perjantai 3. heinäkuuta 2015

Euforiaa ja endorfiineja


Toisinaan käy niin, että se tuntuu vasta ensimmäisten 6 kilometrin jälkeen: juoksijan taivas.

Hurmiotila, epätodellisen keveyden ja vaivattomuuden tunne, nautinnollinen olo, jossa melkein lentää.

Tämä on se syy, miksi minä pidän juoksemisesta niin paljon. Ei se tule joka kerta, joskus sen saavuttamiseen vaaditaan se kuusi takkuavaa kilometriä, mutta sitten kun se iskee: voi taivas.

Voisin juosta ikuisesti. Askel ei paina, hengitys kulkee vapaasti, ajatukset risteilevät sinne tänne. Juoksu tuntuu kuin meditoinnilta, se rentouttaa ja tekee tyyneksi.




Juoksin eilen 10 kilometrin lenkin aikaan 1:00:59. Tuon viimeisen minuutin aion karistaa tämän kesän aikana.

Koska hurmio.

2 kommenttia:

  1. hyvä sinä! mä olen haikaillut sekä tota flow:ta että tuota tunnin maagista aikaa. Kumpikin aika kaukana just nyt, mutta samast syystä juoksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä minä! Minuutti on yllättävän pitkä aika :) Pitää nostaa nopeutta 9,8 km/h siihen 10km/h, mutta ei se kaukana ole :)

      Ja mulla tuo eilinen oli puolimaratonin jälkeen ensimmäinen lenkki, joka ylipäätään kulki. Aiemmat ovat olleet aikamoista pakkopullaa, ja olenkin skipannut suosiolla monta lenkkiä. Palautuminen ja silleen. Nyt taas juoksu sujuu, ja se on i h a n a a !

      Poista