lauantai 11. lokakuuta 2014

Parasta bloggaamisessa

Kun nyt aloitin omien harrastusten hehkuttamisen, jatkan vielä bloggaamisesta. Milla jo ehti tuoda yhden näkökulman aiheeseen, ja minä menin ja pöllin häneltä otsikon (kiitos ja anteeksi).

Aloitin blogini pitkän pohdinnan jälkeen: tuntui, että minulla on sanottavaa, mutta samalla jännitin, josko osaisin sanoa mitään, mitä joku ei olisi jo sanonut (tarkalleen ottaen en osannut, mutta olen sanonut sen omalla tavallani). Ajattelin blogin olevan keino jäsentää omia ajatuksia, ja sitä se on totisesti ollutkin. Ja paljon, paljon muuta.

Blogin kirjoittaminen on tuonut ajatteluuni terävyyttä. Moni teksteistäni on jäänyt luonnoksen asteelle, kun kirjoittaminen onkin paljastanut, etten sittenkään vielä tiedä, mitä mieltä olisin. Sekavasti kirjoitettu on sekavasti ajateltu. Kommenttien terävät näkemykset ovat auttaneet laajentamaan omaa katsontakantaani, vastaväitteet ovat osoittaneet ajatteluni heikot kohdat. Jos tekstini ei herätä keskustelua, tai jos keskustelu kiinnittyy (mielestäni) epäolennaisuuksiin, en ole osannut esittää asiaani kirkkaasti.

Olen oppinut tuntemaan itseni paremmin. Olen blogissani pohtinut itseäni monelta kantilta: äitinä, naisena, työntekijänä, tyttärenä, siskona, kuluttajana, ihmisenä. Olen tietoisesti pyrkinyt kohti kipupisteitä: jos kirjoittaminen tuntuu nololta, se on merkki siitä, että Julkaise-nappia kannattaa painaa. Kirjoittaminen on ollut matka omaan itseen, minkä ansiosta tiedän nyt paremmin, kuka olen.

Itsevarmuuteni on kasvanut. En ole mikään hissukka ollut aiemminkaan, vaan olen osannut tuoda omia näkemyksiäni julki. Internetiin kirjoittaminen on kuitenkin erilaista, se on niin julkista. Tai niin ainakin alussa ajattelin, ja oman itsensä paljastaminen jännitti. Pala palalta tuo jännitys on karissut. Kun on riittävän monta kertaa kirjoittanut omat ajatuksensa auki ja puolustanut niitä julkisesti, niihin opii luottamaan.

Olen päässyt lähelle omastani poikkeavia kokemuksia. Blogin kirjoittaminen on yksi juttu, blogien lukeminen toinen. Lukemalla eri ihmisten erilaisia blogeja, olen oppinut näkemään erilaisia kohtaloita. Olen lukenut riipaisevia kuvauksia lapsettomuudesta, ja vaikken vieläkään osaa samaistua tilanteeseen täysin, uskon ymmärtäväni paremmin asiaan liittyviä tunteita. Olen lukenut kertomuksia ihan tavallisesta arjesta, joka poikkeaa meidän ihan tavallisesta arjesta. Olen kuullut perustelut valinnoille, jotka poikkeavat omistani. Harvassa kahvipöytäkeskustelussa ylletään sille rehellisyyden tasolle, mihin parhaissa blogeissa päästään.

Olen saanut vertaistukea, joka on arvokkaimmillaan tilanteissa, joissa olen kuvitellut, ettei kukaan muu maailmassa ole koskaan kokenut tai ajatellut näin.

Olen oppinut sitkeyttä viedä läpi kerran aloittamani asiat. Kun on julkisesti luvannut jotain, siitä haluaa pitää kiinni, on kyse sitten vaatekaapin raivaamisesta, omien ostostapojen järkevöittämisestä tai juoksuharrastuksesta. En kenties vieläkään ole tilivelvollinen muille kuin itselleni, mutta on aina kivaa palata kertomaan tehneensä jotain, mistä on haaveillut.

Äiti tietoilee. Kuvan otti esikoiseni.


Ja se kaikkein tärkein: parasta bloggaamisessa ovat uudet ystävät. Olen bloggaamisen myötä tutustunut joukkoon upeita naisia, joiden tapaaminen on aina ilo. Kiitos Anu, Lydas, Liina, Siina ja Milla mukavasta illasta eilen. Tuntuu, että olisimme tunteneet aina, vaikka kasvokkain olemme nähneet vasta muutaman kerran. Nähdän taas, toivottavasti pian.

Niin, että jos sinä siellä vielä mietit, pistääkö oma blogi pystyyn vai ei, niin minun kantani on selvä: anna mennä vain!

14 kommenttia:

  1. Voi mitä ihania hehkutuksia teillä on eilisestä, aika nappiin vaikutti ilta menevän! :) Harmittaa kun en päässyt mutta jospa ensi kerralla.

    Ja hyviä pointteja. Turhan usein ajattelen tämän harrastuksen vain turhana löpinänä, vaikka oikeasti sillä on ollut hyvinkin suotuisia vaikutuksia. Olen itse sortunut tuomitsemaan turhan usein ja netissähän se on helppoa kun et näe, ja luet ehkä rivien välistä. Asenteita olen korjaillut jälkikäteen ja oppinut olemaan vähän enemmän avoimin mielin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulet sitten ensi kerralla :)

      Bloggaaminen on hyödyllinen harrastus, monella tapaa.

      Poista
  2. Ihana postaus, allekirjoitan täysin! Täytyy itsekin pölliä otsikko ja aihe. Hyvä te, fiksut ja huiput naiset :) Ja kiitos itsellesi, oli ihana ilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, pölli vain! Kiitos, samat sanat!

      Poista
  3. Samaa mieltä. Kirjoittaminen on terapeuttista ja samalla kehittävää. Olenkin paljastanut koko maailmankatsomukseni häpeilemättä ja se kestää ja on kestänyt tähänkin asti julkisen tarkastelun. Olen myös huomannut, kommentointien lisäksi kommentoimattomuus voi osoittaa, ettei kaikki vain halua/jaksa uppoutua syvyyksiin. (En itsekään jaksa läheskään aina) Mitähän tässä nyt oikein yritän selittää..? Pääasia, että omat pohdinnat pysyvät tallessa jossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaminen on terapeuttista, ennen kaikkea siksi, että kirjoittaminen pakottaa miettimään asiat valmiiksi.

      Aina en itsekään ole sellaisessa tilanteessa, että jaksaisin pohtia syntyjä syviä - etenkään itsestäni. Sellaista se on. Onneksi useasti myös jaksan, sillä se antaa aika paljon.

      Poista
  4. Nuo teidän bloggritapaamiset ovat sellaisia, joihin kyllä haluaisin liittyä mukaan. Todella mielenkiintoisia blogeja ja ajatuksia, joten täytyy olla myös ihmisten niiden takana! :)

    Ja ihan samoja syitä - bloggaaminen on minulle ollut pitkästi kasvamista: kasvamista äitinä, kasvamista vanhempana, kasvamista ihmisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule tervetuloa mukaan, jos täällä päin liikut!

      Kiva kuulla, että muilla blogisteilla on samanlaiset kokemukset tästä harrastuksesta.

      Poista
  5. Olen miettinyt paljon oman blogin perustamista, varsinkin nyt kun aikaa olisi tässä maatessa. Huomaan, että aina kommentoidessani muiden kirjoituksia tekisi mieli naputtaa vaikka kuinka pitkät litaniat. Asiaa varmasti olisi mutta joku vielä estää. Aika hieno lista kyllä sulla, ja Millan perustelutkin aika loistavat. Jo kommentteja kirjoittaessa huomaan, miten omaa ajattelua on pakko jalostaa, jos haluaa tulla ymmärretyksi oikein ja sanottavansa sanottua. Kutkuttais hirveästi, ehkä joku päivä vielä! Jostain syystä eniten pelottaa että joku tunnistaisi, ihan pöhköä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusta, perusta!! Sen voi milloin vain lopettaa, eli käytännössä et menetä mitään kokeilemalla :D Paitsi että saatat jäädä koukkuun, mutta sehän ei ole menettämistä vaan saamista.

      Mäkin alkuun pelkäsin, että joku tunnistaa, nyt en enää välitä. Itse asiassa, aika ajoin tekee mieli kirjoittaa ihan omalla nimellä ja naamalla, alkaa tämä anonyymiys välillä tympiäkin.

      Poista
  6. Otsikon pölliminen on ihan okei, mutta silloin olisi suotavaa kirjoittaa vähän huonompi teksti. :D Mutta saat anteeksi ylisuorittamisen, koska blogisi on hyvä ja seurasi vielä parempaa, ja susta oikeasti huokuu viisaus. Mulle tuli sellainen teinimäinen fanitusolo, kun jotenkin sulla on sellainen upean rauhallisen älykäs aura (tätä hipimmäksi en koskaan muutu, mutta en tiedä miten muutenkaan kehuni muotoilisin). Tattis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Milla! Osasitpa sanoa jotenkin hurjan nätisti. Kiitos! Itsekin olet ihana :)

      Poista
  7. Kiitos itsellesi! Oli hurjan kivaa. Mulla on tää sivu ollut viikon auki kun olen yrittänyt muotoilla ajatuksiani tekstikenttään, mutta ei ne vaan jotenkin oikein nyt kasaudu. Musta vaan on jännä kun me ollaan ehkä jollain tavalla erilaisia, ja kuitenkin sä oot musta tosi mainio tyyppi.

    Tota. Jos ylläolevan voi lukea kahdella tavalla, tarkoitin sitä myönteisempää, enkä odota vastakehuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha haa Liina, olet kyllä mainio itsekin :) Eikä tämä ollut mikään vastakehu, vaan kehukehu: tykkään susta ja sun blogista valtavasti! Erilaisuus on vaan hyvästä :)

      Poista