lauantai 29. marraskuuta 2014

Liian paljon meitä

Olen ollut hieman maailmanlopun tunnelmissa viime viikot. Syy on mainion kirjan, joka on toisaalta pitänyt otteessaan ahmimiseen asti, ja joka on toisaalta ollut pakko välillä laskea käsistä, koska siitä syntyvä ahdistus on ollut liikaa.


Alan Weismanin Maailma täynnä meitä käsittelee ympäristöongelmia näkökulmasta, jota en ollut aiemmin kirkkaasti ymmärtänyt:

Meitä on liikaa.

Ennen kirjan lukemista kuvittelin kulutuksen olevan avain. Ajattelin, että jos oppisimme ihmiskuntana elämään vaatimattomammin, haluamaan vähemmän, voisimme selviytyä. Sopeutuisimme pienempään tavaramäärään, vähempään materiaan, sulkisimme hiilivoimalat ja kävelisimme enemmän.

Se, mitä en ollut tajunnut (ja nyt tunnen itseni idiootiksi) on, että maailman rajallisia luonnonvaroja on jatkuvasti jakamassa yhä useampi tyyppi. Vaikka onnistuisimmekin suitsimaan tavaroiden kulutusta (mihin Weisman ei kovasti tunnu uskovan), meidän kaikkien täytyy syödä (tiesitkö muuten, että lihantuotannosta aiheutuu jopa 51 % kasvihuonekaasupäästöistä?).

Jos meitä olisi vähemmän, suurempi osuus maapallon pinta-alasta voisi olla ilmakehän hiilidioksidia itseensä sitovaa metsää. Maailman viljely- ja laidunkelpoinen pinta-ala on aika lailla jo käytössä (loppu ala on valtamerta, vuoristoa tai autiomaata). Jos meitä olisi vähemmän, ruokaa voisi tuottaa luonnonmukaisemmin, koska pienemmät sadot riittäisivät. Jo nykyisen väestön ruokkimiseksi on käytettävä lannotteita, tuholaismyrkkyjä ja geenimuunneltuja kasveja (jotka huonontavat ympäristön tilaa entisestään), eikä ruoka silti riitä kaikille. Aliravittujen määrä on jo nyt noin miljardi (kukaan ei tiedä tarkkaan, ks. Kepan tiedote). (Osa ongelmaa on toki ruuan epätasainen jakautuminen: Suomessa ruokaa riittää pois heitettäväksi asti.)

Eli kun peltoja ei saa taiottua lisää, lannoitteita ja myrkkyjä ei soisi lisättävän eikä metsiä hakattavan, miten me ruokimme sen 4 miljardia ihmistä, jotka ovat vielä tulossa? (Eikä kulutuskaan ihan täysin poissa yhtälöstä ole, vaan nuo 11 miljardia ihmistä ostavat autoja ja lehtipuhaltimia siinä missä nykyiset 7 miljardiakin - ja kiihdyttävät siten ilmastonmuutosta entisestään). Mitä tapahtuu, kun ruoka ja/tai vesi loppuu?

Te siellä, jotka tuudittaudutte ajatukseen, että nälänhätä ei ulotu vauraaseen Pohjolaan: mitä uskotte tapahtuvan, jos Pakistanista, Intiasta tai muusta ydinasevaltiosta loppuu ruoka tai puhdas juomavesi?

Niin että minä olen tässä valvonut öitä ja miettinyt, että minkälainen tulevaisuus minun lapsiani oikein odottaakaan. Joitain murheita olin odottanut heidän matkalleen sattuvan, mutta nälänhätä tai ydinsota eivät olleet listallani.


No niin. Huomaatte, etten huijannut niistä maailmanlopun tunnelmista.

Kirjailija itse on toiveikkaampi. Weisman panee uskonsa perhesuunnitteluun, joka onkin kirjan keskeisin aihe ja kantava teema: millä keinoin maailman naiset saadaan tekemään vähemmän lapsia?

Weisman matkustaa kirjassaan kahteenkymmeneen maahan ja tutkii perinteitä ja asenteita perhekokoon liittyen. Tutkimuskohteena on - tietysti - yhden lapsen politiikan Kiina, mutta myös naisten koulutukseen panostaneita maita, joissa syntyvyys on laskenut Kiinan lukuihin ja alle ilman pakkoa.

Syntyvyyden tavoitearvo on Weismanin mukaan yhdestä kahteen lasta. Jos jokainen nainen saa kaksi lasta, väkiluku pysyy ennallaan - jos koko maailma siirtyisi huomenna yhden lapsen politiikkaan, väkiluku kääntyisi nopeaan laskuun ja vuosisadan lopussa meitä olisi vain 1,6 miljardia. Toisaalta pienetkin muutokset yksilötasolla saattavat tarkoittaa sitä, että vuosisadan loppuun mennessä meitä on paljon enemmän kuin nyt ennustetut 11 miljardia. (Katso havainnollinen graafi väestön kasvuennusteista täältä)

Ihan kiva, mutta vieläkin ahdistaa. Suomessa syntyvyys on keskimäärin 1.7 lasta, joten väestömme kutistuu (siksi meikäläisessä keskustelussa ei juurikaan puhuta väestöpommista, vaan kestävyysvajeesta). Ympäristöongelmat ovat kuitenkin globaaleja - ne vaikuttavat meihin kaikkiin riippumatta siitä, mikä oma osuus niiden aiheuttamisessa on ollut. Ei auta, että meidän päästömme ovat pienet (mitä ne eivät ole: WWF:n mukaan jos jokainen maapallon asukas kuluttaisi kuten suomalainen, käyttäisimme loppuun kolmen maapallon luonnonvarat).


Ympäristöongelmien laajuuden edessä ihminen tuntee itsensä helposti pieneksi ja merkityksettömäksi. Se, että jätän hedelmäpussit kauppaan tai syön kasviksia tuntuu mitättömältä näpertelyltä sen rinnalla, että Helsinki lämpiää mahdollisesti vielä vuosikymmeniä ilmastonmuutosta kiihdyttävällä kivihiilellä. Tässä blogissa länkyttäminen on masentavan pieni kannanotto sen rinnalla, että Suomen Yrittäjien puheenjohtaja toteaa lehdessä ympäristön olevan toissijainen arvo: ”Jossakin vaiheessa tässä maassa on pakko hyväksyä sellainen periaate, että yrittämisen arvot ovat tärkeämpiä kuin ympäristön arvot."

Kyynistyminen on kuitenkin pahinta, mitä voi tehdä. Vaikka olenkin saattanut maailmaan kaksi ympäristörikosta, juuri heidän takia haluan vaikuttaa siihen, että saamme suunnan muutettua.

Mutta miten ihmeessä se tehdään?


Noooh, sitä voi vaikka kirjoittaa aiheesta kirjan. Weismanin teosta on myyty yli 7 miljoonaa kappaletta 34 maassa. Ehkä muut lukijat vaikuttuivat siitä yhtä paljon kuin minä, ja ryhtyvät toimiin.

Jos ei osaa kirjoittaa kirjaa, voi kertoa siitä. Siispä vahva suositus: lue Maailma täynnä meitä. Se saattaa pysyvästi muuttaa tapaasi ajatella. Mikä ei välttämättä ole huono asia.

15 kommenttia:

  1. Siinäpä olikin ainoa syy, miksi mua vituttaa ihmiset, jotka tekee 17 lasta. Se tarkoittaa, että minun pitäisi välttää tekemästä edes sitä yhtä. Vähän yli keskiarvon ei haittaa - aina on kuitenkin lapsettomiakin tasapainottamassa toisesta päästä.

    Toisaalta olen kokenut tilanteita, joissa olen ollut vakuuttunu siitä, että minun olisi pitänyt mieluummin olla syntymättä kuin kokea kyseinen tilanne. (On siinäkin syy olla vihainen vanhemmilleen.) Vaikka olen ollut sitä mieltä, että lasten tekeminen on väärin, koska he joutuvat täällä kohtaamaan elämän, en osaa ajatella enää niin epäitsekkäästi.

    Toivoa saan koulutuksesta. Kyllä se siitä.

    Kiinaa moititaan välinpitämättömyydestä ympäristön ja päästörajoitusten suhteen. Ehkä Kiina on kuitenkin jo tehnyt suurimman ympäristötekonsa.

    Kirjoittaminen ei ole koskaan turhaa. Mitä useampi kirjoittaa, sitä useampi tajuaa tehdä muutoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestaan uskon kuten Weisman, että harva nainen valitsee tehdä useita lapsia, jos hänellä on siihen kulttuurinen ja sosiaalinen mahdollisuus.

      Weisman kuvasi kirjassaan lukuisia esimerkkejä, joissa syntyvyys oli saatu laskuun pelkästään sillä, että naisille oli tarjottu ehkäisyneuvontaa ja -välineitä. Naisten kouluttaminen laskee syntyvyyttä entisestään ja johtaa myös siihen, että naiset saavat esikoisensa aiempaa myöhemmin (edelleen monessa kehitysmaassa on ongelmana lapsiavioliitot).

      Meillä Suomessa sama toteutuu myös: olemme varsin tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa ehkäisyä on hyvin saatavilla (ja myös abortit sallittuja). Meillä 17 lapsen synnyttäneet naiset elävät lähes poikkeuksetta arvomaailmaltaan ankarissa uskonnollisissa yhteisöissä, joissa ehkäisyn katsotaan olevan synti.

      Mitä useampi näistä asioista puhuu ja kirjoittaa, sitä parempi. Asioita saadaan muuttumaan vasta, kun siihen on riittävän suuri paine. Esimerkiksi Kiina sitoutui juuri pysäyttämään hiilidioksidipäästöjensä kasvun, ei muiden maiden poliittisesta painostuksesta, vaan omien kansalaisten protestien vuoksi. HS:n mukaan viime vuonna Kiinassa oli 712 "äkillistä ympäristövälikohtausta" eli ympäristöhuolista alkanutta mielenosoitusta.

      Ei ole yhdentekevää, mitä mieltä sinä tai minä olemme. Meitä vain tarvitaan monta sanomaan ajatuksemme julkisesti.

      Poista
  2. Tämän takia kehitysapu on tärkeää. Koska väestöräjähdys ei tapahdu kehittyneissä maissa vaan niissä, missä monta lasta on vanhuuden turva. Jos elintaso paranee, yhteiskunta vaakaantuu ja naisten koulutustaso paranee, myös tarve kymmenelle lapselle vähenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Weisman uskoo, että maailma pelastuu nimeomaan naisten koulutuksen ja ehkäisyvälineiden saatavuuden lisäämisen kautta. Sitä työtä tekee moni järjestö (joita voi tukea vaikkapa laittamalla pukin konttiin vastuullisia joululahjoja. Kepa on koonnut sivuilleen listan toimijoista, joilla on terveydenhuoltoon liittyviä lahjoja: http://www.kepa.fi/osallistu/eettiset-joululahjat/hyvantekevaisyys/terveydenhuolto%20ja%20l%C3%A4%C3%A4kkeet

      Tyttöjen kouluttaminen auttaa syntyvyyden hillitsemisen lisäksi myös yhteiskunnallisen vakauden ja vaurauden lisääjänä, ks. esim.
      http://www.nytimes.com/2014/05/11/opinion/sunday/kristof-whats-so-scary-about-smart-girls.html
      http://www.huffingtonpost.com/megan-foo/why-should-we-invest-in-g_b_5668753.html

      Poista
  3. Nämä ovat raskaita mietteitä kyllä. Itse tuskailin monta vuotta ennen kuin annoin periksi lisääntymisvietille: Onko minulla moraalista oikeutta tuoda lisää ihmisiä tähän maailmaan, varsinkin kun maailman tilaan ei ole odotettavissa mitään hyvää käännettä. Kyllä se mietityttää, että millaisessa maailmassa nuo kaksi ihmistainta vielä joutuvat taistelemaan hupenevista luonnonvaroista. Toisaalta uskon, että käänne vielä tulee ja kohtuus voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ansiokkaasti sulkenut silmäni väestön liikakasvulta tähän asti. Kirjan luettuani se on mahdotonta.

      Toisaalta uskon, että lapsissa on muutoksen avain. Ilman heitä meidän sukupolvellamme olisi vähän jos lainkaan motivaatiota korjata asioita. Mitä väliä, jos maailma loppuu tällä vuosituhannella, kun itse olen todennäköisesti kuollut joka tapauksessa siihen mennessä? Omat lapsemme kytkevät meidät tulevaisuuteen tavalla, joka pakottaa tekemään jotain.

      Poista
    2. vuosiSADALLA piti kirjoittamani.

      Vuosituhannella on toiveajattelua...

      Poista
  4. Kävin Saksassa kesällä ja sen reissun aikana minua alkoi jotenkin "henkisesti huimata". Tajusin että jokaisessa kaupungissa jokainen ihminen ostaa niitä samoja sämpylöitä, samoja Vichy-vesipulloja ja samoja vessapapereita ja joka paikassa on ihan hirrrrveä määrä ihmisiä!. Joka paikassa on hirrrveä määrä hiustenkuivaajia, hotellipyyhkeitä, hammasharjoja, mainoksia, cd-levyjä, mitä vain.

    Lensin kotiin Pohjois-Suomeen, joka on tavallaan harvaan asuttu, mutta näin koko automatkan kentältä takaisin kotiin taloja. TäälläKIN meitä on melkein joka paikassa, minun mielestäni Suomikaan ei ole mitään erämaata.

    Taidan olla skeptinen että asia ratkeaisi. Oma ajatukseni on että kunhan kehittävät tarpeeksi hyvää teknikkaa jotta se vaikein vaihe kävisi ihmisiltä kivuttomasti, jos tämä lajimme ei täällä enää voi menestyä. Väläyteltiinkö tällaista visiota kirjassa?

    -Nupsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kirjaa sydän kurkussa koko ajan toivoen, että ihan kohta päästään onnelliseen loppuun - että Weismanilla olisi jokin ratkaisu, jolla tuho estetään.

      Tavallaan hänellä onkin. Syntyvyyden säännöstely.

      Kaikki muut keinot hän kumoaa liian hitaina tai tehottomina. Uusiutuvaa energiaa pitää kehittää, mutta kehitystyö tulee vielä vuosia vaatimaan mm. niin paljon energiaa, että se energia pitää tuottaa fossiilisilla polttoaineilla (eli parempi ratkaisu on vähentää energian tarvetta). Lihan syömisestä luopuminen vähentäisi kasvihuonepäästöjä merkittävästi, mutta sen toteutuminen vaatisi sitä, että lihasta luovutaan kaikkialla - vain länsimaiden siirtyminen kasvisruokavalioon tarkoittaisi, että lihan hinta laskisi niin, että koko muu maailma voisi lisätä lihan syöntiään - eikä mikään muuttuisi.

      Väestömäärän laskeminen kestävälle tasolle (Weismanin kirjaan haastatellut tutkijat eivät suostuneet antamaan tarkkaa lukua, mutta arvio oli noin 2 miljardia) tarkoittaa väistämättä suurta murrosta myös taloudessa. Länsimaissa syntyvyys on ollut pitkään laskussa, ja kohta on vuorossa vaihe, kun väestöstä valtaosa on eläkeläisiä, joita elättää pieni määrä työikäisiä. Japani kohtaa tämän kestävyysvajeen ensimmäisenä, ja Weisman suhtautui siihen jokseenkin uteliaan positiivisesti. Japani näyttää muille maille mallia siitä, miten talouden jatkuva kasvu käännetään supistuvaan talouteen.

      Suosittelen lukemaan kirjan. Se avaa hyvin kansanomaisella ja ymmärrettävällä tavalla ilmastonmuutos- ja ympäristöjargonia, ja on helppolukuinen ja tarinamuotoon kirjoitettu. Mikään hyvän mielen kirja se ei ole, mutta mielestäni äärimmäisen tärkeä jokaiselle meistä. Meillä on vielä mahdollisuus muuttaa asioita, mutta sen tekeminen vaatii pään ottamista pois pensaasta.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen kirja, en ole siitä aiemmin kuullutkaan. Luulen, että mies olisi kiinnostunut tästä joululahjana. Minä olen ajatellut, että teemme sen minkä "pieninä ihmisinä" voimme. Meillä ei ole autoa, syömme kasvisruokaa, lajittelemme ja kierrätämme kaiken (meiltä ei tule esim. sekajätettä juuri ollenkaan) ja vältämme lentomatkailua. Nämä asiat pystymme tekemään aika kivuttomasti ja uskon, että jos mahdollisimman moni tekisi edes nämä, niin pienistä puroista voisi kasvaa suurempia virtoja.

    ps. kirja laitettu varaukseen kirjastoon, toivon että saan sen ennen joulua ja mies saa lukea sen joululahjaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vähän vahingossa löysin kirjan kirjaston Bestseller-hyllyltä. Suosittelen!

      Minunkin mielestäni jokaisen kannattaa tehdä se, mihin pystyy. Kaikilla teoilla on merkitys, ja mitä useampi meistä toimii, sitä isompi on vaikutus.

      Kierrätystä ja lajitteluakin tärkeämpää on vähentää kuluttamista, sillä iso osa jätteestä syntyy tuotantovaiheessa. (Löysin tämän hyvän 20 min videon tavarasta ja tuotantoketjuista: https://www.youtube.com/watch?v=9GorqroigqM. Kannattaa katsoa!)

      Weismanin kirja sai minut muuttamaan ajatteluani ympäristönsuojelun painopisteestä. Olen edelleen sitä mieltä, että ilman muuta meidän pitää luopua fossiilisista polttoaineista, vähentää luonnonvarojen kulutusta ja edistää jätteiden uudelleenkäyttöä, mutta...

      Pohdin siinä Weismanin kirjaa lukiessani, että vaikka minä tekisin kulutukselleni mitä, olen silti osa tätä yhteiskuntaa. Asun kerrostalossa, kuljen asfaltoiduilla teillä, käytän sähköä, kuljen bussilla, syön lääkkeitä, synnytin sairaalassa ja niin edespäin. Minä en voi (enkä edes halua) luopua tästä osasta kuluttamista. Tuskin haluaa kovin moni muukaan. Vaikka omavarainen korpimökki muilta osin kiinnostaisikin (minua ei kiinnosta), sairaanhoito lienee sellainen julkinen palvelu, josta luopumista moni pitää täysin mahdottomana (minäkin. Ihmiskunnan suurimpia edistysaskeleita on se, että keuhkokuumeeseen ei enää kuole.)

      Jos me haluamme säilyttää edes osan nykyisestä elintasostamme, meidän on pakko saada ihmisten määrä laskuun. Paitsi että maailmassa ei riitä ruokaa eikä vettä, meiltä loppuu myös fyysinen tila.

      Toivottavasti en ole liian masentava. Nyt pari päivää kirjaa pohdittuani pidän sen viestiä kuitenkin rohkaisevana. Meillä on ratkaisu, se on tehtävissä (se on vaikea, muttei mahdoton). Nyt pitää vain ryhtyä hommiin!

      Poista
  6. Mua alkaa helposti ahdistaa tällaisen äärellä ja syystäkin. Näen vaan uhkakuvat ja lamaannun. Kesken jäi aikoinaan Toiviaisen Ilmastonmuutos. Nyt. Tuli vain niin huono olo. Viime vuosina olen oppinut päästämään vähän irti siitä kamalasta maailmantuskasta, jota olen potenut ties kuinka pitkään. Se on hyvä motivaattori ja auttaa minua tekemään enemmän, mutta pahimmillaan lamaannuttaa. Mies on vihdoin ehkä saanut iskostettua ajatteluuni sen, ettei kannata märehtiä ja pelätä, se ei auta mitään. Kannattaa toimia ja tehdä parhaansa. Tuntuu vaan, ettei se "paras" tule ikinä riittämään. Olen todella skeptinen sen suhteen, että maapallon tilanne olisi mitenkään pelastettavissa, mutta en silti haluaisi menettää toivoa. Haluan uskoa teknologian ongelmanratkaisukykyyn tai johonkin ihmeeseen, mutta ei ole hyvä suunta tämä. Teen niin paljon kuin pystyn ja toivon parasta. Ja kannan sisälläni taas yhtä ympäristörikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minuakin ahdistaa. Lamaantumistakin vastaan pitää ihan erikseen tsempata.

      Ilmastonmuutos tuntuu niin valtavalta ja hallitsemattomalta, että itsensä tuntee kovin pieneksi ja mitättömäksi sen rinnalla. Yritän kuitenkin tarkastella asiaa toiveikkaasti. Ihmiskunta on saanut aiemminkin isoja muutoksia aikaan, ja nimenomaan kansalaisten protestien kautta. Esimerkkeinä orjuuden lopettaminen Yhdysvalloissa (en kirjoita "koko maailmassa", koska orjia vielä on), mustien kansalaisoikeudet (joista tosin on uusin taistelu parhaillaan päällä), naisten oikeudet (joo joo, länsimaissa. Mutta ei masennuta siitä, että työtä on vielä tekemättä näissäkin. Edistysaskelia yhtä kaikki).

      Sinä teet niin paljon kuin pystyt, minä teen saman verran, yhdessä toivomme parasta, niiden pienten ympäristörikostemme tähden. Parasta, mitä voimme heidän eteensä tehdä, on pitää asiasta ääntä. Eikö vain?

      Poista
  7. Mulla oli tämä mennyt ohi. Väestönkasvu on ollut mun ahdistuslistalla pitkään, mä painin itseni kanssa aika lailla, että olin sinut sen kanssa, että haluan lapsen - ja sitten vielä toisenkin. Ja sitten niitä onkin kolme, mikä on jo väestönkasvua.

    Mä olen nyt jotenkin sellaisessa vaiheessa, että en jaksa tiedostaa yhtään mitään, muuten menee elämänhalu. Eli koetan sulkea silmäni, enkä ajattele ajatuksia loppuun asti. Se ei asiaa miksikään muuta, mutta mä en ole varma, muuttaisiko mun ahdistuskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän tässä just on, että nämä asiat on niin isoja ja niin pelottavia, että elämänhalu menee helposti vähänkin tiedostavalla ihmisellä. Silmien sulkeminen on paitsi helppoa, myös houkuttelevaa. Se on kai jonkinlainen puolustautumiskeino, ettei halua ajatella asioita, joihin ei löydä ratkaisua.

      Mä märehdin tuossa samassa epätoivossa aika lailla koko sen ajan, kun luin kirjaa - ja kun kirjoitin siitä! Nyt jo osaan pohtia optimistisemmin, että ihmiskunnalla on mahdollisuus ratkaista luomansa ongelma. Siihen vaaditaan vaan aikalailla tahtoa meiltä jokaiselta.

      Onneksi kenenkään ei tarvitse pysäyttää ilmastonmuutosta yksin. Mutta puhua siitä täytyy, kunnes asioita aletaan tehdä toisella tavalla. Ei olisi yhtään pöllömpi asia ottaa tästä itselleen äänestyskriteeriä kevään eduskuntavaaleissa. Tai vaikka kirjoittaa kansanedustajalle. Tai kaupunginvaltuutetulle (helsinkiläisillä muuten on iso vaikuttamisen paikka, kun Hanasaaren voimalasta tehdään päätöksiä ensi keväänä. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, ettei kaupunkiamme enää jatkossa lämmitettäisi kivihiilellä.)

      Poista