sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Naistenpäivä: suklaata ja hemmotteluhoitoja vai yleistä synkistelyä?

Naistenpäivä on minulle vähän hankala pala. Tavallaan en jaksaisi vaivata päätäni sillä, tavallaan tuntuu, että pitäisi.

Sehän on aivan totta, että päivän karnevalisoituminen suklaan, hemmotteluhoitojen ja kukkakimppujen ympärillä pyöriväksi höpöhöpöteemapäiväksi vie huomiota siltä, että maailmassa on edelleen valtavasti naisia, joilta puuttuvat ihan ne perusoikeudetkin.

Intiassa joukkoraiskaukseen osallistunut mies hämmästelee vankilassa, että miten tästä nyt semmoinen kohu nousi. Kaikkihan sitä tekevät (siis raiskaavat). Afganistanissa on voimissaan ikivanha perinne, jossa tytöt puetaan pojiksi, koska naisena ei ole voinut olla ihminen. Kehitysmaissa joka kolmas tyttö joutuu naimisiin alle 18-vuotiaana.

Niin. Maailman hätää kärsivien naisten asemaa ei paranneta työpaikan kakkukahveilla tai sillä, että tänään mies tarjoilee aamiaisen sänkyyn.

Mutta paraneeko se sillä, että närkästyn, jos joku kehtaa ojentaa minulle ruusun? (Tai jos sain tänään aamiaisen sänkyyn, niin tarkoittaako se, etten välitä niistä naisista, joiden asema on surkeampi?)



Olen ehkä naiivi kun uskon, että vastakkainasettelulla ei voita mitään. Naiivia saattaa olla sekin, että mielestäni meillä suomalaisilla naisilla on syytä olla kiitollinen kaikesta siitä hyvästä, mitä tasa-arvotyö on jo saanut aikaan. Täysin tasa-arvoinen yhteiskunta emme mekään ole, mutta pitkälle olemme päässeet. Kiitollisuus ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö työtä pitäisi jatkaa.

Kyllä minä voin kakkukahvit sen kunniaksi juoda, etten ole sukupuoleni takia kakkosluokan kansalainen. Sitten voin huokaisten todeta, että monessa maailmankolkassa tilanne on toinen, ja että ehkä kannattaisi tehdä kuten UN Women kehoittaa, ja lahjoittaa ruusujen sijaan rahaa naisille, joilla ei ole syytä juhlaan.

Kehitysmaiden naisille kannattaisi lahjoittaa rahaa monena muunakin päivänä. Tyttöjen koulutus on nimittäin paras keino nostaa kokonaisia kansakuntia ulos köyhyydestä. Lisätessään vakautta ja hyvinvointia se myös vähentää yhteiskunnan radikalisoitumista ja siten vaikkapa terrorismin uhkaa (ja sen vuoksi koulua käyvät tytöt ovatkin niin pelottavia, että monet terroristijärjestöt ovat ottaneet heidät pääasialliseksi kohteekseen). Tyttöjen koulutus on sattumoisin myös parasta perhesuunnittelua: koulutetut naiset tekevät lapsia myöhemmin ja vähemmän kuin kouluttamattomat. Syntyvyyden vähentäminen puolestaan on yksi tehokkaimmista keinoista ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Niin, voisihan siinä kukkien ja suklaan nauttimisen lomassa tehdä myös vähän kansainvälistä tasa-arvotyötä pankkitilinsä välityksellä. Eivät nämä kaksi välttämättä sulje toisiaan pois.

(Se mitä yritin sanoa, NYT-liitteen Jussi Pullinen sanoi paremmin. Totuttuun tapaan olen samaa mieltä myös Liinan kanssa.)

6 kommenttia:

  1. No eihän se tietenkään niin ole, että sun aamiainen on sinänsä suoraan keltään pois. Vähän kuin mun kesäkeitto tai tarkennettuna mun kesäkeiton syömättä jättäminen ei ollut sinänsä varmaan suoraan syy kenenkään afrikkalaislapsen nälkään :D

    Mua ehkä enemmän kuin se, mitä yksittäiset ihmiset tekevät ojennellessaan toisilleen ruusuja huolettaa etenkin kaupallisten tahojen valitsema hyvin vahva ja hyvin yksisilmäinen tapa käsitellä asiaa. Ja sehän näkyy mediassa, jos ei muuten niin sosiaalisessa mediassa. Nyt esim. Valio otti tänään hemmottelulinjan, vaikka musta ois aika paljon merkittävämpää ja uskottavampaa, jos ne olis sanoneet, että just tänään ne aikoo antaa vaikka sitten kaikkien vaaleanpunaisten tuotteidensa myyntituotot kehitysmaiden tyttöjen lukutaitoprojekteihin. Oisin rynnännyt heti kauppaan. Nyt en rynnännyt.

    Eikä vastakkainasettelu tietenkään ole tarpeen, mutta tiedän kyllä, missä haluaisin keskustelun painopisteen sijaitsevan, ja se ei ole suklaa-ja-hemmottelu -puoli.

    Mutta lahjoitin kyllä rahaa tänään, tai oikeastaan siis eilen, ja pitääpä muistaa joskus lahjoittaa myöhemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkennan vielä, että olen sun kanssa samaa mieltä. En ehkä yhtä pontevasti, mutta se johtuu enemmän asenne-erosta kuin mielipide-erosta.

      Minä nimittäin olen vähän kyynistynyt, mitä tulee mainontaan. Olen niin tottunut siihen, että minulle markkinoivat yritykset pitävät minua idioottina, etten oikein odotakaan muuta. Ripsivärimainoksen mallilla on tekoripset, ryppyvoidemainoksen malli on photoshopattu rypyttömäksi, kuukautissuojamainoksen "veri" on sinistä ja niin edelleen. Puhumattakaan raivostuttavasta pikkunälästä ja mitä näitä ääliömäisyyksiä nyt on.

      Eri asia sitten on pohtia, onko tällainen kyynistyminen hyvä vai huono asia. Itse kallistun ehkä jälkimmäiseen.

      Mutta niin että vaikka se Valio. Juu en osaa ymmärtää, miksei lahjoituksia tekevät yritykset voi vaan antaa suoraan osaa tuloksestaan hyvään tarkoitukseen. Miksi sen pitää olla osuus myynnistä? (No, oikeasti osaan ymmärtää. Koska hyväntekeväisyyttä käytetään myyntiargumenttina. Mitä enemmän sinä ostat, sitä enemmän me lahjoitamme. Win-win? No jaa.)

      Poista
  2. Hirmu hyvä postaus. Meillä ei vietetty naistenpäivää mitenkään, ei kukilla ja kahveilla mutta ei erityisen paljon myöskään maailman ongelmia pohtimalla. Meillä on kummilapset Planin kautta, tytöt jotka ovat päässeet kouluun. Aina kun saamme heiltä kirjeet, on todellinen naistenpäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei meilläkään vietetty :) Mies on reissussa, eikä me normaalioloissakaan oikein osata pitää naistenpäivää juhlapäivänä. Moni nainen kuitenkin juhlii, ja halusin kirjoituksellani osoittaa, että juhlia voi emansipoitunut feministikin.

      Tosi hienoa, että teidän Plan-kummitytöt ovat päässeet kouluun. Kummiudellanne on todella merkitystä!

      Poista
  3. Naistenpäivä on vaikea pala minulle. Kun kaikki on jo ookoo, ja tuntuu että oikeastaan ei ole yhtään mitään missä omalla kohdalla löytyisi epätasa-arvoa.

    Olen kuullut että meidänlaisia tyytyväisiä on hankala saada edistämään mitään. Kehitysmaista silmät löytää vielä jotain mutta läheltä ei oikein osaa katsoa. Tarkennan, että näen kyllä paljon muita epätasa-arvoisuuksia mutta mitään niistä en ole selittänyt sukupuolella.

    Mikähän tässä auttaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän sama. Vaikka kyllähän Suomessakin vielä tekemistä löytyy: meillä alan valinta on todella sukupuolittunutta, minkä takia naiset saavat edelleen aika paljon pienempää palkkaa kuin miehet (samassa tehtävässä samalla asematasolla naiset saavat liki samaa palkkaa, mutta naisia on johtotehtävissä edelleen tosi harvassa - lisäksi ns. naisten ammateissa palkat ovat alhaisia). Lisäksi määräaikaiset ja osa-aikaiset työsopimukset kasautuvat naisille, samoin kuin lasten kotihoito. Tosin itse en pidä näitä vain naisten ongelmina, vaan uskon miesten kärsivän tästä myös.

      Lisäksi tasa-arvoasioissa on paljon parannettavaa kun katsoo sukupuolen lisäksi myös muita ryhmiä, esim. seksuaalivähemmistöjä (saako mennä naimisiin valitsemansa kumppanin kanssa, saako adoptoida) tai vammaisia (palvelujen saavutettavuus).

      Mutta sitten toisaalta nämä meikäläiset ongelmat tuntuvat lähennä kauneusvirheiltä kun katsoo tilannetta kehitysmaissa. En sano, että kehitysmaiden auttaminen ja kotimaan tilanteen korjaaminen sulkisivat toisensa pois, mutta itse kyllä kevennän lompakkoani mieluummin vaikka naisten lukutaidon parantamiseksi kehitysmaissa kuin nousen barrikadeille siitä, onko koulun oppikirjoissa käytetty esimerkkinä yhtä paljon naisia kuin miehiä.

      Noin yleisesti ottaen itse yritän tsempata siinä, että osaisin katsoa maailmaa laajemmin kuin oman kokemukseni kautta. En esimerkiksi itse ole koskaan ollut määräaikaisessa työsuhteessa - se ei tarkoita, etteikö se olisi muiden nuorten naisten kokema haaste työmarkkinoilla.

      Poista