keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Introvertti juhannusjuhlissa

Tiedättekö, mikä on mielestäni paras tapa viettää juhannusta? Minäpä kerron. Se olisi lähteä perheen kanssa appivanhempien mökille ja kökkiä siellä ihan omassa seurassa koko pitkä viikonloppu.

Toiseksi paras tapa olisi, että appivanhemmat ovat mukana. Sitä ei nosta parhaaksi edes se, että appivanhemmat vahtivat lapsia sen aikaa, että pääsen puolison kanssa kaksin saunaan eikä se, että pidän appivanhemmistani hurjasti.

Appivanhemmat nimittäin nostaisivat ideaali-juhannuksen ihmismäärän kuuteen. Ja kuusi on enemmän kuin neljä. Enemmän ei yleensä ole paremmin, jos minulta kysytään.

Antakaas, kun selitän. Olen aika tyypillinen introvertti. Viihdyn hyvin omissa oloissani, ja koen ihmispaljouden väsyttävänä. Vaikka pidän ihmisistä, sosiaaliset tilanteet ovat minulle väsyttäviä. Siinä missä ekstroverttimieheni saa kavereiden tapaamisesta virtaa, minä tarvitsen treffien jälkeen huilipäiviä palautuakseni sosiaalisen kanssakäymisen rasituksesta.

Siksipä en varsinaisesti hyppinyt riemusta, kun mies ehdotti, että tänä vuonna viettäisimme juhannusta opiskelukaverin mökillä kahdeksan muun pariskunnan ja heidän jälkikasvunsa kanssa. (Luit oikein. Kahdeksan. Plus jälkeläiset. Meitä oli juhannusta viettämässä yhteensä kolme tusinaa.)

Mutta koska minä olen silleen reilu, että annan miehenkin joskus kerran vuosikymmenessä päättää, mitä teemme, pidin mutinat mahassani ja sanoin megalomaanisille juhannusbakkanaaleille kyllä.

No en pitänyt, mutta suostuin silti lähtemään.




No se juhannus meni sillä lailla kivasti, ettei se ollut yhtään kauheampaa kuin etukäteen pelkäsin.

Mutta ei se kyllä ollut parempaakaan.

Ja tämä on varmaan juttu, jota ekstrovertti ei helpolla ymmärrä. Niin kuin en minäkään ymmärrä sitä, miten ekstrovertti ahdistuu, jos joutuu olemaan ihan vain itsekseen.

Pelkään, että ekstrovertti pitää helposti introverttia hieman… tuota, epäkohteliaana ja tympeänä.

Juhannusbakkanaaleissa selviytymiskeinoni oli muun muassa se, että osallistuin illalliselle muiden kanssa vain yhtenä iltana, ja sinnittelin lasten kanssa sateessa silloinkin, kun koko muu konkkaronkka oli sisällä leikkimässä. Yritin hymyillä paljon, mutta ehkä silmistä paljastui, että olisin mieluummin jossain muualla. Käytin aika lailla kaikki keinot olla yksin ryhmässä.

Eikä se mitenkään tarkoita sitä, ettenkö pitäisi ihan joka ikisestä mökillä olleesta ihmisestä, tai etten olisi iloinen nähdessäni itse kutakin pitkästä aikaa.

Heitä oli vain liikaa, liian lyhyen ajan sisällä, sullottuna yhtä aikaa liian pieneen tilaan.




Olen noin yleisesti ottaen ihan sinut oman introverttiyteni kanssa. Toisinaan (kuten juhannuksena) tuntuu kuitenkin siltä, että ekstrovertit pääsevät helpommalla.

Että helpompaa olisi, jos ei jo etukäteen jännittäisi tilanteita, joissa on uusia ihmisiä. Tai paljon ihmisiä. Tai vähän ihmisiä, mutta pienessä tilassa.

Sekin olisi mukavaa, ettei olisi vielä keskiviikkonakin kuolemanväsynyt, kun on viikonloppuna joutunut olemaan sosiaalinen.




Yltiösosiaalisuuden vastapainoksi otin kuvia vain maisemista.

Kuis sun juhannus?

17 kommenttia:

  1. Olis aika kauhistus mullekin tuollainen paljon ihmisiä pienessä tilassa ja lyhyessä ajassa tilaisuus. Tulee se sosiaalinen kiintiö täyteen usein jo pelkästä omasta porukasta... Meidän juhannus oli omalla porukalla (ja vielä vajaalla sellaisella) kirjaimellisesti korvessa. Tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teidän oma porukka onkin sen kokoinen, ettei ihmekään :) Teidän Repoveden vaellus kuulostaa tosi mukavalta, itsenikin tekisi mieli lähteä joskus lasten kanssa vastaavalle. Päiväretkiä olemme tehneetkin, mutta yön yli ei vielä olla oltu.

      Poista
  2. Huh, voin samaistua mietteisiisi. Rupesi verenpaine nousemaan kun ajattelinkin joutuvani samanlaiseen tilanteeseen... Meitä oli juhannuksena juuri se appivanhemmat plus me. Oli sopivasti väkeä. Ja aika paljon sain olla ihan yksikseni, mikä oli ihanaa. Omat maisemakuvailuni omassa blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, etten olekaan niin outo kummajainen, kuin miltä juhannuksena tuntui. Koin olevani ainoa omituinen friikki, joka ei nauttinut ihmispaljoudesta :) No, siinä seurueessa saatoin ollakin, mutten sentään yksin maailmassa, huh.

      Ihanan vihreitä sinun kuvasi!

      Poista
  3. Minullakin on raja sosiaalisuudelle. Työssäni toimin hyvin sosiaalisissa kuvioissa ja vastapainoksi suosin rauhaa, muuten ei ole hyvä. Juhannus meni just se 4-6 hlöä, oma saunavuoro ja olin todella rentoutunut. Eikä käyty missään kyläilemässä. Ihanaa :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aina ollut sosiaalisessa työssä - tapaan asiakkaita ja teen työtä tiimissä. Avokonttorissakin olen istunut koko työurani, ja se on ihan ookoo. Ehkä työssä on helpompi määritellä ne omat rajat ja toimia tavallaan työroolin suojissa, sillä työsosiaalisuus ei rasita lainkaan niin paljon kuin vapaa-ajan sosiaalisuus.

      Ihanan kuuloinen juhannus teillä!

      Poista
  4. Ihania kuvia! Ajatuksia herättävä kirjoitus. Myös minä olen introvertti. Naimisissa ekstrovertin kanssa. Meillä on jo itsellä neljä lasta, joten hulinaa on jo ihan omasta takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla on valokuvaaminen jäänyt tosi vähälle töiden aloittamisen jälkeen, ja juhannuksena oli ihana pitkästä aikaa kulkea kamera kaulassa. Otin kuvia reilu 200, tähän valitsin parhaat :)

      Muistelen lukeneeni joskus jostain, että moni introvertti löytää puolisokseen ekstrovertin. Ehkä he täydentävät toisiaan? Näin ainakin koen omassa parisuhteessani, mies rohkaisee minua poistumaan mukavuusalueelta ja välttämään totaalista erakoitumista.

      Poista
    2. Varmasti totta tuo puolison valinta-asia. Minäkin koen miehen olleen paras tuki ja rohkaisija. Olen oppinut häneltä paljon myös itsestäni. Pitäisikin joskus kysyä mieheltä, miten hän asian kokee.

      Poista
  5. Ymmärrän oikein hyvin, introvertti minäkin. Mulla tytär isänsä luona juhannuksen, minä yksin koirien kanssa kotona. Hyvin rentouttava juhannus! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, yksinäinen juhannus, sekin kuulostaa tosi kivalta! Ehkä minäkin joskus :)

      Poista
  6. Minäkin olen introvertti. Ihania kuvia blogipäivityksessäsi <3 Tuo pienen lapsen kuvakin niin söpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kuvan lapsi on omani, joten minunkin mielestäni hurjan söpö :)

      Poista
  7. Yksi introvertti täälläkin. Kuulostaa kyllä suoraan sanottuna ahdistavalta sun juhannus, mä en olis varmaan edes lähtenyt. Tiedän kyllä, että ekstroverttien korviin kuulostaa hullulta, mutta joo, sellasta se. Kyllähän omalta mukavuusalueltaan on pakko poistua aika ajoin, mutta huh miten paljon teitä siellä täytyi olla. :D Luokittelisin mun mieheni myös introvertiksi, mutta on silti sosiaalisempi tapaus kun minä. Tää on tällaista opettelua, koska niin kuin sanoit, moni juttu on helpompi ekstroverteille. Hyvin onnistuit kertomaan miltä tuntuu introverttiys (varsinkin vähän vieraammassa) isossa porukassa.

    Täällä lueskelen vaikka kommentoin taas vaihteeksi kamalan vähän. Moni kirjoituksesi herättää paljon ajatuksia ja halun kommentoida, mutta nyt taas tällainen suvantovaihe kun ei vaan ehdi. Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä halusin lähteä, koska ajoittain poden huonoa omatuntoa siitä, että mies joustaa minua enemmän näissä sosiaalisissa kuvioissa. Hän usein mukautuu minun erakkouteeni, vaikka itse kaipaa ympärilleen ihmisiä. Niin että minäkin sitten kerran vuosikymmenessä.

      Kiva kun kommentoit! Olet usein mielessä, mukavaa että silloin tällöin ehdit jättää kommentin :) Mukavaa kesää!

      Poista
  8. Introverttinä ja ekstrovertin kanssa seurustelevana minäkin samaistun tekstiisi kovasti. Kyllä tämä on tällaista jatkuvaa kompromissien etsimistä (ja löytämistäkin, onneksi), puolin ja toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi me olemme mieheni kanssa oppineet tunnistamaan ja ymmärtämään toistemme intro- ja ekstroverttiyttä. Suhteen alkuaikoina asia oli kummempi meille molemmille - nyt jo osaamme sovittaa tarpeemme paremmin yhteen. Ja myös tehdä niitä kompromisseja. Joitain vuosia sitten minäkin olisin sanonut megalomaanisille juhannusbakkanaaleille tiukan ein, nyt suostuin lähtemään vaikka tiesinkin sen olevan minulle vaikeaa.

      Poista