sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Täältä ikuisuuteen

Rakas ukki.

Ajattelin kirjoittaa sinulle pari riviä nyt, kun... öö, niin... Nyt kun ei oikeastaan ole enää mitään mahdollisuutta, että sanani tavoittaisivat sinut.

(Sivumennen sanoen, olen tässä pohdiskellut elämänkatsomuksekseni valitsemaani ateismia, että siinä vasta on kolkko tapa katsella maailmaa. Kun mietin, mitä ateismi ajattelee kuolemasta, mieleeni piirtyy kuva sinusta jossain kylmäkaapissa, nimilappu varpaassa. Aika karua, eikö vain? Mieluummin näkisin sinut pilvenreunalta kurkkimassa, tai taivaan portteja kolkuttelemassa.)

No mutta. Sen minä halusin kertoa, että sinä olit hyvä ukki. Ihan paras, kerrassaan. Et paljoa jutellut, säästä tai mistään muustakaan. Tunteista puhumattakaan: et esimerkiksi koskaan kertonut rakastavasi minua. Tämä ei ole moite, sillä minä tiesin sen ilmankin. Sinä olit enemmän toiminnan mies, siihen sinut oli kasvatettu. Rakastit mummoa rakentamalla hänelle talon ja lähtemällä kaveriksi puolukkametsään. Lapsiasi rakastit opettamalla heille arvomaailman, joka perustuu oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon. Sama arvomaailma elää myös meissä lapsenlapsissa, ja me yritämme taas siirtää sen seuraavalle sukupolvelle.



Mitä meihin lapsenlapsiin tulee, niin yhden asian minä ukki muistan sinusta ikuisesti: sinun silmäsi tuikkivat ilosta aina, kun katsoit minuun.

En usko lämpimän katseen olleen yksinoikeuteni, vaan sen valossa paistatteli koko serkusparvi. Sanoja ei tarvittu: minä tiesin sinun rakastavan meitä koko sydämestäsi.

Sinä olit lämmin ja turvallinen ukki. Köröttelit sylissäsi körö-körö-kirkkoon, vihdoit saunassa selän ja kesällä päästit traktorin kyytiin. Opetit minut pelaamaan ristiseiskaa, ja vielä viime kesänä olit väsymätön kortiniskijä.

Olen tietysti kiitollinen siitä, että olet ollut elämässäni näinkin kauan. Sain juhlia häitäni kanssasi, pääsin esittelemään sinulle omat lapseni. Elit pitkän ja hyvän elämän, suhteellisen hyvävointisena omassa kodissasi loppuun asti. Kiittää pitää siitäkin, että kuolema oli lempeä, nopea ja kivuton. Silti, vaikka kuolema on osa elämän kiertokulkua, ei se kaipausta poista.

Saatan vaihtaa ateismini jonkin sortin taikauskoon. Sinä elät sydämissämme ikuisesti, mutta sen lisäksi haluan kuvitella, että jollain tapaa kuulet nämä sanani. Kurkit pilven reunalta tai tähtien takaa, aivan sama - kunhan et ole kokonaan poissa.

12 kommenttia:

  1. Otan osaa :( Kirjoitit tosi kauniisti.

    VastaaPoista
  2. Otan osaa. Ja olen mukanasi taikauskossa, ei rakkaat kokonaan katoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni. Joo, se on jotenkin lohduton ajatus, että kuoleman jälkeen ihminen vain lakkaa olemasta. Mä mieluummin uskon jotain muuta, olkoon se kuinka järjen vastaista tahansa.

      Poista
  3. Osanottoni. Mutta mahtavaa, että sulla on ollut noin hieno ukki!
    Uskon ainakin siihen, että niin kauan kun poismenneet ovat muistoissamme, ovat he aina jotenkin läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ukkini oli kyllä mukava, siitä on syytä olla kiitollinen. Ukkia on myös mukava muistella, vaikka hänen poismenonsa surullista onkin.

      Poista
  4. Osanottoni. Olen tosi pahoillani menetyksesi vuoksi, mutta samalla iloinen siitä, että sulla on ollut noin hieno ukki.

    Mäkin mieluummin uskon jotain muuta. Eihän se ehkä järkeenkäypää ole, mutta en nyt muutenkaan pidä ihmisjärkeä kaiken yli käyvänä voimana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liina. Onneksi aina ei tarvitse olla järkevä.

      Poista
  5. Otan osaa. Kirjoitit todella kauniisti. Onnea on lämpimät muistot isovanhemmistaan... mun ukki kuoli kun olin 7-vuotias, mutta edelleen tasaisin väliajoin muistelen häntä. Aina kesäisin pyykkipäivinä tulee ukki todella vahvasti mieleen, en tiedä tuoksuiko ukki puhtaalle pyykille vai tuoksuiko mun lapsuudessa pyykit aina ukille... Mutta sen ukin tuoksun ympäröimänä mullakin on todella vahva tunne siitä, että hän on oikeasti läsnä.
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä olen todella kiitollinen siitä, että ukki oli elämässäni näin pitkään. Se ei ole itsestäänselvyys.

      Poista
  6. <3 osanottoni, ihania muistoja

    omat isoisäni kuolivat minun ollessa 9 ja 13

    VastaaPoista