torstai 5. helmikuuta 2015

Koska saa lopettaa?

"En osta vaatteita enää. Vaatekaappini on valmis."

Helsinkiläisen Railin lausahdus oli kimmoke omalle vaatekaapin muokkaustyölleni puolitoista vuotta sitten. Olen nyt tehnyt työtä urakoiden vuoden verran. Lahjoittanut, myynyt, kierrättänyt, kuluttanut loppuun vaatteita. Tarkastellut kodin muutakin tavaraa kriittisellä silmällä, poistanut tavaran sieltä, toisen täältä.

Olen pohtinut jokaista hankintapäätöstä kyllästymiseen saakka, karttanut muovia, lähettänyt firmoille palautetta.

Olen pohtinut tyyliäni, harkinnut ostoksiani. Vaatekaappini näyttää jo aika hyvältä. Tilaa on tullut lisää, tavara levittäytynyt väljemmälle.

Vaatehuone tammikuussa 2014

Vaatehuone tammikuussa 2015

Ostaminen on nykyään helpompaa, ja pukeutuminen se vasta helppoa onkin. Siihen puoleen olen tyytyväinen.

Silti haluaisin päästä samaan kuin Raili. Haluaisin saada tästä valmista. En haluaisi käyttää näin paljon aikaa tavaran ajattelemiseen. Mitä minulla on, mistä pitää päästä eroon, miten se tehdään, mitä tarvitsen, mistä löydän sen ja niin edelleen. Se mihin keskityt, kasvaa ja minä olen viime aikoina keskittynyt aivan liikaa vaatteisiini ja muuhun materiaan.

Haluaisin suhtautua tavaraan välinpitämättömästi. Se vain taitaa tätä nykyä olla mahdotonta. Olen kiusallisen tietoinen siitä, että kaikki mitä ostan, kuluttaa rajallisia luonnonvaroja. Kaikki, mitä heitän pois, siirtyy ehkä pois silmistä muttei ongelmattomasti: kaatopaikalle jätteenä tai jätteenpolttolaitokselle myrkyllisiä ja haitallisia päästöjä tuottamaan. (Ostin sunnuntaina kauniin, tyylikkään ja käytännöllisen repun tietokoneelleni. Se on ihana. Ja ikuinen. Eli ei katoa maan pinnalta minun elinaikanani.)

Olen jäänyt jumiin ajattelemaan tavaraa. Vähän kuten tässä videossa.


Niin. Vastaus otsikon kysymykseen: ei koskaan.

16 kommenttia:

  1. No mutta Raili taisi olla sua vähän vanhempi. Että mistäs sen tietää, milloin hän on katsonut vaatekaappinsa valmiiksi. Tuskin ollessaan saman ikäinen kuin sinä nyt.

    Siitä kyllä hatunnosto, että ilmeisesti hän suunnittelee vaatehuollolla myös pitävänsä kaappinsa valmiuden tilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Toisaalta Raili on sitä ikäluokkaa, jolloin luonteva tapa oli tuumata tarkkaan tarpeensa, ja tehdä hankinnat vasta sitten. Mutta se on ihan totta, että tuskin Railikaan on koko ikäänsä voinut olla ostamatta vaatteita. Jotain on varmasti joskus kulunut loppuun :)

      Poista
  2. Lisäisin myös sen, että Raili ei kerro paljonko hänellä on vaatteita. Tämä on minimalistin dilemma: jos omistaa vain vähän vaatteita, ne kuluvat nopeammin ja niitä on uusittava tiheästi. Jos taas vaatevarasto on laaja, yksittäistä vaatetta käyttää harvemmin, jolloin uusimisen tarve on myös vähäisempää. Tässä on paradoksi, eikö totta? Jos valitsee vähäisemmän määrän vaatteita, joutuu miettimään alkuperä- ja eettisyysasioita paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulee tänä vuonna vastaan paljon uusintatarpeita, joita olen jo pitkittänyt niin, että enää ei taida onnistua. Ja sitten löydän itseni pohtimasta, että onko tämä vaate nyt riittävän loppuunkäytetty, kun siinä on polvessa ammottava reikä ja takapuolessa kolme pienempää... Että jos vaikka siivousrätiksi vielä, mutta kun rättejäkään ei oikeastaan tarvitse määräänsä enempää.

      Poista
  3. Olen huomannut saman, ja ahdistaa. Varsinkin nyt, kun tammikuussa elin pitkän loman käsimatkatavarakokoisesta laukusta käsin. Kotiin palattua näen liikaa roinaa joka puolella ja toisaalta selvemmin uusimisen tarpeet siellä, missä niitä on. Haluaisin kuitenkin, että materia olisi elämässä sivuosassa eikä nukkumaan mennessä pyörisi mielessä ahdistus siitä, mitä kaikkea eteisen kaapista pitää raivata kierrätykseen. Pahin varmasti helpottaa pian, kun kotiinpaluushokki on lopullisesti ohi, mutta joka tapauksessa pitäisi vaihtaa välillä vaihdetta. Olen myös huomannut, että sen parhaan mahdollisen kestävän, funktionaalisen ja eettisen etsiminen aiheuttaa toisinaan vain ylimääräistä ostoshimoa, jos oikein uppoutuu siihen tuotemereen, mikä esimerkiksi nettikaupoissa möyryää. Kun olen asettanut kaikki nettikauppasivut selaimen estolistalle pariksi viikoksi, unohtuu iso osa tarpeista tyystin ja se vähän kulunut ja epäsopiva onkin vielä ihan jees.

    Ahdistava tavaramaailma tämä pallomme nykyään, ja minulla länsimaisella hyvinvointivaltion lellikillä aivan liikaa aikaa märehtiä kulutusvalintojaan. Yh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin!

      Mä tunnistan tuon ylimääräisen ostoshimon, mutta sitten toisaalta myös ahdistuksen siitä, että jos nyt ostan tavaran X, niin mun on pakko olla tyytyväinen ostokseeni, koska muuten menee luonnonvarat hukkaan. Me esimerkiksi tarvittaisiin eteiseen uusi lipasto, koska vanhasta ikealaisesta pettää pohjat. Mutta minkä valitsen? En haluaisi olla taas muutaman (kymmenen) vuoden päästä uusimassa lipastoa.

      Entä saanko haluta makuuhuoneeseen uutta kirjahyllyä, koska en vain siedä vanhaa? Jos vanha on ehjä, saako sen korvata uudella?

      Pitäisi todellakin vaihtaa vaihdetta. Kerro, jos keksit miten se tehdään..

      Poista
  4. Osaisitko selittää minulle, mitä tarkoittaa ehdoton ehkä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän :)

      Olen aiemmin ollut särmikkäämpi, ehdottomien totuuksien ihminen. Vuosien karttuessa olen alkanut näkemään enemmän harmaan sävyjä. Asioilla on monia puolia, ja ehdottomia totuuksia on hyvin vähän. Sen sijaan, että yrittäisin löytää vastauksia, näen nykyään tärkeänä esittää paljon kysymyksiä ja löytää uusia näkökulmia.

      Aiemmasta ehdottomuudesta on jäljellä enää hyvin vähän. Varmasti pystyn sanomaan usein vain ehkä. Siitä blogini nimi, ehdoton ehkä.

      Onnistuinko vastaamaan? Kiinnostaisi myös kuulla, miksi kysyt :)

      Poista
  5. Osaisikohan tavaraa olla ajattelematta jos sitä ei olisi, tai olisi hyvin vähän? Vai ajattelisiko sitä sitten vain vielä enemmän, kaikkea sitä, mitä ehkä haluaisi?

    Nyt kun mietin, niin ehkä se, että mä en jaksa paneutua siivoamiseen ja tavaroiden järjestämiseen liittyy siihen, että en halua paneutua niihin tavaroihin niin paljon - tää olisi ehkä sellainen korkealentoinen selitys sotkuisuudelle. Tosin sitäkin helpottaisi, jos sitä tavaraa olisi vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä. Mä luulen tavaranhimon olevan jotain perin inhimillistä. Olemme synnynnäisiä harakoita :) Mietin jotain vanhoja satuja ajalta ennen nykyistä yltäkylläisyyttä, ja jotenkin se ruhtinaitten palatsien kulta- ja timanttiaarteiden yltiöpäinen kuvailu tuntuu mun mielestä saman asian yhdeltä versiolta. Nykyajan hyvinvoivan länkkärin ongelma on, että meistä melkein jokaisella on mahdollisuus tehdä tavarasta itselleen ongelma. Sitä on paljon saatavilla, ja se on halpaa.

      Mä luulen mun ongelman olevan myös siinä, että pidän kauneudesta - siis myös kauniit tavarat vetoavat muhun. Kun kotona on vain vähän tavaraa, haluaisin että ne jäljelle jäävät olisivat erityisen lumoavia :)

      Poista
  6. Haluaisin myös tietää, mikä lopulta vapauttaisi ajatukset tavaralta. Raivausprojektit eivät ainakaan, tai eivät minun kohdallani. Tavara-aihe alkaa todella reilun vuoden vähentämisen ja järkevöitymisen (?) jälkeen hiukan puuduttaa, ja samalla tunnistan olevani siihen jonkin verran koukussa.

    Mielenkiintoista nähdä, muuttuuko jokin automaattisesti, kun energia siirtyy muualle. Siis ajattelenko vaikkapa puolen vuoden kuluttua vähemmän tavaraa ja onko minulla silloin sitä vähemmän vai enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.

      Mä elättelen edelleen epärealistista toivetta, että saisin tästä joskus valmista ja voisin lopettaa. Mutta eihän se niin mene. Ensinäkin, monen tavaran kohdalla kyse on prosessista, ei projektista. Lasten vaatteet käyvät pieneksi, pitää ostaa uusia ja kierrättää vanhat. Omat vaatteet menevät rikki, pitää korjata tai heittää pois ja ostaa uusi tilalle. Oma kroppa ja maku muuttuu, vaatekaappia pitää päivittää siltäkin osin vaikka kuinka hankkisi ajatonta.

      Toisekseen, ainakin minulla nälkä kasvaa syödessä. Vaatehuoneesta on tyhjentynyt monta hyllyllistä, mutta haluan sinne koko ajan lisää väljyyttä. Kun on saanut tyhjyyttä ympärilleen, sitä janoaa lisää. Eli milloin on valmista?

      Poista
  7. Aika jännä, minä luulin että tuosta tavarasta eroon hankkiutuumiseen tulisi rutiini mutta ilmeisesti siinä ei käykään niin, jos tavarat ja niistä luopuminen täyttää ajatuksia myös pitkän ajan jälkeen?
    Joka tapauksessa olet oikealla asialla, jos se yhtään lohduttaa. Maailma muuttuu pienin askelin: silloin kun yksi ihminen istuttaa puun tai ottaa kauppareissulle muovikassin sijaan kestokassin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan tulee, tavallaan ei. Aloittamisen jälkeen tietoisuus tavarasta ja omista pahoista tavoistaan kasvaa. Vuosi sitten en kiinnittänyt huomiota siihen, että meillä iltapalasmoothie syödään muovipillillä. Nyt olen tehnyt siitäkin itselleni ongelman. Tänään häiritsee moni sellainen turha tavara, jota vuosi sitten en huomannutkaan. Nälkä kasvaa syödessä. Ehkä helpottaa, kun pääsen töihin enkä vietä niin paljon aikaa kotona tavaroitamme tuijotellen?

      Kiitos, oikealla asialla oleminen lohduttaa kyllä. Tasapainon löytäminen vain on välillä hankalaa.

      Poista
  8. Minulla on paljon opeteltavaa tavaroista eroon hankkiutumisessa, mutta koen olevani aika pitkällä jo siinä, etten osta turhaan. Iso kiitos siitä kuuluu miehelleni, joka on itse kyllä jo liiankin minimalistinen ostamisessaan. Mutta häneltä olen oppinut harkitsemaan kerran jos toisenkin ostamista. Usein totean, että en tarvitse mitään uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäisi ottaa oppia miehestäni. Hän ei stressaa tavarasta, ostaa sen mitä tarvitsee, eikä ole koskaan harrastanut shoppailua itsensä piristämiseksi, ja käyttää tavaransa loppuun (esim. paikkaa ratkenneet ulkoiluhousut jeesusteipillä poisheittämisen sijaan).

      Poista