perjantai 26. joulukuuta 2014

Varjeluksia, sairas mieli ja kuinka puhua lapselle pahuudesta

Sattui tässä joulun pyhinä sellainenkin tapaus, että aviomies sammutti uhkaavan tulipalon talossamme.

Kerrataan ensin ne tärkeimmät: kukaan ei kuollut eikä loukkaantunut. Aineelliset vahingot jäivät pieniksi. Palokunta oli ripeästi paikalla ja mieheni rohkean toiminnan ansiosta suuremmilta vahingoilta vältyttiin.

Tässä on syytä olla kiitollinen. Kiitollinen siitä, että päivän pulkkaretki oli niin sopivasti ajoitettu, että savua oli tarpeeksi herättääkseen halun selvittää tilanteen, muttei liikaa jotta asialle oli vielä jotain tehtävissä. Kiitollinen siitä, että tarinalla on onnellinen loppu.

Mutta kyllä se pistää pohtimaankin. Esimerkiksi sitä, että tuli oli aika varmasti tahallaan sytytetty (poliisitutkinta on vielä kesken), ja yhtä varmalta näyttää se, että tekijä on talon asukas (pihaparlamentti päätteli näin, toisaalta mikään ei ole varmaa niin kauan kun tutkinta on kesken).

"Pitäisikö meidän ostaa kotiin köysi", mies kysyi illalla. "Että tarvittaessa päästään parvekkeen kautta ulos talosta." Mihin minä mietin, että miten ne lapset sitä köyttä kapuavat.

"Äiti, miksi meidän talossa paloi?"
"Joku oli tehnyt tuhmasti ja sytyttänyt sinne palon."
"Miksi?"

Kulta rakas, äiti ei tiedä.

Pohdimme miehen kanssa, miten käsitellä asiaa kolmevuotiaan kanssa, joka oli läsnä tilanteessa ja varmasti poimi huolen vanhempiensa eleistä ja ilmeistä. Joka on jutellut aiheesta aika lailla tapahtuneen jälkeen.

Tietysti selitämme, että me suojelemme häntä. Kerromme, että hän toimi todella hienosti kun totteli isiä ja väisti tulen tieltä syrjään. Että isi toimi juuri kuten pitääkin kun sammutti palon ja hälytti palokunnan. Toteamme, että nyt on kaikki hyvin. Yritämme piilottaa oman huolemme siitä, että tekijää ei ole saatu kiinni.

Käly tarjosi yökyläpaikkaa siltä varalta, että omassa kodissa ei tule uni silmään. Kauniisti ajateltu (ei se meillä vanhemmilla meinannut tullakaan, lapset onneksi nukkuivat kuin tukit), mutta päätimme, että omassa kodissamme emme rupea pelkäämään.

Toivottavasti ei tarvitsekaan.

10 kommenttia:

  1. Olipa hurja tilanne siellä. Ihanaa, että teillä on kaikki hyvin. Noi pohdinnat on kyllä hankalia, kun tulevat vastaan - miten puhua lapselle pahuudesta tai läheisen kuolemasta. Uskon kyllä silti, että jos joku sen herkkyydellään osaa, niin sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu. Kyllä meillä näyttäisi pahin järkytys lientyneen ja tulipalo on lapsen jutuissa päivä päivältä vähemmän. Me vanhemmat sen sijaan huolehdimme: entä jos tämä sattuu uudestaan?

      Poista
  2. Onpa teillä ollut hurja tapahtuma joulun pyhinä. Onneksi kaikki päättyi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! Ihan näin paljoa jännitystä en olisi kaivannut..

      Poista
  3. Eikä :(. Aika sanattomaksi pistää tämmöinen. Onneksi olette kunnossa ja toivottavasti arki ja yhdessä olo tuo turvan tunnetta sen menetyksen kohdalla. *halaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saimme tutulta psykologilta hyvät vinkit asian käsittelyyn lasten kanssa: yhdessä oloa ja herkkää kuuntelua, mitä lapsi tuottaa. Lapset näyttäisivät pärjäävän tapahtuneen kanssa ihan hyvin: vielä se puhututtaa, mutta päivä päivältä vähemmän.

      Poista
  4. Hui! Onneksi oli onni matkassa! Toivottavasti pyromaani saadaan vastuuseen teoistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin toivon. Kauhistuttaa ajatus, että tuhopolttaja voi tehdä saman uudestaan.

      Poista
  5. Huh, todella rankka juttu! Onneksi mitään ei sattunut. Ja toivottavasti turvallisuuden tunne palaa ja pysyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei sattunut säikähdystä pahempaa. Toivottavasti ei koskaan satukaan.

      Poista