keskiviikko 19. elokuuta 2015

Palkanalennus aamiaisesta

Olemme olleet lapsiperhe kohta neljä vuotta, mutta vasta maanantaina tilanteessa, jossa perheen molempien aikuisten piti lähteä aamulla töihin. Tähän saakka jompi kumpi meistä on ollut kotona lapsia hoitamassa.

Uusi elämänvaihe jännitti pitkään etukäteen. Tapamme ja rutiinimme ovat muotoutuneet sen mukaan, että vain toisella meistä oli välttämättömiä menoja, tai muita kuin lasten ruokailujen ja päiväunien rytmittämiä aikatauluja.

Jos lapsi sairastuu, ei haittaa! Jos aamu venähtää, ei haittaa! Kolmella meistä neljästä ei tähän mennessä ole oikeastaan koskaan ole ollut kiire minnekään. No tietysti joskus on pitänyt neuvolaan ehtiä, tai hammaslääkäriin, mutta noin yleisesti ottaen.

Yhden työssäkäyvän ja toisen hoitovapailevan vanhemman arki on ollut mahtavaa aikaa. Kiireettömyys on yksi juttu, mutta toinen, kenties vieläkin parempi, on yhteiset ateriat. Olemme joka aamu syöneet yhdessä aamiaisen. Ja joka ilta olemme syöneet yhteisen päivällisen puoli kuudelta, kun töissä käyvä vanhempi on palannut kotiin. Iltapalalla toinen meistä saattoi olla omissa harrastuksissaan, mutta päivän viidestä ateriasta söimme yhdessä vähintään kaksi. Se on ollut ihanaa.



Kun miehen hoitovapaan loppu häämötti, pohdin käsillä olevia vaihtoehtoja. Voisimme ryhtyä aamu- ja iltavuoroon, kuten moni tuntemistani perheistä. Toinen hoitaa lasten kanssa aamut, ja tulee myöhään töistä kotiin. Toinen lähtee aikaisin aamulla, hakee iltapäivällä lapset ja tulee kotiin kokkaamaan päivällistä ja syömään lasten kanssa.

Yhteiset ateriat lakkaisivat. Samalla perheen yhteinen aika vähenisi radikaalisti. Jos haluamme jatkossakin harrastaa kuten tähän asti, niin missä välissä me näkisimme toisiamme? Olisivatko viikonloput ainoa hetki, jolloin olemme koko perhe yhdessä?

Voisin lyhentää työviikkoni nelipäiväiseksi, jolloin saisin viikkoon lisää yhden kiireettömän päivän. Lasten ei tarvitsisi mennä hoitoon, me saisimme viettää aikaa kolmistaan. Saisimme viikkoon yhden päivän lisää leppoisia aamuja. Ja yhden päivän verran yhteisiä aterioita. Mutta neljän päivän työviikossa olisi edelleen neljä kiireistä läpsystä vaihto -päivää. Ajatuksena se tuntui kurjalta.

Siksi ehdotin työnantajalleni lyhennettyä työaikaa. Maanantaista alkaen päivittäinen työaikani on kuusi tuntia. Ehdin rauhassa höpsötellä lapset pois yöppäreistä ja hammaspesulle, ja syödä perheeni kanssa aamiaisen joka päivä ennen töihin lähtöä. Iltapäivällä haen lapset tarhasta, laitan ruuan, ja syömme koko perhe yhdessä kuten tähänkin saakka.

Lyhyempi työaika tarkoittaa tietysti pienempää palkkaa. Tässä kohtaa vaakakupissa ei kuitenkaan painanut raha, vaan huutava tarve saada enemmän aikaa perheen kanssa. Päätös tuntui hyvältä jo ennen kuin nimet olivat paperissa. Ainakin sisimmässäni kaihertanut uudenlaisesta arjesta huolestunut möykky on vaihtunut hyvänoloiseen varmuuteen siitä, että tämä oli minulle ja meille oikea ratkaisu.

Sellainen tuottavuusloikka, sori vaan Sipilä.

12 kommenttia:

  1. Hyvänkuuloinen ratkaisu :)

    Tuottavuudesta tuli vaan mieleen, etteihän sitä oikeasti mitata tunneissa vaan tehokkaassa työajassa. Voihan se olla, että tuottavuus pysyy samana tai jopa nousee, kun työaika pienenee (suhteessa tehtyihin tunteihin toki). Vireystilaa on huomattavasti helpompi pitää yllä lyhyemmät päivät. Ja mielikin tekee tehdä niitä töitä eikä niin hölpöttää kahvipöydässä, kun pomokin on ollut reilu ja tullut vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa minäkin mietin, että jäljelle jäänyt 6 tuntia on taatusti tehokasta työaikaa, siinä ei oikein ole aikaa löysäilyyn. Voi jopa olla, että teen (lähes) saman kuin ennenkin, mutta pienemmällä palkalla. Tuottavuuden lisäystä sekin. Mutta kansantuote ei nouse, ja samalla minun kulutuskysyntäni laskee :)

      Vähän tuntuu kaukaiselta silti puheet siitä, että pitäisi entisellä palkalla tehdä enemmän töitä. Ihan heti en ole lähdössä talkoisiin.

      Poista
  2. Loistavaa! Tykkään :)! Olen tässä harjoitellut itse lyhennettyä ja hyvältä tuntuu. Ihan sama mitä poliitikot siitä. Veikkaan samaa kuin yllä että työaika vaan tehostuu ja ehkä mun motivaatiokin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin motivaationi nousee siitä, että työhön saa joustoja. Minä vaihdoin vuoden alussa työpaikkaa, ja valinnassa painoi paljon uuden työpaikan perheystävällisyys. Meillä on joustavat työajat, etätyömahdollisuus ja sellainen ilmapiiri, että ei tarvitse piilotella perheellisyyttään. Se on kaikki ihan tosi jees, ja paljon arvokkaampaa kuin vähän isompi liksa.

      Poista
  3. hieno ratkaisu!
    Olen suurimman osan työurastani tehnyt lyhyttä työpäivää.
    Palkkapäivinä harmittaa ja eläkekertymä on olematon.
    Arjessa ei harmita ikinä: olen kotona vastassa koululaisia useimpina päivinä, syömme yhdessä melkein joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, eläke! Minä varasin juuri ajan pankista, pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä varautumaan tuleviin eläkepäiviin.

      Ihanaa, että sinä olet voinut tehdä lyhyttä työpäivää noin pitkään!

      Poista
  4. Hyvä ratkaisu. Minä olin myös osittaisella hoitovapaalla vuosia ja sitten kun se ei enää lasten iän puolesta ollut mahdollista, irtisanouduin työstäni ja perustin yrityksen, jotta pystyn itse säätelemään työaikojani meidän perheen tarpeisiin sopiviksi.

    Mukavia arjen hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan mahtavaa, että on mahdollisuuksia tehdä muutakin kuin kahdeksasta neljään -päiviä töissä!

      Poista
  5. Minullakin on pelkästään hyviä kokemuksia 6h työpäivistä. Tein 80% työaikaa juuri tuolla 6h/pv mallilla noin 3 vuoden ajan. Ihanaa ja leppoisaa.
    Sitten vaihdoin työpaikkaa, enkä heti uudessa kehdannut lyhennettyä ehdottaa. Nyt taloutemme molemmilla vanhemmilla on 8h työpäivät ja 45 min/suunta työmatka. Ihan uudella tavalla tuli kiire mukaan arkipäiviin... Ehdimme kuitenkin päivittäin syödä iltaruuan yhdessä, koska lapsi syö aamiaisen päiväkodissa ja me vanhemmat työpaikalla. Näin teimme myös lyhennetyn työajan kaudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on erilaista, kun tulee lisää sekä työhön kulutettavaa aikaa että työmatkoihin. Mulla on lyhennetyn työajan lisäksi ihan super-lyhyt työmatka, mikä on i-h-a-n-a-a! (Mutta muuttuu ensi vuonna, kun toimistomme muuttaa).

      Meillä ei päiväkodissa saa aamiaista, vaan se pitää syödä kotona. Kiirepäivinä tuo harmittaa, mutta suurimman osan ajasta olen kiitollinen siitä, että saamme pitää kiinni yhteisistä aamiaisista. Ne ovat meille tärkeitä.

      Poista
  6. Kuulostaa hyvältä ratkaisulta. Mun lapsuuden perheessä aamiaiset oli se päivän yhteinen ateria, ja vielä lukiolaisena mä halusin herätä samaan aikaan muiden kanssa, että sain syödä yhdessä. Nykyään ilta-ateriat on ne yhteiset, meillä syödään ranskalaisittain vähän myöhemmin niin että kaikki on kotona (tosin Ranskassa ne ihmettelee, miten meillä syödään jo kuuden jälkeen :) )

    VastaaPoista
  7. Mä oon tehnyt lyhennettyä työaikaa nyt 2 vuoden ajan. Ensimmäisen vuoden pääasiassa siten, että yksi päivä viikosta oli vapaa ja mies käytti sen opiskeluun. Mies oli muut arkipäivät kotona lapsen kanssa. Toisen vuoden olen tehnyt pääasiassa lyhennettyä päivää ja tarpeen tullen pidän arkivapaita. Mun työ ei edellytä läsnäoloa toimistolla, joten voin paikata kesken jääneitä tehtäviä myös kotoa käsin. Tämä ratkaisu on kyllä ollut tosi hyvä meille. En vaihtaisi täyteen viikkoon. Tänä vuonna olen käyttänyt "ylimääräistä" vapaa-aikaani juuri kiirettömiin aamuihin ja myös omiin harrastuksiin ja vaikkapa kaupassa käyntiin. Arjen luksusta, kun on olosuhteiden pakosta lähes yksinhuoltaja.

    Mut hei, tiesithän että voit hakea kelalta osittaista hoitorahaa tai joustavaa hoitorahaa. En ole ihan varma miten ne eroavat toisistaan, mutta muistaakseni mulle tupsahtaa kelalta noin 100 € kuussa hyvitystä siitä että olen uhrautunut tekemään 80 % työviikkoa :) :)

    VastaaPoista