lauantai 15. elokuuta 2015

Joko on ruuhkaa?

Minun piti torstaina katsoa Teemalta Miehuuskoe, kun saan lapset nukkumaan. Kun heräsin puoliltaöin lastenhuoneen lattialta, harmittelin jälleen kerran, ettei Yle näytä klassikkoleffoja myös Areenassa.

Eilen olin suunnitellut kirjoittavani vähän blogia, arvaatte varmaan, kun saan lapset illalla unille. Kun heräsin puoliltaöin lastenhuoneen lattialta, totesin, että parempi jatkaa unia omassa sängyssä.

Se on ollut vähän tälläistä viime päivät. Syksy ei vielä ole täällä, mutta kaikenlaiset uudet alut ovat. Ja niitä seuraava väsymys.


Palasin kesälomalta töihin. Kuopus aloitti päiväkodin. Esikoinen vaihtoi ryhmää, ja siirtyi osaviikkoisesta viettämään täyttä viittä päivää päiväkodissa. Miehen hoitovapaa loppui, ja maanantaina alkaa arki ihan todenteolla, kun perheessämme on ensimmäistä kertaa ikinä kaksi työssäkäyvää vanhempaa.

Viimeiset pari viikkoa on ollut aikamoista kyytiä. Vaikka ei kai tämä elämä vieläkään ihan niitä pahimpia ruuhkavuosia ole? Mies hoiti kotia vielä tämän viikon, lapsilla ei ole harrastuksia, ja vaikka minulla on töissä kamala kiire, se johtuu lähinnä siitä, etten suostu venyttämään työpäivää yli toimistoajan.

Joka tapauksessa tuntuu yhä korostetummin siltä, että arjessa on aivan pakko karsia, priorisoida ja lisätä tehoja, jos haluaa pysyä järjissään. Työpäiväni on palaverista toiseen juoksemista, ja harvaa hommaa saan hoidettua valmiiksi niin pieteetillä kuin haluaisin. Joudun delegoimaan paljon, sanomaan monelle mielenkiintoiselle jutulle ei, joudun laskemaan rimaa tasolle, joka muutama vuosi sitten olisi kauhistuttanut.

Ehkä lasten saanti on parasta, mitä perfektionistille voi tapahtua? (Perfektionistin työnantajakin saattaa olla mielissään, kun ei enää tarvitse maksaa ylityökorvauksia pilkun viilaamiseen käytetyistä tunneista.)



Olen jopa jollain tapaa kiitollinen tästä elämäntilanteesta, jossa töissä vietettyä aikaa ei määritä se, keksinkö siellä tekemistä vaan se, monelta haluan olla lapsiani hakemassa. Työt tulevat kyllä tehtyä, jos ei minun toimestani, niin jonkun muun.

Samaan aikaan yksi tylsimmistä asioista perheellisessä elämässä on mielestäni se, että tekemättä jää niin paljon sellaista, mitä ihan tosi kovasti haluaisin tehdä. Vaikka arjessa moni priorisointi onkin helppoa (jos nukahdan lattialle, uni oli parempi vaihtoehto kuin myöhäinen leffa), huomaan usein surkuttelevani sitä, etten repeä enempään.

Onneksi kivoillekin jutuille on aikaa. Kuten vierailulle vaarin saaressa, josta tämän kirjoituksen kuvat on napsittu.


Ja onneksi tämä on vain vaihe, eikä edes kovin paha sellainen. Kun alkaa ahdistaa, pitää löysätä tahtia.

Olen viime päivinä tavannut ystäviä, joiden lapset ovat jo lähestymässä aikuisuutta. Tuntuu jännältä huomata, että he kaihoavat tätä samaa elämäntilannetta, jossa minä parhaillaan puuskutan eteenpäin.

Jotain taikaa pikkulapsiajassa taitaa olla, muutakin kuin ajan kultaamaa.

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Otan vapauden tulkita tämän samassa veneessä soutavan myötäeläväksi, mutta kiireiseksi tsemppiviestiksi :)

      <3!

      Poista
  2. Samassa veneessä. Välillä väsyneenä, välillä kiireestä stressaantuneena, joskus sekoamisen partaalla (koska täällä myös perheellä 12 harrastuskertaa per viikko)... Mutta samalla nautin ihan hurjasti koko ajan. Pienistä hetkistä. Sujuvista kuvioista. Priorisoinnista. Ja siitä, kun joskus ehtiikin tehdä tai kokea jotakin, mikä melkein jo tuli priorisoiduksi pois. Just hyvää elämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin!

      Ja mä en huomannut kirjoittaa, että mä yritän priorisoida niin, että päivän aikana tulee tehtyä enemmän kivoja kuin ei-kivoja asioita. Joo, kivoja juttuja jää myös tekemättä, mutta kyllä niitä silti arjessa on tosi paljon. Kuten tyttären tanssiesitys lady Gagan tahtiin keittiön lattialla <3

      Poista
  3. Piti laittaa teille kaikille muillekin "blogille ei oikein aikaa (eikä millekään muullekaan)"-tyypeille viestiä, että onnistuisiko tänä syksynä sellainen illanistuminen kuitenkin, niin että joku muu kokkaa ja tiskaa ja tarjoilee (joku muu = palkattu henkilö, ei joku muu kuin minä). Maybe yes? Lasi viiniä? Ei haittaa vaikka nukahdat pöytään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyllä KYLLÄ!

      Kyllä mulla tärkeille asioille aikaa löytyy, ehdottomasti :)

      (Ja saatan nukahtaa pöytään myös)

      Poista
    2. Lasken itseni mukaan tähän. KYLLÄ!

      Poista