keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Filosofiaa lapsille

"Alunperin firmasta piti tulla leluvuokraamo ja kahvila. Vasta muutaman mutkan kautta syntyi ajatus lasten filosofiakahvilasta", lounasseuralaiseni selittää innoissaan yrityksensä syntyä.

Olen sopinut tapaamisen Leluteekin Emilian kanssa, koska halusin tietää, miltä hyppäys yrittäjän kenkiin tuntuu. Leluteekki on lasten filosofiakahviloita toteuttava yritys, ja perheaiheinen blogi filosofian maisterin elämänmakuisilla pohdinnoilla höystettynä. Itseäni yrittäminen on aina kiinnostanut, mutta samalla se tuntuu jättiloikalta tuntemattomaan: vapaudelta päättää kaikesta itse, mutta toisaalta myös suurelta vastuulta. Entä jos homma ei onnistukaan?

"Suomessa on niin hyvä turvaverkko, ettei mua oikeastaan huoleta. Sitä olen toki miettinyt, olisinko ryhtynyt yrittäjäksi jossain toisessa maassa, esimerkiksi Yhdysvalloissa. Todennäköisesti en.", Emilia toteaa, mutta jatkaa toteamalla, että ilman perheen toista palkansaajaa ei yrittäjyys olisi Suomessakaan ollut hänelle vaihtoehto.



Emilian alkuperäinen ajatus leluvuokraamosta on innostava. Tavara on jokaisen lapsiperheen riesa, ja kestävimmälläkin lelulla on oma käyttöikänsä, jonka jälkeen siitä vain haluaa eroon. Vuokrauspalvelu poistaisi tavaran omistamisen taakan. Ongelmaksi tuli tarvittava liiketila, jota ei tahtonut löytyä.

Innostava on ajatus lasten filosofiakahvilastakin. Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja avoimia. Heidän aivonsa ovat valmiit ottamaan vastaan kaikenlaisia ajatusleikkejä, heillä ei ole pinttyneitä uskomuksia siitä, miten asiat ovat. Synnynnäisiä filosofeja, siis!

Millainen harrastus on lasten filosofointi? Pitääkö sitä varten olla huippuälykäs tai haluta sellaiseksi? Onko tämä vain yksi esimerkki siitä, miten vanhemmat treenauttavat lapsiaan yhä nuorempina?

Emilia hymähtää. "Ennen kaikkea filosofiakahvilat ovat hauska yhteinen hetki lapselle ja vanhemmalle. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä enemmän tämä on myös vanhemman harrastus - kuten kaikissa lasten harrastuksissa. Silloin pitää totta kai pohtia, kuinka paljon on itse vanhempana halukas antautumaan ajatusten pöyhimiseen lapsen kanssa."

Lapsia treenaamassa Emilia ei ole. "Ei filosofiakerho ole yhdellekään lapselle välttämätön harrastus, tai ehto elämässä pärjäämiselle. Ei mikään harrastus ole. Mutta harrastukset voivat silti olla hauskoja ja antoisia."

Näinhän se on. Mutta mennään takaisin siihen yrittäjyyteen: sinähän olet nyt toimitusjohtaja. Miltä se tuntuu?

Emiliaa naurattaa. "En mä osaa mieltää itseäni toimitusjohtajaksi. Toistaiseksi työllistän vasta itseni, vaikka haaveissa on, että jonain päivänä Leluteekki olisi nykyistä isompi."

Palkkatyöstä Emilia kertoo kaipaavansa eniten sparrauskumppania: "Olisi mukavaa, jos asioita voisi pallotella toisen kanssa. Nyt kaikki päätökset ja niihin liittyvä pohdinta on yksin minulla."

Jatkamme lounasta pohtimalla erilaisia naisyrittäjäverkostoja, nais- ja miesjohtajuutta ja lapsille suunnattuja palveluita. Oman pohdintani keskeyttää aika ajoin vaahtosammuttimen kokoinen lounasseuralaiseni, joka taitaa jo kaivata päiväunille. Nappaan vielä Emiliasta kuvan, ja suuntaan väsähtäneen kuopukseni kanssa kotia kohti. Taidamme mennä esikoisen kanssa kokeilemaan tunnin filosofointia. Siitä saattaa tulla hauska juttu.

Nostan hattua Emilialle rohkeudesta seurata omaa unelmaansa. Kaikkea hyvää, ja tavataan samoissa merkeissä!

3 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea Emilian kahvilasta myös täältä! Oikein paljon onnea Emilialle ja teille muille antoisia istuntoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Mä muuten sain idean haastatteluun sulta, kun olit blogiisi haastatellut jotain kuopiolaista naisyrittäjää :) Että tattis vaan!

      Poista