maanantai 16. helmikuuta 2015

Asioita, joita tulee ja ei tule ikävä

Ensimmäinen päivä töissä kolmen vuoden hoitovapaan jälkeen. Uusi työ, uudet kollegat. Uusi tietokone, uudet salasanat, missä printteri on, kuka tulis mun kanssa lounaalle.

"Jännittääkö", oli aika monen kysymys ennen tätä päivää.

Ei jännittänyt. Olo oli odottava. Viimeiset pari viikkoa kotona olivat vaikeimmat kolmeen vuoteen. Mieli oli jo uudessa, kääntynyt työhön ja aikuisten maailmaan. En olisi millään jaksanut niitä viimeisiä käy nyt lähtöpissalla ja hyppää haalariin, peukku peukun paikalle pysähdy kun tulee autotie ja anna käsi nyt ei saa töniä lapset tulkaa syömään äiti tulee pyyhkimään.

Kotielämä kyllästytti. Olen nähnyt sitä ihan tarpeeksi, ei tule ikävä.

Lapsia tulee ikävä, totta kai. Iltapäivän rauhallisia hetkiä esikoisen kanssa, kuopuksen vielä nukkuessa päiväunia. Sohvalla vierekkäin Oktonauttien katsomista, loputtomiin "äiti mikä toi oli, mitä kapteeni sanoi, miksi Peso joutui kiipeliin" -kysymyksiin vastaamista. Junaradan rakentamista, Mintun ja Nalle Puhin lukemista, "äiti tehdäänkö muffinsseja no jaa mikä ettei" -leipomishetkiä.

Filosofisia keskusteluja. Sen laskemista, miten paljon ketäkin rakastaa (ja pohtimista, kuinka montaa ihmistä jaksaa kerralla rakastaa).

Puolitoistavuotiaan spontaaneja tanssiesityksiä, märkiä pusuja ja päivittäin huimaa vauhtia kasvavaa sanavarastoa, jonka minä olen tähän asti tuntenut parhaiten. "Että! Anna! Apuu! Anni!"

Sitäkin tullen kaipaamaan, että syliin oli koko ajan tunkemassa vähintään yksi maailman suloisin (vaikka toisinaan kaipasin kaikkein eniten sitä, että sylini olisi ihan vain minun eikä kenenkään muun).

Ruuanlaittoa, siivoamista, pyykkäämistä, rattaiden lykkimistä, leikkipuistoa en kaipaa. Kaipaan aurinkoisia retkipäiviä, kun pakkasin lapset ja kameran kauniisiin maisemiin. Aamuja, jolloin ei ollut kiire minnekään. Liikkumista ja päivittäistä ulkonaoloa tulee ikävä, mutta onneksi työni on muutakin kuin näyttöpäätteen tuijottamista (vaikka rehellisesti sanottuna: skippasin viimeisenä kotipäivänä ulkoilun kokonaan, koska sekin kyllästytti).


Jos aika on armelias, se kultaa muistot. Ehken vuosien päästä muista kotivuosilta lainkaan ruokahuoltoa, vartissa väsättyjä aterioita ja turhautumista siihen, että syömme joka viikko samaa ruokaa. Viisi kertaa päivässä äiti mä en halua syödä tätä mulla ei ole enää nälkä äiti anna maitoa! Ehkä muistan vain satukirjat ja uunituoreet sämpylät. Ehken muista sisarusten nahistelua, ainoastaan hellyydenosoitukset. 

Juuri nyt olen kuitenkin plussan puolella. Kotiin on kiva illalla palata, mutta minun paikkani on aikuisten joukossa.

16 kommenttia:

  1. Mulla on kääntymässä kohta se juuri toinen lehti elämässä, kun jään taas äitiyslomalle. Ja puolitoista vuotta on tehokkaasti kullannut muistot. Mutta juuri silloinhan tuota lehteä onkin ihana kääntää, kun edellinen sivu on koluttu läpikotaisin ja huolellisesti ja se seuraava sivu on taas uuden tuntuinen ja houkutteleva. :)

    Tsemppiä uudelle aukeamalle, siitä tulee varmasti kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Olisi kurja aloittaa työt tunnelmissa, joissa sydän kaipaa kotiin. Ja olisi tylsä jäädä äitiyslomalle, jos kotielämä tuntuu ahdistavalta. Onnea on se, että elämänmuutos tulee juuri oikeaan aikaan :)

      Poista
    2. Ai niin ja Onneksi olkoon! Ihanaa uuden alkua sinullekin <3

      Poista
  2. Hyvä sinä ja hyvältä kuulostaa! Samankaltaisia ajatuksia täällä: mä olen ollut nyt viikon sairaiden lasten kanssa kotona ja tähän päälle jatkamme vielä tämän viikon syyslomaa. On mennyt hyvin, ollut tosi kivaakin, mutta en kaipaa yhtään sitä, että olisin vain kotona. Onneksi on töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on niin, että aikansa kutakin. Mulla oli ihan kivaa kotona aikansa, mutta nyt viimeisinä hetkinä tuntui, että tätä on nyt tehty riittävästi. Mutta onneksi lasten kanssa saa olla aamut, illat ja viikonloput - ja tosiaan lomat (ja sairaslomat...)

      Poista
  3. Tsemppiä, paljon tsemppiä! Kyllä se aika suhteellisen tehokkaasti kultaa kurahousu-raivari-kaaos-väsymysmuistot. Kuten kotiäitinäkin kroonisesti unohti ylityö-deadline-hommatkaatuuniskaan-typerätpalaverit -muistot. Unohdus taitaa olla ihmiskunnan tapa säilyä hengissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on varmasti juuri noin, että unohdus on ihmiskunnan tapa selviytyä :) Ja toisaalta kyllästyminenkin on, sillä sen avulla siirtyy ilolla uuteen, sitten kun sen aika on :D

      Poista
  4. Palaatko suoraan 100% työaikaan? Kun itse palasin toissa syksynä takaisin töihin 100% työaikaan, oli se ihanaa mutta myös jonkinlainen kulttuurishokki. Tosin eniten helpotti se, että mies jäi siksi syksyksi kotiin lapsia hoitamaan, niin ei tarvinnut yhtä aikaa jännittää myös niiden uusia kuvioita ja hoidon aloittamista. Sitten taas kun mies palasi töihin, tippui minun työaikaprosenttini osa-aikaiseksi niin että lapset saivat yhä olla 1-2 arkipäivää viikossa kotona kanssani. Nyt kun tätä kuviota on tahkottu reilu vuosi ja omat työtehtävät ovat muuttuneet vähemmän mielekkäiksi, odotan kyllä ensi syksyn äitiyslomaa innolla. Toki myös hieman kauhulla (miten kädet ja hermot riittää kolmeen pieneen?) mutta enemmän kuitenkin mielenkiinnolla. Kahden edellisen vauva-aika tuntuu jo niin kaukaiselta, että tulee olemaan kiinnostaa, miltä sellaisen pienen nyytin hoitaminen nyt tuntuu ja miten se sujuu, kun on jo tottunut kahteen varsin omatoimiseen naperoon.

    Muutos on aina jännittävää! Tsemppiä uuteen arkeen sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Palasin 100 % työaikaan ja uuteen duuniin, joten opeteltavana on myös paljon uusia juttuja. Mutta mies jäi kotiin, joten siinä mielessä tämä on pehmeä lasku. Työmatkat ovat myös lyhyet, joten ehdin hyvin syömään lasten kanssa aamupalan ja tulen kotiin päivälliselle.

      Ensi syksynä meillä on molemmat töissä, ja se onkin sitten omanlaisensa iso muutos, jota emme ole vielä kokeneet. Ihan eri tavalla joutuu sumplimaan aikataulut ja lasten tarhakuviot. Mutta onneksi siihen on aikaa, ja molemmat lapset jo puoli vuotta isompia silloin.

      Mä oon joskus miettinyt, että kolmas lapsi menisi varmaan jo ihan rutiinilla, kun toisen kanssa on ollut niin paljon rennompaa kaikki. Vauva-ajasta pystyi myös ihan eri tavalla nauttimaan, kun tiesi sen menevän nopeasti ohi. Ehkä sullakin? Paljon onnea jo tässä vaiheessa :)

      Poista
    2. Meillä ainakin meni noin, että kolmannen lapsen kanssa kotonaolo sujui kutakuinkin kuin tanssi. Toki meillä isommat lapset olivat jo selvästi isompia.

      Meillä alkoi viime syksynä varmaan elämän tähän asti ruuhkaisin aika, eli molemmilla vanhemmilla 100% työaika, uudet työt ja vastuut, kaikki kolme lasta päivät eri paikoissa ja pelkästään lapsilla kuusi harrastuskertaa viikossa. Ai niin, ja talon iso remontti. Kyllä siinä alkuun vähän hengästytti. :-) Ja välillä vähän vieläkin, mutta kyllä me nyt jo vedetään nämä nykyisetkin kuviot rutiinilla. Täyttä ja vauhdikasta elämää. Antoisaa myös, kunhan muistaa kurveissa jarruttaa, ottaa huilia, kohottaa katseensa ylös ja nähdä taivaan.

      Supertsempit kaikille työn ja perheen yhdistäjille. We can do it!

      Poista
    3. Kiitos, onpa ihanaa saada tsemppejä henkilöltä, joka on ihan oikeasti kokenut sen ruuhkan :) Mua hengästytti pelkästään lukea teidän arjesta, mutta kiva kuulla, että tuollainenkin rumba on hanskattavissa. Meillähän on vielä toistaiseksi aika iisiä, kun mies on kotona. Aika harvoin on kenelläkään kiire minnekään, ja se on mun mielestä tärkeää etenkin lapsille. Syksyn kuviot jännittävät jo nyt, sillä se tulee vaatimaan aika paljon myös meiltä vanhemmilta (esim. itse olen aika tottunut lorvimaan aamut, ja siihen on pakko tulla muutos kun olemme molemmat töissä).

      Poista
    4. Siitä on kyllä tosi iso apu, jos toinen vanhemmista on kotona. Jopa nelipäiväinen työviikkokin (jota meillä vedettiin viime kevät hoitovapaiden päälle) auttaa kummasti arjen rauhoittamisessa vrt. tämä "sataprosenttinen" arki.

      Silloin kun mennään tällä täydellä setillä ja lapsilla on jo harrastuksia, läksyjä, kokeisiin lukemista ym., niin rauhoittumisen paikkoja pitää kyllä tietoisesti hakea.

      Meillä on arkiaamut optimoitu niin, että ne on lapsille mahdollisimman helppoja ja vaivattomia, ja kaikki saavat nukkua mahdollisimman pitkään. Jokaiseen arki-iltaan on yritetty jättää edes johonkin väliin jokaiselle ihan pelkkää hengailu-, lueskelu- ja leikkiaikaa. Viikonloput pidetään niin tyhjinä kuin mahdollista. Kaikeksi onneksi viikonloppuisin ei (ainakaan tällä hetkellä) ole mitään harrastuksia. Nukumme pitkään. Lapset saavat venyä yövaatteissaan ja rakennella legoilla vaikka kolme tuntia putkeen. Ulkoillaan ja laitetaan ruokaa yhdessä... Kyllä nämä hitaat viikonloput kompensoivat aika kivasti vauhdikasta arkea.

      Lomat on tärkeitä kanssa. Loma-aikojen ykkösprioriteetti on levätä ja elpyä, ei niinkään ehtiä ja touhuta mahdollisimman paljon.

      Meillä on ennen näitä viimeisimpiä perhevapaita vedetty tätä vauhtiarkea kahden lapsen myös kanssa niin, että toinen vanhemmista oli todella epäsäännöllisissä vuoro- ja reissutöissä. Nyt kun meitä on tässä koko ajan kaksi hommaa pyörittämässä, niin kaikki tuntuu ihan lastenleikiltä, vaikka liikkuvia osia on yksi enemmän. :-)

      Hyvää suunnittelua, lepohetkiä, yhteen hiileen puhaltamista ja paljon huumoria - niiden avulla täydempikin arki pyörii.

      Poista
  5. Hei, onnea töihinpaluusta, uudesta työpaikasta ja uuden alusta! Ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! <3
    Kyllä mä täällä vielä mukana roikun, vaikka vähän hiljaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, kiitos ja kiitos! Ihanaa, että roikut :)

      Poista
  6. Onnea töiden alkuun uuteen työhön! :)

    VastaaPoista