sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Päivähoitoa vai varhaiskasvatusta - vai ihan sama?

Millaista on laadukas päiväkotihoito? Mitä puolestaan on hyvä varhaiskasvatus? Ovatko nämä sama asia? Riittääkö, että lapsella on päiväkodissa kivaa, vai pitäisikö siellä oppiakin jotain?

Onko aivan sama, kuka lasten varhaiskasvatuksesta vastaa, kuka sitä suunnittelee, kuka kehittää? Mitä arvoa on koulutuksella, mitä voi oppia työssä, entä tarkoittaako työpaikan tasa-arvo, että jokainen tekee kaikkea?

Miten vanhempi voi vaatia laatua lastensa varhaiskasvatuksesta? Auttaako kiukutella muille vanhemmille, jotka täyttävät alueen päiväkodit omilla lapsillaan? Vai pitäisikö motkottaa päiväkodin työntekijöille, joiden vaikutusmahdollisuudet eivät ole suuren suuret? Tai olisiko oikea valitusosoite päiväkodin johtaja, joka hänkin toimii ulkoapäin asetettujen raamien varassa?

Ehkä sittenkin kannattaisi huudella Arkadianmäen suuntaan, jossa kansanedustajat kokoontuvat käsittelemään varhaiskasvatuslain muutosehdotusta tulevana tiistaina. Siis jo ylihuomenna.



Päivähoitolaki on jo 40 vuotta vanha, ja sitä korvaavaa varhaiskasvatuslakia on odotettu kuumeisesti. Lain valmistelu on ollut riitainen, ja niin opettajajärjestöt kuin yksittäiset varhaiskasvatuksen asiantuntijat ovat esittäneet vastalauseensa lakiesitykselle.

En jaksa lukea lakijargonia, enkä taida ymmärtää ihan kaikkea varhaispedagogiikastakaan. Minun toiveeni ovat aika yksinkertaisia:
  • Että lapsella olisi rajattu määrä ihmisiä, joiden kanssa hän on päivän aikaan tekemisissä. Puhun tietysti ryhmäkoosta. Ei riitä, että kerrotaan, kuinka monta aikuista pitää olla tiettyä lapsimäärää kohden, vaan ryhmän koko pitää rajata myös (tämä rajaus on ymmärtääkseni mukana uudessa lakiesityksessä).
  • Että päiväkodin tehtävä olisi selkeä ja työntekijät voisivat keskittyä sen toteuttamiseen. Tämä vaatii sen kirkastamista, miten varhaiskasvatus eroaa päivähoidosta. Peruskäsitteiden selkiyttämisen jälkeen muutama muukin keskustelu helpottuu: subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta puhuminen on helpompaa, kun ymmärtää, että vaikka kaikilla perheillä ei ole päivähoidon tarvetta, kaikilla lapsilla on (pitäisi olla) oikeus varhaiskasvatukseen.
  • Että varhaiskasvatus olisi tavoitteellista ja laadukasta.



Jos rehellisiä ollaan, en osaa ihan tarkalleen kertoa, mitä varhaiskasvatuksen laatu on. Kysyinkin sitä viime keväänä eräältä bloggaavalta lastentarhanopettajalta, ja sain perusteellisen vastauksen, josta pieni ote alla.

"Kun itse mietin sitä, mitä ryhmässäni milloinkin tehdään, on tärkeimpänä laaduntakaajana ajatus siitä miksi niitä asioita tehdään. Hyvää ja laadukasta varhaiskasvatusta toteutettaessa ei vain askarrella joulutonttuja siksi että on joulu, vaan taustalla täytyy olla laajempi tietoisuus siitä, mitä asioita lapset kyseisen askartelun kautta oppivat. "

Itsestäni tuntuu, että yllä olevaa on hankala toteuttaa ilman asianmukaista koulutusta. Siksi ymmärrän hyvin opettajajärjestöjen huolen siitä, että uudessakaan lakiehdotuksessa ei ole määritelty tarkemmin eri koulutuksen saaneen henkilökunnan työnjakoa. Ja nyt kun joku varmasti älähtää, niin ei, kyse ei ole arvostuksesta. Kyllä minä sairaalassakin arvostan ihan pirusti sairaanhoitajaa, mutten silti halua häntä kirurgin hommiin. Kuten en muuten halua sitä kirurgia sairaanhoitajan pestiä hoitamaan.

Niin ja yksi juttu vielä: minä toivoisin, että ihan jokaisella lapsella olisi oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Se, että minun lapsillani on käynyt päiväkotibingossa hyvä mäihä, ei tarkoita, ettei minun pitäisi välittää siitä, miten asiat laajemmin ovat.

Mitä sinun mielestäsi on varhaiskasvatuksen laatu? Kerro se alle, ja jos oikein kovasti välität aiheesta, kerrothan myös kansanedustajallesi!

14 kommenttia:

  1. Opiskelen itse sosionomiksi ja erikoistun varhaiskasvatukseen.

    Joka paikassa tuntuu, että pelkästään yliopistopohjaiset lastentarhanopettajat vouhottavat siitä kuinka eri koulusta valmistuneiden tehtävät toisistaan pitäisi erottaa ja kyseenalaistetaan sosionomin kykyä toimia päiväkodissa. Kyllä me ammattikorkeakoulusta tulleet olemme yhtälailla suomalaisen korkeakoulutuksen saaneet ja vielä monesti ihan samaa alaa yliopistossa opiskelleilta opettajilta kuin yliopistossa lastentarhanopettajaksi opiskelevatkin.

    En kiellä, etteikö tehtäviä pitäisi selkeyttää ja selvästi määritellä, mikä on lastentarhanopettajan rooli ja mikä sosionomin rooli päiväkodissa. Pistää vihaksi kuitenkin se, että lastentarhanopettajien ammatti-identiteetti on niin suuri, etteivät he pysty ymmärtämään, mitä annettavaa sosionomilla on päiväkotiin. Meidän koulutuksessa on paljon ryhmänohjausta, eikä meitä opeteta askartelemaan lasten kanssa joulukortteja vain koska on joulu. Ihan samalla tavalla meille opetetaan, että toiminnan pitää aina olla suunniteltua ja tavoitteellista. Saatamme lukea ihan samoja kirjoja kuin yliopisto-opiskelijat.

    Tällä hetkellä itse asiassa olen ala-asteella koulun kautta tekemässä yhtä isoa projektia, josta yksi pieni osuus on ollut KiVa koulu oppituntien vetäminen. Tavallisestihan kyseisten oppituntien pitäminen kuuluu yliopistosta valmistuneelle opettajalle, mutta me ammattikorkeakoulussa opiskelevat sosionomit olemme hyvällä menestyksellä ja palautteella suunnitelleet ja toteuttaneet ihan samaa toimintaa.

    Ryhmänohjauksen lisäksi me opiskelemme mm. varhaiskasvatuksen tavoitteita, varhaiskasvatuksen historiaa, sosiaalipedagogiikkaa sekä perehdymme hyvin paljon laajemmin Suomen palvelujärjestelmään kuin lastentarhanopettajat. Olisi hauskaa kuulla, että ovatko ne, jotka yrittävät häätää sosionomeja pois päiväkodista, edes perehtyneet siihen, mitä meidän koulutusohjelma pitää sisällään.

    - Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani, jos tulkitsit tekstini niin, etten arvostaisi ammattitaitoasi. Se ei missään nimessä ollut tarkoitukseni. Itse koen vanhempana nykytilanteen hämmentävänä: miksi päiväkodeissa on eri koulutuksen saaneita työntekijöitä, jos kaikki kuitenkin tekevät samaa? Jos koulutuksella ei ole eroa (tai väliä), miksi me yhteiskuntana haaskaamme resursseja usean koulutusväylän ylläpitoon? Ehkä keskustelu pitäisikin käydä tästä? Jos eroa ei ole, sulautetaan koulutus yhteen ja annetaan kaikille samat tittelit ja tehtävät. Jos taas eroa on, niin selkiytetään mitä se tarkoittaa arjen tasolla ja toimitaan jatkossa sen mukaisesti.

      Joillain muilla aloilla raja on helpompi vetää. Mainitsemani sairaalaesimerkki voisi olla myös seuraava: en toivoisi anestesialääkärin vaihtavan osia kirurgin kanssa, vaikka molemmat koulutettuja osaajia ovatkin. Ehkä varhaiskasvatuksen puolella pitää jatkaa keskustelua, jotta nyt hämärä tilanne selkiytyy.

      Poista
  2. Buaah. Äkkiä tämä aika juoksee. Olen koittanut saada jonkinlaista omaa ajatusta kirjoitettua ylös kolumni-mielipide-postaus sarjaksi (ihan sanomalehtiinkin) tästä aiheesta: siis varhaiskasvatuksesta ja perhepolitiikasta kauttaaltaan. Mutta eipä tullut valmista ennen huomista.

    Omassa blogissani marmatinkin jo tuosta aikomuksesta puuttua subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen. Olen koittanut myös lukea mitä kaikkia muita muutoksia on tulossa, mutta hiukan tuntuu pastelli olevan sekaisin vielä koko kuvan hahmottamisessa.

    Laadukas varhaiskasvatus.. hmm.. niin miten tuonkin nyt sitten ottaa. Minusta tuo lastentarhanopettajan vastaus on ihan osuva. Mutta silti vaikka tuossakin joulukorttiaskartelussakin olisi takana jokin hieno idea ja tavoite, paljon on vielä lastentarhanopettajillakaan petrattavaa. Esim. tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa ei toteudu vielä lähimainkaan. Ei varsinkaan niin kuin sen tuon kommentin perusteella pitäisi toteutua. Sanotaan kyllä että kaikki saa leikkiä kaikella, mutta oikeasti se tavoitteellisuus ja niiden pienten yksityiskohtien hahmottaminen puuttuu 99 prosentilla lastentarhanopettajistakin kokonaan.

    Lyhyesti: minusta ollaan kaikkinensa kaukana laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, vaikka meilläkin on sattunut enimmäkseen ihania hoitajia/opettajia niin päiväkotiin kuin pikkukouluunkin. Mutta se tavoitteellisuus. Ja pienemmät ryhmät. Jajajja.. Niin en tiedä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että iso osa laatuvaihtelusta on selitettävissä sillä, että päiväkodin tehtävä on epäselvä. Onko se lasten säilytyspaikka vanhempien työpäivän ajaksi, vai onko se varhaiskasvatusta? Hämäryyttä lisää, että valinta ei ole joko tai vaan päiväkodin tulisi olla molempia: sekä laadukasta hoivaa että korkeatasoista kasvatusta. Ääripäät eivät ole tavoiteltavia (esim. varhainen oppivelvollisuus tai koulumaisuus), mutta kyllä minä toivoisin painopisteen olevan nykyistä enemmän varhaiskasvatuksessa.

      Lapsen arvostava ja yksilöllinen kohtaaminen on parasta meidän päiväkodissa. Kaikesta näkee, että henkilökunta tekee sen eteen paljon työtä. Aikataulutetussa arjessa pieniä lapsia kaitsiessa välittyy levollinen ja rauhallinen tunnelma. Koskaan ei ole kiire, lasten kanssa toimintaa ei keskeytetä, jokainen kohdataan yksilönä. Sellainen ei synny itsestään, vaan päiväkodissa on tehty selvä valinta kiireettömyyden puolesta.

      Poista
  3. Mä oon taas ymmärtänyt, että tää lakimuutos koskee enempi lähihoitajia. Ettei lähihoitajasta ole muuhun kuin 1-3 vuotiaiden perushoitoon, joka kattais käytännössä paskavaipat, ruuasta huolehtimisen ja pukemiset. Tämähän on täysin väärin, lähihoitajalla on paljon pakollisia pedagogiaa sisältäviä kursseja suoritettavanaan. Ja mitä sosionomeihin tulee, ette tule koskaan saamaan koulusta samaa tietomäärää, mitä yliopistoa suorittavat. :) Te olette sosionomeja, ette lastentarhanopettajia, vaikka sen pätevyyden saattekin lukemalla 60 pisteen verran pedagogiaa. T. Entinen lähihoitaja, tuleva kasvatustieteen maisteri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisään vielä, että sosionomeja todellakin tarvitaan päiväkoteihin. Olette alanne ammattilaisia ja moniammattillinen työyhteisö on tärkeää, etenkin lasten hyvinvoinnin kannalta.

      Poista
    2. En ole lakiehdotusta lukenut, mutta sitä kommentoivista kirjoituksista (joita tekstiini muutaman linkkasin) ymmärsin, että eri koulutustaustaisten työntekijöiden roolit ja vastuut nimenomaan oli jätetty määrittelemättä.

      Uskoisin epäselvyyden olevan yksi syy siihen, miksi nykyinen keskustelu niin helposti kärjistyy nokitteluksi siitä, kuka osaa ja mitä. Sen keskustelun minä koen melko hedelmättömäksi. Oikeasti tärkeämpää olisi keskustella siitä, minkälaista hoitoa ja kasvatusta haluamme lapsillemme tarjota. Niin kauan kuin tavoite on epäselvä, on oikeastaan mahdoton pohtia, minkälaisella koulutuksella ja minkälaisella työnjaolla päiväkodeissa kannattaa hommia paiskoa.

      Poista
  4. Mä en sano tätä ylläolevaa anonyymia tai yhtään ketään minkään alan ammattilaista dissatakseni, lasten kehityspsykologian yms. tuntemista väheksyen tai muuten, mutta onko tää nyt nimike/koulutus-nokittelu nyt jotain naisvaltaisen alan ongelmaa?
    Mun pitäisi nyt varmaan mennä kiltisti lukemaan mitä kaikkea kasvatustieteiden opintoihin kuuluu, koska mun on vaikea kuvitella ettei 60 op pedagogisilla opinnoilla korkeakoulututkinnon päälle saisi varsin hyvää kompetenssia toimia lastentarhanopettajana - siis muutenkin kuin lain silmissä. Opiskelen itse yliopistossa ja olen todennut, että vähän on yliarvostettu laitos, varsinkin käytännön taitojen osalta. Enkä sano tätä oikeasti pahalla, mutta kyllä mulle särähtää ylläoleva tulevan kasvatustieteen maisterin kommentti, vaikka sitä pehmittääkin.

    Uskon, että sitä kehityspsykologian tuntemusta, sosiaalipsykologian taitoja ja monia muita koulussakin opetettavia teoreettisia kehyksiä tarvitaan päiväkodissa, mutta omakohtaisesti mulle on ollut tärkeämpää poikien "tätien" persoonat kuin koulutus.
    Ompun ensimmäinen "omakasvattaja" oli sellaisen alan ammattilainen, jonka koulutus painaa päiväkodin arjessa hyvin vähän, mutta oli mitä mielettömin ihminen ja upea lasten kanssa - ohjasi lempeästi, kannusti, kehui ja sai niin lapset kuin vanhemmatkin itkemään onnesta. Moniammatillista yhteistyötä tarvitaan varmasti ja jokaisen osaamiselle on tilausta, mutta toivottavasti tarhantädit kunnioittavat toisiaan myös ihan työelämässä eikä lähdetä sellaisella asenteella liikkeelle, että lähärit ja sosionomit pesee peput ja lto:t sitten hoitaa sen kasvatuksen.

    PS. Rakastan kunnallista päivähoitoa, oikeasti. Ja tarhantätejä, ainakin niitä jotka tykkää työstään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatustiedettä opiskelleena, sinne vähän isompien opetukseen päätyneenä, sanoisin, että olet osittain oikeassa nimike/koulutusnokittelusta. Iso osa ongelmaa on se, että yliopistoväki pitää tiukasti kiinni yliopistokoulutuksesta (ja se on sinänsä ihan hyvä; sillä saadaan vähän arvostusta alalle) ja yliopistokoulutetuista lastentarhanopeista - ja siksi huutelee sitä kovaan ääneen. Ongelma on, että tää huutelu ja kiista vie energiaa siitä todellisesta opintojen kehittämisestä.
      Se, mitä näin sivustaseuraajan silmin olisi hyvä tehdä olisi selkeästi pohtia työnkuvat (yo-koulutetulle) lto:lle, sosionomille ja lastenhoitajalle, ja sitten kehittää koulutusta sen mukaan, ja jättää tämä yliopisto vs. amk -höpinä ihan omaan arvoonsa. Nyt ainakin mun silmiin lto:n ja lapsiin erikoistuvan sosionomin koulutukset ovat suht samanlaiset, ja se ei palvele parhaalla mahdollisella tavalla.

      Työyhteisön toimivuus on toki aina ihmisistä kiinni.

      Poista
    2. Itse koen, että koulutus- ja ammattinimikekeskusteluun on turha mennä niin kauan, kun päivähoidon / varhaiskasvatuksen laajempi tavoite on määrittelemättä. Nythän on vähän otettu askelia siihen suuntaan, että päivähoito olisi varhaiskasvatusta - esimerkiksi lain valmistelu on tehty Opetus- ja kulttuuriministeriön alla eikä Sosiaali- ja terveysministeriön alla. Kuitenkin tuntuu vielä olevan melkoisen epäselvää, halutaanko päivähoidosta sosiaalipalvelu perheille (= paikka jonne voi jättää lapset vanhempien työpäivän ajaksi) vai onko se myös (tai jopa ennen kaikkea) varhaiskasvatuspalvelu lapselle. Monessa Euroopan maassa suunta on kohti varhaiskasvatusta, joten oudoksuttaa, jos Suomi jättäytyisi tästä kehityksestä syrjään.

      Niin kauan kuin tavoite on epäselvä, on vaikea suunnitella koulutusta, työnkuvia tai titteleitä. Epäselvä tavoite taas johtaa siihen, että tavoitteita ikään kuin sataa joka suunnasta. Se on omiaan synnyttämään riittämättömyyden tunnetta ja - kuten nykytilanteessa huomaamme - ammattiryhmien keskinäistä kyräilyä. Se ei ole kenenkään, ei lapsen eikä päiväkodissa työskentelevän, etu.

      Mitä kunnalliseen (tai yksityiseen) päivähoitoon tulee, uskon, että tästä maasta löytyy aika vähän ihmisiä, jotka eivät sitä rakastaisi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö nykyjärjestelmässä olisi parantamisen varaa.

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus ja keskustelunavaus! Kuten tiedät, olen samaa mieltä tuosta varhaiskasvatuksen ja päivähoidon käsitteiden selkiyttämisestä. Lastentarhanopettajana toivoisin saavani tehdä oikeasti rauhassa sitä työtä, mihin minulla on koulutus - siis suunnitella, toteuttaa ja arvioida laadukasta pedagogiikkaa lapsiryhmälleni. Tarvitsen kasvattajatiimiini tietysti myös lastenhoitajan, jolla on hoitoalan koulutus ja näin ollen parempi tietämys niistä asioista kuin minulla. Sosionomikoulutus on hankalampi, en osaa sanoa suoraan mikä on sosionomin tehtävä päiväkodissa, sillä miellän sosiaalipedagogiikan jollain tavalla hoitoalan ja kasvatustieteen väliin - se ei ole täysin kumpaakaan. Juuri tästä syystä tarvitaan selkiytystä työnkuviin ja mielestäni varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksen sosionomi ja (varhaiskasvatuksen) lastenhoitaja olisivat hyvät nimikkeet. Varhaiskasvatuslaissa tulisi määritellä, mitkä näiden ammattinimikkeiden pääasialliset toimenkuvat päiväkotiryhmässä on. Tällöin ei minkään ammattiryhmän tarvitsisi huudella omien työtehtäviensä ja oikeuksiensa perään, kun kaikki olisi selkeästi lakiin kirjattu. Päiväkodeissa voitaisiin oikeasti keskittyä olennaiseen: lapsiin.

    On harmillista, että moni tuntuu käsittäneen tämän viime aikojen keskustelun jotenkin ammattiryhmien välisenä taisteluna, sillä sitä se ei mielestäni ole. Olen ollut mukana perustamassa Kohti varhaiskasvatuslakia -Facebook-ryhmää (http://www.facebook.com/kohtivarhaiskasvatuslakia - sivulla myös kannanottomme lakia koskien) ja tarkoituksenamme on nimenomaan herätellä ihmisiä vaatimaan nimenomaan lapsille parempaa varhaiskasvatuslakia, ja sitä kautta parempaa ja laadukkaampaa varhaiskasvatusta. Miten paljon hyvää voisimme oikeasti saada aikaiseksi, jos puhaltaisimme yhteen hiileen ja ammattinimikkeestä huolimatta ryhtyisimme vaatimaan meidän lapsillemme parasta! Kun jokainen ammattilainen saa tehdä koulutustaan vastaavaa työtä ja tuoda sitä kautta esiin oman ammattitaitonsa, siitä hyötyvät kaikki lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna hyvästä kommentista. Kuten yllä jo kommentoin, minun mielestäni ennen työnkuvien selkiytystä tarvitaan selkiytys päivähoidon tehtävästä ja tavoitteesta. Uskon monen epäselvyyden juontavan juurensa siihen, että perimmäistä tavoitetta ei ole määritelty kirkkaasti. Hallituksen esityksessä uudeksi varhaiskasvatuslaiksi hämmennetään soppaa entisestään mm. sillä, että eri päivähoitomuotojen tavoitteet on kirjattu samoiksi: itse olen vanhempana kiitollinen siitä, että perheillä on valittavanaan erilaisia hoitomuotoja, mm. perhepäivähoito. Perhepäivähoitajan on kuitenkin vaikea olla _samanlainen_ päiväkodin kanssa, eikä siinä ole mieltäkään. Perhepäivähoidon edut ovat toisaalla, mm. pienessä lapsiryhmässä ja kodinomaisuudessa.

      Tarkoituksenne ihmisten herättelystä on hyvä, kiitos siitä. Uskon kuitenkin, että monen vanhemman (minunkin) on vaikea mieltää, millainen se parempi varhaiskasvatuslaki sitten olisi. Minä osaan omana mielipiteenäni sanoa, että toivoisin varhaiskasvatuksella olevan enemmän painoa. "Kuinka paljon?" on jo vaikeampi kysymys, "Miten?" lähes mahdoton :)

      Poista
  6. Olen valinnut lapseni ensimmäiseksi hoitopaikaksi perhepäivähoidon. Hoitopaikkavalintaa pohtiessani sain muutaman kommentin lähipiiristäni siitä, että hoito/kasvatus olisi päiväkodissa laadukkaampaa ja tavoitteellisempaa, koska asialla ovat koulutetut henkilöt. En ollut aiemmin edes ajatellut asiaa siltä kantilta. Valitsin kuitenkin perhepäivähoidon, jossa hoitajalla on noin vuoden mittainen koulutus, omia lähes aikuisia lapsia ja lisäksi kokemusta työstä 15 vuoden ajalta. Jälkeen päin olen välillä miettinyt, että kuinkahan herkällä silmällä hoitaja osaa lapsia kasvattaa, huomaako kehitysvaiheet tai niissä viivästymiset, pystyykö tarjoamaan haastavaa ja virikkeellistä ympäristöä? Mutta pohdinnoissani olen tullut toistaiseksi siihen tulokseen, että minulle riittää että 2-vuotiaani askartelee koska on joulu. Emme ole keskustelleet kasvatuksellisista tavoitteista tai varhaiskasvatuksen laadusta. En tiedä pitäisikö. Enkä tiedä mitä siitä osaisin kysyä tai vaatia. Minulle tärkeää on, että lapsi oppii tulemaan toimeen ryhmässä, saa hyvää ruokaa ja ulkoilee riittävästi ja hoitopaikka on turvallinen sekä lämminhenkinen, sinne on sekä äidin että lapsen mukava tulla aamuisin. Ehkä niitä varhaiskasvatuksellisia tavoitteita täytyy pohtia jossain vaiheessa, kenties siirrymme päivähoitoon muutaman vuoden päästä, koska perhepäivähoitoon valitettavasti kertyy niitä pienempiä lapsia. Näkisin sen tärkeäksi että omalla lapsellani on ikäistään tai hieman vanhempaakin seuraa esimerkkinä.

    Ohi aiheesta hieman, mut menköön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan aiheestahan tämä oli, ja tosi hyvä kommentti. Kiitos!

      Kommentoinkin tuossa ylempänä, että lakiehdotuksessa oli mielestäni hölmösti laitettu eri päivähoitomuodoille identtiset tavoitteet. Mielestäni suomalaisen järjestelmän rikkaus on se, että meillä on erilaisia vaihtoehtoja, joilla on eri vahvuudet. Perhepäivähoidon vahvuus on pienet ryhmät ja kodinomaisuus, joita ei vastaavanlaisina voida missään päiväkodissa saavuttaa (vaikka jotkut päiväkodit väittävätkin olevansa kodinomaisia). Päiväkodin vahvuus puolestaan on (tai pitäisi olla) varhaiskasvatuksessa.

      Oma esikoiseni oli kotihoidossa kolmevuotiaaksi, enkä usko hänen hävinneen mitään ikätovereihinsa verrattuna, vaikkei minulla varhaiskasvatuksen koulutusta olekaan :) Nyt vähän isompana hän jo mielestämme kaipaa ikätovereiden seuraa ja selvästi myös hyötyy varhaiskasvatuksesta.

      Itse toivoisin päivähoitojärjestelmältä monipuolisuutta ja eri vaihtoehtojen parhaiden puolien hyödyntämistä. Päiväkotihoidossa tärkein kehittämisen paikka on ryhmäkokojen pienentäminen, sillä ylisuurissa ryhmissä ei osaavinkaan työntekijä saa tehtyä parastaan. Toinen tärkeä asia on tavoitteen määrittely ja siihen liittyen työntekijöiden tehtävien kirkastaminen ja kenties koulutuksen kehittäminen myös. Jonkinlainen kansallinen laadunvalvonta olisi myös tarpeen - mutta se vaatii sen, että on selkeä näkemys siitä, mitä varhaiskasvatuksen laatu tarkoittaa.

      Poista