torstai 18. joulukuuta 2014

Kaikki tai ei mitään ja muita harhakäsityksiä ekologisesta elämästä

En taida olla ainoa, jota kismittää se, että aina kun mediassa esitellään joku ekologista elämää elävä tyyppi, kyseinen yksilö on ihan muusta maailmasta kuin minä itse. Esimerkiksi Hesarin esittelemä meteorologi Toni Amnell hoiti muuttonsa nokkakärryllä, sillä eihän muuttomatka ollut "kuin kolme kilometriä".

Amnellin kaltaiset esimerkit nostavat riman niin korkealle, että tavallista tallaajaa alkaa huimata. Miten minä ikinä yllän samaan?

Vielä enemmän ekokeskustelussa ärsyttää kaikki tai ei mitään -asenne. Ei riitä, että liikun julkisilla, en syö lihaa, kierrätän jätteeni - jos toiminnastani löytyy jokin kohta, jossa en ole ekologinen, se riittää romuttamaan kaiken ympäristön hyväksi tekemäni. Kuten tuotteistaja Jari Parantainen sanoo: "jos joku hankkii jälkeläisiä, mikään vihervenkoilu ei riitä kompensoimaan vahinkoa".

Minulla on kaksi lasta. Parantaisen logiikalla se tarkoittanee sitä, että ympäristön suhteen voin heittää läskiksi. Rikokseni on jo niin suuri, ettei ole väliä, vaikka kasvattaisin sitä hankkimalla nelivetomaasturin ja lentämällä viikottain toiselle puolelle planeettaa.

Rohkenen olla eri mieltä.

On totta, että minä yksin en voi pelastaa maailmaa. Onneksi minun ei tarvitse. Onneksi pallollamme asustaa muitakin ihmisiä, ja yhdessä me voimme tehdä paljon, vaikka jokaisen yksilön teot olisivat pieniä. Se, että minä jätän muovipussit kauppaan, on pieni teko - kun 30 000 tekee samoin, sillä on jo merkitystä.

Ympäristökeskustelussa ajaudutaan helposti vastakkainasetteluun. Itsekin syyllistyn siihen. Olisi mukavaa, jos olisi selkeitä ratkaisuja: tee näin, älä tee noin. Moni kuluttaja on havahtunut esimerkiksi muovituotteiden ongelmallisuuteen, mistä seuraa huono omatunto kun huomaa, että omakin koti on täynnä muovia, vaikka sen pahimman pikkukrääsän olisikin jättänyt kaupan hyllylle. Niin, entäs nämä lasten Legot sitten, pitäisikö niistäkin luopua?

Koitan ajatella asian niin, että tasapaino ratkaisee. Että ratkaisu ei olekaan siinä, että yrittää nollata oman hiilijalanjälkensä, vaan tehdä siitä kohtuullisemman. Itselleni helppo tapa välttää muovia on pyrkiä eroon kaupan hedelmäpusseista ja muovikasseista, mutta sallin itselleni keinokuidut ulkoiluvaatteissa (ja ne legot, ja vaikka mitä muuta).

Teen valintani sen puitteissa, että olen (ja haluan olla) osa tätä yhteiskuntaa - ja esimerkiksi sairaalaan joutuessani olen enemmän kuin kiitollinen muovi- ja metalliteollisuudelle kaikista niistä laitteista, jotka mahdollistavat hyvän hoidon. Samalla toivon, että yritykset ripeästi kehittävät omaa energiatehokkuuttaan ja jätteiden uusiokäyttöä, jotta saamme vähennettyä luonnonvarojen käyttöä. Ei ole kategorista hyvää tai pahaa, vaan jokainen meistä voi omilla teoillaan vaikuttaa.

**

Olin muutaman muun bloggaajan kanssa käymässä WWF:llä, jonka pääsihteeri Liisa Rohweder korosti niinikään pieniä tekoja. Pelkästään ruuan saralla voi tehdä paljon:

Helppo, edullinen ja terveellinenkin vielä: soijarouhe-juureskeitto

Ympäristöongelmat ovat suuria, ja minä olen pieni, mutta en silti lannistu. Uskon, että yhdessä tekemällä saamme isotkin ongelmat ratkaistua. Emme ehkä omana elinaikanamme, mutta voimme saattaa ratkaisut alulle niin, että tulevien sukupolvien on helppo jatkaa työtä.

Uskon myös, että muutos kuplii parhaillaan pinnan alla. Me kansalaiset ja kuluttajat olemme hiljalleen havahtuneet siihen, että omaa onnellisuuttamme ei kasvata tavaran lisääminen vaan olemassa olevan kestäminen. Olemme jo näyttäneet, mihin joukkovoima pystyy. Keväällä vaadimme parempia työoloja Reiman tehtailla työskenteleville bangladeshiläisille, marraskuussa eduskunta äänesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta kansalaisaloitteen pohjalta.

Meillä on ääni. Sillä on merkitystä, jos annamme sen kuulua.

18 kommenttia:

  1. Paljon ajateltavaa, mutta olen kanssasi samaa mieltä, että vaikka maailmaa ei saisi yksin pelastetuksi, aina kannattaa kuitenkin olla mukana omalta osaltaan. Parempi tehdä edes vähän kuin ei mitään, tai edes luoda ajatuksia maailman epäkohtiin. Ja vaikka itsekin olen syyllistynyt kahteen lapseen ja koiraan, niin muissa asioissa yritämme parhaamme.

    Muutenkin odotan innolla uusia kirjoituksiasi, jopa pukeutumiseen liittyviä, vaikkei aihe muuten olekaan lähellä sydäntä ;) Jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos Sini :)

      Maailman pelastaminen on niin iso asia, että sitä on aika turhaa ottaa yksin omille harteilleen. Parempi on tehdä sen minkä voi, ja olla itselleen armollinen. Näistä asioista puhuminenkin on tekemistä - mitä enemmän saamme ihmisiä mukaan, sitä paremmat onnistumisen mahdollisuudet meillä on.

      Poista
  2. Niin totta. Itse huomaan ajattelevani harmittavan usein, ettei mikään mitä teen riitä. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että vaikka koko perhe on kasvissyöjiä, emme ole vegaaneja jne. Ihan typerää. Kirjoitat näistä asioista tosi hyvin ja onnistut sanallistamaan omat poukkoilevat ajatukseni. Haluan uskoa muutokseen, vaikka välillä skeptisyys on helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama! Mutta osin se johtuu myös siitä median luomasta mielikuvasta, että ollakseen ekoihminen on suunnilleen tuotettava aurinkopaneeleilla oma sähkönsä ja syödä talvisin jäkälää henkensä pitimiksi :D Vaikka oikeasti suurempi muutos saadaan aikaan, jos mahdollisimman moni tekee vähän (verrattuna siihen, että pieni osa meistä tekee yksilötasolla paljon).

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Mun mielestä mustavalkoisuus ja ehdottomuus eivät ole aikuismaisia ajattelutapoja. Kaikki tai ei mitään -ajattelu ei kannusta muuttamaan toimintaansa vaan heittämään hanskat tiskiin. Jokaisella teolla, kasvisruokapäivällä ja ostoskassilla on merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ehkä aikuismaisia, mutta kovin inhimillisiä kuitenkin.. :) Siksi niistä pitää välillä ravistella itseäänkin eroon.

      Mutta niinhän se on. Jos me alamme arvottamaan ihmisiä ympäristötekojen perusteella, että kuka on riittävän hyvä päästäkseen jengiin, niin meillä on surullisen vähän ketään jäljellä tekemässä tekoja planeettamme puolesta. Parempi on arvostaa ihan jokaista tekoa, suurta tai pientä. Mun mielestä pienet teot on erityisen arvokkaita siksi, että niistä on helppo aloittaa jo tänään.

      Poista
  4. Tuo linkkaamasi Parantaisen teksti on kyllä oiva osoitus todella epäonnistuneesta logiikasta. Parantainen tuntuu ajattelevan, että jos joku heittää yhden ison roskan maahan, niin sen jälkeen me kaikki voidaan ruveta heittelemään roskia, koska eihän sillä ole enää mitään väliä. Noh, maalaisjärjelläkin voi ymmärtää että eihän se homma ihan niin mene. Hän kirjoittaa selvästi (oletettavasti vapaaehtoisesti) lapsettoman näkökulmasta. Nimittäin jos ei ole elämässään ketään nuorempaa, jota kovasti rakastaisi, niin silloin onkin ihan sama millaisia valintoja tekee. Ei ole ketään, kenen puolesta tätä palloa yrittäisi pelastaa. Mutta jos on lapsia tai jos joskus haluaisi saada lapsia, motivaatio on juuri siinä - sillä on väliä, mitä minun jälkeeni tapahtuu. Parantainen ei ole ymmärtänyt, että ne lapset ovat usein se herätys, joka saa ihmiset miettimään omaa toimintaansa pidemmälle.

    Lisäksi Parantainen antaa ymmärtää, että jos vaatii jossain asiassa ekologiaa, sitä pitäisi sitten toteuttaa itse omassa elämässään 100% kaikissa tilanteissa. Eli ihan kuin asia olisi niin, että jos minä olen jo saanut lapsen (eli syyllistynyt hirveään ympäristörikokseen) niin hänen itsensä ei sitten tarvitse enää tehdä yhtään mitään. Eli tällä logiikalla jos erehdyt ajattelemaan yhden ekologisen ajatuksen, vastuu maailman pelastamisesta siirtyy välittömästi harteillesi, eli ei siis kannata ajatella ekologisesti, menee nimittäin elämä todella vaikeaksi. (toivottavsti sarkasmini välittyy riittävän vahvana).

    Todella harva meistä elää niin, että ekologinen elämäntapa olisi ensimmäinen arvo aivan kaikessa. Toni Amnell lienee tällainen ihminen, ja hänelle nostan vilpittömästi hattua. Me muut elämme tätä ihan tavallista elämää, ja yritämme siinä sivussa tehdä järkeviä, kestäviä valintoja, jotka toivottavasti jossain vaiheessa kompensoivat myös niitä päätöksiä, joita ovat tehneet tuo huolettomat ihmiset, jotka elävät siinä harhaluulossa, että maailma on joko-tai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nimittäin jos ei ole elämässään ketään nuorempaa, jota kovasti rakastaisi, niin silloin onkin ihan sama millaisia valintoja tekee. Ei ole ketään, kenen puolesta tätä palloa yrittäisi pelastaa."

      Todella surullinen ajatus. Minulla ei ole lapsia, eikä tule, mutta minulle ei todellakaan ole ihan sama millaisia valintoja teen. Tuskin olen mikään poikkeusyksilö. Saan kommentistasi sellaisen käsityksen kuin ajattelisit, että lapseton ihminen olisi jotenkin itsekkäämpi kuin toinen, jolla on lapsia. Eihän se näin mene. Asia voi olla myös aivan päinvastoin tai jotain näiden väliltä.

      Miten olisi sellainen näkökulma, että ei yrittäisi pelastaa tätä palloa jonkun puolesta, vaan ihan sen itsensä vuoksi? Näen asian niin, että puhdas, monimuotoinen luonto on tärkeä arvo ihan itsessään - oli siitä nauttimassa yhtään ihmistä tai ei. Mielestäni ihmisellä ei ole sellaista omistusoikeutta luontoon, kuin nykyään ajatellaan. Me olemme vain yksi eläinlaji monista, emme ainoa. Ei tämä ole yksin ja ainoastaan vain meidän pallomme, vain meitä ja meidän tarpeitamme varten olemassa.

      Poista
    2. Olen epäonnistunut pahasti sanavalinnoissani. Se on tosin riskinä kun kirjoittaa turhan kiihtyneessä mielentilassa. Ensinnäkin en liitä itsekkyyttä lapsettomuuteen millään tavalla, pikemminkin päinvastoin. Tarkoitin sitä, että jos ei ole mitään tai ketään josta välittäisi enemmän kuin itsestään, on mahdollista heittäytyä kyyniseksi ja elellä kuin pellossa. Siis siinä mielessä tulkintasi oli oikea, että lapsettomana tuollainen valinta on helpompi tehdä, mutta en suinkaan lähde siitä, että kaikki (tai edes monet) lähtisivät sille linjalle. Uskon ja toivon, että sellaisia ihmisiä on lopultakin aika vähän. Mutta kun Parantaisen argumentteja luki, ei voinut välttyä ajatukselta, että hänen katsantokantansa on tuon suuntainen.

      Blogiasi pitkään seuranneena tiedän, ettei sinun arvomaailmasi voisi olla kauempana tuosta. Pyydän anteeksi jos loukkasin. Saara voi minun puolestani vaikka poistaa kommentistani tuon ensimmäisen kappaleen, vaikkapa sen viimeistä lausetta lukuunottamatta.

      Poista
    3. Minäkään en usko, että Jenni tarkoitti loukata. Kaikilla meistä käy joskus niin, että sanavalinta epäonnistuu, toivottavasti Tuulia et kovasti pahoittanut mieltäsi keskustelusta.

      Itse mietin asian niin, että meillä jokaisella on varmasti omanlaisensa syyt vaalia ympäristöä. Eikä mikään syy ole parempi kuin toinen. Joku voi haluta taistella ilmastonmuutosta vastaan lastensa vuoksi, joku maapallon ja muiden lajien itsensä vuoksi, joku täysin muista syistä. Päämäärä on mielestäni tärkein.

      Oikeastaan siitä ajatuksesta tämä kirjoituksenikin lähti: kyllä ympäristön eteen pitää voida tehdä töitä vaikkei olisi koskaan jalallaan metsään astunut, ja vaikka luonto itsessään ei juurikaan kiinnostaisi. Silloin motiivina voi olla ihan vain ihmislajin säilyminen, joka ei onnistu ilman muita lajeja.

      Mitä tuohon Parantaisen tekstiin tuli, niin vaikka on paha mennä arvuuttelemaan hänen motiivejaan yhden tekstin perusteella, niin itselleni jäi sellainen mielikuva, että hän oli närkästynyt siitä, että joku oli syyttänyt hänen yritystään roskaajaksi. Ja koska Parantaisen logiikka riitti niin pitkälle, ettei hän voinut kiistää väitettä, hän vastasikin "itse olet pahempi roskaaja" -argumentilla - joka tosin on älyllisesti ihan yhtä löyhä.

      Poista
    4. Luin Jennin kommentin useampaan kertaan ja mielessäni kävi, että ehkä se on kirjoitettu kiireessä tai kiihtyneenä. (On ihan omalle kohdalle tuttua, että silloin ei ehkä osaa keskittyä riittävän tarkkaan tekstin muotoiluun ja tulee valittua sanansa hassusti.) Se ei nimittäin kuulostanut siltä Jenniltä, jonka kirjoituksia olen pitkään seurannut. Tartuin tuohon tekstinpätkään kuitenkin, koska se kaipasi mielestäni selvennystä. Missään tapauksessa en siis loukkaantunut enkä pahastunut, eihän kommenttia henkilökohtaisesti minua vastaan ollut tarkoitettu. Se vain laittoi ajattelemaan.

      Tulin surulliseksi ajatuksesta, että tässäkin maassa voi olla paljon ihmisiä, joille luonnon arvostaminen aukeaa vasta sitten, kun saa omia lapsia. Hyvä tietenkin, jos edes silloin! En ollut tällaista nimittäin ennen tullut ajatelleeksi. Siis ihmisiä, joille luonnolla alkaa olla väliä oikeastaan vasta sitten, kun miettii mitä omille lapsille tulevaisuudessa jää. Mietityttää mistä moinen johtuu. Koulun ympäristöopetuksen epäonnistumisesta ja yleensäkin tiedon puutteesta? Luontosuhteen puuttumisesta? Itse en muista koulun ympäristökasvatuksesta mitään, mutta vanhempani kasvattivat minut kunnioittamaan luontoa, siksi se on minulle yhtä itsestään selvä asia kuin vaikka käytös- tai pöytätavat. Ja tämä kaikki on nyt siis pohdintaa, minkä Jennin kommentti herätti, eikä kohdistettu kenellekään henkilökohtaisesti.

      Syitä vaalia ympäristöä ei tosiaan kannata yrittää laittaa paremmuusjärjestykseen, se on ajanhukkaa. Pääasia on, että ihmiset, kuka mistäkin syystä, tekisivät parhaansa luonnon hyväksi. Kantaisivat kortensa kekoon, tekisivät sen mitä voivat. Tuntuu siltä, että tuo kaikki tai ei mitään -ajattelu liittyy jotenkin tähän nykyiseen kilpailukulttuuriin. Jaksan yhä uudelleen yllättyä, miten osa ihmisistä kokee elämän jonkinlaisena kilpailuna, missä oman kilven kiillottaminen ja kaiken laittaminen paremmuusjärjestykseen on hirmuisen tärkeää. Koen tuollaisen ajattelutavan hyvin raskaaksi ja varsin hedelmättömäksi. Enemmän tarvittaisiin kaikenlaista yhteistyötä, kuin nokittelua ja kilpailua.

      Olen todella iloinen jokaisesta ympäristöön ja luonnon suojelemiseen liittyvästä blogitekstistä ja pohdinnasta. Ne ovat tärkeä vastapaino kaikelle kulutuskulttuuriin liittyvälle kirjoittelulle. Tästä blogista muuten poimin kirjavinkin "Maailma täynnä meitä", kiitos kun vinkkasit! Kirja odottaa lukemista, jos joulun aikaan siihen perehtyisin.

      Poista
    5. Se onkin mielenkiintoinen pohdinta, mistä ympäristöystävällinen ajattelutapa juontaa juurensa. En koe, että lapsuudenkodissani olisi paljoa puhuttu ympäristöasioista, vaikka äitini on luomuviljelyn vankka puolestapuhuja ja ydinvoiman vastustaja. Itse olen aina omannut jonkinlaisen ekologisen ajattelutavan, ja olin jo luopunut mm. lihasta, vähentänyt lentämistä ja suosin julkisia. Mutta omaan kuluttamiseeni heräsin kiinnittämään huomiota vasta lasten synnyttyä ja kodin täytyttyä roinasta. En ollut osannut lainkaan kyseenalaistaa sitä, että ostin huvin vuoksi, itseäni viihdyttääkseni, lohduttaakseni, tylsistymiseen... Mihin tahansa muuhun paitsi tarpeeseen :/

      Omaa heräämistäni vauhdittivat pohdinnat muissa blogeissa (mainita täytyy Arjen takaa ja Pudonneita omenoita), dokumenttielokuva Tavarataivas sekä kirjat Tappajafarkut (Outi Moilala) ja Hyvän mielen vaatekaappi (Rinna Saramäki).

      Mutta mikä on alkupiste? En osaa sanoa. Sen kun saisimme ratkaistua, voisimmekin samalla ratkaista koko ympäristöviestinnän ongelmakohdan eli sen, miten saamme tiedon muutettua toiminnaksi. Esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tietää moni (ellei jokainen) suomalainen, mutta sen eteen toimii vain harva. Miksi? Koska ilmastonmuutos on liian kaukana? Liian epämääräinen? Liian pelottava?

      Maailma täynnä meitä on hyvä kirja. Uskon, että harva sen lukenut pystyy enää toimimaan ympäristön suhteen ajattelemattomasti.

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus! Ja kiitos näistä linkeistä, etenkin toi satokausikalenteri ja hävikistä herkuksi tulevat meille aktiiviseen käyttöön. Mä olen syksyn aikana paininut sen kanssa miten vähentää lapsiperheen ruokahävikkiä, kun tuo taapero syö välillä ihan aikuisen annoksia ja sitten taas välillä sen kaks lusikallista. En ole keksinyt muuta tapaa kun skaalata sitä omaa annoskokoa pienemmäksi sen mukaan, että syö tarvittaessa sen lapselta jääneen tai sitten ottaa itse lisää. Mielelläni opetan lapselle alusta asti, että ruokaa ei heitetä roskiin, mutta haastavaa se on välillä (kun tällä tyylillä tulee syötyä vähän eri tahdissa, mieluummin syötäisiin kaikki samaa ruokaa ja samaan aikaan).
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satokausikalenteri on aivan mahtava! Mä vasta opettelen lisäämään kauden kasviksi meidän ruokavalioon ja vähentämään esim. näin talvella tuttua ja turvallista tomaattia. Satokausikalenterin Facebook-sivulla saa hyviä vinkkejä kulloinkin satokaudessa olevien kasvitsen käyttöön, suosittelen sitäkin lämpimästi!

      Tuo lapsiperheen hävikkijuttu on sellainen, että onneksi se menee ajan kanssa ohi. Itse yritän miettiä niin, että minun tehtäväni on tutustuttaa lapset monipuoliseen ja terveelliseen ruokaan ja opettaa heille kunnioittava suhtautuminen ruokaan, ja kunhan he kasvavat isommiksi, he oppivat itse sääntelemään annoskokoja. Siihen asti tulee jonkin verran hävikkiä - lasten lautasilta en itse ilkeä syödä, etenkään nyt flunssakautena kun molemmat ovat täynnä räkää..

      Sitä odotellessa yritän opetella käyttämään vähän nahistuneet vihannekset tai juureskeiton jämät sämpylätaikinaan ja tekemään useammin "kaapintyhjennys-ruokia", joihin tulee just sitä mitä kaapista sattuu löytymään.

      Poista
  6. Komppaan edellisiä: hyvä kirjoitus! Ja kiitos linkeistä. Vaikka välillä tuntuu, että tartteeko tässä näitä banaaninkuoria lajitella kun miljardit ihmiset eivät voi tai halua lajitella. Silti - uskon minäkin, että pienetkin teot voivat viedä oikeaan suuntaan. Muutaman kerran olen onnistunut viemään kauppaan asti ompelemiani kestovihannespusseja, ja on ne kätevät! Edes muutama muovipussi vähemmän viikossa. Kuopiossa biopussit tuntuvat yllättävän usein olevan kaupoissa loppu, mikä tuntuu aika erikoiselta. Kun viimeksi tilasin foodiesta, pyysin sun inspiroimana bio- tai paperipusseja. Tuli kommentti, että biopussit olivat loppu ja vihannekset muovipusseissa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä oot kätevä kun osaat ommella :D Pitäisköhän minunkin opetella...

      Ja hei pliiis pliis lähetä palaute ihan kaupan pääkonttoriin asti! Mun palautteeseen vastattiin, että jonkin sortin kiertokassi on suunnitteilla ostosten pakkaamiseen - se saadaan nopeammin myös toteutettua, jos useampi asiakas näistä asioista laittaa viestiä!

      Poista
  7. Onhan tuo kaunis ajatus, että pienet teot ja silleen.(Itse olen tehnyt hiilijalanjälkilaskurin omalta osaltani, ja olen sillä tasolla, mihin pitäisi pyrkiä), mutta mutta. Kun katsoo ihan tavallisen kerrostaloasunnon jäteenkierrätyspistettä hyvinkoulutetussa Suomessa, niin kovin vähän siitä ainakaan kaupunkilaisille menee perille. Ei osata erottaa edes pahvia, tavallista muovia ja orgaanista jätettä. Yep. Suomalaiset on tosi laiskoja näissä pieissäkään teoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo. Ihan tottahan tuo on, että monessa asiassa monella meistä on vielä paaaljon petrattavaa. Minullakin.

      En kuitenkaan keksi mitään muuta edes sinne päin hyvää ratkaisua, kuin että jatketaan harjoituksia. Luovuttaminen ja kyynistyminen eivät todellakaan auta.

      Poista