lauantai 24. tammikuuta 2015

Hyvä kateus ja paha kateus

Vuosia sitten väittelin ystäväni kanssa siitä, onko olemassa hyvää kateutta. Pahasta kateudesta olimme yksimielisiä: se on sellaista, että haluat toisiltakin pois sen, mitä itselläsi ei ole. Se on pahantahtoista, ilkeää ja sisintä jäytävää.

Kuva ois kiva. Vaikkei se liitykään aiheeseen.


Hyvästä kateudesta emme päässeet yksimielisyyteen. Ystäväni ehdotti tilalle ihailua. Mielestäni se ei ole sama asia. Toista voi vilpittömästi ihailla ja olla onnellinen tämän puolesta, vaikka ei halua itselleen samaa kuin tällä on. Mutta entäs jos ihailuun sekoittuu ripaus kateutta? Sellaista, että sisältä kirpaisee minä tahdon myös. Voiko tämä tunne olla positiivinen?

Ystäväni mielestä ei. Minun mielestäni positiivinen kateus on sellaista, että se toimii käyttövoimana yrittämiselle. Niin, että jos näen toisella jotain, mitä itsekin haluan, sisuunnun ja työskentelen sen eteen, että itsekin saan sen. Tai kuten Heikki Aittokoski sanoi kirjassaan Narrien laiva:

"Kateus on tervettä, kun se johtaa omiin ponnisteluihin. Kateus on sairasta, kun se keskittyy tuhoamaan toisten ponnisteluiden tulokset."

Hyvä kateus ei estä kaverin onnistumisesta iloitsemista. Siihen sopii myös ystävän jeesaaminen kohti voittoa. Hyvä kateus ei ole katkeraa, se on käyttövoima.

Hyvä kateus on vaikeampaa kuin paha kateus. On niin helppo ajatella, että toisen onni on minulta pois. Mutta entä jos ei olekaan? Entä jos hyvää riittää meille kaikille? Entä jos se lisääntyisi yrittämällä ja toisiamme tsemppaamalla?

18 kommenttia:

  1. Olen hirmu iloinen aina, kun huomaan kateuden tunteen vievän minua kohti jotain parempaa - ponnistelemaan jonkin tavoitteen eteen. Koska kateus saa uskomaan, että minuakin voi onnistaa. Ja harmissani olen, kun kateus kaivattaa minua sisältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös. Toisten onnistuminen itsellekin tärkeässä asiassa voi olla tosi motivoivaa. Kateus voi olla myös tosi ikävä tunne, juuri sellainen sisältä kaivavan oloinen.

      Poista
  2. Niin, voiko noita mainitsemiasi tunteita kuvata samalla sanalla? Vai onko meillä vain enemmän ja monitahoisempia tunteita kuin sanoja kuvata niitä? :)
    T. KatjaV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti juuri näin :) Tunteet ovat niin moninaisia ja sekoittuvat toisiinsa, että niiden tunnistaminen saati kuvaaminen sanoilla on välillä tosi hankalaa. Omaa ajatteluani on kuitenkin selkityttänyt se, ettei kateus aina ole pahasta, vaan se voi johtaa myös hyvään.

      Poista
  3. Hyvä teksti. Ja yllä hyvä pointti, jota en ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi. Mä en haluaisi ikinä tuntea kateutta, musta se on aina niin perusnegatiivinen tunne. Mutta kyllä mä tunnen. Koskaan se ei johda pahansuopaisuuteen tai muuhun hölmöilyyn, joskus se johtaa yrittämään itse kovemmin. Täydellisessä maailmassa mä vaan inspiroituisin muiden onnistumisista ja onnesta, en koskaan kadehtisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän kaikki meistä tunne. Mutta mä toisaalta uskon, että ihmisen on tarkoitus tuntea koko tunneskaalaa. Eikä mikään tunne ole yksiselitteisesti hyvä tai paha, vaan sillä on väliä, mitä sillä tunteella teemme - vähän niinkuin yritän lapsille opettaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta kaikki teot eivät. Ja että sen sijaan, että yrittäisi tukahduttaa ns. negatiivisia tunteita, niin ottaisi ne vastaan ja koittaisi keksiä jotain rakentavaa käyttöä niille. Kuten vaikka kateus: jos sen valjastaa muutosenergiaksi, sehän on tosi hyvä juttu!

      Poista
  4. Mun mielestä tää oli älyttömän hyvin sanottu: "Positiivinen kateus on sellaista, että se toimii käyttövoimana yrittämiselle. Niin, että jos näen toisella jotain, mitä itsekin haluan, sisuunnun ja työskentelen sen eteen, että itsekin saan sen."
    Mäkin luin joskus jostain, että kateus on alkukantainen voima. Ja siinä tarkoitettiin nimen omaan liikkeellepanevaa voimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se :) Alkukantainen voima, siis. Monesti vasta kateus saa meidät ymmärtämään, mitä kaikkea voisimme itsekin saada aikaan.

      Poista
  5. Hah, meinasin tässä eräänä päivänä käydä kommentoimassa sinun kirjoitustasi erään aikakauden lopusta sanoilla "käy hiukan kateeksi"..:) (Kyllä, myönnän että kadehdin vähäsen. Olisin itsekin aivan valmis kolmen vuoden kotonaolon jälkeen tekemään jo jotain muutakin mutta eipä ole sitä työpaikkaa näköpiirissä.) Kyllähän kateus voi olla liikkellepaneva voima edellyttäen että osaa tunnistaa omat tunteensa ja niiden taustalla olevat syyt eikä vain jää rypemään siihen omaan pahaan oloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä kateus on tunne siinä missä muutkin, kyllä sitä saa tuntea. Tärkeää lienee, ettei jää vellomaan tunteeseen kuten kirjoitit.

      Toivottavasti työpaikka löytyy pian!

      Poista
  6. Mä tunnen ammatillisesti usein "hyvää kateutta", jonka saan kanavoitua inspiraatioksi ja motivaatioksi.

    Sitä huonompaa kateutta tuntiessani yritän aina tolkuttaa itselleni, että keskittymällä oman elämän epäkohtiin en muista tarkastella niitä kaikkia hyviä asioita. Ja sitten jos jotain ikävää sattuu, olenkin tuhlannut aikani kaiken turhan kyräilyyn.

    Sulle mä olen vilpittömän kateellinen uudesta työpaikasta :). Mut en pahalla vaan hyvällä tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan vilpittömän hyvän kateuden vastaan onnentoivotuksena: kiitos!

      Mä kadehdin joskus ihan turhaan jotain sellaista, minkä eteen en ole valmis tekemään töitä. Hölmöä tuntea pahaa mieltä asiasta, jonka saavuttaminen itselle vaatisi uhraukselta tuntuvia ponnisteluita.

      Poista
  7. Kuuntelin tänään pienen hetken Yle Puhetta, siellä Tony Dunderfeldt jutteli tunteista. Hän sanoi, että kaikki tunteet ovat hyväksi, myös ns. negatiiviset tunteet, esimerkiksi hän nosti kateuden. Tunteiden havainnointi on tärkeää ja myös niiden hyväksyminen. Sen sijaan rajoitusta saattaa tarvita siinä, jos tunteen vuoksi päätyy vatvomaan ja märehtimään omaa tilaansa "Minä olin aina semmoinen ja tuommoinen, ja muut saavat kaiken helpommalla jne." Tai jos päätyy vääriin tekoihin tunteen pohjalta, eli lyttäämään toisia tai syyttämään toisia, siitä että itsellä on huono olla.

    Jos nyt oikein tulkitsin kuulemaani noin 4 min pätkää, niin kateuden tunne ei sinänsä ole huono eikä väärin, ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että se voi ajaa eteenpäin. Sen sijaan vellominen tai huonot teot johtavat vääränläiseen kateuteen.

    Olen ajellut viime aikoina normaalia enemmän autolla ja alkanut fanittaa Yle Puhetta. On sattunut jo monta kertaa, että radiossa on puheltu aiheista, joista olen juuri jossain lukenut tai kuullut. Kateus yhtenä esimerkkinä. Hyvä Yle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle Puhetta on tosi moni kehunut. Itsekin tekisi mieleni kuunnella, mutta ainakaan nyt ei päivässä ole luontevia radionkuunteluhetkiä.

      Mutta siis just noin. Tunteet on tärkeitä ja niiden tunnistaminen ja tutkaileminenkin joo, mutta liiallisuuksiin ei pidä heittäytyä.

      Poista
  8. Mielenkiintoista pohdintaa. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että vaikka kateus lähtökohtaisesti on negatiivista,sen voi kääntää positiiviseksi, mikäli siitä kumpuaakin yrittämistä ja aikaansaavuutta. Ehkäpä ilman pientä kateutta jäisi moni asia tekemättä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin mulla jäisi, olen melko mukavuudenhaluinen ja laiska :) Kateus parhaimmillaan herättää tajuamaan, että hei mä haluan tuon myös ja jos toi pystyy niin miksen minäkin.

      Poista
  9. Pari vuotta sitten taisi blogeissa tosiaan olla useammassakin tätä samaa pohdintaa - ainakin kuulosti niin tutulta. :) Ja minäkin kyllä allekirjoittaisin tuon, että on olemassa positiivista kateutta. Miksipä ei olisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki aiheet kiertävät, tietysti :) Jos nyt odottaa vauvaa, on lähes sama lukeeko vauvalehtiä vuodelta 2015 vai 2010, kiertävät ne jutunaiheet sielläkin. Itse olen joskus itsekseni hekotellut, että rupean julkaisemaan täällä vanhoja tekstejä ja katson, huomaako kukaan :)

      Poista