keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Töihin lepäämään

"Palasin töihin, jotta jaksaisin olla parempi äiti lapsilleni."

Törmäsin tähän perusteluun usein, kun olin itse tehnyt valinnan jäädä kotiin hoitamaan lapsiani. Se toistui useiden töissä käyvien äitien puheissa, vähän eri sanamuodoin, mutta viesti oli sama.

Kun äiti käy töissä, koko perhe voi paremmin.

Minulla oli toisinaan huono omatunto kotiäitiydestäni. Etenkin niinä hetkinä, kun en todellakaan jaksanut olla kärsivällinen enkä lempeä, kun ärsyynnyin jostain pikkuasiasta ja kommunikointini lapsille oli lähinnä tiuskintaa.

Silloin mietin, että olenkohan itsekäs, kun lorvin kotona, vaikka en jaksa aina olla seesteinen tai läsnä.

Tämä oli mielessäni, kun palasin pari kuukautta sitten töihin. Lasten kanssa viettämäni aika väheni radikaalisti ja totta kai pohdin, osaanko käyttää jäljelle jäävän yhteisen ajan "paremmin". Olenko töissä vietetyn, aikuisten asioihin keskittyneen päivän jälkeen "parempi äiti lapsilleni".

No en ole.

Edelleen huonoina hetkinäni ärryn, tiuskin, olen kärsimätön. Ja toisaalta hyvinä hetkinäni keskityn, kuuntelen, ymmärrän.



Töihin paluu on hyvä. Mutta se ei tehnyt minusta parempaa äitiä. Se teki minusta töissä käyvän äidin. Ero entiseen on oikeastaan hyvin pieni.

Olenko ainoa, jolle kävi näin? Vai onko töihin palaavien äitien lapsilähtöinen puhe vain puhetta? Joka ehkä kumpuaa siitä, että töihin paluuta on vaikea perustella sillä, että kotona on tylsää? Koska joku voisi siitä vetää johtopäätöksen, että aika omien lasten kanssa on tylsää? Mitä se tietyisti ajoittain onkin, muttei aina (eikä sillä ole mitään tekemistä lapsiaan kohtaan tunteman rakkauden määrän kanssa). Ja että töihin kaipuun jotenkin ylevöittää se, että sen tekee perheensä hyvinvoinnin vuoksi?

Minä viihdyn töissä. En kaipaa kotiin, oikeastaan ikävöin lapsiani vähemmän kuin etukäteen pelkäsin. Mutta en tehnyt päätöstä töihin paluusta lasteni takia. Vaan itseni. Ja se on ihan ookoo.

18 kommenttia:

  1. Mä olen aika samoilla linjoilla sun kanssa. Mutta huomasin omalla kohdalla parhaaksi ratkaisuksi sen että en ole vain JOKO kotona TAI töissä. Mun on jotenkin tosi vaikea käsittää sitä että ne vaihtoehdot olisi se että olet joko vain kotona tai sitten kokoaikaisesti töissä. 50/50 en saa tuota jaettua valitettavasti mutta syksyllä kun palaan töihin niin en palaa 100%:sti.

    Mä olen oikeastaan vasta nyt vuoden sisällä alkanut havainnoimaan tuota että äitien hyvinvointi korreloituisi jotenkin siitä että onko töissä vai kotona. Mun mielestä se ei ole noin yksiselitteistä.. Ei mulla ainakaan ole kotona eikä töissä aina sellaista tasaista vaan tilanne elää eri suuntiin ja joskus on kotona onnellisempaa ja joskus sitten taas töissä. Mutta sellaista selkeää janaa ei pysty vetämään että olisin onnellisempi vain jommassa kummassa. Taas palataan siihen jokotai-skenaarioon jota mä en vaan ymmärrä :) Siksi haluankin jatkossa tasapainotella noiden kanssa, ei niin että pitää valita vain jompi kumpi. Haluan molemmat koska kumpikin tekee mua onnelliseksi, tosin eri tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tylsää on se, että suurimmalle osalla ne on juuri ne vaihtoehdot: joko kotona tai töissä, ei välimuotoja. Hyvä, että sulla on onnistunut erilainen malli. Toivottavasti ne yleistyvät.

      Ylipäätään toivoisin, että olisi nykyistä helpompaa tehdä omanlaisiaan ratkaisuja. Koska olen samaa mieltä kanssasi, ei se ole niin yksiselitteistä että jompi kumpi olisi ainoa oikea ratkaisu jokaiselle.

      Poista
  2. No en mä sitä ehkä noinkaan koe, siis että kotona yksiselitteisesti olisi tylsää. Mutta koin oikeasti, että tulen pidemmän päälle kotona ollessani hulluksi (ja, ergo, en ole lapselleni paras mahdollinen äiti) - töissä käydessä arki rytmittyy eri tavalla, se sopii mulle keskimäärin paremmin kuin loputon kotona hiihtely (vaikka kuten Kukkavarvas kirjoittaa, ei sekään niin yksiselitteistä ole.) Ihan oikeasti uskon olevani perheelleni parempi näin, mutta ei se ole mitenkään kovin epäitsekästä tai ylevää tai lapsilähtöistä enkä tiedä kertooko se minusta mitään hyvää tai kaunista.

    Mutta ihmiset lienevät erilaisia. Kuulemma :D

    Ja toisaalta nyt, kun meillä on yyttärit, olen myös miettinyt, että mitäs jos joudunkin olemaan himassa koko kesän, ja ehkä syksylläkin. Tai siis että onko se sitten joutumista vai saamista, ja oisko nyt erilaista olla himassa kun voisi mennä puistoon ja metsään ja ipana viihdyttäisi enemmän itseään. Että ehkä osaisinkin arjen rytmin rakentaa itse.

    Mutta ehkä en osaisi. Helvetistäkös sen tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset ovat erilaisia. Kiva tutustua sellaisiinkin kokemuksiin, jotka eivät ole itselleni tuttuja. Siinä tämä blogi on kyllä hyvä - opin koko ajan uutta muista ihmisistä. Ja se on hyvä.

      Yt:t. Voi juma. Tekisi mieli jotenkin tsempata, mutta sanojen löytäminen on vaikeaa. Kun harvoin se lopputulos "kiva" tai "mukava" on, vaikka saisi itse pitää työpaikkansa. Itsekin olen noita useamman läpikäynyt, ja se on kurjaa touhua. Siitä huolimatta tsemppiä!

      Poista
  3. Hmm, en minäkään ole huomannut itse kokevani itseäni paremmaksi tai huonommaksi äidiksi töissä ollessani. Ehkä se äiti-identiteetti syntyy kullakin eri asioista.
    Mutta odotan innolla jo että pääsen taas vähän "kotiäidiksikin" eli lyhentämään työviikkoa :). Tylsyydestä puheen ollen, sitä varmaan kans ihmiset kestää eri tavoin ja ollaan erilaisilla aktiivisuustasoilla liikkeellä... Olen itse vähän semmonen tylsyyden "kannattaja", että ei kai se arki keskimäärin muuta voi/tarvitse ollakaan. Ja samaan aikaan tylsistyn itsekin helposti monissa asioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toistaiseksi tykkään tästä täydestä päivästä - joka tosin tuntuu aikaisempaan työhistoriaani verrattuna edelleen ruhtinaallisen löysältä, vaikka niistä 70 tunnin työviikoista on jo monta vuotta. Yhdeksästä viiteen on juuri nyt hyvä - ja lyhyet työmatkat tietysti tekee osansa, että työpäivän päättyessä olen kymmenessä minuutissa kotona lasten luona.

      Meillä on miehen kanssa ihan erilainen suhtautuminen tylsyyteen. Minä tykkään, mies ahdistuu. Minä puolestaan ahdistun jos on koko ajan kovasti ohjelmaa, ja kaipaan välillä rauhoittumaan. Parisuhteellemme on varmasti tehnyt hyvää, että molemmat ymmärrämme ja hyväksymme erilaisuutemme.

      Poista
  4. Meidän omat kuvitelmat vaikuttavat kovin paljon, millaisena äityiden koemme. Lyhennetyn työajan teko ei onnistunut työpäivää lyhentämällä, mutta kokonaisia päiviä osaan olla poissa olinhan monta vuotta 50%:lla virkatyössä. Tosin tylsistyin kotona ja siivosin tylsyyden innoittamana. Juuri kuin se oli voiton puolella sain tosi mahtavan projektityön. Nyt olen pelkästään äiti ja virkatöissä 100% ja välillä on tylsää ja välillä on kiire. Tylsyys ei ole huono juttu vaan mahdollistaa pysähtymisen.

    Tällä hetkellä käyn lepäämässä työmatkoilla tai vaellusreissuilla, sillä nukun yksin paremmin. Taas on joka öisiä herätyksiä ja ahdasta. Joka toinen viikko tarvitsen kokonaisen yön tai muuten pää hajoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä jutuissa tasapaino taitaa olla aika tärkeää. Jos on liian pitkään vain tylsää (tai vain kiire), ei sekään ole hyvä.

      Mä oon käynyt noin esikoisen 1-v päivästä alkaen silloin tällöin ilman lapsia yön yli reissussa. Joskus ihan vain hotellissa nukkumassa, että saan olla rauhassa itsekseni ja tosiaan nukkua kokonaisen yön. Itselleni se on tärkeää, ja on helpottanut paljon jaksamista.

      Poista
  5. Mä en ole osannut ajatella, että mun töissäkäyminen liittyisi mun äitiyden hyvyyteen tai huonouteen. Olin tosi tyytyväinen siihen, kun tein melkein kaksi vuotta kahta päivää viikossa töitä. Silloin sain viettää kotiäitimeininkejä, puistoilla ja muskaroida, mutta kahtena päivänä sain olla ihan vain minä enkä äiti. Iltavuorossa ehti tulla ikävä lasta ja kotipäivinä ehti kaivata töihin. Se oli ideaalia meille, harmi ettei kaksipäiväinen työviikko taida olla kovin monissa duuneissa mahdollinen. Mutta nyt kun lapsella oli vesirokko ja möllötimme toisiamme viikon kotona, tajusin, että nuo ajat ovat menneet. Lapsi kaipaa lapsilaumaansa ja minä kaipaan aikuisten töihin. Minä en ole kovin viihdyttävä äiti ja lapseni on sellainen joka kaipaa todella paljon viihdytystä. Että tosi hyvä meille molemmille, että hän on nyt päiväkodissa ja minä töissä. Nyt meillä on näin hyvä ja joskus on jollain toisella tavalla hyvä. Tärkeintä, että on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meilläkin esikoisesta huomaa, että hän pyrkii jo laajentamaan reviiriään kodin ja oman perheen ulkopuolelle. Kuopus vielä kaipaa lähinnä omaa laumaansa, ja kiva onkin, että hän saa olla kaiket päivät kotona vielä ensi syksyyn asti. Esikoiselle puolestaan osaviikkoinen päiväkoti on tosi hyvä ratkaisu.

      Mä tykkäsin olla kotona, ja nyt tykkään olla töissä. En minäkään osannut (enkä osaa) ajatella, että sillä olisi jotain tekemistä mun äitiyden laadun kanssa. Tärkeintä mun mielestä on, että osaa kulloinkin tehdä niitä ratkaisuja, jotka tuntuu hyvältä. Ja jos ei tunnu hyvältä, niin sitten tehdä uusia, toisenlaisia ratkaisuja.

      Poista
  6. Samoja fiiliksiä. Koska minä näen lapsiani viikolla tosi vähän, yritän ehkä panostaa siihen yhteiseen aikaan enemmän, järjestää kivoja yhteisiä juttuja. Mutta ei työelämä ole lehmän hermoja tuonut, todellakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tavallaan vähän toivoin, että hermot olisivat kestävämmät nyt, kun näen lapsia vähemmän, mutta eihän se niin mennyt. Pinna palaa kuten ennenkin. Ja ihan kuten ennenkin, sen palaminen liittyy enemmän omaan väsymykseeni kuin siihen, mitä lapset tekevät (tai kuinka paljon olen heidän seurassaan ollut).

      Poista
  7. "Koska joku voisi siitä vetää johtopäätöksen, että aika omien lasten kanssa on tylsää? Mitä se tietyisti ajoittain onkin, muttei aina (eikä sillä ole mitään tekemistä lapsiaan kohtaan tunteman rakkauden määrän kanssa). "

    Pakko kysyä, että kuinka osasit tuoda sulkeissa olevan asian esille tässä? Oletko itse joskus ajatellut tai pelännyt että rakkauden määrä ja tylsistyminen liittyvät toisiinsa, vai oletko kuullut sen jostain?

    Kiinnostaa, koska pitkä on ollut oma tieni siihen, että nämä kaksi asiaa eivät sotkeudu. Ja edelleen etsin syytä sille, miksi nämä kaksi asiaa olivat mielessäni yksi ja sama, sen kummempia miettimättä.

    -Nupsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tuli oikeastaan yhdestä vanhasta tekstistäni, jossa pohdin sitä, miten kotona on välillä tosi vaikea olla läsnä. Huomasin kommenteissa selitteleväni, että "kyllä mä silti kotona viihdyn tosi hyvin". Ikään kuin se olisi jotenkin ristiriitaista, että jos viihtyy, niin ettei ihan jokainen hetki silti ole pelkää ruusuilla tanssimista.

      Itselleni kotona olo tuotti oivalluksen, että monenlaiset tunteet voivat olla samaan aikaan yhtä tosia. Voi rakastaa lastaan ja kaivata tältä hetken rauhaa. Kotona voi olla tosi tylsää mutta kuitenkin hurjan kivaa. Lapset voivat välillä olla tosi ärsyttäviä, ja silti parasta maailmassa.

      Ennen lapsia en oikein tajunnut tätä. Ja ehkä siksi välillä tuntuu, että pitää selittää :)

      Poista
  8. Mä en ikinä tuntenut huonoa omaatuntoa kotivuosistani, mutta muuten samaistuin kyllä sun ajatusten kanssa. Mä olen myös miettinyt, että onko tuo lause lähinnä selitys. Monilla varmasti ei, osalla ehkä joo.

    Mä menin töihin, koska taloudellisesti oli pakko. Ja kyllä on ollut kivaakin. Määrällisesti olen ollut kotona vähemmän hermona vain siksi, että olen määrällisesti vähemmän kotona. Muuten meno on aivan sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ihan sama meno. Olen oikeastaan vähän hämmästynyt, miten sama :) Odotin olevani enemmän ikävissäni tai sopeutumisvaikeuksissa, mutta tosi nopeasti arki alkoi rullaamaan näinkin.

      Poista
  9. Mä sanoisin, että työssä käydessäni (ja kun koko arki on, mitä se nyt on, päiväkodit, koulu, harrastukset...) olen ehdottomasti parempi äiti. Erityisesti kun vertaa siihen aikaan, jolloin olin kahden pienen lapsen kanssa kotona ja oli muutenkin aika rankkaa. (Vikalla kerralla, kun kotona oli täysipäiväisesti vain yksi helppo vauveli, koin kyllä äitinäkin pärjääväni paremmin, mutta se oli myös eka kerta niin, että mua odotti vakituinen työpaikka. Oli helppo nauttia kotipätkästä.)

    En elä työlleni, mutta työni ja ammattini, ja jotenkin se, että olen työssäkäyvä äiti, ovat näköjään tärkeä osa mun identiteettiä. Mulla ei ole kotona pätkääkään tylsää, en kyllästy kotitöihin enkä leikkipuistoihin, mutta huomaan vaan olevani onnellisempi ja kokonaisempi ihminen, kun käyn töissä. Ja se tietenkin heijastuu todella paljon siihen, millainen äiti olen lapsilleni. Yhtälailla se tuntuu heijastuvan siihenkin, millainen puoliso olen miehelleni jne. Kun voin itse hyvin ja olen tasapainoinen, onnistun paremmin kaikissa rooleissa, joita mulla nyt tässä elämässä on.

    Mutta nää on tietenkin tosi yksilöllisiä juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On yksilöllisiä, se on totta.

      Jos mä joutuisin nyt työttömäksi tai työkyvyttömäksi, olisin varmaan kotona tosi ahdistunut. Mutta mulla pienten lasten kanssa kotona oleminen oli niin vahvasti oma valinta, että se myös tuntui ihan luontevalta ja normaalilta (ja meillä molemmat muksut on olleet perushelppoja). Ja samoin nyt töihin palaaminen tuntuu tosi luontevalta ja hyvältä - sekin voisi olla erilailla, jos olisin palannut vaikkapa ikävään työpaikkaan.

      Poista