maanantai 8. kesäkuuta 2015

Ensikertalaisen puolimaraton

Perjantai-iltana epäilin menettäneeni järkeni.

Kuka hullu herää lauantaiaamuna vapaaehtoisesti 6:30 lähteäkseen juoksemaan 21 kilometriä parintuhannen ventovieraan kanssa?

Sain sentään jännitykseltäni nukuttua, mutta unissani etsin oikeaa lähtökarsinaa, vessaa ja oikeaa jänistä.

Aamulla fiilis oli jo parempi. Nousin bussiin hyvillä mielin, bongasin toisen juoksutrikoisiin pukeutuneen ja arvelin, että olemme menossa samaan paikkaan. Aurinko paistoi ja mietin, ettei aamulähtö olekaan niin huono idea.

Juoksu kulki hyvin koko matkan. Tiesin, etten ole kisaamassa nopeudesta. Olin tehnyt kevään pitkät lenkkini noin 8 km tuntivauhdilla, ja tavoitteenani oli juosta rauhallisesti ja jaksaa maaliin asti. Ensimmäiset kilometrit katselinkin, kun juoksijaa suhahti ohi oikealta ja vasemmalta, ja otin vielä kolme minuuttia takkiin seistessäni vessajonossa 4,8 kilometrin kohdalla (järjestäjät hoi, ensi vuonna enemmän vessoja myös reitin varrelle!).

HHM:n reitti esitteli kesäistä Helsinkiä parhaimmillaan. Tuomiokirkko paistatteli kauniina auringossa, ja Kauppatorin turistit vilkuttivat aamuvarhaisella ohijuokseville puolimaratoonareille.

Kalasataman kohdalla yhytin puheliaan rouvaseurueen, joista tuli loppumatkan juoksutovereitani. Kävimme läpi toistemme juoksuhistorian, aiemmat maratonit ja tämän kevään treenit, ja sain seurueen rautarouvasta, noin äitini ikäisestä naisesta, juoksutoverin maaliin saakka.

(Mieheni myöhemmin totesi minun juosseen liian hiljaa, kun olin pystynyt rupattelemaan koko matkan. Itse pidän onnistumisena sitä, että maltoin juosta niin, ettei nyt mikään paikka ole erityisen kipeä. Lauantain lenkki oli juuri sopivan vauhtinen, että haluan lähteä uudestaankin juoksemaan.)

Kevään treenien pisin lenkkini oli matkaltaan 17 kilometriä, joka ylittyi Mäkelänrinteen uimahallin kohdalla. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että tuon rajapyykin jälkeenkin juoksu tuntui leppoisalta ja mukavalta. Pian ylittyi 18, 19, 20 kilometriä, hupsista vaan, tässähän ollaan kohta jo maalissa.

500 metriä ennen maalia juoksin kiinni 2:30 jäniksen, ja kello näytti maaliviivaa ylittäessäni 2:30:25. Ajanottosirun ottama aika oli 2:27:31, eli pääsin asettamaani tavoitteeseen kahden ja puolen tunnin alittamisesta.

Juoksin karvan verran liian pitkälle
Nopeuskäyrässä näkyy vessatauko 4,8 km kohdalla ja viimeisten kilometrien loppukiri

Maalissa löysin Liinan, hukkasin juoksuseuralaiseni (jolle vielä haluan sanoa KIITOS, kanssasi oli huikean mukava juosta, onnea tuleviin kisoihin ja toivottavasti näemme taas, ehkä ensi vuonna HHM:ssä?), otin vastaan mitalin ja olin kiitollinen reppuun pakkaamastani suklaapatukasta, joka auttoi energiavajaukseen paremmin kuin maalissa käteen lykätty leipäpaketti.

Nyt olen hurjan ylpeä itsestäni, sillä vaikka eräiden keskustelufoorumiavausten perusteella puolikkaalle ei edes kannata lähteä, jos ei pääse maaliin alle kahden tunnin, minä hurraan sille, että jaksan juosta 21 kilometriä ja rapiat päälle. Alle kaksi vuotta sitten juoksuharrastustani henkiin herätellessäni en nimittäin juossut kilometriäkään, joten olen mitalini ansainnut.

Ensi vuonna uudestaan.

6 kommenttia:

  1. Oih, mä nukutan just lapsia ja kuulen kuinka eteisessä yli viikon levänneet lenkkariit painokkaasti huokailevat mun nimeä :D.
    Sä olet kyllä ihan rautaa itsekin, nostan hattua sulle ja Liinalle! Ehkä ensi vuonna, tai sitten sen jälkeen, minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko kävit lenkillä?

      Ja ihan mahdollista on, että sinäkin juokset puolikkaan ensi vuonna. Sulla on kuitenkin hyvä peruskunto jumpista ja olet jo aloitellut juoksemista. Jos jaksat käydä kolmella lenkillä viikossa (myös talvella) ja pidennät lenkkien kestoa hiljalleen, niin olet varmasti aika nopeastikin puolimaratonkunnossa. Eiks juu? :)

      Poista
  2. Onnea vielä! Mahtava suoritus, erityisesti siksi, että koko matkan oli hyvä fiilis. Hyvä Saara!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen erityisen iloinen siitä, ettei puolikas tuntunut lainkaan pahalta. Ei tee mieli heittää lenkkareita jorpakkoon, vaan pikemminkin tekee mieli juosta aina vaan lisää :)

      Poista
  3. Karmea kommenttiviive, mutta luotan siihen, että näihin vanhempiinkin saa kommentoida.

    Mä mietin sitä juoksuvauhtia vielä: just jostain luin, että onnistunut (maraton)treeni on sellainen, että vielä maratonin juostuaankin haluaa juosta. Minusta sama pätee tähän - ja lisäksi vielä pitkissä matkoissa on vähän sellainen juttu, että kun tietää pystyvänsä siihen, homma helpottuu. Siksi en itsekään aikanaan lähtenyt ensimmäiseeni juoksemaan kovaa vaan maaliin, ja uskon, että se oli hyvä taktiikka.

    Nyt kun tiedät, että pystyt, voit joskus juosta kovaakin jos siltä tuntuu! Vaikka siellä Espoossa sitten syksyllä!

    Mutta kuten sanottua, ihan super! Hyvin vedit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä saa!!!

      No kyllä minäkin tuota mieltä olen. Nyt ehkä rupesi kutkuttamaan se, että kun tuli todistettua, että pystyn juoksemaan puolikkaan, niin pitäisikö seuraavaksi todistaa se, että pystyn siihen vähän nopeampaa.

      Mutta siis kiitos! Niin minunkin mielestäni!

      Poista