lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kun elämä kohtaa juoksuharjoittelun

Olen täällä julistanut osallistuvani kesäkuussa puolimaratonille. Ajatuksena taisi olla, että kun sen lupaa julkisesti, ei enää kehtaa livistää tavoitteesta.

Tännekin olen menossa. Kuva: Naisten kymppi


Eikä livistämisen kaipuu olekaan päällimmäinen haaste juoksuharrastukseni tiellä. Juokseminen on edelleen ihanaa, ja kunnon lenkistä saatava flow käsittämättömän upea olotila. Lähden edelleen lenkille mieluummin kuin lösähdän sohvalle (etenkin kun puolisoni kannustaa lähtemään ja järjestää omia aikataulujaankin niin, että pääsen juoksemaan). Sade (edes räntä) ei ole riittävän iso syy jättää lenkki väliin.

Mutta. Elämä.

Flunssa. Infernaalinen yskä. Vatsatauti. Taas flunssa. Ruokamyrkytys. Flunssa, jonka luulin menneen ohi mutta joka palasi kahta kauheampana reippaan mäkivetotreenin jälkeen.

Niinpä niin. Olen seuraillut erästä puolimaraton ohjelmaa, mutta nyt kun valmistautuminen on noin puolessa välissä, joudun totetamaan, että ohjelman ehdottaessa kolmesta neljään liikuntakertaa viikossa, minä olen kyennyt toteuttamaan kaksi.

Lahjattomat harjoittelee?

Mites sinun juoksusi kulkee?

12 kommenttia:

  1. Mä vietän juuri lauantai-iltaa pohtien kartta kädessä uusia juoksureittejä. Kävin tätä julistamassa jo muutamassa blogissa, mutta aloitin juoksemisen. Ja jäin viikossa koukkuun, vaikka matkat eivät ole vielä kovin pitkiä (käytän lepotaukojen tekosyynä koiraa) saati nopeita.
    Nyt ymmärrän teitä kaikkia. Valaistunut olo, ihan kuin olisin liittynyt johonkin lahkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tervetuloa :D

      Hyvä että pidät matkat lyhyinä ja vauhdin maltillisena. Itsehän aloitin aivan liian lujaa ja pitkillä matkoilla, vasta sykemittari auttoi tajuamaan kuinka h i t a a s t i oikeasti pitää alkuun juosta (tai köpötellä, pikemminkin, heh).

      Poista
  2. Niin. Koska. Elämä.

    Juoksu kulkee ihan kivasti, mutta en meinaa saada mahtumaan lenkkejä mihinkään rakoon. Mies tukee, työporukka tukee, mutta. Sohva! Siinäkin pitää ehtiä olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä levätäkin pitää välillä. Mä vaan oon sairastanut niin monta tautia peräkkäin, että alkais jo riittää :D

      Poista
  3. Ei kulje, juuri nyt. Takana parin viikon flunssaputki ja päivätyön lisäksi hoitelen kevään aikana kahta muuta friikkuhommaa kotikoneelta (missä mielenhäiriössä näin järjestin, on hyvä kysymys). Ulkoillut olen, ja liikkunutkin, mutta juoksurutiini on flunssan ja kiireen johdosta levähtänyt.

    Eilen oli kuitenkin ensimmäinen päivä sitten pääsiäisen, kun tunsin oloni täysin terveeksi! Jälkitauteja karttaakseni aloittanen varovasti, mutta kyllä tää tästä taas. Uuteen nousuun!

    (Ja kokemukseni on, ettei sellaista juoksuohjelmaa ole välttämätöntä ihan orjallisesti noudattaa päästäkseen hyvään lopputulokseen. Ensimmäiselle Naisten Kympille minulle oli sellaisesta apua motivaattorina, vaikka usein juoksinkin vähemmän tai lyhyempiä lenkkejä, kuin taulukossa olisi kehotettu. Jos liikut viikossa muutenkin kuin juoksemalla, en usko juoksukertojen olevan niin justiinsa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole kokemusta, mutta arkijärkeni jo sanoo, että orjallisesti ei tarvitse ohjelmaa noudattaa. Itselle ohjelma toimii enemmän apurina siihen, että osaan juosta riittävän vaihtelevasti ja sopivan lyhyitä lenkkejä (hinku lenkkipolulle nimittäin edelleen ylittää oman juoksukuntoni - treenaisin itseni helposti rasitusvammalle jos ei ole ohjelmaa suitsimassa. Tai montaa perättäistä tautia, yyk).

      Mun haaveissa olisi sellainen kolme juoksukertaa + yksi jokin muu treeni, esim. pyöräily. Nyt toipilaana olen lähinnä kävellyt ja pyöräillyt lyhyitä matkoja.

      Poista
  4. Minä olen rakastanut pitkän matkan juoksemista ja olen juossutkin maratonin sekä muutaman puolimaratonin. Enää en kuitenkaan harrasta näitä juoksukilpailuja sillä en halua treenata vain juoksua, vaan haluan liikkua monipuolisesti. Pelkkä juokseminen on...aika tylsää... Tätä nykyä yritän treenata salilla (hieman lääkärin määräyksestä, osteoporoosin takia tuo lihaskunto on tärkeää), juosta jonkin verran ja joogata (sen verran kuin uskallan.) Monipuolisessa harjoittelussa on se hyvä puoli, että itse tavoitteena on liikuntakertojen määrä eikä mikään once-in-a-lifetime kilpalu, johon huippukunto pitää ajoittaa. Lisäksi jos esim. flunssa vaivaa eikä uskalla harjoittaa raskasta liikuntaa, voi sen sijaan lähteä vaikka sauvakävelylle. Ehkä tämä nykyinen liikkuminen kertoo siitä että olen oppinut olemaan hieman armollisempi itselleni liikkujana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten se kertoo siitä, että sä oot kokeillut sen maratonin jo ja enää ei tarvitse? :)

      Mä oon innostunut lihaskuntoharjoittelusta vasta juoksemisen myötä, kun huomasin että tarvitsen juoksemiseen sellaisia lihaksia, jotka eivät kehity juoksemalla. Aiemmin oon ollut tooosi laiska lihaskunnon treenaaja, ja nytkin menee vain jotkut täsmäjutut, esim. keskivartalo koska siinä on ollut mulla ongelmia.

      Juoksukilpailun koitan ajatella niin, että se menee miten menee. Paremmalla harjoittelulla voisi mennä paremmin, mutta minkäs teet. Ja onneksi juokseminen on nykyään niin trendikästä, että uusia kilpailuita tulee kyllä - ehdin kesän aikana vielä monelle, jos siltä tuntuu :)

      Poista
  5. Hyvin kulkee mutta joo. Elämä. Aika. Pitäisi. Ajattelin startata aamujuoksut kunhan vielä vähän lämpenee. Se viiden-puoli kuuden herätys vähän jännittää, mutta sitten se hyvä fiilis kestää koko päivän.

    Pari kertaa viikossa on minunkin saldoni, niistä otetaankin sitten kaikki irti. Arki-illat haluan kuitenkin olla pääsääntöisesti lasten kanssa, se yhteinen aika on muutenkin niin hirvittävän lyhyt. Tosin, ai että kuhan molemmat oppii pyöräilemään niin sitten voidaan tuolla juosta vaikka molemmat mätsäävissä tuulipuvuissamme :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, aamujuoksut, mahtava idea! Siis jos saisin itseni revittyä ylös sängystä ja ennakoitua sen verran, että töissä olisi odottamassa meikit ja vaihtovaatteet ja aamiainen... :D (eli ei jäädä pidättämään hengitystä).

      Mä oon myös odotellut tuota pyöräilyn oppimista, että sittenhän lenkille lähtö on helppoa, kun voi ottaa lapset mukaan ;)

      Poista
  6. Itse en voi juosta kipeytyvän polven vuoksi, mutta olen löytänyt itselleni hyvän yhdistelmän pyöräilystä, saliharjoittelusta ja joogasta (pyöräilen kunnon lenkin ennen salia tai joogatuntia). Siis samantyyppistä hyvän mielen harjoittelua ja oman kropan kuuntelua kuin Uraäidin kommentissa.

    Juoksu kyllä kutkuttaisi, sen verran trendikästä ja joka tuutista tulvivaa se tuntuu olevan, toki myös ajankäytöllisesti tehokasta. Olen kuitenkin pannut merkille juoksuhuumaan tempautuneista ikäisistäni (35 plus) naisista, että juoksun ulkonäölliset vaikutukset eivät aina ole niin suotuisat: tietty nääntynyt fiilis varsinkin kasvoissa, posket roikkuvat ja naamaan on tullut parissa kuukaudessa pinnistelyryppyjä; läskin lisäksi on usein kadonnut myös lihasmassaa. Miehille rankahkon kestävyysharjoittelun tuoma jänteikkyys sopii, mutta naisia usein valitettavasti vanhentaa.

    Tämä siis vain havaintoja - ja ehkä lohdutuksena, jos joku juoksukerta jää väliin :) Ymmärrän tietysti, että juoksusta haetaan ensisijaisesti kuntoa ja hyvää fiilistä, mutta onhan se ihan kiva näyttääkin hyvältä. Itse vannon monipuolisuuden nimiin, ja vaikka olenkin suorituskeskeinen ihminen, näen että keskellä ruuhkavuosia liikunnan tulisi olla ennemmin henkireikä kuin lisäpaineiden aiheuttaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juoksu on ilman muuta mulle henkireikä, ei tarvitse huolestua siitä että ottaisin väliin jääneistä lenkeistä paineita. Sairaana pitää levätä, se on ihan selvä.

      Ja mä en ole ikinä osannut motivoitua liikkumaan ulkonäöllisistä syistä :). Se on toki ihan yhtä hyvä syy liikkua kuin mikä tahansa muukin, mä en ole vain koskaan saanut itseäni kammettua ylös sohvalta vain siksi, että näyttäisin paremmalta.

      Poista