sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Jos metsään haluat mennä nyt

...niin mene Nuuksioon.

Me kävimme. Marraskuun viimeisenä päivänä oli pakkasta juuri sen verran, että järvi oli ohuen jääpeitteen alla, mutta purot solisivat. Päivä ei ollut erityisen aurinkoinen (daah, kuten ei ollut mikään muukaan marraskuun päivä, kertoo Helsingin Sanomat), mutta metsä häkellytti vihreydellään.

Nuotiopaikalle pääsi rattailla, ja kallioilla liukasteli ainoastaan allekirjoittanut. Matkan varrelta löytyivät siistit vessat ja tulentekopaikalta polttopuut sekä ritilä, jossa paistuivat eväsmakkarat ja pinaattiletut. Hyvin merkityt reitit eivät vaadi päiväretkellä kävijöiltä erityisiä erätaitoja, ja halutessaan kansallispuistossa voi viipyä yön ylikin (telttapaikkojen lisäksi yöpyä voi laavuilla tai erikseen varattavissa tuvissa).

Me menimme paikalle autolla, mutta pääsee sinne julkisillakin (joskaan en ehkä olisi lähtenyt kahden pienen lapsen kanssa).








Jokapäiväiseen ulkoiluun lähimetsä (tai ihan vaan se leikkipuisto) on näppärämpi, mutta Nuuksio on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti