen on ihan vierasta. Mä olen ollut huomaavinani saman, mutta olen vaan ollut tosi ihmeissäni sen kanssa, kun sikäläisissä äitiblogeissa ne on ihan supermutseja kaikki koko ajan - ja tosi paljon on sellaista, että jaetaan neuvoja sen superelämän saavuttamiseen. Mulla on tosi vähän aiheita, joissa kokisin voivani neuvoa ketään. Tuntuu, että lukijahan heti ajattelee, että eihän tolla ole varaa tulla tästä sanomaan mitään, eipä se itsekään hommaa handlaa. Kummallisia nämä kulttuurierot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tehnyt samanlaisen, mutta kuitenkin erilaisen havainnon jenkkiblogeista. Tai siis niistä kahdesta postauksesta, jotka olen lukenut :D Opettavan tyylin tunnistan, mutta sisältö (niissä mun lukemissa, ei välttämättä koko totuus) olikin sitten sellaista "onko sinunkin vaikea saada lapsesi syömään vihanneksia (kun olet syöttänyt hänelle suolakeksejä koko päivän)? Minulla onkin ratkaisu! Lopeta suolakeksien syöttäminen ja koita tarjota lapsellesi ihan oikeaa ruokaa! Joo-o, oikeaa ruokaa. Perunoita, porkkanoita ja sen sellaista. Niitä saa sieltä kaupan vihannesosastolta. Se on se osasto ennen sipsejä ja karkkeja." Ehkä kulttuurieroja on muussakin kuin rajattomassa itseluottamuksessa :D

      Mullakin on tosi vähän aiheita, joissa kokisin voivani neuvoa ketään. Ja mitä lapsiin tulee, niin mä olen jotenkin taikauskoinenkin neuvomisen suhteen - aivan varmana heti, jos hehkutan kuinka hyvin meillä nukutaan tai syödään tai käyttäydytään tai mitälie, kaikki hyvä loppuu samantien, kun klikkaan julkaise-nappia :)

      Poista
  9. Olen vähän myöhässä kommentteineni, mutta musta tuntuu, että keskustelu meni ihan aavistuksen alkuperäisen artikkelin aiheen vierestä... Tai siinähän puhuttiin lähinnä siitä, että ihmiset ryhtyvät muuttamaan elämäänsä some-kelpoisemmaksi, eikä niinkään siitä, että somessa esitellään vain ne tavallisen elämän hyvät ja kauniit puolet. Se voi olla hyvä asia (niin kuin artikkelissa mainittiin, jos vaikka valitsee terveellisempää ruokaa sen takia että se näyttää paremmalta instagrammissa), mutta voisin kuvitella, että se voi muuttua myös rajoittavaksi ja ahdistavaksi, jos kaikki toimet pitää harkita sen mukaan, saako siitä hyviä kuvia tai kivan statuspäivityksen/blogikirjoituksen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa, ja keskustelun joutuminen sivuraiteelle johtuu siitä, että itse sen sinne vahingossa ohjasin... Tekstini aloitus meni ihan oikein kuten pitikin, mutta sitten lipsahdin höpöttämään siitä, miten itsekin laitan someen vain ne parhaat palat. (Aina välillä sitä toivoo, että vuorokaudessa olisi enemmän tunteja, niin näitä blogitekstejä ehtisi hioa valmiimmaksi.)

      Mutta itse asiasta olen kanssasi samaa mieltä: ahdistavaksi menee, jos kaiken elämässä pitää olla salonkikelpoista. Mä mieluummin pidän myös sen ei-salonkikelpoisen osan, ja pidän sen ihan vain itselläni. En somessa.

      Poista