keskiviikko 8. lokakuuta 2014

9 syytä rakastaa juoksemista

1. Juoksuharrastus kehittää pitkäjänteisyyttä. Olen harrastellut juoksentelua yli kymmenen vuotta, mutta aina päämäärättömästi ja vähän sinne päin. Ilman tavoitetta on ollut helppo jättää lenkki väliin, ja sitten toinenkin. Lenkkitauot venähtivät helposti päivistä viikoiksi, talviaikaan jopa kuukausiksi. Eikä siinä mitään, se sopi minulle silloin. Nyt harrastuksen tavoitteellisuus (ensin tavoite oli kolme lenkkiä viikossa, sitten 10 kilometria, nyt puolimaraton) kehittää minussa pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä. Kevään selkävaivat eivät lopettaneet harrastustani, vaan saivat päinvastoin huolehtimaan kehostani kokonaisvaltaisemmin. Tiedän lähteväni juoksemaan silloinkin, kun sataa vettä ja ulkona on pimeää ja kylmää (sillä senkin olen oppinut, että kunto ei varastoidu).

2. Juokseminen on aggressionpurkukeino. Viime päivien seesteisistä kirjoituksista huolimatta harjoittelen edelleen olemaan huutamatta lapsilleni. Pinna kiristyy herkästi, jos olen liian tiiviisti vain koti-leikkipuisto-kauppa -akselia pyörivä nenänniistokone. Juoksulenkki on minulle tapa purkaa patoumia. Tunnin juostuani pahinkin kiukku on jo laantunut, ja jaksan taas pukea vastaanhangoittelevia spagettijäseniä vähän suuremmalla mielenrauhalla.

3. Juoksu on vauhdikasta meditaatiota. Harrastin joskus astangajoogaa, mutta en usean vuoden treenin jälkeenkään päässyt oikein sisään lajiin. Lopulta totesin, että jooga on minulle liian hidasta: kaipaan vauhtia, kohonnutta pulssia ja hikeä. Kävelylenkitkin ovat minulle temmoltaan turhan verkkaisia, mutta juostessa nautin. Kropan työskennellessä mieli säntäilee sinne tänne, ja kuin huomaamattaan ajatukset avautuvat solmuistaan. Juostessa ei tarvitse keskittyä askelkuvioihin, joten ajatukset ovat vapaita kulkemaan minne haluavat.

Luonnon palikkatorni. Kovin zen.


4. Juoksusta pääsee hyvään endorfiinipöllyyn. Juoksulenkin tuottamaa hyvää oloa on vaikea ymmärtää, jos sitä ei ole kokenut itse. Se on vähän kuin huumetta, sitä jää haluamaan lisää.

5. Jaksan enemmän ja pysyn terveenä. Parikymppisenä mietin vähän terveyttäni - ei tarvinnut. Kroppa jaksoi valvotut yöt, vaikka sinne kaatoi viinaa ja tupakkaa. Enää en jaksa, vaan ikä alkaa näkyä ennen kaikkea siinä, miten helposti väsyn. Olen miettinyt asian niin, että jos haluan pysyä kunnossa vielä eläkkeelläkin (ja minähän haluan), minun on pakko harrastaa liikuntaa. Kunnossa pysymisellä en tarkoita mitään ikänaisten fitness-kisoja vaan sitä, että jaksan normaaleja arjen asioita kipeytymättä, jumiutumatta ja voin hyvin.

6. Aina on hyvä syy lähteä ulkoilmaan. Jumppa- ja kuntosalit eivät koskaan ole liiemmin innostaneet minua liikkumaan, mutta ulkona viihdyn. Juoksulenkillä saa näppärästi kaksi voimauttavaa kärpästä yhdellä iskulla: hien pintaan ja kauniita maisemia.

Luonnon pölypalloja. Nekin jotenkin zen.


7. Näytän hyvältä shortseissa. Olen pitkään aristellut reisieni näyttämistä julkisesti. Viime kesänä leikkasin vanhoista farkuistani itselleni melko lyhyet farkkushortsit, ja arvatkaa mitä? Näytän upealta niissä! Reiteni ovat kauniit! Ha haa, juoksu palvelee siis myös turhamaisia tarkoitusperiä!

8. Voin syödä mitä huvittaa. En ole koskaan ollut laihdutuskuurien tai kieltäymyksen suuri fani, mutta toisaalta tykkään näistä nykyisistä mitoistani sen verran, että haluan ne säilyttää. Juokseminen kuluttaa niin paljon energiaa, että voin hyvillä mielin syödä viisi ateriaa päivässä ja satunnaiset herkut päälle. Tykkään syömisestä ja hyvästä ruuasta, ja minulle sopii painonhallintakeinona paljon paremmin se, että kulutan mahdollisimman paljon energiaa kuin se, että vahdin syömisiäni.

9. Juokseminen on helppo ja halpa harrastus. Tai tarkemmin: juoksuharrastuksen aloittaminen on helppoa ja halpaa. Vaikeustaso kasvaa tavoitteiden noustessa ja rahaakin saa palamaan varusteisiin, juoksukouluun ja syketasotestiin (olen tänä vuonna käyttänyt halpaan harrastukseeni yli tonnin). Toisaalta säännöllisiä, kiinteitä maksuja ei ole, ja kun juoksuvarusteet ovat kunnossa, ei niitä tarvitse koko ajan olla uusimassa. Juosta voi missä vain, milloin vain, ja lenkkarit kulkevat mukana lomamatkoillakin.

Oletko sinä jo löytänyt oman lajisi? Mikä se on ja miksi juuri se viehättää?

18 kommenttia:

  1. Lepo. Lepo on myös helppo ja halpa laji, joka kulkee mukana minne tahansa. Päivittäiset rutiinit ja yliväsymys kuittaantuvat tällä harrastuksella. Lihaksetkin kuulemma kasvavat. Ilman sitä olisin jo kuollut, se on selkävammaiselle ja taiteilijoille elintärkeää riitävänä. Ja kuten muissakin harrastuksissa ja lajeissa, on vaarana että innostutaan liikaa, tällöin voidaan mennä kohtuuttomasti pois mukavuusalueelta. Ylilevon ennakointi on tällöin tärkeä havaita riittävän ajoissa. Rahaa tähänkin harrastukseen voi saada palamaan kohtuuttomasti, mikäli ei tyydy tavanomaisiin. Mutta kun on katto, ruoka ja työttömyystuki, lepoa voi harrastaa miltei kuka tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepo on muuten valtavan tärkeä osa myös juoksuharrastusta. Kunto (ja mainitsemasi lihakset) kasvaa levossa. Jos elämä kuormittaa, juoksusta PITÄÄ karsia, levosta EI SAA karsia. Itselläni oli hiljattain elämässä ajanjakso, jossa oli stressiä ja huonosti nukuttuja öitä. Juoksulenkistä ei tullut mitään ja syke huiteli taivaissa. Silloin ei ole muuta keinoa kuin ottaa rennosti.

      Poista
  2. Juoksu. Ehdottomasti mun lajini. Innostuin pari vuotta sitten ja voin allekirjoittaa kovin monta kohtaa listastasi. Siksi odotankin niin sitä aikaa, kun voin taas juosta. Ehkä keväällä? Viime keväästä asti tämä raskaus on vienyt kaikki mehut ja nyt vaan makaan lääkärin käskystä, ettei vauva synny ennen aikojaan. Se on tietysti kaikkein tärkeintä nyt, mutta haaveilen niiiiin paljon siitä, että saan pinkoa taas menemään! Tässä oppii arvostamaan sitä, mihin kaikkeen keho pystyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti on tärkeintä, että vauva voi hyvin, mutta uskon ymmärtäväni aatoksesi. Muistan kun itse ison mahani kanssa kadehtien luin muiden juoksuhehkutuksia, että kyllä minäkin joskus. Kyllä sinäkin joskus!! Ehkä keväällä :)

      Ja kyllä, allekirjoitan niin tuon, että oppii arvostamaan sitä, mihin kaikkeen keho pystyy (sen lisäksi, että se pystyy synnyttämään vauvoja. Sekin on aika huikeeta).

      Poista
  3. Aika riskaabelia kirjoittaa tällainen juoksuhehkutus kun toiset ovat olleet kuukauden kipeänä, nyt viimeksi keuhkoputkentulehduksessa! Se on vähän kuin tilaisi narinaa kommenttiboksiin. No, täältä pesee:

    *narinarinarivalivalivali*

    (Oon myös oikeasti kaiken tämän kateuden alla ihan samaa mieltä ja tosi iloinen, että nautit siitä niin kovasti. Mutta ymmärtänet. Toivon.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Liina. Ymmärrän, totta kai. Toivottavasti paranet pian, ja pääset juoksemaan. Ja jottei tarvitse enää sairastaa, kipeänä olo sucks.

      (Arvasin, että olet samaa mieltä ja iloinen)

      Poista
  4. Voi kyllä, ihana teksti! Juoksu on jo niin rakas harrastus että puhun siitä kuin lapsistani (no melkein). Positiiviset muutokset ovat huimia, ihan kiinteytymisestä siihen pääkoppaan asti. Minun pitää tosin tarkkailla syömisiä aika paljon, en kitudiettaa mutta herkkuja joudun karsimaan rankalla kädellä tai paino alkaa heti kohoamaan, kulutetuista kaloreista huolimatta. Plaah, mutta näillä mennään.

    Olen muuten huomannut kuinka paljon keskittymistä juoksu vaatii. Selkeästi minulla henkisesti kuormittavassa, vähän epätavallisemmassa, elämäntilanteessa juoksukin takkuaa, jalat ei kanna ja olo on voimaton. Aggression purkukeinona se on taas mitä mainioin, sen allekirjoitan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Juoksun sujuminen vaatii riittävästi lepoa. Mullakin rupeaa heti takkuamaan, jos on liian paljon meneillään tai jos en ole nukkunut riittävästi.

      Mä muuten laitoin sulle just juoksuaiheista viestiä :)

      Poista
  5. Tää oli huippu. Mulla on valmiina odottamassa teksti 'Kuinka vaikeaa on aloittaa juokseminen'. Koska on se ollut ja nyt mun on vaan päästävä sen yli. Tuun kyllä viittaamaan tähän sun postaukseen, kun vaan saan kuvat laitettua ja tekstini ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, palan halusta päästä lukemaan mietteitäsi! Kannustan toki aloittamaan, mutta sitäkin enemmän kannustan tekemään jotain sellaista, mistä tulee itselle hyvä fiilis. Jos se ei ole juoksu, niin sitten jokin muu. (Ja jos se on juoksu, niin jatkossa pääsen intoilemaan sinunkin kanssasi, jee)

      Poista
  6. Hyviä syitä juosta, kunpa saisi vielä motivaation :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Motivaatio löytyy, kun oma laji löytyy :) Toivottavasti jaksat etsiä sellaista, ilman paineita ja rennosti kokeillen.

      Poista
  7. Mulle se on jooga, pitkältikin juuri samoista syistä mitä itse kirjoitit juoksemisesta! No ok, ulkoiluaspekti jää vähäisemmälle, mutta senkin saa ujutettua mukaan kun kävelee/pyöräilee joogasalille (mulla matkaa n. 2km) auton sijaan :) Ja upeinta tässä vaiheessa on se, että vauvamaha ei rajoita tätä rakasta harrastusta, viimeksikin joogasin vielä ihan viimemetreillä, ja samaa tavoittelen nyt. Pelkään, että jos en näin tee, tulee tästä toisesta synnytystoipumisesta entistä haastavampi, siksi yritän pitää voimaa kropassa yllä jo ennakkoon.
    Miten hienoa, että oot päässyt selkävaivoistasi!
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se muuten on upeaa, että mahankin kanssa pystyy harrastamaan. Ja että joogasali on kävelymatkan päässä, kaksi kärpästä yhdellä iskulla :)

      Poista
  8. Juoksu! Voin allekirjoittaa jokaisen väitteen tästä listastasi (paitsi shortsit, niitä en käytä!) Tällä hetkellä erityisesti kohdan 2... Itse olen tosin vielä siinä vaiheessa että nuo lenkkitauot pääsevät venähtämään ikävästi. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi osallistua johonkin juoksutapahtumaan tänä vuonna, tarkoitus oli juosta 8 km elokuussa mutta se hirveä hellekausi vei mehut ja juoksuhalut täysin. No, 31.12 on naapuripitäjässä uudenvuodenjuoksu, se on nyt tavoitteena :) Lisäisin vielä tuohon listaan juoksun helppouden, eli ei hirveää aikataulusäätöä ja painetta ehtiä tiettyyn kuntoilupaikkaan tietyllä kellonlyömällä. Senkun painelee ovesta ulos. Olettaen tietysti että paikalle jää joku toinen aikuinen lapsia hoitamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, uudenvuodenjuoksu. Onkohan silloin lunta ja pakkasta? Aika sissi olet, jos sellaisella aloitat juoksutapahtumat. Mä aion toki juosta läpi talven, mutta kovimmat pakkaskelit rennostu matalilla sykkeillä ja oikein kurjat ilmat ehkä juoksumatolla.

      Helppous ilman muuta kuuluu listalle! Että voi häipyä lenkille silloin kun omaan elämään sopii, kun siinäkin on jonkin verran sovittelemista :)

      Poista
  9. Mainio kirjoitus, kiitos! Sen innoittamana vetäisin tänään hiihtohousut ja lenkkarit jalkaan ja karkasin lenkille, ensimmäiselle kuukauteen. Sen aikaa (sis. rasitusvamman ja flunssan) näemmä kesti toipua kauden pääkoitoksesta. Kirpakka ilma otti henkeen, mutta kyllä jalat jaksoivat.

    Rakastaa... ehkä vähän tunteellinen ilmaisu, mutta hurahdin juoksuun minäkin. Aloitin huhtikuussa ensimmäisellä kilometrillä ja syyskuussa juoksin puolimaratonin. Pohjakunto taisi olla hyvä (en kyllä tajua mistä) ja juoksu mulle sopiva laji, kun en mielestäni niin kauheasti kesän kuluessa edes juossut, 4-10 km 1-3 kertaa viikossa.

    Minä jäljitän motivaation ja innostuksen tavoitteisiin. Kun kerran ilmoittauduin ensin toukokuussa kympille ja sitten syksyn puolimaratonille, oli vähän pakko treenata. Ja uudet kengät innostavat aina!

    Helppous tuli minullekin mieleen: verrattuna vaikka tanssituntiin, joka matkoineen vaatii kotihoidontukea vähintään 2,5 h, on lenkillä voinut kipaista nopsaan kolmessa vartissa. Tai mökkimatkalla jäin vain pois kyydistä 7 km ennen määränpäätä. Ihanaa pulahtaa suoraan järveen! Voimajuoksu rattaiden kanssa toimii myös.

    Varsinaisesti kymmenenneksi syyksi listaisin unen, kuten Uncdeman. Urheilun jälkeen (jos ei siis käy liian myöhään lenkillä, kuten mulle usein käy) nukkuu paremmin. Ja jos ei nuku tarpeeksi (vaan kukkuu yömyöhään twitterissä ja blogeissa) niin ei jaksa juosta - eikä mitään muutakaan paitsi huutaa kakaroille. Eli juoksu on hyvä syy hankkia riittävästi unta ja se taas on kaikkein tärkeintä.

    Reippaita lenkkejä, muistakaa näkyä!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot kova :) Tai sitten olet osannut treenata oikein, eli liikaa yrittämättä. Mä teen vieläkin toisinaan sen virheen, että juoksen liian paljon ja liian lujaa: oikeasti kunnon kehittymiseen pitää olla oikea tasapaino treenin ja levon välillä, ja liikaa treenaaminen vain haittaa kehittymistä.

      Uni kyllä pitäisi olla minunkin listassani, sillä unen laatu on parantunut merkittävästi (huolimatta siitä, että jälkikasvu edelleen herättelee öisin). Nukahtaminen on helpompaa, ja uni sikeämpää. Ja totta noinkin päin, että juoksu on hyvä syy hankkia riittävästi unta :)

      Poista