maanantai 18. elokuuta 2014

Tuhlausta

"Suomeen kasvoi 2000-luvun alussa iloisten tuhlarien sukupolvi. Heille tuhlaaminen ei ole pahe vaan hyve", kertoi Helsingin Sanomat lauantaina. Lehti esitteli jutussaan Cosmopolitanille blogia pitävän Alexa Aavarinteen, jonka elämään kuuluvat spontaanit matkat, merkkituotteet ja luksuskoti.

En ole lukenut jutun kommentteja, mutta arvaan, että iloiset tuhlarit herättävät pahennusta. Aivan ilman ihmetystä en itsekään pystynyt juttua lukemaan, vaikka artikkeliin haastatellut kulutustutkijat osuvasti huomauttivatkin, että käsitys tuhlaavaisuudesta on aikaan sidottu. Ensimmäisiä vesivessoja pidettiin tuhlaavaisena (mitä ne toisaalta kyllä ovatkin), samoin kännyköitä - molemmat ovat nyt tavallisia arkikapineita, jotka lähes jokainen omistaa.

Oman eroon turhasta -projektini myötä olen pohtinut tuhlaamista paljon. En ole koskaan ollut ökytörsääjä, joka käyttää kuukauden palkan uuteen merkkilaukkuun. Sen sijaan kulutan pienissä puroissa, salakavalasti niin etten sitä huomaakaan. Ostan uudet mustat korkokengät kaapissa lojuvien mustien korkokenkien kaveriksi (vuoden alussa laskin omistavani 30 paria kenkiä).

Kassillinen kenkiä löysi uuden omistajan, mutta rusettiballerinoista en luovu.

Oma näkökulmani tuhlaamiseen on lopulta melko yhtenevä Hesarin haastatteleman bloggarin kanssa. Mielestäni yli varojensa eläminen on tuhlaamista. Velalla ostaminen nyt vaan on typerää (joitain poikkeuksia lukuunottamatta, asuntolainan lyhennyksiä tässä itsekin makselen).

En pidä kertakäyttökulttuurista, vaikka rahat siihen riittäisivätkin. Jatkuvaa uuden ostamista ei voi perustella sillä, että siihen on varaa - eikä edes sillä, että laittaa samalla vanhan kiertoon. Tämä on piikki myös itselleni, sillä en suinkaan ole lopettanut ostamista (en välttämättä edes vähentänyt, vaikka suunnitelmallisuutta olenkin lisännyt).

Kertakäyttökulttuuri ja luonnonvarojen hillitön tuhlaus on syy, miksi en pidä kertakäyttöisyydestä itselleen bisnesidean luoneista brändeistä kuten Ikea (mitä ei välttämättä Ikea-kodistamme huomaa!) ja H&M. Mieluummin yksi luksuslaukku kuin kymmenen halpista (vaikka ei hinta mikään ekologisuuden mittari ole. Määrä on se, millä on väliä. Eli yhtä hyvin mieluummin yksi halpislaukku kuin kymmenen halpista - halpa vain harvemmin kestää sen kymmenen vuotta, mikä on mielestäni hyvä vähimmäisikä käsilaukulle).

En myöskään pidä ajatuksesta, että tavaran haaliminen on tapa, jolla hankitaan mielihyvää. Toki itsekin saan iloa tavaroista, ja katson tarvitsevani paljon enemmän kuin millä suomalainen keskivertokansalainen tuli toimeen vielä 50 vuotta sitten. Mutta sellaisesta yritän päästä eroon, että ostan uutta, koska minulla on tylsää tai koska haluan piristää / palkita / lohduttaa itseäni. Tai jos on ruma olo ja tukka huonosti, kuvittelen sen menevän ohi ostamalla uuden vaatteen (vaikka hiuskriisiin saattaisi auttaa uusi hattu, helpotusta voi hakea myös varaamalla ajan kampaajalta).

Kuinka monta vaaleanpunaista kynsilakkaa ihminen tarvitsee? Oikea vastaus ei ole viisi.

Jos muistan oikein, Marketta Kalliala ehdotti kirjassaan Lapsuus hoidossa taidekasvatusta vaihtoehdoksi kulutuskulttuurille. Kun lapset oppivat saamaan elämyksiä musiikista, kuvataiteesta ja teatterista, he eivät kaipaa sitä tavarasta. Tämä on hyvä neuvo aikuisellekin.

16 kommenttia:

  1. Hyvä teksti! Minä kirjoitin jokin aika sitten vähän vastaavanlaisen tekstin teemalla tyhjentämistä

    http://taikasaappaat.blogspot.fi/2014/08/tyhjentamista.html

    Marketta Kallialan neuvo kulttuurin kautta elämysten saamisesta kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä oli sinunkin tekstisi! Marketta Kalliala vaikuttaa kaiken kaikkiaan viisaalta naiselta. Perustan tämän mielipiteen siihen, että olen lukenut häneltä yhden kirjan.

      Mutta oikeastaan minusta olisi ollut mielenkiintoista pohtia, mikä on tuhlaamista. Onko se, että ostaa paljon (yli tarpeen? Mutta kuka määrittelee tarpeen? Vrt. vesivessat)? Vai se, että ostaa kallista (mutta kuka määrittelee kalliin? Hinta on subjektiivinen, onhan meillä eri tulot).

      Ja jos ympäristönäkökulmasta mietitään, ekologisinta taitaisi olla vähentää omistamista erilaisilla vuokrauspalveluilla. Mutta silloin voisi kulkea tonnin kengissä ja merkkilaukuissa joka päivä, kun omistamisen (ja siten luonnonvarojen kulutuksen) taakka olisi jaettu. Kun kuitenkin kulutukseen liittyy myös sellainen kulttuurinen puoli, että liian kallista pidetään pröystäilynä.

      Poista
  2. Mä taidan vähän fanittaa Kallialaa. Mietin myös, oisko liikuntakasvatus kulttuurikasvatuksen ohella hyvä idea (ja lisäksi haluaisin laittaa kirjallisuuden tuohon listalle. Tosin kirjallisuuden ongelma on sitten se, että tulee ostettua kirjoja.)

    Mut joooo. Kuulostaa tutulta monin tavoin. Itse lukaisin Hesarin jutun, en jaksanut sitä kokonaan tavata - mutta päällimmäisenä jäi mieleen ajatus siitä, että no jos kerta on varaa. Ja silti, ja silti. Että eikö sitä rahaa sitten voisi käyttää vaikka palveluelämyksiin.

    En minäkään ole ostamista valitettavasti lopettanut. Toivoakseni olen järkiperäistänyt. Omia kynsilakkakokoelmiani ihaillessani en ole varma siitäkään. (Vielä epävarmemmaksi tulin, kun tajusin, etten löydä mistään sitä pussia, jossa pitäisi olla uusi ripsiväri ja, eh, kynsilakka. Tuntuu siltä, että nyt pitää elää ilman ripsiväriä, kunnes opin tästä edes jotain.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin taidan. Ja liikuntakasvatus ilman muuta kuuluu elämysten saamiseen! Ja kirjallisuus kuuluu taidekasvatukseen! Lukeminen ja hikoileminen, mitä parhaimpia tapoja hankkia elämyksiä :D (Pssst, kirjoja saa kirjastosta. Tai sinähän tiesitkin tämän, mutta niitä ei siis tarvitse kirjastosta lainaamisen lisäksi omistaa. Olen itse oppinut tämän vasta.)

      Ja minähän en edes yritä lopettaa lopettaa ostamista. Yritän vain järkeistää. Välillä tämä projektini vain tuntuu ihan nurinkuriselta, kun olen päätynyt tekemään vaateostoksia aika lailla tämän vuoden aikana - olkoonkin, että yhtään kynsilakkaa en ole viime aikoina hankkinut :D

      Poista
  3. Mulle oli jotenkin tajuntaaräjäyttävä elämys hoksata, että hemmetti, ei mulla oikeasti tartte olla kylppärissä spa kaikkine purtiloineen. Riittää, jos on shampoo ja hoitoaine, ehkä joku pesuaine. Tadaa, siinä kaikki. Ei tulisi mieleenikään enää ostella USEAMPIA hiustuotteita, aivan järjetöntä. Valinnanvaraa, miksi? Ja on niin hankala sanoa, missä muissa asioissa ajattelee aivan päin honkia, aivan turhaan (jooo tiedän, vaatteet ainakin...).

    (Kynsilakkoja on muuten ehkä viisi erilaista, mutta oikeasti tykkään vain ranskalaisesta lakkauksesta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kylpyhuoneessa kaksi kasvojen kuorinta-ainetta. En aivan ymmärrä, mitä ajattelin, kun ostin sen toisen. Se on ihan samanlainen kuin ensimmäinen. No joo, eri valmistajan, mutta kuitenkin. Nyt käytän niitä sitten loppuun purkki kerrallaan. Uutta ei tarvitse ostaa arviolta pariin vuoteen, kulutus on sen verran vähäistä :)

      Poista
  4. "Poikaystäväni on aika pihi, saan synttärilahjan vain kerran vuodessa" oli se kohta, jossa hieman nikottelin. Tasapainon löytäminen on vaikeaa. Ehdoton kielto ei toimi. Järkeistämineenkään ei toimi. Asioiden tärkeyden punnitseminen ehkä auttaa. Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin hieman hymyilytti tuossa kohdassa :D Pihiydestäkin voinee olla monenlaisia näkemyksiä (minun mielestäni 700 euron käsilaukku syntymäpäivälahjana ei ole merkki pihiydestä, vaikka sellaisen saisikin "vain" kerran vuodessa).

      Poista
  5. Luin myös jutun ja toisaalta olen sitä mieltä, että itse antaitsemansa rahat saa käyttää mihin tykkää. Mutta, iso mutta. Ekologisen ja millään tavalla kestävän kulutuksen näkökulmasta tietysti toivoisin, että kaikki joilla on varaa valita mitä kuluttavat, käyttäisivät rahansa mahdollisimman vastuullisesti. Huomaan itse ajattelevani kuluttamista ensisijaisesti ekologisesta perspektiivistä. Tavaranpaljous ahdistaa kyllä jo itsessään, mutta lähinnä siksi, että joku on valmistanut kaikki tavarat, siihen ja niiden kuljetukseen on käytetty suuret määrät energiaa ja lopulta suurin osa tavarasta päätyy kaatopaikalle. Tuhlaileva ostelu tai rahankäyttö on muutenkin itselleni todella vieras tapa kuluttaa, koska opiskelijabudjetti.
    Myönnän silti, että jossain takaraivossa edelleen elää se tavaralla itsensä palkitseminen ja saatan ostaa jotain hölmöä. Tämän vuoden käynnissä ollut 365-projekti on kuitenkin selvästi auttanut siinä, että punnitsen todella tarkkaan, haluanko ottaa plussaa juuri tästä tavarasta. Opituista tavoista on kammottavan hankala oppia eroon, ja siksi olisikin mahtavaa, jos omat lapset ja ylipäänsä seuraava sukupolvi saisivat mielihyvänsä vaikka siitä taiteesta tai liikunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän ostaa vain tarpeeseen, ja jatkossa välttyä tilanteelta, että kaapista löytyy viisi samanlaista kynsilakkaa. Mutta oman kulutuskäyttäytymisen ekologisuudesta en tiedä. Molemmilla lapsilla on käytetty kertakäyttövaippoja, meillä on taloudessa auto, ja kyllä sitä tavaraakin riittää. Ekologisuus ylipäätään on tosi vaikea määrittää, kun tuntuu, että rimaa voisi loputtomasti nostaa. Länsimaisen ihmisen elintavoilla on vaikea kehuskella ympäristöjalanjälkensä pienuudella.

      Mä huomaan itsessäni myös sellaista perisuomalaista nuukaa talonpoikaisajattelua, että rahalla ei pidä pröystäillä. Mikä on kuitenkin järjellä ajateltuna ihan hölmöä. Siis miksei ostaisi vaikka törkeän kallista sähköautoa halvan bensa-auton sijasta, jos on rahaa. Tai jos omistaa vain yhden käsilaukun, mitä väliä sillä on, vaikka se maksaisi kymppitonnin? Se oli oikeastaan linkkaamani jutun mielenkiintoisin pohdinta, että mihin tuhlaavaisuuden raja vedetään - Suomessa on vielä tapana, että raha ei saisi näkyä.

      Poista
  6. Taas tosi paljon samaa mieltä. Ja sitten välillä ahdistaa, kun ei itse osaa (tai ole varaa) elää ihanteidensa mukaan. Tosin itselle ostelusta mielihyvän saamiseksi mä olen kyllä päässyt kokonaan eroon - kompensoin sitten lastenvaatteiden ostelulla. Käytettynä, mutta silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tavallaan ostan myös mielihyvää. En pelkästään sitä, enkä enää huvin vuoksi, mutta kyllä mä nautin uudesta kivasta vaatteesta, joka saa mut näyttämään hyvältä. Nautin myös vanhasta kivasta vaatteesta (mikä on ollut P333:n mukavimpia yllätyksiä, että omassa kaapissa voi tehdä niin nautinnollisia löytöjä, kun vaatteet ovat olleet piilossa jonkin aikaa), tai siis ylipäätään kauniista tavaroista ja niiden omistamisesta. En edes yritä päästä siitä piirteestä eroon: olen esteetikko, ja saan mielihyvää kauneudesta. Se on oikeastaan se syy, miksi lähdin tavoittelemaan täydellistä vaatekaappia. Tavoite on välttää hutiostokset ja sitä kautta säästää rahaa ja vähän myös luonnonvaroja.

      Poista
  7. Tosi kiinnostava juttu ja paljon herää ajatuksia. Erityisesti tuo tunteisiin tarpeettoman ostaminen on tuttua. Kiitos kivasta blogista, olen lukenut sinua jonkun aikaa mutta ollut laiska kommentoimaan. Yst.t. Zilla (aippazilla.blogspot.com)

    VastaaPoista
  8. Niinpä, kumpi on pahempaa: jatkuva kun-halvalla-saa hamstraaminen vai tonnin käsilaukku. Toi eka on Suomessa ihan hyväksyttyä mut toista paheksutaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielestäni tosi mielenkiintoinen juttu. Halvalla ostaminen, ale-löydöt ja rahan säästäminen (yksittäisessä ostoksessa) ovat arvostettuja, vaikka kokonaisuudessa kuluisi enemmän rahaa. Lisäksi halpa hinta harvoin tarkoittaa ekologista tai eettistä (toisaalta, ei kalliskaan hinta niitä välttämättä tarkoita, ellei johda harvempiin ostoksiin).

      Poista